09.09.2025
Parin tunnin koeajot: uusi BMW X3

Parin tunnin koeajot -osiossa ajetaan käytettyjä ja uusia autoja ja tarjotaan kattava ensipuraisu niistä.
BMW on ollut viime päivinä kovasti tapetilla uuden iX3 -mallin julkistuksen myötä, joka tulee olemaan siis ensimmäinen auto heidän uudessa Neue Klasse -mallistossaan. Neue Klassen pitäisi olla mullistava mallisto monellakin tapaa ja tietyllä tapaa se tarkoittaa kokonaan uutta alkua BMW:lle autonvalmistajana.
Mutta, tulee varmasti menemään vielä tovi, ennen kuin pääsen itsekään uutta iX3:sta testaamaan, joten odotellessa on hyvä perehtyä BMW:n nykyiseen mallistoon. Sekin tarjoaa nimittäin kaikenlaista mielenkiintoista, otetaan nyt vaikka esimerkiksi uusi X3. Vaikka kyseessä on hybridivoimalinjalla varustettu katumaasturi, eli ollaan toisin sanoen segmentissä, jossa kilpailua riittää enemmän ja vähemmän, on uusi X3 mainio osoitus siitä, miten laadulla voidaan aina erottua joukosta.
Mutta, ennen kuin hypätään X3:n kimppuun paremmin, kerrataanpa ensin vähän BMW:n X-sarjan historiaa. X-sarjahan sai alkunsa vuonna 1999, jolloin yhtiö lanseerasi ensimmäisen X5:n. Perinteisen ”SUV” -nimityksen sijaan BMW käytti X5:sta nimitystä ”SAV” eli Sports Activity Vehicle, erottuakseen paremmin kilpailijoista. Auto otti jonkin verran vaikutteita Range Roverista, koska BMW omisti tuolloin vielä Land Roverin. X5:ssä käytettiin myös esimerkiksi joitain samoja komponentteja kuin Range Roverissa. Ensimmäinen X5 muodostui massiiviseksi myyntihitiksi ja se loikin pohjan koko X-sarjan tulevaisuudelle. Kaiken kaikkiaan ensimmäistä malliversiota myytiin yli 600 tuhatta kappaletta.
Ensimmäinen X3 julkistettiin muutama vuosi myöhemmin eli vuonna 2003. Se perustui 3-sarjalaisen perusrakenteeseen ja oli kompaktimmasta koosta johtuen enemmän urbaaniin ympäristöön tarkoitettu. Ensimmäinen X3 ei ollut X5:n tapaan varsinainen myyntihitti, mutta sen suosio on kasvanut tasaisesti vuosien saatossa. Sillä oli kuitenkin kokonaan toisenlainen tärkeä merkitys, koko autoilevalle maailmalle. Se nimittäin loi kokonaan uuden segmentin, eli kompaktit (ja huokeahintaisemmat) premium-maasturit. Se toi toisin sanoen korkealuokkaiset katumaasturit tavallisen rahvaan eli keskiluokan ulottuville.
Tänä päivänä X3 on itse asiassa yksi koko BMW:n myydyimpiä automalleja ja vakiintunut suosikki ympäri maailmaa. Olihan minun siis päästävä testaamaan kyseistä autoa, sillä tätä ennen omat kokemukseni BMW:n X-sarjasta rajoittuivat X5:een. Onneksi koeajo uudella X3:lla järjestyi Lahden Hedin Automotiven kautta.
Ainakaan ensivaikutelma uudesta X3:sta ei petä, sen voi heti alkuun todeta. Auton ulkoinen habitus on nimittäin tuttua BMW:tä ja se on sanalla sanoen näyttävä. Se on myös mielenkiintoinen sekoitus hienovaraista tyylikkyyttä ja mahtipontisuutta. Hienovaraisen tyylikäs se on oikeastaan kaikkialta muualta paitsi keulasta. Keula sen sijaan on kokonaan toista maata, se on järin mahtipontinen, kiitos kookkaiden etusäleikköjen, jotka muistuttavat säikähtäneen sarvikuonon sieraimia. Omaan silmääni auto näyttää kaikkinensa erittäin hyvältä, etenkin tällaisena Arctic Race Bluen värisenä. Kyllä sitä kelpaa esimerkiksi bisnestapaamisiin tällaisella menopelillä ajella, vaikkei autolla toki sinällään pitäisi olla merkitystä bisneksen tekemisen kannalta.
Ensivaikutelma ei petä myöskään X3:n sisälle noustessa. Ohjaamon ilme on hillityn moderni ja sitä kautta silmää miellyttävä, ja kaikki tuntuu pirun laadukkaalta. Oli kyse sitten 14,9 -tuuman curved display -keskinäytöstä, kojelaudassa käytetyistä materiaaleista tai vaikka istuinten verhoilusta. Kaikki on, perisaksalaiseen tapaan, tehty viimeisen päälle eikä mutkia ole oiottu. Pelkät kuvat eivät välttämättä tee täysin oikeutta X3:n sisustalle, sillä se näyttää luonnossa paremmalta kuin kuvissa. Enkä nyt tarkoita, etteikö se kuvissakin näyttäisi hyvältä, siitä ei ole siis kyse. Mutta, kun istuu X3:ssa kuljettajan penkillä, ei sitä oikeastaan edes haluaisi istua missään muualla. Se kertoo kaiken olennaisen. Siinä on tietyllä tapaa jotain samaa kuin hillityissä, mutta kalliissa rannekelloissa. Se ei varsinaisesti pomppaa silmille säihkyvyydellään, mutta kun sitä katsoo tarkemmin, niin kaikki pienetkin yksityiskohdat siinä kertovat loppuun harkituista valinnoista ja huippuunsa viedystä insinöörityöstä. ”Nein, wir müssen besser werden!” ovat baijerilaiset varmaan huutaneet autoa suunnitellessaan. Se tarkoittaa siis suomeksi, että "meidän täytyy olla parempia".
Tuosta curved display -näytöstä ja sen takaa löytyvästä iDrive 9 -käyttöliittymästä täytyy sanoa sen verran, että se on graafiselta ilmeeltään hyvännäköinen ja esimerkiksi kaikki tekstuurit ovat tarkkoja. Se on myös toiminnoiltaan erittäin looginen ja sitä kautta helppokäyttöinen. Yhä useampi auton toiminnoista on itse asiassa viety keskinäytön taakse, joten fyysisiä painikkeita on luonnollisesti entistä vähemmän. Tämä on, totta kai, eräänlainen miinus, mutta onneksi käyttöliittymää on tosiaan mukava operoida.
Koeajoautosta löytyvä varustelutaso (X3 30e xDrive A Charged Edition M Sport) on toiseksi alhaisin, mutta se ei tarkoita, etteikö sekin sisältäisi varsin kattavasti kaikenlaista. Autossa on esimerkiksi urheilullisempi M Sport -alusta ja ulkoiset M Shadow Line -yksityiskohdat, 19-tuuman alumiinivanteet, 360-kamera, HUD-näyttö, vegaaninen Veganza-verhoilu, tunnelmavalaistus ja sähkötoiminen esilämmitys sekä ilmastointi. Koeajoautosta löytyvät lisänä myös Innovation -ja Premium -lisäpaketit. Innovation -paketti sisältää esimerkiksi sisätilakameran ja Driving Assistant Plus -järjestelmän, joka kattaa esimerkiksi adaptiivisen vakionopeudensäätimen, kaistavahdin ja liikennemerkkien tunnistuksen. Premium -paketti sisältää puolestaan esimerkiksi mukautuvat LED-ajovalot ja Harman Kardonin Surround Sound -järjestelmän.
Tuosta sisätilakamerasta mainittakoon vielä sen verran, että sen avulla auton sisätiloja on mahdollista tarkastella etänä BMW:n oman sovelluksen kautta. Sillä pystyy ottamaan myös kuvia tai videoita sisätiloista. Sinällään ihan mielenkiintoinen ominaisuus, mutta aivan heti ei tule mieleen, että mihin ainakaan itse sitä käyttäisin.Puhutaanpa seuraavaksi istuintiloista. Uuden X3:n akseliväli on 2,865 metriä, eli auton akseliväli on säilynyt samana aiemmasta. Ja, miksikä sitä tarvitsisikaan lähteä muuttamaan, kun autosta kerran löytyy istuintilaa riittävästi. Esimerkiksi etumatkustajilla on kaikin puolin erinomaiset oltavat ja tilat, kuten olettaa saattaa. Näinhän on ollut käytännössä aina Bemareiden osalta.
Takapenkeilläkään ei ole ahtauden tuntua ja jalkatilaa löytyy pidempiäkin matkustajia ajatellen. Neli- tai viisihenkiselle perheelle X3 on kokonsa puolesta oikein hyvä vaihtoehto.
Tavaratilaa uuden X3:n kevythybridiversioista löytyy 570 litraa. Koeajoyksilö on sen sijaan ladattava hybridi ja koska akku on sijoitettu tavaratilan alle, se luonnollisesti vaikuttaa tavaratilan kokoon. X3:n ladattavissa hybridiversioissa tavaratilan koko onkin vain 460 litraa. Tosin, samanlainen tilanne on myös esimerkiksi X3:n pahimpien kilpailijoiden ladattavissa hybridiversioissa. Esimerkiksi Audi Q5:n ladattavassa hybridiversiossa tavaratilaa on 465 litraa ja Mercedeksen GLC:n ladattavassa hybridissä puolestaan 470 litraa.
Mikä on autoissa sitten se osa-alue, mikä todella erottaa jyvät akanoista? Mikä erottaa tämän reilut 70 tuhatta euroa maksavan X3:n esimerkiksi joistain selvästi edullisemmista aasialaisista kilpailijoistaan? No, se on tietysti ajettavuus. Niin hyviä kuin esimerkiksi monet huokeahintaisemmat aasialaiset katumaasturitkin ovat ajettavuudeltaan nykypäivänä, on vaikea kuvitella katumaasturilla ajamisen tuntuvan juurikaan paremmalta kuin miltä se tuntuu uuden X3:n kohdalla. Ohjaus tuntuu pirun ketterältä ja luontevalta, ja alusta rokkaa. Meno on Comfort-asetuksella sopivan pehmeää ja Sport-asetuksella puolestaan oikealla tavalla urheilullista. Maantiellä ajaminen on yhtä juhlaa ja kaupunkiajossa on X3 taas jo pelkästään kokonsakin vuoksi kätevämpi vaihtoehto kuin esimerkiksi 18 senttimetriä pidempi ja 9 senttimetriä leveämpi isoveljensä, X5.
Tähän väliin todettakoon, että kaikki X3:n versiot ovat nelivetoisia, mikä on erittäin hyvä asia suomalaisia olosuhteita ajatellen.
Sukelletaanpa sitten auton voimalinjaan. X3:ssa on 2 litran nelisylinterinen TwinPower Turbo -bensiinimoottori, josta irtoaa 184 hevosvoimaa. Koska kyseessä on hybridi, siitä löytyy lisäksi 80 kilowatin eli 109 hevosvoiman sähkömoottori. Auton yhteisteho on siis lähemmäs 300 hevosvoimaa, mikä on varsin hyvä lukema. Toki autolla on noin parin tuhannen kilon verran painoakin, eli siksi tehoakin pitää jonkin verran olla. Nollasta sataseen auto kiihtyy parhaimmillaan 6,2 sekunnissa.
Sen verran täytyy vielä tuosta voimalinjasta todeta, että bensiinimoottori ja sähkömoottori pelaavat todella hienosti yhteen. Moottorien yhteistyö on erittäin saumatonta ja täten myös huomaamatonta.
Kulutuksen osalta auto on kaksijakoinen tapaus. X3:sta löytyy siis 22 kilowatin akku ja pelkällä sähköllä pitäisi autolla päästä 90 kilometriä (ainakin teoriassa siis), mikä on varsin mallikas suoritus. Sähkömoottorin toimiessa on auton WLTP-kulutus noin 1 litraa satasella. Mutta, akun ollessa tyhjä ja ajellessa pelkällä polttomoottorilla on kulutuksen raportoitu joissain yhteyksissä nousevan jopa 9 litran keskikulutuslukemiin, mikä on nykyautolle suhteellisen suuri lukema.
Hinnasta taisinkin aiemmin jo mainita vähän ja ei varmastikaan ollut mikään yllätys, että kyseessä on melko tyyris menopeli. Puhutaan kuitenkin BMW-merkkisestä maasturista. Mutta, jälleen kerran on hyvä myös katsoa, että mitä sillä rahalla oikein saa. Reilulla 70 tuhannella eurolla saa tässä tapauksessa näyttävän hybridimaasturin, jossa on hyvät istuintilat, tyylikäs sisusta, mukava määrä varusteita ja korkea toimintasäde. Ja, jota on ennen kaikkea todella miellyttävä ajaa. Melutasokin on sisällä miellyttävän alhainen. Eli kyllä sitä rahoilleen myös vastinetta saa.
Auton varsinainen alkaen-hinta on vajaat 69 tuhatta euroa ja paras eli M50 -versio kustantaakin sitten jo vajaat 116 tuhatta euroa. Sillä hinnalla irtoaa lisää varusteita, entistäkin urheilullisempi ilme ja 100 hevosvoimaa lisää tehoa. Samalla auton kiihtyvyys paranee ja nollasta sataseen ennätetään vain 4,4 sekunnissa. Mutta, jo tämä vajaat 77 tuhatta euroa kustantava koeajoyksilökin on omaan makuuni varsin pätevä kokonaisuus ja vaikka normaalisti olisin valmis maksamaan ylimääräisestä tehosta jonkin verran lisääkin, en tiedä olisinko X3:n kohdalla sitä valmis tekemään. 40 tuhatta euroa on kuitenkin aika paljon rahaa. Hitsi vie, sillähän saa hankittua perheeseen jo vaikka toisen autonkin.Mutta, ei takerruta liikaa nyt tuohon M50 -version hintaan. Ei siitä kuitenkaan mihinkään pääse, että uusi BMW X3 on jälleen hieno taidonnäyte baijerilaisilta. Se ei sinällään ole ehkä mitenkään maailmaa mullistava auto, mutta aina ei tarvitse olla mullistava ollakseen hyvä. X3 on tyylitajuisille ja autoja isolla A:lla arvostaville ihmisille suunnattu menopeli. Se on ihmisille, jotka haluavat kokea ratin takana muutakin kuin vain siirtymisen tunnetta. Uuden X3:n kanssa ei vain yksinkertaisesti voi mennä vikaan.
Kiitokset vielä Lahden Hedin Automotivelle auton tarjoamisesta koeajoon raportin tekemistä varten.
Keskustelu
Ei kommentteja