24.07.2026
Parin tunnin koeajot: uusi Volvo EX60 on kaikkien aikojen paras Volvo
Harvoin tuntuu ajaminen yhtä helpolta, kuin miltä se tuntuu uudella Volvo EX60:llä. Volvo on todellakin löytänyt menestysreseptin ainekset EX60:n kohdalla ja uskallan jopa väittää, että kyseessä on kaikkien aikojen paras Volvo. Eikä tämä ole todellakaan mitään liioittelua, vaan vilpitön toteamus EX60:sta autona.
EX60-mallia edeltänyt XC60 on pitkään ollut Volvon tärkein automalli. Se on itse asiassa Volvon kaikkien aikojen myydyin malli, ja maailmanlaajuisesti sitä on myyty jo yli 2,7 miljoonaa kappaletta. Sen valtavan suosion johdosta EX60:sta onkin muodostunut yksi Volvon historian tärkeimmistä tuotekehitysprojekteista. EX60 ei ole kuitenkaan pelkästään sähköinen seuraaja XC60:lle, vaan ikään kuin näyteikkuna sille, mihin kaikkeen Volvo pystyy tällä hetkellä – ja mihin se aikoo tulevaisuudessa pyrkiä.
EX60 on rakennettu kokonaan uudelle SPA3-perusrakenteelle, joka tuo mukanaan varsin merkittäviä uudistuksia. Autossa on esimerkiksi kokonaan uudenlainen akkuteknologia, jossa akku on osa auton kantavaa rakennetta. Tämä ei ole mikään pieni muutos, vaan koko auton rakenteeseen vaikuttava ratkaisu, joka parantaa esimerkiksi turvallisuutta ja tilankäyttöä. Siinä on hyödynnetty megavalutekniikkaa, joka vähentää erillisten osien määrää ja täten myös valmistuskustannuksia. Lisäksi siinä on uusi 800 voltin sähköarkkitehtuuri ja se on ohjelmistokeskeinen, eli sitä voidaan jatkuvasti päivittää verkon kautta. Volvo on samalla kertonut, että SPA3-perusrakennetta tullaan hyödyntämään myös heidän tulevissa automalleissaan, mikä kertoo sen merkityksestä koko merkin tulevaisuudelle.
EX60 ei voisi saapua Volvon kannalta markkinoille parempaan aikaan, sillä kilpailu premium-sähköautojen rintamalla on tällä hetkellä todella kovaa. Niin BMW kuin Mercedeskin ovat tänä vuonna esitelleet omat sähköiset lippulaivansa, eli iX3:n ja GLC:n, ja molemmat niistä ovat olleet varsin erinomaisia autoja. Sähköautojen markkina on nykyään suuri taistelukenttä, jossa jokainen valmistaja yrittää tuoda esiin parhaan osaamisensa. Nyt kysymys kuuluukin, että onko EX60:sta todelliseksi haastajaksi saksalaisten kilpakumppaniensa rinnalle? Onko Volvo onnistunut tekemään auton, joka ei vain pysy mukana, vaan ehkä jopa ohittaa kilpailijansa?
Lähdetäänpä tutustumaan tarkemmin tähän uutukaiseen (EX60 P10 AWD Ultra), jonka tarjosi minulle koeajoon Lahden Autosalpa.


Jo ensisilmäys EX60:een paljastaa, että Volvo on halunnut tehdä autosta visuaalisesti kevyemmän ja modernimman kuin XC60:stä. Ulkonäkönsä puolesta uusi EX60 on sanalla sanoen sulava ja se näyttää jopa kokoaan sirommalta, toisin kuin esimerkiksi aiemmat XC60-mallit. Ja tämä ei ole siis mikään kritiikki XC60:lle, sillä se on ollut mielestäni yksi viime vuosien kauneimmista katumaastureista. Tarkoitan vain, että EX60 ei näytä yhtä massiiviselta kuin XC60, vaikka autojen mittasuhteet ovatkin melko samanlaiset. Näin paljon voidaan siis pelkällä muotoilulla vaikuttaa asiaan.
Thorin vasaraa muistuttavat päiväajovalot ovat edelleen tallella ja miksipä niitä muuttamaankaan, koska ne yksinkertaisesti vain ovat ajattoman tyylikkäät. Auton kylkilinjat ovat niin sanotusti melko puhtaat, eli iX3:n tavoin siinä on melko vähän ”turhaa” muotoilua. Kaiken kaikkiaan auton kori on erittäin aerodynaaminen kokonaisuus ja Volvo on selvästi tehnyt kaikkensa, jotta ilmanvastusta saataisiin mahdollisimman pieneksi. Tämä näkyy myös ajossa, sillä EX60 leikkaa ilmaa poikkeuksellisen vaivattomasti.
Omaan silmääni uusi EX60 näyttää kaikkinensa oikein hyvältä, etenkin näin kokomustana. Mielestäni sen mittasuhteet ovat visuaaliselta kantilta paremmat kuin suuremmassa EX90:ssä ja vaikken itse olekaan pelkistetyn muotokielen ylin ystävä, on EX60 siitä huolimatta oikein onnistunut kokonaisuus ja sanalla sanoen kaunis.
Sisätilojen osalta Volvo jatkaa melko samanlaisella linjalla kuin esimerkiksi ES90:n osalta. Värimaailma on hyvin maanläheinen ja täten myös rauhoittava. Yleinen vaikutelma on erittäin pelkistetty ja minimalistinen, ja kuten olen aiemminkin sanonut, sisätiloissa Volvon minimalistinen tyyli toimii erittäin hyvin. Volvo ei yritä kilpailla näyttävillä valonauhoilla tai futuristisilla yksityiskohdilla, vaan luottaa pikemminkin rauhalliseen ja skandinaaviseen tunnelmaan.
Fyysisiä painikkeita ei käytännössä ole, vaan kaikkea hallitaan 15-tuumaisen (OLED-tekniikkaa hyödyntävän) keskinäytön kautta, jonka takaa löytyvä käyttöjärjestelmä on Android Automotive OS -pohjainen. Eli toisin sanoen siitä löytyvät Googlen palvelut valmiiksi integroituina. Sellaisen muutoksen Volvo on muuten tehnyt aiempiin malleihinsa verrattuna, että se on kääntänyt keskinäytön nyt vaakatasoon ja tämä parantaa kyllä käytettävyyttä selvästi. Näytön kautta hallitaan käytännössä kaikki auton toiminnot, mutta onneksi käyttöjärjestelmä on selkeä ja looginen kokonaisuus.
Toinen muutos on kuljettajan näytön sijainti. Esimerkiksi ES90- ja EX90-malleissa kuljettajan näyttö sijaitsee suoraan ratin takana, nyt se on puolestaan viety aivan tuulilasin alapuolelle. Tämäkin on selvä parannus, koska nyt näytön tarjoama informaatio on ajaessa paremmin näkökentässä.
Etenkin tällaisella beigellä Nordico-verhoilulla, mikä koeajoautosta löytyy, kyseessä on hillityn tyylikäs kokonaisuus, jonka kruunaa kojelaudasta löytyvä viilu. Ehkäpä ainoa varsinainen miinus sisätiloissa liittyy tietynlaiseen muovisuuteen, jota on paikoin havaittavissa. Se ei pilaa kokonaisuutta, mutta muistuttaa siitä, että kustannuksia on vähän haluttu myös pitää kurissa, mikä on toisaalta hyväkin asia.
Varustelutasoltaan koeajamani auto on Ultra, mikä on kahdesta saatavilla olevasta varustelutasosta se korkeampi. Siitä löytyy esimerkiksi sellaisia varusteita kuin 21,5-tuumaiset alumiinivanteet, 360-kamerajärjestelmä, adaptiiviset High Definition -pikseliajovalot, adaptiivinen vakionopeudensäädin, akuston esilämmitys painikkeella, Bowers & Wilkins -audiojärjestelmä, laminoidut äänieristelasit, lämpöpumppu, panoraamalasikatto, peruutuskamera ja parkkitutkat, sähköisesti säätyvät iskunvaimentimet, sähkösäätöiset etupenkit ja takapenkkien selkänojat, ja niin edelleen. Mainittakoon lisäksi, että auto tukee digitaalista älyavainkorttia, jonka pystyy saamaan siis omaan puhelimeensa. Tällöin riittää, että puhelin on taskussa mukana ja varsinaisen avainkortin kanssa ei tarvitse turhia kikkailla.
Totuttuun tapaan Volvo ei ole myöskään unohtanut turvallisuuspuolta. EX60:ssa on uusimman sukupolven kameroita, tutkia, ultraääniantureita, tehokasta laskentayksikköä ja entistäkin kehittyneempää kuljettajan valvontaa. Volvo on myös kertonut kehittävänsä turvallisuusjärjestelmiään hyödyntämällä dataa miljoonista ajokilometreistä, jolloin myös järjestelmät oppivat tunnistamaan ja ennalta ehkäisemään erinäisiä vaaratilanteita paremmin. Turvallisuus ei ole Volvolle vain pelkkä markkinointilause, vaan selkeästi osa sen DNA:ta.
Istuintilaa autosta löytyy todella reilusti. Edessä on tilaa joka suuntaan katsottuna ja itseni kaltainen, 190-senttinenkin kuljettaja löytää hetkessä mukavan ajoasennon. Edessä on sähkösäätöiset penkit (ja ratti), ja kun ne tallentaa omaan profiiliin, ne säätyvät aina valmiiksi autolle saapuessa. Tämä tekee arjesta huomattavasti mukavampaa, etenkin jos autolla ajaa useampi eri henkilö.
Takaakin löytyy ruhtinaallisesti istuintilaa. Vaikka etupenkki oli asetettu itselleni sopiville säädöille, jäi polvien ja selkänojan väliin hyvin tilaa. Ja kuten mainitsin jo varustelistauksen kohdalla, autosta löytyy tosissaan myös sähkösäätöiset takapenkkien selkänojat, mikä helpottaa entisestään mukavan ajoasennon löytämistä. Myös pääntilaa on riittävästi. Istuintilat tekevätkin tästä autosta erinomaisen vaihtoehdon perheautoksi.
Tavaratilaa EX60:sta löytyy 523 litraa, mikä on varsin hyvä suoritus tämän kokoluokan autolle ja riittävästi useimpien tarpeita ajatellen. Takapenkkien selkänojat kaadettuna tavaratila on mahdollista kasvattaa 1 647 litraan. Ja mainittakoon, että monen nykysähköauton tavoin myös EX60:sta löytyy niin sanottu frunk eli etutavaratila. Sen vetoisuus on jopa 52 litraa, eli sinne mahtuu latausjohtoa ja vähän muutakin. Käytännöllisyys on selvästi ollut suunnittelun keskiössä EX60:n kohdalla.
Aloitin tämän kirjoituksen puhumalla EX60:n ajettavuudesta, joka ei todellakaan jätä kylmäksi. Olen suorastaan ällistynyt, että kuinka hyvältä EX60:lla ajaminen tuntuu. Ajaminen tuntuu jatkuvasti helpolta ja rauhalliselta. Ohjaus on herkkää ja ratin kääntely onnistuu hyvin vähäeleisesti. Sähköisesti säätyvillä iskunvaimentimilla varustettu alusta on suorastaan maagisen hyvä ja mikään tien epätasaisuus tai töyssy ei ainakaan oman koeajon aikana tuntunut millään tavalla häiritsevältä. Auto ikään kuin leijuu tien päällä, mutta ei tunnu kuitenkaan pehmeältä tai epämääräiseltä. Kaikki P10- ja P12-versioiset mallit ovat nelivetoisia, mikä tuo ajamiseen varmuutta ja pitoa kaikissa olosuhteissa. Ja ei voi myöskään unohtaa sisätilojen hiljaisuutta ajaessa. Tämä on osa-alue, johon kiinnitin erityisesti huomiota jo ES90:n kohdalla. Sisälle ei juurikaan ylimääräisiä ääniä kuulu ja syy tähän on aktiivinen tiemeluvaimennus (RNC), joka toimii loistavasti. Kaiken kaikkiaan tunnelma ohjaamossa on erittäin levollinen jatkuvasti.
Tehojenkaan puolesta uusi EX60 ei ole mikään nuhapumppu, ei todellakaan. Koeajoauton kaltaisesta P10-versiosta tehoa löytyy kunnioittavat 375 kW eli 510 hevosvoimaa. Maksimivääntöäkin löytyy kiitettävät 710 Nm ja nollasta sataseen auto kiihdyttää vain 4,6 sekunnissa. Se ei ole lainkaan hullumpi suoritus yli 2 300 kiloa painavalta möhkäleeltä.
Kerrottakoon vielä, että kaikista tehokkaimmasta eli P12-versiosta tehoa löytyy jopa naurettavat 500 kW eli 680 hevosvoimaa. Kai tuollekin versiolle oma ostajakuntansa löytyy, mutta ainakin itselleni 510 hevosvoimaa riittäisi enemmän kuin hyvin. Sillä lähtee liikkeelle kuin hauki rannasta, eikä lisätehoa jää kaipaamaan oikeastaan missään tilanteessa.
P10-versiosta löytyy 95 kWh -kokoinen korkeajänniteakku ja maksimirangea se tarjoilee yhteensä 660 kilometriä, mikä on erittäin pätevä suoritus. Toki, jos kaipailee vieläkin laajempaa rangea, niin sitä tarjoilee sitten P12-versio, jossa maksimirange on jopa 810 kilometriä. Volvo ei todellakaan siis nöyristele lukujen valossa saksalaisten kilpakumppaniensa rinnalla. Ei tehoissa, ei rangessa, ei yhtään missään. EX60 on täysiverinen kilpailija, joka ei jää jälkeen millään osa-alueella.
Mitenkäs sitten hintapuoli? No, auton alkaen-hinta on yllättävänkin maltillinen kaikki huomioon ottaen, yhteensä vajaat 63 tuhatta euroa. Koeajoauton kaltaisen P10 Ultra -versioisen auton alkaen-hinta on reilut 73 tuhatta euroa ja kalleimman P12 Ultra -version alkaen-hinta puolestaan reilut 79 tuhatta euroa. Mutta kuten sanottua, tässä autossa rahalle saa todella paljon vastinetta. Varustelu, suorituskyky, ajettavuus ja teknologia ovat kaikki sellaisella tasolla, että hinta tuntuu jopa kohtuulliselta.
Uusi Volvo EX60 on monella tapaa häikäisevä menopeli. Se ei häviä yhdelläkään osa-alueella saksalaisille kilpakumppaneilleen, kuten BMW:lle tai Mercedekselle, ja se löytää varmasti ostajansa. Uskallan tosiaan väittää, että kyseessä on jopa kaikkien aikojen paras Volvo, ja se on paljon sanottu se. EX60 vie Volvon tarinaa hienosti eteenpäin.
Kiitokset vielä Lahden Autosalpa -liikkeelle auton tarjoamisesta koeajoon raportin tekemistä varten.
Keskustelu
Ei kommentteja