17.01.2026

Kaksi parasta asiaa Mercedes-Benz EQB:ssä

Osoite kopioitu

Kuukausi on varsin kiinnostava rajapyykki auton ”koeajossa”. Se on tarpeeksi pitkä aika siihen, että tietynlainen ensihuuma ehtii haihtua, mutta samalla arki ei ole vielä tarpeeksi ehtinyt muokkaamaan kokemusta ja käsitystä autosta pelkäksi rutiiniksi. Palatakseni muuten vielä tuohon ensihuumaan, siinä on jotakin samaa kuin rakkauden ensihuumassa. Kaikkihan meistä tietävät, että millainen esimerkiksi autokuume voi parhaimmillaan tai pahimmillaan olla. Se on ikään kuin olisit ihastunut johonkin ihmiseen, etkä vain voi olla ajattelematta häntä. Kun sitten käyt autokaupoilla ja ajelet autolla ensimmäiset viikot, on se vähän sama kuin olisit alkanut seurustelemaan tuon saman henkilön kanssa. Rakkaudessa ensihuuma kestää oman aikansa. Mutta, niin rakkaudessa kuin autoissakin, se haihtuu jossain kohtaa. Tai no, haihtuminen on rakkauden kohdalla väärä sana, siinä se pikemminkin muuttaa muotoaan.

Joka tapauksessa, palataanpa sitten itse asiaan. Kuukauden päivät Mercedes-Benz EQB:n ratin takana ovat olleet hyvinkin nautinnollisia. En ole pienehköä rangea lukuunottamatta keksinyt juurikaan valittamisen aihetta ja kaikki on toiminut autossa kuten pitääkin.

EQB on hieno auto siitä syystä, ettei se tee liian suurta numeroa itsestään. Älkää käsittäkö väärin, etenkin viimeisimmän (ja samalla myös viimeisen) faceliftin jälkeen EQB on muodollisesti oikeinkin pätevä auto. Viimeksi eilen katselin sitä kaupan parkkihallissa ja ajattelin mielessäni, että hitto vie, on se vaan komea menopeli. Mutta, se on komea vielä jokseenkin perinteisellä tavalla. Se ei ole toisin sanoen jonkin sortin futuristinen manifesti tulevaisuudesta, kuten jotkut nykysähköautot ovat. Se ei ole toisaalta myöskään mikään erityisen sporttinen katumaasturi. Se on vain rehellisesti perheauto, käyttöauto ja premium-henkinen arjen kumppani. Tästä päästäänkin tärkeään kysymykseen, miten EQB on pärjännyt osana jokapäiväistä elämääni?

Arjen ajothan ovathan kaikkea muuta kuin automainoksissa nähtäviä mutkaisia vuoristotienpätkiä kauniina kesäpäivinä. Todellisuus koostuu kauppareissuista, salireissuista, työmatkoista sekä kylmistä ja enimmäkseen pimeistä päivistä. Ensimmäisen kuukautensa aikana EQB:ni on päässyt kokemaan kaikkia edellä mainittuja ja samalla se on toiminut kulkupelinä, tilana tai paikkana, jossa vain istuskellaan ja odotellaan, joko lapsen saapumista harrastuksestaan tai esimerkiksi latauksen etenemistä.

Sähköauton kohdalla kiinnostavia asioita ovat luonnollisesti aina range, latausnopeus ja kulutuslukemat. Mutta, täytyy muistaa, että sähköautokin on loppupelissä nimenomaan auto ja aivan yhtä lailla kiinnostavia asioita ovat myös ajotuntuma, käytön helppous, laatuvaikutelma ja se yleinen fiilis, että miltä auto oikeasti tuntuu. Millaisen olon se jättää itsellesi ja nouseeko pieni hymyntapainen huulille joka kerta, kun istahdat autoon?

Ehdin jo aiemmin arvioimaan EQB:n parin päivän ensiajon perusteella, mutta halusin lähteä tutustumaan auton pariin parhaaseen puoleen vielä paremmin. Tai siis niihin puoliin, jotka itse henkilökohtaisesti koen parhaiksi. Puhtaasti makuasiahan tämä on.

Yksi mielenkiintoinen seikka täytyy nostaa jo nyt heti alkuun esille. EQB tuntuu olevan parhaimmillaan nimenomaan pitkässä juoksussa. Lyhyt koeajo sen ratin takana saattaa olla liian lyhyt aika tekemään suuren vaikutuksen. Pidin siitä kyllä, kun ensimmäisen kerran sitä koeajoin, mutta innostuin todella innostunut siitä vasta pidemmässä juoksussa.

Lähdetäänpä käymään auton parhaimpia puolia läpi.

 

1.        Ajotuntuma

Vähemmän yllättäen ajotuntuma on muodostunut ehkä koko auton vahvimmaksi yksittäiseksi ominaisuudeksi. EQB:n tapauksessa kyse ei ole niinkään vauhdin hurmasta tai erityisen sporttisista elämyksistä, vaan yksinkertaisesti siitä, kuinka vaivattomalta ja johdonmukaiselta ajaminen koko ajan tuntuu. Se tuntuu juuri sellaiselta, kuin ajamisen pitääkin tuntua, etenkin tällaisen katumaasturin kohdalla. EQB ei vaadi kuskiltaan jatkuvaa huomiota tai sopeutumista eri tilanteisiin, vaan se asettuu nopeasti osaksi rutiinia. Ja, tämä on juuri se asia, joka tekee sen ajamisesta niin pirun miellyttävää.

EQB:n sähkömoottorit ovat sellaiset, kuten niiden kuuluisikin sähköautoissa olla. Voimaa on aina saatavilla, mutta se tulee esiin pehmeästi ja hallitusti. Näinhän ei ole läheskään kaikissa sähköautoissa. Liikkeellelähdöt ovat erittäin vaivattomia liukkaammissakin olosuhteissa, tosin tässä auttaa myös autoni neliveto, eikä auto tunnu oikeastaan ikinä erityisen hätäiseltä tai nykivältä. Kaasupolkimen vaste on looginen ja helposti ennakoitavissa, mikä lisää luottamusta kuskin ja auton välillä arkiajossa.

Auton alustassa on selvästi korostettu mukavuutta ja se ei haittaa itseäni pätkääkään. EQB ei ole erityisen sporttinen menopeli eikä edes yritä feikata olevansa sellainen, kuten on asia turhan monen auton kohdalla nykypäivänä. EQB on rehellisesti perheautoksi tehty katumaasturi ja se haluaa vain tarjota mahdollisimman mukavan kyydin matkustajilleen. Toisin sanoen, EQB:n alusta suodattaa tien erinäiset epätasaisuudet tehokkaasti ja etenee rauhallisen tasaisesti myös huonokuntoisilla teillä. Samalla kori pysyy hyvin hallinnassa, eikä auto keinahtele liikaa tiukemmissakaan kurveissa tai nopeissa kaistanvaihdoissa. Tämän kaltainen balanssi mukavuuden ja hallinnan välillä korostuu nimenomaan pidemmässä käytössä.

Ohjaus on kevyttä ja tarkkaa, kuten taisin jo aiemmassa arviossanikin kirjoittaa, ja auto tuntuu paljon kokoaan pienemmältä monissa tilanteissa. En siltikään sanoisi sitä jotenkin sporttiseksi, mutta ohjauksen vaste on helppoa ja stressitöntä. Etenkin kaupunkiajossa ja pysäköitäessä ohjauksen keveys on selkeä etu, ja maantiellä ohjaus puolestaan rauhoittuu luonnollisesti. EQB:n ratissa ei tarvitse jatkuvasti olla korjailemassa suuntaa, vaan auto kulkee oikeinkin vakaasti ja ennakoitavasti.

Hiljaisuus on myös olennainen osa ajontumaa tai -kokemusta. Sähköinen voimalinja, hyvä äänieritys (kuten Mercedeksen kaltaiselta merkiltä voi odottaakin) ja rauhallinen alusta tekevät matkanteosta erittäin miellyttävää. Kysykää vaikka vaimoltani, vaikkei hän sitä ehkä heti myöntäisikään (hän on kääntynyt saksalaismerkeissä enemmän Audin puoleen). Tuulen- ja rengasmelu pysyvät hyvin kurissa EQB:ssä, mikä korostuu etenkin pidemmillä reissuilla. Voisi todeta, että EQB madaltaa ajamisen kynnystä. Siis heille, jotka ehkä muutoin kokisivat sen vähän vaivalloisena asiana. Autoon on helppo istahtaa ja lähteä liikkeelle ilman, että ajamisesta tulee jotenkin pakkopullaa tai vain jonkin sortin suoritus.

Voisi sanoa, että EQB:n ajotuntuma rakentuu useista pienistä ja hyvin toimivista yksityiskohdista. Sanontahan kuuluukin, että yksityiskohdissa sen salaisuus. EQB ei pyri olemaan erityisen sporttinen tai elämyksellinen, vaan pikemminkin luotettava, mukava ja rauhallinen. Kuukauden ajojen perusteella voi perustellusti sanoa, että EQB tekee ajamisesta huomaamattoman helppoa.

 

 2.        Tyylikkyys ja yleinen laatuvaikutelma

EQB:n kohdalla ei voi sanoa tyylikkyyden perustuvan vain yksittäiseen, näyttävään yksityiskohtaan tai trendikkääseen muotoiluratkaisuun, vaan kyse on ehdottomasti kokonaisuudesta. EQB:n hillitty ja selkeä muotokieli on monella tapaa ajatonta. Auto ei huuda huomiota, mutta huokuu kypsää arvokkuutta, juuri sellaisella tavalla, jota voi Mercedekseltä odottaakin.

Ulkomuodoltaanhan EQB on tunnistettavasti osa Mercedeksen sähkömallistoa, mutta se nojaa kuitenkin enemmän perinteiseen maasturimaiseen muotoon kuin futuristisiin kokeiluihin. Selkeälinjainen ja kulmikas kori, tasapainoiset mittasuhteet ja maltilliset yksityiskohdat tekevät siitä varsin helposti lähestyttävän, mutta samaan aikaan oikein komean ilmestyksen. Voisin sanoa ensimmäisen kuukauden perusteella, että EQB:n muotokielen perinteikkyys on kääntynyt nimenomaan sen suureksi vahvuudeksi. Auto ei herätä ristiriitaisia tunteita eikä sen ulkonäkö ala heti kyllästyttämään. EQB sulautuu luontevasti niin kaupunkikuvaan kuin omalle kotipihallekin.

Sisätiloissa auton tyylikkyys nousee ehkä vielä selvemmin esille. Kojelauta on moderni ja sitä hallitsevat monet kromiset yksityiskohdat. Auton tuuletusaukot ovat turbiinimaiset, kuten ne ovat olleet Mercedeksissä jo pitkään, ja pelkääjän puolella oleva, taustavalaistuilla tähdillä korosteltu paneeli on hieno. Auton koko tunnelmavalaistusratkaisu on itse asiassa oikein tyylikäs ja sen värimaailmaa pystyy itse muuttamaan. Näytöt ja materiaalivalinnat muodostavat yhtenäisen ilmeen, jossa kaikki tuntuu harkitulta ja mikään ei tunnu jotenkin päälleliimatulta. EQB:n ohjaamossa viihtyy helposti vähän pidempäänkin.

Tyylikkyys ja laatuvaikutelma kulkevatkin tässä autossa käsi kädessä. Ovien sulkeutuminen, painikkeiden ja ratin tuntuma, pintamateriaalinen laatu ja monet muut asiat viestivät huolellisesta viimeistelystä. Mikään ei tunnu heppoiselta tai keskeneräiseltä, vaan jämäkältä ja kestävältä. Tämä onkin aina vahva osoitus laadukkuudesta.

Vaikka EQB ei ole mikään luksusauto, se onnistuu tarjoamaan premium-tason kokemusta arkeen. Yli sadankin tonnin autoja ajaneena tiedän, ettei se fiilis paljoa enempää premiumiksi niissäkään enää muutu, joten olen tässä mielessä erittäin tyytyväinen EQB:hen.

Monihan meistä sekoittaa tyylikkyyden näyttävyyteen, vaikka se perustuukin paljon enemmän rauhalliseen varmuuteen. Sitä EQB nimenomaan henkii. Se ei yritä räjäyttää tajuntaasi heti ensinäkemältä, vaan se haluaa tarjota pitkäkestoista arvokkuutta.

 

 

Mitä kuukauden mittainen arki Mercedes-Benz EQB:n kanssa on nyt siis osoittanut? Ainakin sen, että kyseessä on auto, jonka parhaat puolet paljastuvat nimenomaan pidemmässä käytössä. Sitä tulee tarkastella nimenomaan kokonaisuutena, eikä vain joidenkin yksittäisten ominaisuuksien kautta. Se rakentaa vahvuutensa tasaisuudesta, harkituista ratkaisuista ja helppokäyttöisyydestä.

Ajotuntuma ja tyylikkyys sekä yleinen laatuvaikutelma ovat ehdottomasti keihään kärkinä tässä autossa. Ajaminen on helppoa ja luontevaa, ja autossa viettää mielellään aikaa. Sen katsominen ei ala heti kyllästyttämään, vaan siitä huokuu eräänlainen ajattomuus ja arvokkuus.

Puhtaasti sähköautona EQB:ssä on luonnollisesti yksi suuri heikkous, eli jo alussa ja aiemmassa arviossani mainitsemani range. Päällimmäinen syy pieneen rangeen on auton varsin pienikokoinen korkeajänniteakku. Maksimilatausnopeuskin voisi olla parempi. Mutta, kun kaikki muu autossa on kuitenkin enemmän kuin kunnossa, on vaikea lähteä valittamaan liikoja näistäkään asioista. Etenkin kun se rangekin on kuitenkin riittävä omia tarpeitani ajatellen, ainakin enimmäkseen.

EQB:n tarjoama premium-fiilis ei synny prameudesta, vaikka se komea auto onkin, vaan se syntyy nimenomaan eri osa-alueiden summasta. Hyvä ajoasento, nautinnollinen ajotuntuma, hiljainen matkanteko, tietynlainen huolettomuus ja laadukas yleisilme tekevät siitä erittäin pätevän menopelin. Ensihuuma ei siis todellakaan ole vielä päässyt haihtumaan ja toivottavasti se kestää vielä pitkään. Mitään syitä sen äkilliseen haihtumiseen ei ainakaan pitäisi olla, kunhan tekniikka vain pelaa.

Osoite kopioitu

Keskustelu

Ei kommentteja

Uusimmat kirjoitukset

Arkisto

Blogin avainsanat

2008 (1) 6e (1) 800v (1) abc (1) abs (1) abu dhabi (1) adrian newey (2) aeb (1) ahvenisto (1) ai (1) airdrop (1) ajaminen (1) akku (1) akkukestävyys (1) akkutakuu (1) akkutyypit (1) akusto (1) akut (1) alastaro (1) alex albon (2) alfa romeo (2) alinopeus (1) alphatauri (1) alpine (2) amazon (1) america (1) amerikka (1) amg (1) android auto (1) anturi (1) apple (1) apple carplay (1) apple watch (1) ar (1) ariya (1) arvio (1) arvostelu (1) aston martin (6) audi (4) audi a2 (1) audi a3 (1) audi q4 (1) audi quattro (1) australia (2) auto (27) autoilu (26) autonvalmistaja (1) autonvalmistajat (1) autosalpa (5) autosalpa lahti (3) autot (27) bahrain (1) bemari (3) bentley (1) bigster (1) bilar99 (1) blancpain gt series (1) bloomberg (1) bmw (9) bmw i3 (1) bmw i4 (1) bmw i5 (1) bmw i5 m60 (1) bmw ix (1) bmw m4 (1) bmw suomi (1) bmw x3 (1) bmw x6 (1) bose 10 (1) brabus (1) brands hatch (1) brasilia (1) brembo (1) brändi (2) brändiuudistus (1) bugatti (1) bugatti chiron (1) byd (3) byd seal (1) bz4x (1) c300e (1) c40 (1) c40recharge (1) capital cities (1) carlos sainz (2) charles leclerc (2) chevrolet corvette (1) christian horner (2) chrysler (1) cla (1) cla 250+ (1) comfort range techno (1) corvette (1) countach (1) coupe (1) coupé (2) cristiano ronaldo (1) crossover (3) c-sarja (1) cupra born (1) cx-80 (1) dacia (1) dacia bigster (1) daft punk (1) danger zone (1) daniel ricciardo (2) david beckham (1) debrecen (1) delorean (2) dodge (1) dodge ram (1) donald trump (1) drake (1) duracell (1) ea wrc (1) ekosysteemi (1) elon musk (3) elroq (1) energy master (1) enyaq (2) e-pace (1) e-power (1) eq (1) eqa (1) eqb (1) esc (1) esteban ocon (2) e-tech (1) e-tron (1) e-type (1) ev (7) ev3 (1) ev6 (1) ex30 (1) ex90 (1) explorer (1) extended range (1) f1 (4) f2 (1) f3 (1) f4 rookie championship (1) fernando alonso (1) ferrari (7) ferrari 458 (1) ferrari enzo (1) ferrari laferrari (2) ferrari testarossa (3) fia (1) fiat 127 (1) fip (1) first edition (1) flavio briatore (1) fleetwood mac (1) focus rs (1) ford (5) ford capri (1) ford capri ev (1) ford ev (1) ford explorer (4) ford explorer ev (1) ford f150 (1) ford gt (1) ford kuga (1) ford mondeo (1) ford mustang (1) ford shelby (1) ford s-max (1) ford sync (2) fordstore lahti (1) formula 1 (2) fossiiliset polttoaineet (1) franco colapinto (1) g mersu (1) g580 (1) gabriel bortoleto (1) geely (1) general motors (1) george russell (2) globalisaatio (1) google (5) googleplay (1) gordon ramsay (1) gran turismo (1) gran turismo 7 (1) gt-r (1) haas (2) happi (1) harry styles (1) heart of joy (1) hedin automotive (1) helmut marko (2) helsinki (1) honda civic (1) honda cr-v e:fcev (1) honda fit (1) hud (3) hummer (1) hybridi (5) hyundai (6) hyundai e-gmp (1) hyundai getz (1) hyundai ioniq 5 (1) hyundai nexo (1) hyundai tucson (1) häkkinen (1) i3 (1) i4 (1) i5 (2) i5 m60 (1) iitti (1) imessage (1) Impreza (1) interlagos (1) intia (1) ioniq 5 (1) ioniq 6 (1) ioniq5 (1) ios (1) i-pace (1) ipad (1) iphone (2) isack hadjar (1) ix1 (1) jaguar (1) jaguar e-type (1) jalankulkija (1) jalankulkijat (1) james bond (1) jamiroquai (1) jan hammer (1) jeep (1) joni luolamaa (1) jos verstappen (2) jouko ahola (1) Juha Kankkunen (1) juke (1) jvg (1) jäähdytys (1) kaistavahti (1) kalle rovanperä (1) kanada (1) kansas (1) karjaa (1) katumaasturi (1) kaukovaloavustin (1) kauppakeskus tuulonen (1) kavinsky (1) kenny loggins (1) kevin magnussen (1) kevythybridi (1) kg mobility (1) kgm (1) kgm musso ev (1) kia (4) kia ev3 (2) kia ev6 (2) kia sportage (1) kick sauber (2) kiina (1) kim kardashian (1) kimi antonelli (1) kimi räikkönen (3) koeajo (23) koeajot (14) kolmipisteturvavyö (1) kornél öry (1) kouvola (1) ktm (1) kuolleen kulman varoitin (1) kymiring (1) käytetty audi (1) käytetty auto (1) käytetyt autot (1) lada (1) lada 1200l (1) ladattava hybridi (3) laguna seca (1) lahden autosalpa (1) lahden nelipyörä (2) lahti (3) lamborghini (2) lance stroll (1) lando norris (2) las vegas (1) latausinfra (1) lataussykli (1) latausverkko (1) launch edition (1) lava-auto (1) lawrence stroll (2) le mans (1) lebron james (1) lewis hamilton (2) levyjarrut (1) lexus lfa (1) lfp-akut (1) liam lawson (2) liikenne (1) liikennevalot (1) li-ion (1) litiumioniakut (1) litiumrautafosfaattiakut (1) logan sargeant (1) m sport (1) m3 (1) m4 (1) m5 (1) m60 (1) maasturi (1) macbook (1) mach-e (1) mainonta (1) mainos (1) mainstream motors (1) marcus grönholm (1) markkinointi (1) martin molnar (1) matrix led (2) mattia binotto (1) max verstappen (2) mazda (2) mazda 6e (1) mazda cx-80 (1) mazda6e (1) mclaren (3) megaconsole (2) meksiko (1) melbourne (2) mercedes (8) mercedes c300e (1) mercedes cla (2) mercedes eqb (1) mercedes eqe (1) mercedes-benz (5) mercedes-benz eqe suv (1) mercedes-benz eqs (1) mersu (3) mg (1) mgs5 ev (1) mhev (2) miami (1) miami vice (1) mika häkkinen (1) mika kallio (1) mini cooper (1) mit (1) mitsubishi (2) mitsubishi lancer evolution (1) mitsubishi outlander (1) model s (1) models (1) modely (1) monilenkkijousitus (1) monza (1) moottoritie (1) moottoriurheilu (1) moottoriurheilurata (1) motari (1) moto gp (1) m-sarja (1) mukautuva vakionopeudensäädin (1) musiikki (1) musso (1) musso ev (1) mustang (3) mustang mach-e (1) nakutusanturi (1) nasa (1) n-connecta (1) nelipyörä (3) nelipyörä lahti (2) neue klasse (1) nico hulkenberg (2) nikkelimetallihybridiakut (1) nimh (1) nissan (5) nissan ariya (4) nissan gt-r (1) nissan juke (1) nissan leaf (1) nissan qashqai (2) nissan x-trail (1) nurburgring (1) ohitukset (1) ohitus (1) oliver bearman (1) opel (1) oscar piastri (2) outlander (1) outlander phev (1) padel (1) pakettiauto (1) paku (1) palo alto (1) panoraama (1) panoramic vision (1) peugeot (2) peugeot 2008 (1) peugeot 3008 (1) pharrell williams (1) phil collins (1) pick-up (2) pierre gasly (2) piilaakso (1) pixar (1) plug-in (1) plug-in hybrid (1) polestar (3) polestar 3 (1) polestar 4 (2) polttokenno (1) polyphony digital (1) porsche (4) porsche macan (1) powerwall (1) puolijohdeakut (1) pyöräilijät (1) pyöräily (1) qashqai (1) qatar (1) quattro (1) r1s (1) r1t (1) r2 (1) r3 (1) racing bulls (1) rallikansa (1) ralph lauren (1) ram (1) range (5) ranskalainen (1) ranskalaiset autot (1) rb (1) red bull (2) renault (4) renault 4 (1) renault 5 (1) renault 5 e-tech (1) renault clio (1) renault scenic e-tech (5) renault symbioz (1) rengas (1) renkaat (1) rivian (2) rivian automotive (1) rj scaringe (1) ron dennis (1) rumpujarrut (1) ruotsalainen (1) ruotsi (1) saudi-arabia (1) scenic (1) schumacher (1) seal (1) sedan (1) sergei perez (1) sergio perez (1) sf90 stradale (1) singapore (1) singlemotor (1) skandinaavinen (1) skoda (2) skoda citigo (1) skoda elroq (1) skoda enyaq (3) skoda koeajo (1) skoda superb (1) s-line (1) smart (1) smart 1 (2) smart 1 brabus (2) sonny crockett (1) sport (1) sportback (1) sportline (1) sportline business (1) stellantis (1) steve jobs (2) Subaru (1) suojatie (1) super bowl (1) supercharger (1) superenduro world championship (1) supermini (1) supernatural (1) suv (5) suzuka (1) swatch (1) swedish house mafia (1) symbioz (1) synteettinen öljy (1) sähkäauto (1) sähköarkkitehtuuri (1) sähköauto (24) sähköautoilu (21) sähköautot (25) sähkömoottori (2) sähköpaku (1) söhköautoilu (1) t8 awd (1) talviauto (1) tampere (1) tank turn (1) tekoäly (1) tesla (10) tesla model s (3) tesla model y (3) tesla supercharger (1) tesla x (1) testarossa (1) the doors (1) toimintasäde (2) toimitusketju (1) toto wolff (2) toyota (5) toyota c-hr (1) toyota gr supra (1) toyota mirai (1) toyota prius (1) toyota wrc (1) trp hungary (1) trp media (1) tucson (1) tulli (1) tullit (1) turbo (1) turvatyyny (1) turvaväli (1) twin performance (1) twinmotor (1) täyssähkö (3) täyssähköinen (3) törmäysvyöhyke (1) ultra (1) usa (1) v12 (2) v6 (1) v60 (1) v8 (2) valtteri bottas (3) van halen (1) vanquish (1) vastuullisuus (1) watkins glen (1) veganza (1) veho (1) veho airport (1) vety (1) vetyasema (1) vetyauto (1) vetyautot (1) vilkuttaminen (1) williams (2) volkswagen (7) volkswagen id.4 (1) volkswagen id.5 (1) volkswagen meb (1) vollkswagen group technologies (1) volvo (8) volvo c40 recharge (1) volvo ex30 (2) volvo ex30 van (1) volvo ex90 (1) volvo v60 (1) volvo xc90 (1) wrc (1) x3 (1) x-trail (1) xtronic (1) yhdysvallat (1) yuki tsunoda (2) zak brown (1) zhou guanyu (1) zlatan ibrahimovic (1)