01.08.2025

Parin tunnin koeajot: Volvo EX90 Twin Performance Ultra

Osoite kopioitu

Parin tunnin koeajot -osiossa ajetaan käytettyjä ja uusia autoja ja tarjotaan kattava ensipuraisu niistä.

 

Vaimo, lapset, kultainen noutaja, omakotitalo ja pihassa farmari-Volvo. Tuo on suomalaisten vastine amerikkalaiselle unelmalle, tai oli ainakin vielä joitain vuosia sitten. Volvon asema on ollut Suomessa vankka jo vuosikymmeniä ja toisaalta, miksei olisi? Pohjoismaisiin olosuhteisiin sopivuus, kestävyys ja turvallisuus ovat seikkoja, mitkä ovat meihin suomalaisiin vedonneet. Volvo Amazon, 240, 850 ja V70 ovat eräänlaisia kansan ikoneja. Kun mietin omaakin lähipiiriäni, niin tuntuu että lähes kaikilla on joskus elämässään ollut Volvo. Itsekin ajelin jokunen vuosi takaperin hetken aikaa V40 Cross Countrylla ja yhdessä vaiheessa harkitsin itselleni myös XC70:stä. Lähes kaikilta meiltä taitaa löytyä siis jonkinlainen tarina Volvosta.

Volvo on onnistunut myös hienosti uusiutumaan vuosien varrella, tehden itsestään kiinnostavan aina seuraavalle sukupolvelle. Näin kävi myös vuonna 2014, kun ruotsalaiset julkaisivat täysin uuden alustan ja muotokielen. Samalla Volvo otti ison harppauksen eteenpäin ja nosti itsensä premium-autojen kategoriaan, kilpailemaan yhdessä Audin, BMW:n ja Mercedeksen kanssa. Etenkin kyseisen sukupolven mukainen XC60 on näyttänyt mielestäni aina pirun tyylikkäältä. Se on jotenkin erittäin sopusuhtainen katumaasturi, josta paistaa vahvasti kaikki skandinaavisuuden parhaimmat puolet.  

Vuonna 2022 Volvo otti taas uuden harppauksen eteenpäin ja lanseerasi uuden, sähköisen sukupolven. Puhun nyt siis täysin uusista EX-malleista, joista pääsinkin viime vuoden lopulla testaamaan jo EX30 Vanin. Tällä kertaa koeajossa on sen isompi sisarus, eli 7-paikkainen EX90. Tarkalleen ottaen kyseessä on sen kahdella moottorilla varustettu versio. Millainen auto oikein on kyseessä ja onko siinä aineksia perhe-Volvojen uudeksi klassikoksi?

No, on ja ei. EX90:ssa on sinällään aineksia vaikka mihin, mutta korkean hinnan vuoksi se ei ole läheskään kaikkien suomalaisten perheiden ulottuvilla. Puhutaan hintapuolesta hetken päästä lisää ja aloitetaan auton ulkonäöstä. EX90 on näyttävä auto jo pelkästään kokonsa vuoksi. Pituutta siltä löytyy 5 metriä ja leveyskin on parin metrin luokkaa. Se on saman kokoluokan auto kuin esimerkiksi Audi Q7, BMW X7 ja Tesla Model X. Sen muotokieli on skandinaavisen minimalistinen, eli Volvolla uskotaan selvästi sanontaan vähemmän on enemmän. Vähän tuntuu jopa siltä, että muotokielen osalta on pelattu pikkaisen liikaa varman päälle, persoonallisuutta olisi omaan makuuni saanut olla hivenen enemmän. Se ei toki tarkoita, etteikö kyseessä olisi silti ihan tyylikäs menopeli. Minimalistisuus jatkuu sisätilojen puolella. Ohjaamosta ei löydy juurikaan fyysisiä painikkeita, vaan lähes tulkoon kaikkea hallitaan suuren, pystysuorassa olevan 14,5 tuuman kosketusnäytön kautta, eli ratkaisu on hyvin teslamainen. Tämä ratkaisu jakaa edelleen varmasti mielipiteitä, sillä vaikka isot kosketusnäytöt ovat yleistyneet autoissa etenkin viime vuosina, on meissä monissa herännyt samalla pienimuotoinen kapina ja kaipuu fyysisiä painikkeita kohtaan. Onneksi näyttö itsessään toimii hyvin, kiitos pitkälti sen takaa löytyvän Googlen käyttöjärjestelmän. Tämä tarkoittaa myös sitä, että esimerkiksi näytön takaa löytyvä karttapalvelu on Googlen ja autosta löytyy Google Assistant -ääniohjaus. 8-tuuman digitaalinen mittaristo toimii sekin hyvin ja siinä saa näkymään esimerkiksi navigointinäkymän, tehden perille pääsystä taas asteen verran helpompaa.Ohjaamon yleisilme on minimalistisuudesta huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi varsin tyylikäs, jopa elegantti. Eli tässä tapauksessa vähemmän todella on enemmän. Ohjaamo on minimalistisuuden lisäksi myös muutoin skandinaavisen moderni, eli värimaailma on neutraali ja esimerkiksi kojelauta on saarniviilua. Kyllä ruotsalaisilla makua on.

EX90:sta löytyy kaksi eri varustelutasoa; Plus ja sitten tämä koeajoyksilöstä löytyvä Ultra. Ultra on varustelutasoista korkeampi, kuten jo sen nimestäkin voi päätellä, ja siihen sisältyviä varusteita ovat esimerkiksi 21-tuuman alumiinivanteet, Bowers & Wilkins -äänentoistojärjestelmä, erillisilmajousitus ja Four-C -iskunvaimennus, etuistuimien hierontatoiminto, laminoidut äänieristelasit, mukautuvat High Definition Pixel -ajovalot sekä pysäköintiapu 360 asteen kameralla ja 3D-näkymällä. Sen lisäksi EX90:sta löytyy vakiovarusteina esimerkiksi HUD-näyttö, lämpöpumppu, panoraamalasikatto ja iso kasa erilaisia ajoavustimia. Ajoavustimien runsaus kertoo taas omaa kieltään siitä, että volvomaiseen tapaan turvallisuudesta ei tingitä yhtään. Mitä tulee muuten noihin edellä mainittuihin High Defition Pixel -ajovaloihin, niissä on yli miljoona pikseliä ja niiden valokuvio mukautuu automaattisesti ja erittäin tarkasti, vähentäen häikäisyä muille tienkäyttäjille. Volvon mukaan valot mukautuvat jopa viiteen ajoneuvoon ja kolmeen kohteeseen samanaikaisesti. Istuintilat ovat EX90:ssa kohdallaan. Edessä tilaa on joka suuntaan katsottuna hyvin ja kuljettaja löytää helposti mukavan ajoasennon, kiitos myös varsin mainioiden istuimien. Koska EX90 on 7-paikkainen, sillä kyyditsee helposti oman perheen lapset ja heidän kaverinsakin, riippuen tietysti ihan siitä oman perheen lapsimäärästä. 7-paikkaisuus tarkoittaa toki myös sitä, että istuintilat keskirivillä eivät ole niin suuret mitä ne voisivat muutoin tämä kokoluokan autossa olla, mutta tästä on toisaalta hölmöä valittaa, koska autoon tosissaan mahtuu kerralla niin monta ihmistä kyytiin. Ja, eivät minullakaan polvet keskirivillä etupenkkiin kiinni ottaneet, tästäkään huolimatta. Eivät, vaikka etupenkkikin oli säädetty itseni kaltaiselle 194-senttiselle sopivaksi.EX90 ei petä myöskään tavaratilan osalta. Jos autossa on kaikki takaselkänojat pystyssä, sitä löytyy 384 litran verran. Mutta, jos taaimmaiset selkänojat on kaadettu, nousee luku jo 1057 litraan. Ja, jos kaataa vielä keskirivinkin, nousee luku jopa 2135 litraan. Kyytiin mahtuu siis parhaimmillaan esimerkiksi aika monta Ikean muuttolaatikkoa. Ja, kerrottakoon, että EX90:sta löytyy edestäkin 34 litran tavaratila, jossa voi säilyttää vaikka auton latausjohtoa.  

Ajettavuus on osa-alue, missä Volvo ei aikoinaan vetänyt aivan vertoja saksalaisille premium-merkeille. Vakautta Volvoista on löytynyt aina, mutta esimerkiksi ohjaustuntuma ei ollut samalla tavalla herkkä, kuten vaikka Audissa tai Bemarissa. Nykyään asiat ovat kuitenkin toisin. EX90:n ohjaustuntuma on nimittäin sanalla sanoen ketterä ja auto tuntuu paljon kokoaan pienemmältä. Ei todellakaan heti arvaisi, että sitä on 5 metrisen ”laivan” puikoissa. Ja, vaikka ohjaus on herkkä, auto tuntuu kuitenkin hallitulta koko ajan. Autosta löytyvä neliveto pitää huolen siitä, että ajaminen on myös talviolosuhteissa mahdollisimman huoletonta.

Mitä tulee alustaan, EX90:ssa on uuden sukupolven ilmajousitusjärjestelmä. Ilmajousitus säilyttää ajokorkeuden kuormasta riippumatta ja suuremmilla nopeuksilla auton maavara pienenee automaattisesti energian säästämiseksi ja ajovakauden parantamiseksi. Iskunvaimentimet mukautuvat puolestaan välittömästi erilaisiin tie- ja ajo-olosuhteisiin. Yksi kätevä asia maavaraan liittyen on se, että sitä pystyy pienentämään auton ollessa paikallaan. Tällä tavalla sitä pystyy helpottamaan esimerkiksi raskaiden esineiden kuormaamista tai autosta nousemista.

Ilmajousitusta pystyy auton asetuksista myös itse säätämään pehmeämmäksi tai jäykemmäksi. Jäykempänä auto tuntuu luonnollisesti vähän sporttisemmalta, mutta toisaalta, tämän kaltaisessa isossa autossa sitä ainakin itse suosii mielellään pehmeämpää jousitusta. Se vain sopii auton luonteeseen paljon paremmin ja jotenkin sitä olettaa ison maasturin kyydissä aina, että kyyti olisi mahdollisimman tasaista. Joka ikisen tien epätasaisuuden ei tarvitse imeytyä suoraan selkärankaan, säästetään se matalammille ja oikeasti urheilullisille menopeleille.

Tässä kyseisessä koeajoyksilössä on siis kaksi moottoria, eli yksi sähkömoottori edessä ja yksi takana. Näiden moottorien yhteenlaskettu teho on 517 hevosvoimaa ja maksimivääntöä auto tarjoilee jopa 910 Nm. Se tarkoittaa sitä, että vaikka tällä autolla on painoa lähes pienen kylän verran (yhteensä noin 2800 kiloa), ennättää se nollasta sataseen vain alle viidessä sekunnissa. Aivan kuten kirjoitin äskettäin täyssähköisen Mercedes G580:nkin kiihtyvyydestä, tuntuu tämäkin auto uhmaavan fysiikan lakeja. EX90 saattaa olla hiljainen jättiläinen, mutta hidas se ei ainakaan ole.

Hiljaisuudesta puheen ollen, sen lisäksi että auto on siis täyssähköisyydestä johtuen lähes äänetön, myöskään rengasmelua ei juurikaan kantaudu sisälle. Tästä pitävät huolen myös aiemmin mainitsemani laminoidut äänieristelasit. Äänentason osalta EX90 tarjoilee siis hintansa arvoista luksuskyytiä.   

Kaksimoottorisen EX90-version akkukapasiteetti on jopa 111 kWh ja maksimirangea se tarjoaa 616 kilometrin verran, mutta todellisempi lukema lienee jossain 500 kilometrin paikkeilla, kun huomioidaan aidot ajo-olosuhteet. Se on kuitenkin näin tehokkaalle ja tämän kokoluokan autolle suorastaan mallisuoritus. Monessa pienemmässä ja vähempitehoisessakaan sähköautossa ei ole tarjolla samanlaista rangea.

Mutta, sitten päästäänkin tämän auton pieneen Akilleen kantapäähän, eli hintaan. Tämän kalleimman EX90-version hinta on nimittäin uutena jopa vajaat 112 tuhatta euroa. Se on paljon rahaa se ja se tarkoittaa käytännössä myös sitä, että auto on käytännössä vain ylempää keskiluokkaa olevien ulottuvilla. Jo auton alkaen-hintakin on kuitenkin rapiat 98 tuhatta euroa. Eli siksi EX90:sta on turha odottaa perhe-Volvojen uutta klassikkoa. Toisaalta, EX90:lle ei löydy esimerkiksi Audin, Bemarin tai Mersun puolelta kunnollista kilpailijaa tällä hetkellä. Audi Q7:sta ei ole olemassa täyssähköistä versiota ja Q8 e-tronia ei puolestaan ole saatavilla Suomessa tällä hetkellä. BMW:n puolelta lähin kilpailija on iX, mutta se ei ole 7-paikkainen. Mercedes EQS SUV:n hinnat alkavat sen sijaan noin 135 tuhannesta eurosta, eli se on sitten jo huomattavasti hinnakkaampi. Muista merkeistä Teslan Model X on melko suora kilpailija ja sitä vastaan EX90 pärjää hintakilpailussa itse asiassa todella hyvin. Eikä Teslojen kysyntä muutoinkaan ole enää samaa luokkaa mitä se oli vielä jokunen vuosi sitten. Hintapuoli on siis vähän kaksiteräinen miekka tämän auton osalta. Tavallaan hinta on ihan perusteltu, mutta sata tuhatta euroa on silti paljon rahaa.

Todettakoon, että tämä kyseinen koeajoyksilö on toiminut esittelyautona ja sillä on reilut 1000 kilometriä mittarissa, tästä syystä sen hinta on ”vain” vajaat 104 tuhatta euroa. Eli jos EX90:n paras versio kiinnostaa, mutta haluaa säästää muutaman tuhat euroa, on tässä oiva vaihtoehto siihen.   

Volvo EX90:ssa on paljon hyvää ja monia asioita, mitkä nostavat taas Volvon premium-vaikutelmaa automerkkinä. Siinä on älykäs ilmajousitus ja iskunvaimennus. Siinä on huippuluokan ajovaloteknologiaa. Siinä on (kaksimoottorisena) yli 500 heppaa tehoa ja huikea määrä vääntöä. Se on miellyttävän hiljainen, kovissakin nopeuksissa. Se on minimalistisen tyylikäs. Ja, sitten ovat vielä nämä itsestään selvät asiat, kuten vaikka koko. Monet haluavat nykypäivänä ison auton ja EX90 on kookas. 7-paikkaisuus tekee siitä puolestaan hivenen erityisemmän joihinkin kilpailijoihinsa nähden. Kokonsa ansiosta siitä löytyy myös tavaratilaa suurempaankin tarpeeseen. Mutta, vaikka kaikki nämä asiat ovat autossa kohdallaan ja vaikka sitä on oikea ilo ajaakin, tuntuu silti kuin EX90:sta jäisi jotain puuttumaan. Jotakin pientä, jonkinlaista sielukkuutta. Ehkä Volvon poolopaidoissa ja pyöreissä hipster-laseissa kulkevilta suunnittelijoilta (tai sellaiseksi heidät ainakin kuvittelen) olisi kaivannut vielä pikkaisen revittelevämpää otetta tämän auton suunnittelussa, esimerkiksi ulkomuodon osalta.Mutta, vaikka EX90:sta ei välttämättä olekaan ihan Ikean lihapullien kaltaiseksi klassikoksi, yksi asia on kuitenkin varma. Kyllä tälle ruotsalaiselle jätille varmasti ottajia löytyy, niin hyvästä autosta kuitenkin kaiken kaikkiaan puhutaan. Sitä paitsi, skandinaavisuus on aina vahvasti vedonnut meihin suomalaisiin ja EX90 on skandinaavisuutta (lähes) parhaimmillaan.

Kiitokset vielä Lahden Autosalpa -liikkeelle auton tarjoamisesta koeajoon raportin tekemistä varten.

Osoite kopioitu

Keskustelu

Ei kommentteja

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

ex90 volvo volvo ex90

Arkisto

Blogin avainsanat

2008 (1) abc (1) abs (1) abu dhabi (1) adrian newey (2) aeb (1) ahvenisto (1) ai (1) airdrop (1) ajaminen (1) akku (1) akkukestävyys (1) akkutakuu (1) akkutyypit (1) akusto (1) akut (1) alastaro (1) alex albon (2) alfa romeo (2) alinopeus (1) alphatauri (1) alpine (2) amazon (1) america (1) amerikka (1) amg (1) android auto (1) anturi (1) apple (1) apple carplay (1) apple watch (1) ar (1) ariya (1) arvio (1) arvostelu (1) aston martin (6) audi (4) audi a2 (1) audi a3 (1) audi q4 (1) audi quattro (1) australia (2) auto (24) autoilu (25) autonvalmistaja (1) autonvalmistajat (1) autosalpa (5) autosalpa lahti (3) autot (24) bahrain (1) bemari (3) bentley (1) bigster (1) bilar99 (1) blancpain gt series (1) bloomberg (1) bmw (7) bmw i5 (1) bmw i5 m60 (1) bmw ix (1) bmw m4 (1) bmw suomi (1) bmw x6 (1) bose 10 (1) brabus (1) brands hatch (1) brasilia (1) brembo (1) brändi (2) brändiuudistus (1) bugatti (1) bugatti chiron (1) byd (2) bz4x (1) c40 (1) c40recharge (1) capital cities (1) carlos sainz (2) charles leclerc (2) chevrolet corvette (1) christian horner (2) chrysler (1) comfort range techno (1) corvette (1) countach (1) coupe (1) coupé (1) cristiano ronaldo (1) crossover (3) cupra born (1) dacia (1) dacia bigster (1) daft punk (1) danger zone (1) daniel ricciardo (2) david beckham (1) delorean (2) dodge (1) dodge ram (1) donald trump (1) drake (1) duracell (1) ea wrc (1) ekosysteemi (1) elon musk (3) enyaq (1) e-pace (1) e-power (1) eqa (1) esc (1) esteban ocon (2) e-tech (1) e-tron (1) e-type (1) ev (3) ev3 (1) ex30 (1) ex90 (1) explorer (1) extended range (1) f1 (4) f2 (1) f3 (1) f4 rookie championship (1) fernando alonso (1) ferrari (6) ferrari 458 (1) ferrari enzo (1) ferrari laferrari (2) ferrari testarossa (2) fia (1) fiat 127 (1) fip (1) first edition (1) flavio briatore (1) fleetwood mac (1) focus rs (1) ford (5) ford capri (1) ford capri ev (1) ford ev (1) ford explorer (4) ford explorer ev (1) ford f150 (1) ford gt (1) ford kuga (1) ford mondeo (1) ford mustang (1) ford shelby (1) ford s-max (1) ford sync (2) fordstore lahti (1) formula 1 (2) fossiiliset polttoaineet (1) franco colapinto (1) g mersu (1) g580 (1) gabriel bortoleto (1) general motors (1) george russell (2) globalisaatio (1) google (5) googleplay (1) gordon ramsay (1) gran turismo (1) gran turismo 7 (1) gt-r (1) haas (2) happi (1) harry styles (1) hedin automotive (1) helmut marko (2) helsinki (1) honda civic (1) honda cr-v e:fcev (1) honda fit (1) hud (3) hummer (1) hybridi (3) hyundai (5) hyundai getz (1) hyundai ioniq 5 (1) hyundai nexo (1) hyundai tucson (1) häkkinen (1) i5 (1) iitti (1) imessage (1) Impreza (1) interlagos (1) intia (1) ioniq 5 (1) ioniq 6 (1) ioniq5 (1) ios (1) i-pace (1) ipad (1) iphone (2) isack hadjar (1) ix1 (1) jaguar (1) jaguar e-type (1) jalankulkija (1) jalankulkijat (1) james bond (1) jamiroquai (1) jan hammer (1) jeep (1) joni luolamaa (1) jos verstappen (2) jouko ahola (1) Juha Kankkunen (1) jvg (1) jäähdytys (1) kaistavahti (1) kalle rovanperä (1) kanada (1) kansas (1) karjaa (1) katumaasturi (1) kaukovaloavustin (1) kauppakeskus tuulonen (1) kavinsky (1) kenny loggins (1) kevin magnussen (1) kevythybridi (1) kia (3) kia ev3 (1) kia ev6 (1) kia sportage (1) kick sauber (2) kiina (1) kim kardashian (1) kimi antonelli (1) kimi räikkönen (3) koeajo (7) koeajot (5) kolmipisteturvavyö (1) kornél öry (1) kouvola (1) ktm (1) kuolleen kulman varoitin (1) kymiring (1) käytetty audi (1) käytetty auto (1) käytetyt autot (1) lada (1) lada 1200l (1) ladattava hybridi (1) laguna seca (1) lahden autosalpa (1) lahden nelipyörä (1) lahti (3) lamborghini (2) lance stroll (1) lando norris (2) las vegas (1) latausinfra (1) lataussykli (1) latausverkko (1) lawrence stroll (2) le mans (1) lebron james (1) lewis hamilton (2) levyjarrut (1) lexus lfa (1) lfp-akut (1) liam lawson (2) liikenne (1) liikennevalot (1) li-ion (1) litiumioniakut (1) litiumrautafosfaattiakut (1) logan sargeant (1) m sport (1) m3 (1) m4 (1) m5 (1) m60 (1) maasturi (1) macbook (1) mach-e (1) mainonta (1) mainos (1) mainstream motors (1) marcus grönholm (1) markkinointi (1) martin molnar (1) matrix led (1) mattia binotto (1) max verstappen (2) mclaren (3) megaconsole (2) meksiko (1) melbourne (2) mercedes (5) mercedes cla (1) mercedes eqe (1) mercedes-benz (2) mercedes-benz eqe suv (1) mercedes-benz eqs (1) mersu (3) mhev (1) miami (1) miami vice (1) mika häkkinen (1) mika kallio (1) mini cooper (1) mit (1) mitsubishi (1) mitsubishi lancer evolution (1) models (1) modely (1) monilenkkijousitus (1) monza (1) moottoritie (1) moottoriurheilu (1) moottoriurheilurata (1) motari (1) moto gp (1) mukautuva vakionopeudensäädin (1) musiikki (1) mustang (3) mustang mach-e (1) nakutusanturi (1) n-connecta (1) nelipyörä (2) nelipyörä lahti (1) nico hulkenberg (2) nikkelimetallihybridiakut (1) nimh (1) nissan (3) nissan ariya (4) nissan gt-r (1) nissan leaf (1) nissan qashqai (2) nurburgring (1) ohitukset (1) ohitus (1) oliver bearman (1) opel (1) oscar piastri (2) padel (1) pakettiauto (1) paku (1) palo alto (1) panoraama (1) peugeot (2) peugeot 2008 (1) peugeot 3008 (1) pharrell williams (1) phil collins (1) pick-up (1) pierre gasly (2) piilaakso (1) pixar (1) plug-in (1) polestar (1) polttokenno (1) polyphony digital (1) porsche (4) porsche macan (1) powerwall (1) puolijohdeakut (1) pyöräilijät (1) pyöräily (1) qashqai (1) qatar (1) quattro (1) r1s (1) r1t (1) r2 (1) r3 (1) racing bulls (1) rallikansa (1) ralph lauren (1) ram (1) range (5) ranskalainen (1) ranskalaiset autot (1) rb (1) red bull (2) renault (2) renault 5 (1) renault 5 e-tech (1) renault clio (1) renault scenic e-tech (5) rengas (1) renkaat (1) rivian (2) rivian automotive (1) rj scaringe (1) ron dennis (1) rumpujarrut (1) ruotsalainen (1) ruotsi (1) saudi-arabia (1) scenic (1) schumacher (1) sedan (1) sergei perez (1) sergio perez (1) sf90 stradale (1) singapore (1) singlemotor (1) skandinaavinen (1) skoda (1) skoda enyaq (2) s-line (1) smart (1) smart 1 (2) smart 1 brabus (2) sonny crockett (1) sportback (1) sportline business (1) stellantis (1) steve jobs (2) Subaru (1) suojatie (1) super bowl (1) supercharger (1) superenduro world championship (1) supermini (1) supernatural (1) suv (5) suzuka (1) swatch (1) swedish house mafia (1) synteettinen öljy (1) sähköauto (20) sähköautoilu (18) sähköautot (20) sähkömoottori (2) sähköpaku (1) söhköautoilu (1) tampere (1) tank turn (1) tekoäly (1) tesla (9) tesla model s (3) tesla model y (3) tesla supercharger (1) tesla x (1) the doors (1) toimintasäde (2) toimitusketju (1) toto wolff (2) toyota (5) toyota c-hr (1) toyota gr supra (1) toyota mirai (1) toyota prius (1) toyota wrc (1) trp hungary (1) trp media (1) tucson (1) tulli (1) tullit (1) turbo (1) turvatyyny (1) turvaväli (1) twinmotor (1) täyssähkö (2) täyssähköinen (3) törmäysvyöhyke (1) usa (1) v12 (2) v6 (1) v8 (2) valtteri bottas (3) van halen (1) vanquish (1) vastuullisuus (1) watkins glen (1) veho (1) veho airport (1) vety (1) vetyasema (1) vetyauto (1) vetyautot (1) vilkuttaminen (1) williams (2) volkswagen (5) volkswagen id.4 (1) volkswagen id.5 (1) vollkswagen group technologies (1) volvo (6) volvo c40 recharge (1) volvo ex30 (1) volvo ex30 van (1) volvo ex90 (1) volvo xc90 (1) wrc (1) xtronic (1) yhdysvallat (1) yuki tsunoda (2) zak brown (1) zhou guanyu (1) zlatan ibrahimovic (1)
nwdb