16.10.2026
Parin tunnin koeajot: uusi Kia EV5
Olen päässyt testaamaan useita Kia-malleja viimeisen parin vuoden aikana ja Kia on kyllä yllättänyt allekirjoittaneen positiivisesti kerta toisensa jälkeen. Tai en tiedä voiko enää puhua varsinaisesti yllättymisestä, sillä Kian nykytaso tuntuu olevan varsin korkealla kauttaaltaan.
Nyt koeajossa ollut uusi EV5 jatkaa aiempien EV3:n, EV6:n ja EV9:n viitoittamalla tiellä ja laajentaa entisestään Kian sähköautomallistoa. EV5 asettuu hieman erilaiseen kokoluokkaan kuin edeltävät mallit, ja sen ulkonäössä on itse asiassa hyvin paljon samaa kuin suuremmassa EV9-mallissa. Se on mielenkiintoinen sekoitus kulmikkuutta ja futurismia, ja etenkin auton ajovalot ovat hyvin futuristisesti muotoillut. Futuristisuus onkin asia, mikä on Kian kaikille sähkömalleille yhteistä. Otetaan ehkä konkreettisimpana esimerkkinä heidän täyssähköinen pakettiautonsa PV5, joka näyttää suoraan scifi-leffasta karanneelta.
Vaikka EV5 on uusi malli Suomessa, sen historia ulottuu itse asiassa vuoteen 2023 saakka. Auto esiteltiin alun perin konseptimallina kyseisen vuoden keväällä järjestetyssä Kia EV Day -tapahtumassa Kiinassa. Varsinainen tuotantomalli esiteltiin puolestaan samaisen vuoden elokuussa ja sen myynti Kiinassa alkoi niin ikään vielä saman vuoden aikana. Kansainvälisille markkinoille EV5 levittäytyi myöhemmin ja Suomeen tosiaan vasta nyt.
Mielenkiintoinen fakta EV5:n kohdalla on se, että sen kehityksessä painotettiin alun perin erityisesti Kiinan markkinoita. Myöhemmin Kia laajensi mallin markkina-aluetta, ja Euroopan asiakkaille suunnattu versio esiteltiin vuonna 2025.
Toisin kuin matala ja virtaviivainen EV6, joka on lähempänä crossoveria, on EV5 selvästi pystympi ja kulmikkaampi menopeli, joka tarjoaa pätevän vaihtoehdon perinteisempää katumaasturia etsivälle.
Tekniseltä perustaltaan auto kuuluu Hyundai Motor Groupin sähköautomallien perheeseen. Sen perusrakenteena toimiikin konsernin kehittämä E-GMP, jota hyödynnetään monissa Hyundai- ja Kia-malleissa, kuten esimerkiksi edellä mainitussa EV6:ssa.
Harmillista kyllä, toisin kuin esimerkiksi EV6:ssa ja EV9:ssa, EV5:n Eurooppa-versiossa hyödynnetään 400 voltin sähköarkkitehtuuria, eli auto ei mahdollista yhtä nopeaa pikalatausta kuin edellä mainitut mallit, joista löytyy 800 voltin sähköarkkitehtuuri. Euroopan versiosta löytyy muutoinkin eroa Kiinassa myytävään versioon. Esimerkiksi auton korkeajänniteakku käyttää nikkeli-mangaani-kobolttikemiaa, eli NMC-tekniikkaa, kun taas Kiinan markkinoilla on ollut useilla erilaisilla akkukemioilla varustettuja versioita. Siksi myös vertailu eurooppalaisen ja kiinalaisen versio vertailun välillä on turhaa, ainakin mitä tulee akkuun, rangeen ja lataustietoihin.
Mutta, lähdetäänpä sitten tutkimaan tarkemmin tätä Eurooppa-versiota (GT-Line FWD Edition), jonka tarjosi minulle koeajoon Lahden Wetteri.
Kävin äsken jo läpi EV5:n ulkomuotoa, mutta palataanpa aiheen pariin vielä hetkeksi. Kia EV5 näyttää luonnossa paremmalta kuin kuvissa, enkä siis tarkoita, että se näyttäisi kuvissakaan mitenkään huonolta. Mutta, auton muotoilusta löytyy mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita ei saa kameralla täysin taltioitua. Myös koeajoautosta löytyvä mattapintainen väritys (Iceberg Green) pääsee parhaiten oikeuksiinsa luonnossa, se on nimittäin todella tyylikkään näköinen. Kaiken kaikkiaan EV5 onkin varsin näyttävä ilmestys, joka varmasti kääntää katseita omassa naapurustossa.
Makuasiat ovat luonnollisesti makuasioita, mutta minun mielestäni EV5 on jopa paremman näköinen ilmestys kuin EV6 ja uskon syyn tähän johtuvan pääosin auton kulmikkuudesta. Kulmikkuus edustaa minulle jotakin perinteisempää, joka tuo puolestaan sopivaa vastapainoa auton futuristisille yksityiskohdille. Ja, pidän myös siitä, että EV5:n ulkoisesta habituksesta huokuu tietynlainen rauhallisuus ja jykevyys. EV6 edustaa puolestaan kokonaan toisenlaista maailmaa, sillä se on matala, virtaviivainen ja astetta sporttisempi tapaus. Älkää ymmärtäkö väärin, olen luonnollisesti myös sporttisuuden ja virtaviivaisuuden ystävä autoissa, mutta Kian tunnistettava nykytyyli ja futuristiset yksityiskohdat vain kulkevat mielestäni paremmin käsi kädessä kulmikkuuden kanssa. Toivottavasti ymmärrätte mitä ajan takaa. Toki kyse saattaa olla ihan vain puhtaasti henkilökohtaisestanikin mieltymyksestä kulmikkaisiin katumaastureihin. Ajelenhan itsekin varsin kulmikkaalla Mercedes EQB:llä.
Mitä tulee EV5:n sisätiloihin ja ohjaamoon, on autossa tyylillisesti paljon samaa kuin EV3:ssa ja EV6:ssa. Yleisilme ohjaamossa on toisin sanoen hyvin moderni. Mutta, myös eroavaisuuksia löytyy. Esimerkiksi fyysisiä painikkeita löytyy ilahduttavan paljon. Niitä löytyy niin ovista, ratista kuin myös keskikonsolistakin. Keskikonsolista löytyy myös todella mukavasti säilytystilaa erinäisille tavaroille. Lattiatasossa on säilytystila esimerkiksi pienelle laukulle tai repulle, ja myös kyynärnojan edessä on reippaasti säilytystilaa, esimerkiksi avaimille, puhelimelle ja lompakolle.
Auton näyttöratkaisu on samanlainen kuin muissakin uusissa Kia-malleissa, eli kuljettajan näyttö ja keskinäyttö ovat ikään kuin yhtä ja samaa näyttöratkaisua. Tai no, jos tarkkoja ollaan, kyseessä on itse asiassa kolme eri näyttöä. Eli EV5:sta löytyy vasemmalta 12,3 tuuman kuljettajan näyttö, keskeltä 5,3 tuuman ilmastoinnin näyttö ja oikealta 12,3 tuuman infotainment-kosketusnäyttö. Kokonaisuudessaan näyttöpinta-alaa on yhteensä siis 29,9 tuumaa, eli ihan kiitettävästi.
Varustelultaan koeajamani auto on saatavilla olevista neljästä tasosta korkein eli GT-Line (näiden lisäksi autosta löytyy sitten vielä erillinen GT-suorituskykymalli). GT-Line -versioon sisältyviä varusteita ovat esimerkiksi 19-tuuman alumiinivanteet, adaptiiviset projektio-LED-ajovalot, etäpysäköinti, GT-Line -etu- ja takapuskurit, Harman Kardon -äänentoistojärjestelmä, HUD-näyttö, kuljettajan penkin hierontatoiminto, lämmitettävät ja ilmastoidut etupenkit, lämpöpumppu, moottoritieavustin, GT-Line -nahkaverhoilu, sähkösäätöinen kuljettajan penkki, tummennetut takaikkunat ja tunnelmavalaistus. Autosta löytyy siis oikein kattavasti erilaisia varusteita. Noista projektio-LED-ajovaloista kerrottakoon sen verran lisää, että ne tarjoavat monesti perinteisiä heijastin LED-ajovaloja paremman ja tarkemmin suunnatun valotehon.
Ennen kuin hypätään auton istuintiloihin, käydäänpä nopeasti läpi uuden EV5:n mitat. Pituutta autolta löytyy 4 610 mm, leveyttä 1 875 mm (ilman peilejä) ja korkeutta 1 675 mm. Auton akseliväli on puolestaan 2 750 mm. Jalkatilaa on takana itse asiassa enemmän mitä akselivälistä voisi päätellä ja ylimääräistä tilaa jää polvien ja selkänojan väliin riittävästi. Ainoa harmituksen aihe istuintiloissa on se, että kuljettajan penkissä ja ratissa ei ole tarpeeksi säätövaraa pidempiä kuljettajia ajatellen. En itse saanut yli 190-senttisenä säädettyä kuljettajan penkkiä tarpeeksi alas ja ratista loppuivat puolestaan säätövarat niin korkeuden kuin myös syvyyden suhteen. Tämä ei tarkoita, ettenkö olisi pystynyt ajamaan EV5:lla, mutta ihanteellista ajoasentoa en valitettavasti löytänyt.
Tavaratilaa autosta löytyy takaa mainiot 566 litraa ja takapenkkien selkänojat taitettuna jopa 1 650 litraa. Nämä ovat varsin loistavat lukemat tämän kokoluokan katumaasturille. Mainittakoon, että autosta löytyy myös 44,4 litran frunk. EV5:n tapauksessa on selvästi ajateltu perheellisiä, jotka vaikuttavatkin olevan auton suurinta kohderyhmää.
Sitten päästäänkin hyppäämään ratin taakse ja tutustumaan auton ajettavuuteen. Uudet täyssähköiset Kia-mallit ovat lähes poikkeuksetta olleet hyviä ajaa ja EV5 ei tee poikkeusta tämän suhteen. Ohjaustuntuma on luonteva ja auto reagoi ratin liikkeisiin herkästi. Ja, toisin kuin sporttisemman EV6:n tapauksessa, jossa on suhteellisen jäykähkö alusta, on EV5:n alustassa painotettu puolestaan selvästi mukavuuspuolta, mikä sopii kuin nenä päähän tällaisen perheauton kohdalla. Mainittakoon lisäksi, että koeajoauto on etuvetoinen, mutta EV5 on saatavana myös nelivetoisena versiona.
Tehoa koeajoautosta löytyy 160 kW eli 217 hevosvoimaa ja maksimivääntöä 295 Nm. Nollasta sataseen auto kiihtyy 8,4 sekunnissa, mikä on alempaa keskitasoa nykypäivän sähköautoissa. Autosta on olemassa myös GT-versio, josta tehoa irtoaa 305 hevosvoimaa.
EV5:n korkeajänniteakun koko on 81,4 kWh ja maksimirangea tällainen GT-Line versio tarjoilee 505 kilometrin edestä. WLTP-kulutuslukemat autolle ovat 18,1 – 18,2 kWh / 100 km. Nelivetoisten versioiden range-lukemat jäävät alle 500 kilometrin ja tämä on kieltämättä sääli, sillä saksalaisten kilpakumppanien uutuusmalleissa ollaan nelivetoisissakin malleissa lähes 600 kilometrin rangelukemissa. Ja, kuten alussa jo mainitsin, EV5:n Eurooppa-versiosta ei löydy 800 voltin sähköarkkitehtuuria, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että auton maksimilatausteho on ”vain” 150 kW.
Kaikkia meitä tietysti kiinnostaa uuden EV5:n hinta. Onko auto hinnoiteltu järkevästi, kuten Kian kaltaiselta merkiltä ehkä odottaa saattaa? No, mielestäni on. Auton alkaen-hinta on rapiat 49 tuhatta euroa, eli pitkälti odotetun kaltainen. Tosin, samalla se tarkoittaa sitä, että EV5 asettuu 50 tuhannen hintaluokkaan, jossa kilpailu on ehkäpä kaikista kovinta tällä hetkellä, ainakin mitä tulee sähköautoihin.
Kerrottakoon vielä, että koeajoauton kaltaisen etuvetoisen GT-Line -version hinta on vajaat 54 tuhatta euroa ja kalleimman eli nelivetoisen GT-version hinta puolestaan vajaat 63 tuhatta euroa.
Uusi Kia EV5 on jälleen hyvä osoitus Kian nykytasosta. Itse asiassa, se saattaa olla jopa oma suosikkini testaamistani Kia EV-malleista. Se on näyttävän näköinen, tilava ja hyvä ajaa. Rangelukemakin alkaa vitosella (etuvetoisissa versioissa). Miinusta täytyy antaa ainoastaan vähän turhan maltillisista teholukemista (nykysähköautojen mittapuulla) ja 800 voltin sähköarkkitehtuurin puutteesta. Nuo kaksi asiaa kun olisivat vielä olleet kunnossa, niin auto olisi saattanut taistella ihan tosissaan Vuoden Auto Suomessa -tittelistä yhdessä BMW:n, Mercedeksen ja Volvon kanssa. Saattaa se toki siltikin taistella, jos suomalaiset autotoimittajat näin asian kokevat, mutta itse en näe sitä varsinaisena uhkana BMW iX3:lle, Mercedes GLC:lle ja Volvo EX60:lle, lukuisista vahvuuksistaan huolimatta.
Olen kuitenkin äärimmäisen iloinen edelleenkin siitä, että Kian brändi on ottanut niin valtavia harppauksia eteenpäin viime vuosina. Kia tekee vahvaa työtä automallistonsa kanssa ja tuo markkinoille jatkuvasti toinen toistaan parempia uutuusmalleja. EV5 on vahva osoitus tästä. Uskon, että myös suuri yleisö löytää EV5:n, sillä sen kohderyhmää ovat erityisesti perheelliset. Saksalaisiin kilpakumppaneihinsa verrattuna sen etuna on myös suhteellisen järkevä hintataso. 50 tuhatta on paljon rahaa, mutta esimerkiksi uusien BMW iX3:n ja Mercedes GLC:n tapauksessa puhutaan kuitenkin jo noin 60 – 70 tuhannen euron menopeleistä (vähän varustelusta riippuen). Siksi EV5 kannattaa ehdottomasti käydä ainakin koeajamassa, jos on hakusessa lapsiperheelle sopiva katumaasturi.
Kiitokset vielä Lahden Wetterille auton tarjoamisesta koeajoon raportin tekemistä varten.
Keskustelu
Ei kommentteja