15.10.2026

Parin tunnin koeajot: Subaru Uncharted

Osoite kopioitu

Subarun sähköistyminen jatkuu ja tällä kertaa koeajossa on heidän uusin mallinsa, Uncharted. Uncharted-sanan suora suomennoshan on kartoittamaton, tutkimaton tai tuntematon, ja tietyllä tapaa täyssähköisyys on edelleenkin hieman kartoittamatonta maaperää tälle japanilaismerkille, joka parin muun japanilaismerkin tavoin on jokseenkin myöhäisherännäinen mitä tulee autojen sähköistymiseen.

Testasin kesällä jo täyssähköisen E-Outbackin ja kokemukseni sen parista olivat pitkälti positiiviset. Pidin etenkin ajotuntumasta, tehon määrästä, riittävistä istuin- ja tavaratiloista sekä korkeasta maavarasta. Mutta, miten on asian laita sitten tämän uuden Unchartedin kohdalla ja kuinka paljon siinä on eroavaisuuksia esimerkiksi juuri tuohon E-Outbackiin?

Lähdetäänpä perehtymään asiaan, mutta käydäänpä sitä ennen lyhyesti läpi Uncharted-mallin taustoja. 

Unchartedin taustallahan on Subarun yhteistyö Toyotan kanssa. Tämän yhteistyön aiempi tulos on ollut Subaru Solterra, jonka suora sisarmalli on siis Toyotan nimihirviömalli, eli bZ4X.

Subarun ja Toyotan yhteistyön tavoitteena on ollut luonnollisestikin tuoda yhteen paras osaaminen molemmista maailmoista. Subarun puolelta tähän soppaan on tuotu etenkin kaikki se osaaminen mikä liittyy nelivetoon, ajotuntumaan ja turvallisuuteen. Yhteistyön taustalla ovat olleet myös käytännölliset syyt. On päivänselvä asia, että sähköautojen kehittäminen vaatii suuria investointeja akkuihin, sähkömoottoreihin, ohjelmistoihin ja turvallisuustekniikkaan. Yhteistyön avulla Subaru ja Toyota voivat säästää merkittävästi kustannuksissa ja myös nopeuttaa uusien mallien markkinoille tuloa. Tämä on erityisen tärkeää nykypäivänä, kun esimerkiksi Kiinan autoteollisuus puskee järjettömällä vauhdilla uusia merkkejä ja malleja kansainvälisille markkinoille. 

Uncharted jatkaa nyt tätä Subarun ja Toyotan yhteistyötä ja se kuuluu itse asiassa samaan, laajempaan sähköautoperheeseen kuin esimerkiksi Toyota C-HR+:n ja bZ4X:n kaltaiset mallit. Uncharted on itse asiassa hyvin läheistä sukua juurikin C-HR+ -mallille teknisen taustansa osalta. Mutta, tarkennettakoon, että kyse ei ole kuitenkaan vain erilaisella keulamerkillä varustetusta Toyotasta. Autoissa on silti myös paljon eroavaisuuksia, ainakin mitä tulee esimerkiksi muotoiluun, mitoitukseen ja varusteluun.

Samanlainen tekninen perusta tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että niin Uncharted kuin myös C-HR+ hyödyntävät molemmat samaa, Subarun ja Toyotan yhteistyössä kehittämää perusrakennetta. Subaru käyttää rakenteesta nimeä e-Subaru Global Platform ja Toyota puolestaan e-TNGA. 

Subarun omat painotukset kyseisessä perusrakenteessa näkyvät kuitenkin esimerkiksi korkeassa maavarassa (211 mm), sähköisessä nelivedossa ja X-MODE -ajonhallintajärjestelmässä, sekä alustan ja ohjauksen virityksissä. Eli myös auton teknisessä perustassa näkyy siis Subarun omaa kädenjälkeä ja tämä on varmasti mieluisa asia pitkäaikaisille Subaru-faneille. Merkkiuskollisuudellakin on kuitenkin joillekin väliä ja vannoutunut Subaru-mies tai -nainen ei välttämättä halua autoa, joka on liiaksi Toyota.

Kenelle uusi Subaru Uncharted on sitten suunnattu? No, Uncharted asettuu Subarun omassa sähköautomallistossa Solterraa pienempään kokoluokkaan. Se on suunnattu ihmisille, jotka etsivät kompaktia katumaasturia, mutta jotka arvostavat myös esimerkiksi korkeaa maavaraa, talviominaisuuksia ja käytännöllisyyttä. Auto kuulostaa toisin sanoen hyvin… Subarulta, mikä on tietysti hyvä asia. Subaruhan on kuitenkin merkkinä tullut tunnetuksi nimenomaan käytännöllisestä puolestaan ja talviominaisuuksista, onhan Subarun nelivetokin ollut aina yksi markkinoiden parhaimmista.

Tietyllä tapaa Uncharted-nimi on erittäin osuva tälle uutuusmallille. Subaru on lähtenyt oman, tutun ympäristönsä ulkopuolelle, kun se on astunut täyssähköisten autojen maailmaan, kuten kirjoitinkin jo alussa. Perinteikäs japanilaismerkki on siirtynyt ikonisten bokserimoottorien maailmasta sähköautoon (jonka tekninen perusta on syntynyt vieläpä yhteistyössä toisen autonvalmistajan kanssa). Toki Uncharted-nimellä viitataan jossain määrin myös auton maasto-ominaisuuksiin ja, kiitos korkeahkon maavaran, tällä sähköautolla pystyy vähän jo maastossa ajelemaankin. Näin oli asia myös aiemmin testaamani E-Outbackin kohdalla, eli vaikka Subaru sähköistyykin kovaa vauhtia nyt, ei se silti ole hylkäämässä juuriaan, jotka on sidottu vahvasti käytännöllisyyteen ja maastokelpoisuuteen. 

Mutta, lähdetäänpä sitten tutkimaan uutta Unchartedia vähän pintaa syvemmältä. Auton (Touring AWD) tarjosi minulle koeajoon Lahden Hedin Automotive.Uusi Uncharted on mielestäni muodollisesti pätevämpi kuin E-Outback, joka ei sekään näytä lainkaan hullummalta. Kuten kirjoitin testiraportissani E-Outbackista, pidän auton ulkonäköön liittyvästä rouheudesta ja kulmikkuudesta, jotka antavat sille mukavan jämäkän ilmeen. Uncharted ei ole sen sijaan aivan yhtä kulmikas tapaus, vaan siitä löytyy esimerkiksi coupémaisesti kaartuva kattolinja. Auton ulkoinen habitus on myös astetta sporttisempi ja täten ehkä enemmän nykymaailman trendejä mukaileva. Hyvin selkeästihän kyseessä on nimenomaan crossover-malli, eli se käy ainakin heti auton ulkomuodosta ilmi.Sisälle astuessa huomio kiinnittyy ensimmäisenä siihen faktaan, että kaikki näyttää ohjaamossa hyvin samalta kuin E-Outbackissakin. Edelleen pidän ohjaamon yleisilmettä suhteellisen karuna ja koruttomana, mutta ainakin se on selkeä. Ja, plussaa täytyy antaa siitä, että autosta löytyy jopa kaksi langatonta latausalustaa puhelimelle.

14-tuumaisen keskinäytön takaa löytyy E-Outbackin tavoin (pitkälti) samanlainen käyttöjärjestelmä kuin uusista Toyotankin malleista. 

Varustelultaan koejamani auto on neljästä saatavilla olevista varustelutasoista toiseksi korkein eli Touring. Siitä löytyy esimerkiksi sellaisia varusteita kuin 20-tuuman alumiinivanteet, 4 kpl USB C-portteja, 360-kamerajärjestelmä, adaptiiviset led-ajovalot, Harman Kardon -äänentoistojärjestelmä, kaksialueinen automaattinen ilmastointi, lämmitettävä ratti, lämmitettävät etu- ja takapenkit (reunapaikoilla), lämpöpumppu, Subaru Connected Services -palvelu, synteettinen nahkaverhoilu ja X-MODE -ajonhallintajärjestelmä (jossa myös pitoavustin). Puhutaan hetken päästä vielä lisää tuosta X-MODE:sta, sillä se ei ole välttämättä tuttu järjestelmä Subaruun vihkiytymättömille ihmisille. 

Istuintiloiltaan auto on suhteellisen kompakti, ainakin takapenkillä, sillä kyseessä on tosiaan Toyota C-HR+:n kokoinen crossover. Jos katsotaan tarkemmin auton mittoja, niin pituutta autolta löytyy 4 535 mm, leveyttä 1 870 mm (ilman peilejä) ja korkeutta 1 625 mm. Auton akseliväli on puolestaan 2 750 mm ja tämä lukema heijastuu luonnollisesti takapenkin istuintiloihin. Vertailun vuoksi, esimerkiksi E-Outbackissa akseliväli on 2 850 mm.

Unchartedin takapenkillä jalkatilaa ei siis ainakaan liiaksi ole pidemmälle aikuiselle ja kun etupenkki niin ikään on säädetty pidemmälle aikuisen mitoille, ottavat polvet heti selkänojaan kiinni takana. Mutta, tämä on toki suhteellisen kompakti auto, joten ei tätä voi varsinaisena miinuksena pitää, vaan pikemminkin vain ominaisuutena. 

Mainittakoon vielä sen verran aiheeseen liittyen, että yhden selvän eron huomasin Unchartedissa E-Outbackiin verrattuna. E-Outbackin kohdalla koin nimittäin ajaessani, etten saanut laskettua penkkiä aivan tarpeeksi alas, jolloin tuulilasin kattoraja osui näkökenttään. Näin ei ole kuitenkaan asian laita uuden Unchartedin kohdalla, vaan etupenkillä tuntuu olevan enemmän säätövaraa korkeussuunnassa. Tämä on ehdottomasti myönteinen asia meitä pidempiä kuljettajia ajatellen.

Tavaratilaa Unchartedista löytyy 403 litraa, mikä on tässä kokoluokassa ihan kohtalainen suoritus. Se on näin ollen täysin käyttökelpoinen esimerkiksi arkitavaroiden kuljetukseen ja pienemmälle perheelle. Takapenkkien selkänojat kaadettuna tavaratilan koko kasvaa yhteensä 1 089 litraan. Etutavaratilaa eli frunkia autosta ei valitettavasti löydy lainkaan. Kerrottakoon vielä, että vetokykyä Unchartedilta löytyy 1 500 kilon edestä.

Ajettavuus oli kohdallaan jo E-Outbackissa, ja sitä se on myös tässä Unchartedissakin. Ajotuntuma on jämäkkä ja vakaa, ja auto etenee tietyllä tapaa kuin juna raiteilla. Ehkä pientä lisäherkkyyttä olisin kaivannut paikoin ohjaustuntumaan, mutta en kutsuisi tätä siltikään varsinaiseksi miinukseksi, sillä ajotuntuma on kuitenkin kokonaisuutena vahvasti plussan puolella. E-Outbackin tavoin myös Unchartedissa on varsin kompaktin kokoinen ratti.

Auton alusta on suhteellisen tasapainoinen kokonaisuus, joka ei herätä huomiota ainakaan negatiivisessa mielessä. Alusta suodattaa epätasaisuudet ongelmitta ja meno on enimmäkseen varsin tasaista.

Nyt koeajossa ollut versio on nelivetoinen, kuten ovat kaikki korkeimmilla Touring ja Touring+ -varustelutasolla olevat versiot. Autossa on siis E-Outbackin tavoin omat sähkömoottorit etu- ja taka-akselilla. Kuten mainitsin jo aiemmin, Unchartedista löytyy myös X-MODE -ajonhallintajärjestelmä pitoavustimella. Se on siis auton nelivetojärjestelmään kuuluva erikoistila, joka parantaa auton pitoa ja hallintaa haastavissa, matalan nopeuden oloissa. Sellaisia ovat esimerkiksi lumiset, jäiset ja mutaiset olosuhteet sekä jyrkät mäet. 

Miten X-MODE -järjestelmä sitten käytännössä toimii? No, se säätää muun muassa sähkömoottorien voimantuottoa ja luistonhallintaa sekä optimoi vetävien pyörien toimintaa olosuhteiden mukaan. X-MODE -järjestelmä on varsin konkreettinen osoitus Subarun osaamisesta nelivetopuolella.

Tehoa molemmista Touring-versioista löytyy jopa 343 hevosvoimaa, eli koejamani E-Outbackin tavoin tämäkään menopeli ei ole mikään nuhapumppu. Maksimivääntöä autosta löytyy 437 Nm ja nollasta sataseen ase ennättää vain 5 sekunnissa. Kyllä siinä selkä painuu siis jo ihan mukavasti penkkiin kiinni, kun polkaisee kunnolla kaasupoljinta.

Koeajoautosta löytyy 77 kWh -kokoinen korkeajänniteakku ja maksimirangea se tarjoilee 495 kilometrin edestä. Kaikista korkein range löytyy Uncharted-mallistossa itse asiassa Limited-varustelutason etuvetoisesta versiosta. Siinä maksimirangea on jopa vajaat 100 kilometriä enemmän, eli yhteensä 592 kilometriä. Touring-versioissa range-lukemia selvästi verottavat suhteellisen korkea teholukema ja neliveto. Maksimilatausteho autolle on 150 kW ja auto käyttää siis 400 voltin sähköarkkitehtuuria (mikä on pienoinen pettymys uudelle sähköautolle, kun niin monessa uudessa autossa on jo 800 voltin sähköarkkitehtuuri).

Unchartedissa on yksi automarkkinoiden parhaimmista takuista, mutta siihen liittyy yksi ehto. Auto tulee huollattaa valtuutetulla Subaru-korjaamolla huolto-ohjelman mukaisesti. Tällöin aktivoituu Subaru Safe -turvaohjelma, joka mahdollistaa takuun jopa 10 vuoteen (tai 200 tuhanteen kilometriin) saakka. Muutoin Subarun tarjoama takuu autolle on 3 vuotta (tai 100 tuhatta kilometriä). Korkeajänniteakulle Subarulle tarjoaa puolestaan 8 vuoden (tai 160 tuhannen kilometrin) takuun.

Miten on asian laita sitten Unchartedin hinnan suhteen? No, auton alkaen-hinta on itse asiassa varsin maltilliset 37 tuhatta euroa, mikä on selvästi vähemmän E-Outbackin kohdalla. Toki kyseessä on pienempikokoinen autokin. Touring -version hinta lähtee liikkeelle puolestaan reilusta 47 tuhannesta eurosta. Kilpailu automarkkinoilla on tällä hetkellä melko kovaa ja Subarun näkyvyys on kyllä suoraan sanoen jäänyt aivan liian alhaiseksi eri medioissa viime aikoina. Täytyy toivoa, että ostajat löytävät silti Unchartedin.

Kaiken kaikkiaan uusi Subaru Uncharted on E-Outbackin tavoin yllättävänkin pätevä menopeli. Sen ajotuntuma on kohdallaan, siinä on mukavasti tehoa ja se on ihan mukavan sporttisen näköinenkin. Sisätilat ovat E-Outbackin tavoin hieman koruttomat, mutta tämä on toki myös pitkälti makuasia. Istuintilat auton takana ovat suhteelliset kompaktit ja tavaratilaa on kohtuullisesti, mutta on pidettävä mielessä, että kyseessä on ylipäätään suhteellisen kompaktin kokoinen auto. Uncharted jättää kuitenkin hyvän maun suuhun ja auton rattiin palaisi mielellään uudelleenkin. Subaru panostaa siis sähköautopuoleensa ihan tosissaan ja todella toivon, että Uncharted löytää oman yleisönsä. Potentiaalia siinä kuitenkin on.

Kiitokset vielä Lahden Hedin Automotivelle auton tarjoamisesta koeajoon raportin tekemistä varten.

 

 

 

Osoite kopioitu

Keskustelu

Bemukuski
15.10.2026 08.25

Tämänkin rönsyilevän artikkelin olisi voinut lyhentää ainakin viidesosaan. Sekä lisätä sekaan vähän oikeaakin asiaa. Ja mieluiten kuskin näkökulmasta, ei muotokielirunoilijan, tietoviihdesuunnittelijan
eikä edes insinöörin.

Alkuosa kuviin asti nimittäin on muille autontarvitsijoille kuin Subaru-kuskeille täysin tarpeetonta tekstiä. Itse autoon liittyvä asia alkaa vasta kuvien alapuolelta, joskin autolla ajamista vain etäisesti sivuten. Mitä autoilla yleensä tehdään ellei ajeta? Nykyisinhän autot joutuu tilaamaan jo kauan ennen kuin niitä pääsee koeajamaan, joten toivoisi edes etuoikeuden saaneen toimittajan vaivautuvan vähän enemmän.

Kuvien jälkeen jutussa alkaa ikuinen valitus siitä, kun kaksi koripalloilijaa ei mahdukaan istumaan peräkkäin ja kun kuski ei pääsekään istumaan aivan ahteri kiinni asfaltissa. Kuinka moni normikuski tuollaista oikeasti edes haluaa? Seuraavaksi tulee edelleen suurelta osin turhaa oman insinööriosaamisen esittelyä ja tietoviihdehifistelyä. Subarua unohtamatta. Autoa tuskin on viitsitty edes koeajaa, koskapa yhdenkään teknisen erinomaisuuden toimivuutta katutasolla ei ole kommentoitu.

Jos, kuten näyttää, teksti onkin suoraan tekoälyn kynästä, seuraavaan juttuun kannattaisi ennen julkaisua lisätä vielä ohjeeksi AI:lle ”poista höpönlöpöt ja omakehut sekä keskity tavallisen autoilijan näkökulmaan”.

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Blogin avainsanat

2008 (1) 6e (2) 800v (1) a3 (1) a4 (1) abc (1) abc lataus (1) abs (1) abu dhabi (1) adrian newey (2) aeb (1) ahvenisto (1) ai (1) airdrop (1) ajaminen (1) akku (1) akkukestävyys (1) akkutakuu (1) akkutyypit (1) akusto (1) akut (1) alastaro (1) alex albon (2) alfa romeo (2) alinopeus (1) alphatauri (1) alpine (2) amazon (1) america (1) amerikka (1) amg (1) android auto (1) anturi (1) apple (1) apple carplay (1) apple watch (1) ar (1) ariya (1) arvio (1) arvostelu (1) aston martin (6) audi (5) audi a2 (1) audi a3 (1) audi q4 (1) audi quattro (1) australia (2) auto (27) autoilu (26) autonvalmistaja (1) autonvalmistajat (1) autosalpa (5) autosalpa lahti (3) autot (27) bahrain (1) bemari (3) bentley (1) bigster (1) bilar99 (1) blancpain gt series (1) bloomberg (1) bmw (10) bmw i3 (1) bmw i4 (1) bmw i5 (1) bmw i5 m60 (1) bmw ix (1) bmw ix3 (2) bmw m4 (1) bmw suomi (1) bmw x3 (1) bmw x6 (1) bose 10 (1) brabus (1) brands hatch (1) brasilia (1) brembo (1) brändi (2) brändiuudistus (1) bugatti (1) bugatti chiron (1) byd (3) byd seal (1) bz4x (1) c300e (1) c40 (1) c40recharge (1) capital cities (1) carlos sainz (2) charles leclerc (2) chevrolet corvette (1) christian horner (2) chrysler (1) cla (1) cla 250+ (1) clio (1) comfort range techno (1) corvette (1) countach (1) coupe (1) coupé (2) cristiano ronaldo (1) crossover (3) c-sarja (1) cupra born (1) cx-60 (1) cx-6e (1) cx-80 (1) dacia (2) dacia bigster (1) dacia duster (1) daft punk (1) danger zone (1) daniel ricciardo (2) david beckham (1) debrecen (1) delorean (2) delta (1) dodge (1) dodge ram (1) donald trump (1) drake (1) duracell (1) duster (1) ea wrc (1) eclipse cross (1) ekosysteemi (1) elon musk (3) elroq (1) energy master (1) enyaq (2) e-outback (2) e-pace (1) e-power (1) eq (1) eqa (2) eqb (4) eqe (1) eqs (1) es90 (2) esc (1) esteban ocon (2) e-tech (1) e-tron (1) e-type (1) ev (9) ev3 (1) ev6 (1) ex30 (1) ex60 (2) ex90 (3) explorer (1) extended range (1) f1 (6) f2 (1) f3 (1) f4 rookie championship (1) fernando alonso (1) ferrari (8) ferrari 458 (1) ferrari enzo (1) ferrari laferrari (2) Ferrari Luce (1) ferrari testarossa (3) fia (1) fiat 127 (1) fip (1) first edition (1) flavio briatore (1) fleetwood mac (1) focus rs (1) ford (5) ford capri (1) ford capri ev (1) ford ev (1) ford explorer (4) ford explorer ev (1) ford f150 (1) ford gt (1) ford kuga (1) ford mondeo (1) ford mustang (1) ford shelby (1) ford s-max (1) ford sync (2) fordstore lahti (1) formula 1 (3) fossiiliset polttoaineet (1) franco colapinto (1) g mersu (1) g580 (1) gabriel bortoleto (1) geely (1) general motors (1) george russell (2) glb (2) glc (3) globalisaatio (1) google (5) googleplay (1) gordon ramsay (1) gran turismo (1) gran turismo 7 (1) gt-r (1) haas (2) happi (1) harry styles (1) heart of joy (1) hedin automotive (2) helmut marko (2) helsinki (1) honda (1) honda civic (1) honda cr-v e:fcev (1) honda fit (1) hud (3) hummer (1) hybridi (5) hyundai (6) hyundai e-gmp (1) hyundai getz (1) hyundai ioniq 5 (1) hyundai nexo (1) hyundai tucson (1) häkkinen (1) i3 (1) i4 (1) i5 (2) i5 m60 (1) iitti (1) imessage (1) interlagos (1) intia (1) ioniq 5 (1) ioniq 6 (1) ioniq5 (1) ionity (1) ios (1) i-pace (1) ipad (1) iphone (2) isack hadjar (1) ix1 (1) ix3 (2) jaguar (1) jaguar e-type (1) jalankulkija (1) jalankulkijat (1) james bond (1) jamiroquai (1) jan hammer (1) jeep (1) joni luolamaa (1) jos verstappen (2) jouko ahola (1) Juha Kankkunen (1) juke (1) jvg (1) jäähdytys (1) k lataus (1) kaistavahti (1) kalle rovanperä (1) kanada (1) kansas (1) karjaa (1) katumaasturi (1) kaukovaloavustin (1) kauppakeskus tuulonen (1) kavinsky (1) kenny loggins (1) kevin magnussen (1) kevythybridi (1) kg mobility (1) kgm (1) kgm musso ev (1) kia (7) kia ev3 (2) kia ev6 (2) kia pv5 (1) kia sonic (1) kia sportage (2) kick sauber (2) kiina (1) kim kardashian (1) kimi antonelli (1) kimi räikkönen (3) koeajo (42) koeajot (16) kolmipisteturvavyö (1) kornél öry (1) kouvola (1) ktm (1) kuolleen kulman varoitin (1) kymiring (1) käytetty audi (1) käytetty auto (1) käytetyt autot (1) lada (1) lada 1200l (1) ladattava hybridi (3) laguna seca (1) lahden autosalpa (1) lahden nelipyörä (2) lahti (3) lamborghini (2) lance stroll (1) lancia (1) lancia delta (1) lando norris (2) las vegas (1) latausinfra (1) lataussykli (1) latausverkko (1) launch edition (1) lava-auto (1) lawrence stroll (2) le mans (1) leaf (1) lebron james (1) lewis hamilton (2) levyjarrut (1) lexus lfa (1) lfp-akut (1) liam lawson (2) liikenne (1) liikennevalot (1) li-ion (1) litiumioniakut (1) litiumrautafosfaattiakut (1) logan sargeant (1) luce (1) m sport (1) m3 (1) m4 (1) m5 (1) m60 (1) maasturi (1) macbook (1) mach-e (1) mainonta (1) mainos (1) mainstream motors (1) marcus grönholm (1) markkinointi (1) martin molnar (1) matrix led (2) mattia binotto (1) max verstappen (2) mazda (4) mazda 6e (2) mazda cx-60 (1) mazda cx-6e (1) mazda cx-80 (1) mazda6e (1) mclaren (3) megaconsole (2) meksiko (1) melbourne (2) mercedes (13) mercedes c300e (1) mercedes cla (2) mercedes eqb (2) mercedes eqe (1) mercedes glb (1) mercedes glc (2) mercedes s580e (1) mercedes-benz (10) mercedes-benz eqe suv (1) mercedes-benz eqs (1) mercedes-benz glc (1) merkkiuskollisuus (1) mersu (3) mg (1) mgs5 ev (1) mhev (2) miami (1) miami vice (1) micra (1) mika häkkinen (1) mika kallio (1) mini cooper (1) mit (1) mitsubishi (3) mitsubishi eclipse cross (1) mitsubishi lancer evolution (1) mitsubishi outlander (1) model s (1) models (1) modely (1) monilenkkijousitus (1) monza (1) moottoritie (1) moottoriurheilu (1) moottoriurheilurata (1) motari (1) moto gp (1) m-sarja (1) mukautuva vakionopeudensäädin (1) musiikki (1) musso (1) musso ev (1) mustang (3) mustang mach-e (1) nakutusanturi (1) nasa (1) n-connecta (1) nelipyörä (3) nelipyörä lahti (2) neue klasse (1) nico hulkenberg (2) nikkelimetallihybridiakut (1) nimh (1) nissan (9) nissan ariya (4) nissan gt-r (1) nissan juke (1) nissan leaf (3) nissan micra (1) nissan qashqai (2) nissan x-trail (1) nurburgring (1) ohitukset (1) ohitus (1) oliver bearman (1) opel (1) oscar piastri (2) outback (1) outlander (1) outlander phev (1) padel (1) pakettiauto (1) paku (1) palo alto (1) panoraama (1) panoramic vision (1) peugeot (2) peugeot 2008 (1) peugeot 3008 (1) pharrell williams (1) phil collins (1) pick-up (2) pierre gasly (2) piilaakso (1) pixar (1) plug-in (1) plug-in hybrid (1) plugit (1) polestar (5) polestar 2 (1) polestar 3 (1) polestar 4 (3) polestar 4 suv (1) polestar 5 (1) polttokenno (1) polyphony digital (1) porsche (4) porsche macan (1) powerwall (1) puolijohdeakut (1) pv5 (1) pv5 passenger (1) pyöräilijät (1) pyöräily (1) qashqai (1) qatar (1) quattro (1) r1s (1) r1t (1) r2 (1) r3 (1) racing bulls (1) rallikansa (1) ralph lauren (1) ram (1) range (5) ranskalainen (1) ranskalaiset autot (1) rb (1) recharge (1) red bull (2) renault (5) renault 4 (1) renault 5 (1) renault 5 e-tech (1) renault clio (1) Renault Clio (1) renault scenic e-tech (5) renault symbioz (1) rengas (1) renkaat (1) rivian (2) rivian automotive (1) rj scaringe (1) ron dennis (1) rumpujarrut (1) ruotsalainen (1) ruotsi (1) s580e (1) saudi-arabia (1) scenic (1) schumacher (1) seal (1) sedan (1) sergei perez (1) sergio perez (1) sf90 stradale (1) singapore (1) singlemotor (1) skandinaavinen (1) skoda (2) skoda citigo (1) skoda elroq (1) skoda enyaq (3) skoda koeajo (1) skoda superb (1) s-line (1) smart (1) smart 1 (2) smart 1 brabus (2) sonny crockett (1) sport (1) sportage (1) sportback (1) sportline (1) sportline business (1) s-sarja (1) s-sarjalainen (1) stellantis (1) steve jobs (2) stonic (1) subaru (2) subaru e-outback (2) subaru outback (1) subaru uncharted (1) suojatie (1) super bowl (1) supercharger (1) superenduro world championship (1) supermini (1) supernatural (1) suv (5) suzuka (1) swatch (1) swedish house mafia (1) symbioz (1) synteettinen öljy (1) sähkäauto (2) sähköarkkitehtuuri (1) sähköauto (24) sähköautoilu (21) sähköautot (25) sähkömoottori (2) sähköpaku (1) söhköautoilu (1) t8 awd (1) talviauto (1) tampere (1) tank turn (1) tekoäly (1) tesla (10) tesla model s (3) tesla model y (3) tesla supercharger (1) tesla x (1) testarossa (1) the doors (1) toimintasäde (2) toimitusketju (1) toto wolff (2) toyota (6) toyota c-hr (1) toyota gr supra (1) toyota mirai (1) toyota prius (1) toyota wrc (1) trp hungary (1) trp media (1) tucson (1) tulli (1) tullit (1) turbo (1) turvatyyny (1) turvaväli (1) twin performance (1) twinmotor (1) täyssähkö (3) täyssähköinen (3) törmäysvyöhyke (1) ultra (1) usa (1) v12 (2) v6 (1) v60 (1) v8 (2) valtteri bottas (3) van halen (1) vanquish (1) vastuullisuus (1) watkins glen (1) veganza (1) veho (1) veho airport (1) vertailu (1) vety (1) vetyasema (1) vetyauto (1) vetyautot (1) vilkuttaminen (1) williams (2) volkswagen (7) volkswagen id.4 (1) volkswagen id.5 (1) volkswagen meb (1) vollkswagen group technologies (1) volvo (12) volvo c40 recharge (1) volvo es90 (1) volvo ex30 (2) volvo ex30 van (1) volvo ex60 (2) volvo ex90 (1) volvo v60 (1) volvo xc60 (1) volvo xc90 (1) wrc (1) x3 (1) xc60 (1) x-trail (1) xtronic (1) yhdysvallat (1) yuki tsunoda (2) zak brown (1) zhou guanyu (1) zlatan ibrahimovic (1)