13.11.2026
Vuoden positiivisimmat yllätykset
Sähköautomarkkinat ovat muuttuneet melko radikaalisti viime vuosina. Tarjolle on tullut vaikka minkälaisia vaihtoehtoja, ja valmistajat ovat selvästi alkaneet löytää oman tapansa lähestyä sähköistä autoilua. Osa luottaa futuristiseen muotokieleen, osa digitaaliseen käyttökokemukseen, osa panostaa käytännöllisyyteen ja osa puolestaan ajettavuuteen. Sähköautoista on tullut selvästi valtavirtaa uusien autojen markkinoilla, ja on hienoa, että myös tarjonta pysyy nyt kysynnän vauhdissa mukana.
Olen itse päässyt tänä vuonna koeajamaan taas lukuisia eri sähköautoja, ja kuten olen jo joskus aiemminkin kirjoittanut, harvemmin tulee nykyään enää vastaan aidosti huonoja autoja. Suuri osa tämänkin vuoden koeajoista on ollut hyvin positiivisia kokemuksia, ja harvemmin sitä siksi jaksaa enää yllättyä mistään. Näin on kuitenkin käynyt tänä vuonna.
Halusinkin nyt palata pariin sellaiseen sähköautoon, jotka molemmat yllättivät minut erittäin positiivisesti kuluneen vuoden aikana. Ja, saattaa ehkä kuulostaa oudolta, että nostan juuri nämä kaksi autoa esille yllättäjinä, sillä molemmat ovat varsin suosittuja ja arvostettuja sähköautomalleja. Omat ennakko-odotukseni olivat kuitenkin molempien kohdalla melko neutraalit. En odottanut kummaltakaan mitään erikoista ja siksi olikin niin mukava huomata, kuinka paljon enemmän molemmat autot lopulta tarjosivatkaan.
Kyseessä ovat siis Polestar 2 ja Hyundai Ioniq 6 N-Line. Kumpikaan malleista ei ole enää mikään ihan tuore tulokas markkinoilla, vaan ne edustavat pikemminkin jo tietynlaista ”veteraaniosastoa” sähköautojen joukossa. Itse pääsin testaamaan kyseisiä autoja kuitenkin vasta tänä vuonna.
Molempia autoja yhdistää täyssähköinen voimalinja ja sporttisuus, mutta muutoin ne edustavat melko erilaisia näkemyksiä sähköautoilusta. Polestar 2 on skandinaavisen pelkistetty ja vahvasti digihenkinen kokonaisuus, kun taas Ioniq 6 N-Linessa on nähtävissä hieman persoonallisempaa muotokieltä ja astetta perinteisempiä ohjaamoratkaisuja.
En nostanut siis kumpaakaan autoa tähän juttuun siksi, että ne olisivat keskenään samanlaisia tai edes suoria kilpailijoita. Nostin ne tähän siksi, että molemmat autot yllättivät minut erityisen positiivisesti tänä vuonna ja koska molemmissa autoissa on osattu panostaa siihen kaikista pyhimpään – eli ajotuntumaan.
Polestar 2 – skandinaavista minimalismia ja ajamisen iloa
Polestar 2 on nykyään jo varsin tuttu näky Suomen teillä. Itse olin ehtinyt tutustua merkkiin aiemmin Polestar 3:n ja Polestar 4:n kautta (jotka osoittautuivat molemmat erinomaisiksi menopeleiksi), mutta merkin ensimmäinen tuotantomalli oli jäänyt minulta kokonaan kokematta. Siksi olikin hyvin mielenkiintoista päästä viimein sen rattiin.
Polestar 2:n muotoilussa on mielestäni jotakin hyvin onnistunutta. Se on nimittäin ulkomuodoltaan hyvin moderni, mutta ei kuitenkaan yritä olla liian futuristinen tai hakea huomiota erikoisilla yksityiskohdilla. Sen sijaan auto edustaa melko skandinaavista muotoiluhenkeä, jossa yksinkertaisuus ja selkeät linjat ovat keskeisessä roolissa. Siksi Polestar 2 ei välttämättä herätäkään heti erityisen paljon huomiota katukuvassa, mutta mitä enemmän autoa tarkastelee, sitä paremmin kokonaisuus alkaa toimia. Sen katsominen kestää toisin sanoen aikaa, mikä on aina hyvä merkki.
Sama ajatus jatkuu myös sisätiloissa. Ohjaamo on selkeä ja pelkistetty, eikä kuljettajan ympärille ole rakennettu turhan monimutkaista tai sekavaa kokonaisuutta. Keskipisteenä toimii pystysuuntainen kosketusnäyttö, jonka kautta hoituu suuri osa auton toiminnoista. Android Automotive -pohjainen käyttöjärjestelmä ja Googlen palvelut tekevät kokonaisuudesta varsin helppokäyttöisen (ja myös mobiilihenkisen, jos näin voi sanoa).
Polestar 2:n sisätiloissa on myös mukavasti tietynlaista skandinaavista rauhallisuutta, jota arvostan. Kaiken ei tarvitse huutaa olevansa ultramodernia tai teknistä. Joskus vähemmän on vain yksinkertaisesti enemmän.
Mutta kaikkein positiivisin yllätys Polestar 2:ssa odottaa ratin takana.
Auton ajotuntuma teki minuun erittäin positiivisen vaikutuksen. Auto tuntuu tasapainoiselta, ohjaus on tarkkaa ja ajettavuudessa on sellaista jämäkkyyttä, joka saa kuljettajan viihtymään ratin takana. Alusta on sporttisen napakka, mutta kokonaisuus ei tunnu kuitenkaan liian kovalta. Ajotuntuman osalta on tehty oikeanlaisia kompromisseja sporttisuuden ja arkimukavuuden välillä. Erityisesti ohjauksen ja alustan yhteistyö jäi mieleeni. Polestar 2 ei tunnu sähköautolta, jossa olisi panostettu ainoastaan kovaan kiihtyvyyteen. Se tuntuu pikemminkin autolta, jonka ajamisesta voi ihan oikeasti nauttia. Mutkaisemmalla tiellä sen tasapaino ja ohjauksen tarkkuus pääsevät oikein kunnolla oikeuksiinsa.
Koeajamani Long Range Dual Motor -versio tarjoaa myös suorituskykyä enemmän kuin arkiajossa oikeastaan edes tarvitsee. Nelivetomallissa on tehoa 421 hevosvoimaa ja maksimivääntöä 740 Nm, ja nollasta sataan se kiihtyy vain 4,5 sekunnissa. Lukemat ovat varsin vakuuttavat, mutta omassa kokemuksessani auton kiinnostavuus ei perustu pelkästään kiihtyvyyteen.
Polestar 2:ssa yhdistyvät varsin onnistuneella tavalla skandinaavisen hillitty ulkonäkö, toimiva ohjaamo ja erinomainen ajettavuus. Se on kokonaisuus, jossa moni asia tuntuu olevan kohdallaan. Ehkä juuri siksi se onnistuikin yllättämään minut niin positiivisesti.
Hyundai Ioniq 6 N-Line – sporttisempi kuin arvaatkaan
Hyundai on ollut kiinnostava valmistaja sähköautojen puolella jo pidemmän aikaa. Kun moni perinteinen autonvalmistaja haki vielä omaa suuntaansa täyssähköisten malliensa kanssa, Hyundai oli ehtinyt tuoda markkinoille jo useampia vakuuttavia vaihtoehtoja.
Yksi omista varhaisista sähköautokokemuksistani oli Ioniq 5, joka esiteltiin vuonna 2021. Sen retrofuturistinen (ja DeLorean-henkinen) muotoilu teki vahvan vaikutuksen jo silloin. Ioniq 6 on puolestaan ollut markkinoilla vuodesta 2022 lähtien, mutta pääsin itse tutustumaan siihen vasta nyt. Tosin mainittakoon, että koeajamani N-Line-versio on sinällään ihan tuore versio, julkistettiinhan se vasta viime vuonna mallipäivityksen yhteydessä.
Ioniq 6 N-Line on jo lähtökohdiltaan melko erilainen auto kuin Polestar 2. Sen matala ja virtaviivainen kori näyttää siltä kuin se olisi suunniteltu ensisijaisesti aerodynamiikan ehdoilla. Muotoilu on rohkeaa ja persoonallista, eikä se varmastikaan miellytä kaikkia. En itsekään kuulu sen suurimpiin faneihin, mutta ei korealaisia voi ainakaan rohkeuden puutteesta syyttää. Tämänkaltaiset ratkaisut, jotka herättävät ihmisissä tunteita puolin ja toisin, ovat monesti niitä parhaimpia. Ja onhan autoissa aina paljon muutakin kuin pelkkä ulkomuoto (joka sekin on pitkälti vain makuasia).
Yksi positiivisimmista asioista Ioniq 6 N-Linen kohdalla liittyi mielestäni auton sisätiloihin. Musta sisustus, nahka- ja Alcantara-verhoilu sekä punaiset yksityiskohdat luovat ohjaamoon mukavan sporttisen tunnelman. Kokonaisuus tuntuu heti sellaiselta, jossa viihtyisi mielellään vähän pidempäänkin.
Erityisen paljon pidin siitä, ettei Hyundai ole lähtenyt piilottamaan kaikkea kosketusnäyttöjen taakse. Ohjaamosta löytyy edelleen monia fyysisiä painikkeita, joita olen viime aikoina huomannut kaipaavani autoihin taas entistä enemmän. Tässä mielessä Ioniq 6 N-Line on auto juuri omaan makuuni.
Myös ajotuntuma oli yksi auton suurimmista vahvuuksista. Ohjaus on herkkää ja tarkkaa, ja auto tuntuu olevan kaarteissa kuin kotonaan. Mutkaisella tiellä Ioniq 6 N-Line pääsee ehdottomasti näyttämään parhaita puoliaan. Ajotuntumassa on sopiva annos sporttisuutta, jopa jonkinlaista ratahenkeä, mutta samalla auto säilyy oikein miellyttävänä myös tavallisessa arkiajossa.
Alusta on sopivan jämäkkä, mutta ei kuitenkaan epämukavan kova. Kokonaisuus tuntuu tasapainoiselta, ja auton matala painopiste tuo ajamiseen oikeanlaista vakautta. Ioniq 6 N-Line ei siis ole pelkästään sporttisen ilmeen omaava auto, vaan samaa henkeä löytyy myös sen ajettavuudesta.
Koeajoautossa oli takavetoinen voimalinja, joka tuottaa tehoa 229 hevosvoimaa ja vääntöä 350 Nm. Nollasta sataan auto kiihtyy 7,4 sekunnissa. Varsinainen Ioniq 6 N on sitten aivan oma lukunsa, sillä sen teholukemat ovat huomattavasti suuremmat. N-Line ei kuitenkaan yritäkään olla täysiverinen urheilumalli, vaan se tuo tavalliseen Ioniq 6 -malliin enimmäkseen vain sporttisempaa ulkonäköä ja tunnelmaa. Tämä tarkoittaa puolestaan sitä, että sporttinen ajotuntuma on ollut tavallisen Ioniq 6 DNA:ssa jo alusta lähtien. Ehkäpä juuri siksi korealaiset ovat päättäneet tehdä siitä erikseen myös radalle sopivan version.
Ioniq 6:n ehdottomiin vahvuuksiin kuuluu myös sen pitkä akseliväli, joka näkyy matkustamon tiloissa. Takapenkillä on mukavasti tilaa myös pidemmille matkustajille, ja yli 190-senttisenä arvostan sitä, ettei tilojen kanssa tarvitse tehdä turhia kompromisseja. Kuljettajan penkin osalta olisin kaivannut vielä vähän enemmän säätövaraa alaspäin, mutta muuten ohjaamossa on todella helppo viihtyä.
Myös auton tekniikka on vakuuttavalla tasolla. Ioniq 6 hyödyntää 800 voltin sähköarkkitehtuuria, joka mahdollistaa erittäin nopean pikalataamisen. Lisäksi auton virtaviivainen muotoilu edesauttaa rangen suhteen. Hieman malliversiosta riippuen Ioniq 6:n range yltää parhaimmillaan 585 kilometriin.
Ioniq 6 N-Line osoitti minulle, ettei sporttisen sähköauton tarvitse olla mikään äärimmäinen suorituskykymalli. Myös ihan tavalliseen arkiajoon suunniteltu auto voi tarjota kuljettajalle paljon ajamisen iloa, kun vain ohjaus, alusta ja ohjaamon tunnelma ovat kohdallaan.
Kaksi erilaista autoa, kaksi positiivista yllätystä
Polestar 2 ja Hyundai Ioniq 6 N-Line ovat kaksi varsin erilaista tulkintaa modernista sähköautosta. Niiden välillä ei ole mielestäni mielekästä lähteä tekemään perinteistä paremmuusvertailua, sillä autot eivät ole luonteeltaan tai korimalliltaan ihan samanlaisia.
Polestar 2:n vahvuus on sen tasapainoisessa kokonaisuudessa. Se näyttää hyvältä ilman turhaa kikkailua, ohjaamo on selkeä ja ajotuntuma suorastaan erinomainen.
Hyundai Ioniq 6 N-Line puolestaan tarjoaa hieman persoonallisemman kokemuksen. Sen muotoilu jakaa varmasti mielipiteitä, mutta ohjaamo ja ajettavuus onnistuvat vakuuttamaan. Erityisesti fyysiset painikkeet ja luonteva ajotuntuma jäivät mieleeni.
Jos jotakin yhteistä näistä kahdesta kokemuksesta haluaa nostaa esille (erinomaisen ajettavuuden lisäksi), niin ainakin sen, että sähköauto voi edelleen yllättää. Vaikka markkinoilla on jo valtava määrä erilaisia täyssähköisiä vaihtoehtoja, jokaisella valmistajalla on edelleen mahdollisuus tehdä asioita omalla tavallaan. Ja niin Polestar kuin Hyundaikin ovat tehneet. Kumpikaan ei ole yrittänyt tehdä vain geneeristä massasähköautoa, vaan molemmilla on selvästi omanlaisensa näkemys siitä, millainen moderni sähköauto voi olla.
Niin Polestar 2 kuin myös Hyundai Ioniq 6 N-Line osoittivat minulle sen, ettei sähköautoilusta tarvitse kadottaa ajamisen iloa ja kuljettajan sekä auton välistä yhteyttä. Senkaltaisen yhteyden luomiseen ei selvästikään tarvita aina polttomoottoria, vaan se onnistuu myös sähköisesti.
Koska kyseessä ei ole mikään perinteinen paremmuusvertailu, minun ei tarvitse valita voittajaa näiden kahden automallin väliltä. Kumpikin on omalla tavallaan erinomainen sähköauto ja molemmat kannattaa ehdottomasti käydä koeajamassa. Uskon, että hyvin monet tulevat ihastumaan niihin, kunhan vain raaskivat antaa niille reilun mahdollisuuden.
Keskustelu
Ei kommentteja
