07.11.2026
Parin tunnin koeajot: uusi täyssähköinen Mercedes-Benz C-sarja
Se on mielestäni aina sivistyneen ja ylellisen auton merkki, kun sen ratissa tuntee olonsa jonkin sortin herrasmieheksi. Näin käy myös silloin, kun istahtaa ratin taakse Mercedeksen uuteen täyssähköiseen C-sarjalaiseen. Kyseessä on nimittäin kertakaikkisen mahtava auto ja ehkäpä yksi markkinoiden parhaista, mitä tulee puhtaaseen ajotuntumaan.
Mercedeksen C-sarja on ollut historiansa aikana varsinainen menestystarina. Se on ollut itse asiassa jo useamman vuosikymmenen ajan yksi merkin myydyimmistä mallisarjoista ja samalla pitkään myös yksi keskikokoisten premium-autojen suosituimmista malleista ylipäätään. Pelkästään vuoteen 2022 mennessä C-sarjaa oli myyty yhteensä yli 10 miljoonaa kappaletta. Malli on ollut hyvin suosittu myös Suomessa, ja esimerkiksi täältä Autotie-sivustoltakin löytyy lukuisia ilmoituksia menneiden vuosien C-sarjalaisista. Iso osa niistä on farmariversioita, koska me suomalaiset tunnetusti olemme niin sanottua farkkukansaa. Itsekin C-sarjalaisen (ja nimenomaan farmariversion) aiemmin omistaneena en yhtään ihmettele mallin saavuttamaa asemaa täällä Pohjolassa. Oma vuoden 2016 C-sarjalaiseni oli onnistunut yhdistelmä ajomukavuutta, hiljaisuutta ja jonkin sortin ylellisyyttä. Jokin siinä sai minut tuntemaan itseni erityiseksi, eikä näin yleensä käy kovinkaan monen auton kohdalla.
Milloin C-sarja sai sitten tarkalleen ottaen alkunsa? No, jos tarkkoja ollaan, jo vuonna 1982, kun Mercedes esitteli 190-mallin, joka tunnetaan myös mallikoodilla W201. Auto sai Yhdysvalloissa lempinimen Baby-Benz, koska se oli pienikokoisempi kuin merkin muut edustusmallit. Ehkä juuri auton koko vetosi yleisöön, sillä kyseistä mallia myytiin yhteensä lähes 1,9 miljoonaa kappaletta.
Vuonna 1993 esiteltiin sitten virallisesti ensimmäinen C-sarjalainen (W202). Siinä oli paljon samoja elementtejä kuin aiemmassa 190-mallissa, mutta se tarjosi enemmän tilaa ja mukavuutta. Vuonna 1996 autosta saatiin myös farmariversio, mikä miellytti etenkin eurooppalaisia ostajia. Ensimmäistä virallista C-sarjaa valmistettiin lähes samat 1,9 miljoonaa kappaletta.
Vuosituhannen vaihteessa C-sarja koki suuren muodonmuutoksen, ja malliston uudeksi tunnusmerkiksi muodostuivat etuvalot, jotka näyttivät siltä, kuin auton keulalla olisi ollut neljä silmää. Myös auton teknologiapuoli uudistui, ja lisäksi mallisto laajentui uudella SportCoupé-versiolla, joka oli nimensä mukaisesti hieman sporttisemman näköinen versio.
Seuraava sukupolvi (W204) tuli markkinoille vuonna 2007. Yksi kiinnostavimmista erityispiirteistä siinä oli se, että ostaja pystyi valitsemaan kahden erilaisen keulailmeen väliltä. Avantgarde-versiossa Mercedes-tähti sijaitsi keskellä etusäleikköä, kun taas Classic- ja Elegance-versioissa se oli perinteiseen tapaan konepellin päällä. Tämä sukupolvi toi mukanaan myös ehkäpä yhden kaikkien aikojen kuuluisimmista C-sarjalaisista eli C63 AMG:n, jota myös Jeremy Clarkson testasi aikoinaan Top Gearissa. Kyseisen auton suorituskyky häikäisee vielä tänä päivänäkin. Onhan siinä peräti 6,2-litrainen vapaasti hengittävä V8-moottori, josta irtoaa tehoa yhteensä 457 hevosvoimaa. Autosta löytyy itse asiassa myös erillinen Black Series -versio, jossa teholukema nousee jopa 517 hevosvoimaan.
W204 oli vielä aiempiakin sukupolvia suurempi menestys, sillä sitä myytiin yhteensä yli 2,4 miljoonaa kappaletta.
Itselleni tärkeimmäksi sukupolveksi on kuitenkin muodostunut vuonna 2014 esitelty W205, koska myös oma C-sarjalaiseni oli juuri tätä sukupolvea. Sanoisin, että kyseessä oli jonkinlaista rakkautta ensisilmäyksellä, sillä tykästyin heti W205:n ulkoiseen habitukseen. Kyseinen malliversiohan alkoi muistuttaa aiempaa enemmän isompia (ja kalliimpia) E- ja S-sarjalaisia. Tämä näkyi niin muotoilussa kuin teknologiassakin. W205 merkitsi myös sähköistymisen alkua, sillä mallistoon tulivat mukaan ladattavat hybridit.
W205 taitaa ollakin C-sarjan kaupallisesti menestynein sukupolvi. Mercedes kertoi vuonna 2021, että kyseisen sukupolven farmari- ja sedanversioita oli myyty yhteensä jopa yli 2,5 miljoonaa kappaletta.
Tuorein (perinteinen) mallisukupolvi (W206) esiteltiin vuonna 2021, ja se jatkoi malliston sähköistymistä. Moottorivalikoimaan tuli toisin sanoen entistä enemmän hybridivaihtoehtoja.
Tästä päästäänkin luontevasti uuteen täyssähköiseen C-sarjaan (W520), joka kulkee ainakin toistaiseksi perinteisen C-sarjan rinnalla. On kuitenkin hyvä huomioida, ettei täyssähköinen C-sarja ole vain perinteinen C-sarja sähköiseksi käännettynä. Sen sijaan kyseessä on ihan alusta saakka sähköautoksi suunniteltu menopeli. Mercedes ei ole siis lähtenyt tekemään kompromisseja auton suunnittelussa, vaan pyrkinyt yksinkertaisesti valmistamaan mahdollisimman pätevän sähköauton. Ja siinä stuttgartilaiset ovat kieltämättä onnistuneetkin, kuten varmaan jo tekstin aloituksesta kävi ilmi. Lähdetäänpä siis tutustumaan tarkemmin tämänpäiväiseen koeajokkiin (C 400 4MATIC), jonka tarjosi minulle koeajoon Lahden Wetteri.


Aloitetaan ulkonäöstä. Uusi täyssähköinen C-sarjalainen on hyvin tunnistettavasti Mercedes-Benz, mikä on tietysti erittäin hyvä asia. Sen ulkonäössä on kuitenkin paljon eroa perinteiseen C-sarjalaiseen verrattuna. Keulan ja perän ilmeessä on itse asiassa paljon samaa kuin esimerkiksi uudessa täyssähköisessä GLC-mallissa. Molemmissa on samantyylinen valaistava keulamaski ja neljästä pyöreästä tähtikuviosta muodostuvat takavalot. Auton sivuprofiilissa korostuu virtaviivaisuus, joka johtuu pitkälti coupé-mallisesta kattolinjasta. Kokonaisuutena luonnehtisin auton ulkomuotoa sulavaksi ja hyvällä tavalla persoonalliseksi. Siinä on sopiva määrä Mercedekselle tuttua eleganssia, ja sen parkkeeraa varmasti hymyssä suin kotipihaan.
Sisältä auto on pitkälti samanlainen kuin Mercedeksen muutkin uudet sähkömallit. Ohjaamonäkymää hallitsee lähes koko kojelaudan levyinen näyttökokonaisuus, joka koostuu kolmesta erillisestä näytöstä. Koska kyseessä on Superscreen, kuljettajan näyttö (10,3-tuumaa), keskinäyttö (14-tuumaa) ja matkustajan näyttö (14-tuumaa) eivät muodosta samalla tavalla yhtenäistä kokonaisuutta kuin korkeampien varustelutasojen mukana tuleva Hyperscreen. Näyttöjen välillä on siis mustat kaistaleet, mutta ihan tyylikkäältä se toki tällaisenaankin näyttää.
Fyysisiä painikkeita ei joka tapauksessa juurikaan ole, ja pitkälti kaikki hoituu näyttöjen kautta. Kuten olen aiemminkin todennut, Mercedeksen nykyinen käyttöjärjestelmä MB.OS on onneksi erittäin looginen ja helppokäyttöinen kokonaisuus. Tosin, jos ihan rehellisiä ollaan, niin on pakko myöntää, että uutuudenviehätys alkaa vähitellen karisemaan valtavista näyttöratkaisusta. Samalla sitä alkaa kaipaamaan entistä enemmän takaisin fyysisiä painikkeita. En siis panisi yhtään pahakseni, jos niitä alkaisi tulevaisuudessa löytyä jälleen myös Mercedeksen uutuusmalleista.
Varustelultaan koeajamani auto on niin sanottu lähtötason versio, eli siitä ei löydy kaikkia mahdollisia herkkuja. Koeajoauton varusteluun kuuluvat esimerkiksi 19-tuumaiset alumiinivanteet, adaptiiviset LED High Performance -ajovalot, adaptiivinen vakionopeudensäädin, langaton latausalusta kahdelle puhelimelle, lämpöpumppu, lämmitettävät ja sähkösäätöiset etupenkit, Magic Vision -tuulilasinpyyhin- ja pesurijärjestelmä sekä panoraamalasikatto.
Täyssähköinen C-sarjalainen on ottanut kehitysaskeleita eteenpäin istuintilojen osalta. Perinteiseen polttomoottoriversioon verrattuna auton akseliväli on kasvanut lähes 10 senttimetriä. Myös pääntilaa on parannettu: edessä sitä on nyt 22 millimetriä ja takana puolestaan 11 millimetriä enemmän. Auto on myös yli 7 senttimetriä leveämpi kuin perinteinen C-sarjalainen.

Vaikka parannuksia istuintiloihin on tehty, on takapenkillä silti suhteellisen ahdasta aikuiselle, jos etupenkki on pidemmän ihmisen säädöillä. Itselläni oli ainakin suhteellisen tukalaa takapenkillä, kun kävin nopeasti kokeilemassa siellä istumista. Tosin Mercedes mainostaa itsekin, että akselivälin kasvu hyödyttää erityisesti etumatkustajia. Vaikka auto saattaa siis olla ihan mielenkiintoinen vaihtoehto esimerkiksi pariskunnalle tai pienelle perheelle, yhtään isommalle perheelle se käy väistämättä ahtaaksi. Tosin, sellaisia ostajia tuskin kovin paljoa tällaisella autolla tavoitellaankaan.
Tavaratilan suhteen sähköinen C-sarjalainen on positiivinen yllätys, kun otetaan huomioon, että kyseessä on sedan. Takaa tavaratilaa löytyy 470 litran verran ja edestäkin jopa 101 litraa. Auton kokonaistavaratila on siis peräti 571 litraa.
Sitten päästäänkin ajettavuuteen. Aivan kuten esimerkiksi uusi täyssähköinen GLC, myös tämä sähköinen C-sarjalainen edustaa oman luokkansa parhaimmistoa, mitä tulee ajotuntumaan. Ohjaus on herkkä ja reagoi ihailtavan tarkasti ratin liikkeisiin. Ajaminen tuntuu koko ajan äärettömän vaivattomalta ja johdonmukaiselta. Auto tuntuu myös erittäin vakaalta kaarteissa, mitä edesauttaa tietysti se, että kyseessä on matalan painopisteen omaava sedan. Vaikka koeajoautoa ei olekaan varustettu ilmajousituksella, Comfort-alusta suodattaa epätasaisuudet tehokkaasti, ja kaikkinensa sähköinen C-sarjalainen tarjoilee todella tasaista kyytiä. Mainittakoon vielä, että kaikki sähköisen C-sarjan saatavilla olevat versiot ovat nelivetoisia, mikä on luonnollisesti hyvä asia Suomen keliolosuhteita ajatellen.
Tehon suhteen C-sarjalaisesta on tarjolla kaksi erilaista versiota. 300-malleista tehoa löytyy 310 kW eli 421 hevosvoimaa ja koeajoauton kaltaisista 400-malleista puolestaan 360 kW eli 489 hevosvoimaa. Ei siis todellakaan puhuta mistään nuhapumpusta. Maksimivääntöäkin auto tarjoilee nautittavat 800 Nm, ja nollasta sataseen ennätetään vain noin 4 sekunnissa 489-hevosvoimaisella versiolla. Sen kyllä tunteekin, kun iskee kaasun pohjaan.
Myös korkeajänniteakun suhteen C-sarjalaisesta löytyy kaksi erilaista vaihtoehtoa. 300-malleissa on pienempi, 85 kWh -kokoinen akku, kun taas 400-malleissa on 94 kWh -kokoinen akku. Pienemmällä akulla auton maksimirange on parhaimmillaan 682 kilometriä ja suuremmalla puolestaan parhaimmillaan jopa 753 kilometriä (lähtötason versioissa). Rangen suhteen täyssähköinen C-sarjalainen edustaa ehdottomasti luokkansa tämänhetkistä parhaimmistoa. Lisäksi auton 800 voltin sähköarkkitehtuuri mahdollistaa jopa 330 kW pikalataustehon. Latauksen 10-prosentista 80-prosenttiin pitäisi siis onnistua vain 22 minuutissa.
Mikä on sitten uuden sähköisen C-sarjan hintaluokka? No, auton alkaen-hinta on vajaat 63 tuhatta euroa eli auto asettuu selkeästi premium-luokkaan. Kalleimmalla Premium AMG Line -varustelulla ja suuremmalla akulla puhutaankin sitten jo 77 tuhannen euron menopelistä, mikä rajaa luonnollisesti ostajakuntaa. Tosin puhtaasti autona uusi C-sarjalainen hoitaa homman kyllä niin sanotusti kotiin. Se on elegantti ilmestys ja ajotuntumaltaan erinomainen. Lisäksi sen teho- ja rangelukemat ovat molemmat huippuluokkaa, joten rahalle saa kyllä myös vastinetta.
Tällaisesta autosta ei ehkä kuitenkaan kannata lähteä valitsemaan koeajoauton kaltaista "karvalakkiversiota", vaan itse satsaisin suoraan astetta parempaan varusteluun. Kun liikutaan joka tapauksessa jo yli 60 tuhannen euron hintaluokassa, alkaa olla melkeinpä sama, onko hintalappu 63 tuhatta vai 70 tuhatta euroa. Tai näin näen ainakin itse asian.
En ole aiemminkaan peitellyt sitä faktaa, että olen Mercedes-merkkisten autojen suuri ystävä, ja totta kai silläkin saattaa olla merkitystä asiaan. Mutta ihan rehellisestikin voin myöntää, että Mercedes on tehnyt erinomaista työtä uusien täyssähköisten malliensa kohdalla. Näillä autoilla on yksinkertaisesti vain suuri ilo ajaa. C-sarjan suosio tulee varmasti jatkumaan tulevaisuudessakin, ja veikkaanpa, että se tulee olemaan pitkälti sähkönsininen.
Kiitokset vielä Lahden Wetterille auton tarjoamisesta koeajoon raportin tekemistä varten.
Keskustelu
Ei kommentteja