07.08.2025
Mitä kaikkea BMW Neue Klasse tuo tullessaan?

Kuva: Unsplash
BMW:ltä löytyy tällä hetkellä jo useita kiinnostavia täyssähköisiä malleja, kuten esimerkiksi äskettäin koeajamani i5 M60, mutta kaikki heidän sähköautonsa ovat tähän saakka pohjautuneet vielä enemmän tai vähemmän perusrakenteisiin, jotka ovat muokattavissa eri voimalinjoille. Esimerkiksi iX3, i4 ja i7 perustuvat rakenteisiin, jotka on suunniteltu siis toimimaan sekä polttomoottoreilla että sähköisillä voimalinjoilla. Jos tarkennetaan asiaa, niin esimerkiksi iX3 pohjautuu siis X3:n rakenteeseen, i4 perustuu CLAR-perusrakenteeseen (joka on käytössä esimerkiksi 3-, 4- ja 5-sarjan polttomoottoriversioissa) ja i7:ssa puolestaan on sama perusrakenne kuin 7-sarjan polttomoottoriversiossa. Edellä mainittu i5 M60 perustuu muuten myös CLAR-perusrakenteeseen.
Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä? No, se tarkoittaa sitä, että täyssähköistenkin autojen osalta on väistämättä jouduttu tekemään vielä jonkinlaisia kompromisseja, eli BMW ei ole toisin sanoen aiemmin päässyt näyttämään täyttä potentiaaliaan sähköautojen osalta. Edelleenkin kuitenkin painotan, ettei tämä tarkoita että BMW:n nykyiset täyssähköiset mallit olisivat jotenkin huonoja tekeleitä. Kaikki hehkutus mitä tein aiemmin i5:n osalta on täysin aiheellista, sillä kyseessä on yksinkertaisesti varsin loistava sähköauto.
Mutta, on luonnollista, että kehitystä tapahtuu jatkuvasti ja siksi onkin hienoa päästä näkemään minkälaisia taikoja BMW on loihtinut tulevan Neue Klasse -perusrakenteen osalta, jonka pitäisi olla siis heidän sähköinen vallankumouksensa.
Eli mitä kaikkea uusi Neue Klasse tuokaan tullessaan? Lähdetäänpä perehtymään siihen tarkemmin.
Uusi Neue Klasse on siis nimenomaan sähköautoille suunniteltu perusrakenne, joka julkistettiin konseptiautoksi luodun BMW Vision Neue Klasse -mallin yhteydessä vuonna 2023. Kyseisessä rakenteessa ei ole tehty kompromisseja esimerkiksi painon tai tilan osalta, joita joudutaan tekemään väkisinkin, jos saman ratkaisun pitää palvella sekä polttomoottoria että sähköisiä voimalinjoja.
Mihin tämä sitten vaikuttaa itse autossa? No, luonnollisesti vähän kaikkeen. Se vaikuttaa esimerkiksi ajo-ominaisuuksiin, sähköisen voimalinjan hyötysuhteeseen, akun sijoitteluun ja sisätiloihin. Kaikkia edellä mainittuja asioita voidaan parantaa, kun perusrakenteen osalta ei tarvitse tehdä minkäänlaisia kompromisseja. Jos katsotaan kilpailijoita, niin esimerkiksi Teslan Model S:ssä, 3:ssa, X:ssä ja Y:ssä on puhtaasti sähköautoille luotu perusrakenne. Sähköautoille luotuja ovat myös Hyundain E-GMP ja Volkswagenin MEB-perusrakenne. Mutta, jos ollaan tarkkoja, niin BMW on itse asiassa aikoinaan ollut jonkin sortin edelläkävijä sähköautorintamalla, sillä jo vuonna 2013 julkaistussa i3:ssa käytettiin hiilikuiturunkoa ja sähköautoille suunniteltua rakennetta. Jostakin syystä samaa kaavaa ei kuitenkaan hyödynnetty muiden mallien osalta. Eli periaatteessa Neue Klasse jatkaa nyt siitä mihin i3 aikanaan jäi. Ehkä baijerilaiset halusivat ensin nähdä mihin suuntaan autojen sähköistyminen kehittyy, ennen kuin he uskalsivat hypätä niin sanotusti syvään päätyyn.
Hypätään me nyt puolestaan tutkimaan kohta kohdalta Neue Klasseen liittyviä innovaatioita sekä siitä löytyvää teknologiaa.
Kuudennen sukupolven eDrive
BMW:n kuudennen sukupolven eDrive -järjestelmä on täysin uusiksi suunniteltu sähköinen voimalinja. Se koostuu esimerkiksi moottoreista, akkujärjestelmästä ja ohjauselektroniikasta. Tavoitteena on luonnollisesti maksimoida auton energiatehokkuus, suorituskyky ja niin edelleen.
BMW lupailee, että toimintamatkaa pitäisi Neue Klasse -mallistossa olla jopa 30-prosenttia enemmän, ilman kuitenkaan että akun kokoa tarvitsee kasvattaa. Mikä tämän sitten mahdollistaa? No, sen mahdollistaa BMW:n uusi sylinterimäinen akkukenno, jonka energiatiheyden arvioidaan olevan yli 20-prosenttia korkeampi kuin nykyisissä kennoissa. Ja, koska lataushyötysuhde on parempi ja regeneratiivinen jarrutus kehittyneempää, pitäisi energiatehokkuuden olla jopa 25-prosenttia aikaisempaa suurempaa.
Jatkossa akku on myös osa auton korirakennetta, eli se ei ole enää pelkästään laatikko auton alla. Tämä mahdollistaa autolle matalamman painopisteen, jäykemmän rakenteen ja tätä kautta paremman ajotuntuman.
800 voltin sähköarkkitehtuuri
Siinä missä BMW:n aiemmat sähköautot ovat toimineet 400 voltin sähköarkkitehtuurilla, siirtyy Neue Klasse käyttämään samaa 800 voltin sähköarkkitehtuuria, joka löytyy jo esimerkiksi Hyundai Ioniq 5:sta ja Porsche Taycanista. Tämä muutos vaikuttaa merkittävästi esimerkiksi latausnopeuteen. Latauksen pitäisi olla jatkossa jopa 30-prosenttia nopeampaa, eli käytännössä latauksen 10-prosentista -80-prosenttiin pitäisi viedä alle 20 minuuttia (riippuen tietysti myös esimerkiksi akusta ja laturista). Se kuulostaa suoraan sanottuna jo varsin inhimilliseltä, eikä pidemmillä ajoreissuilla tarvitse kuluttaa enää tolkuttomasti aikaa huoltoasemilla, kauppakeskuksissa tai minne ikinä sitä nyt onkaan pysähtynyt lataamaan sähköautoaan. 800 voltin sähköarkkitehtuuri tarkoittaa myös pienempää lämmöntuottoa, eli näin ollen myös jäähdytystä tarvitaan vähemmän.
Ja, yksi merkittävä tekijä 800 voltin sähköarkkitehtuurin osalta on luonnollisesti myös se, että sen voi helpommin skaalata isompia akkuja ja tehokkaampia moottoreita varten, kuten esimerkiksi suorituskykyisen M-sarjan tarpeita ajatellen. Tähän liittyen täytyy tosin todeta, että toivottavasti M-sarjasta olisi vielä pitkään tarjolla myös polttomoottoriversio. Olen hyväksynyt autojen sähköistymisen ”arkiautojen” osalta, mutta M-sarjalaisten kaltaiset autot ovat asia erikseen. Ne ikään kuin kaipaavat isoa ja äänekästä polttomoottoria.
Energy Master
Neue Klassen uutta sähköisen voimalinjan hallintayksikköä kutsutaan nimellä Energy Master. Se ei ole kuitenkaan pelkkä sähköauton ohjainmoduuli, vaan se on itse asiassa eräänlainen keskitetty äly koko auton energianhallinnalle.
Mitä tämä Energy Master sitten käytännössä tekee?
Se hallinnoi ja optimoi sähkön kulkua auton eri osa-alueiden välillä reaaliaikaisesti. Se esimerkiksi säätelee sähkömoottorien tehoa maksimaalisen hyötysuhteen ja parhaan mahdollisen ajotuntuman saavuttamiseksi. Se mukauttaa jarrutusenergiaa ajotyylin ja tilanteen mukaan. Se mahdollistaa lämpöenergian kierrätyksen ja hyötykäytön. Ja, se sovittaa auton latausprofiilia käytettävän laturin mukaan. Mainittakoon, että se myös esilämmittää tai jäähdyttää akkua optimaalisen latauksen takaamiseksi.
Aiemmin moni edellä mainituista toiminnoista oli eri ohjausyksiköiden vastuulla, eli Energy Master yhdistää kyseiset toiminnot. Lopputuloksena on järjestelmä, joka tarvitsee vähemmän komponentteja ja joka on näin ollen rakenteeltaan paljon yksinkertaisempi. Totuushan on, että mitä yksinkertaisemmin asiat voidaan tehdä, sitä parempi se luonnollisesti aina on.
Voidaan sanoa, että Neue Klassen ansiosta BMW:n tulevat sähköautot ovat pelkkien akku + moottori -kaltaisten yhdistelmien sijasta pikemminkin ohjelmoitavia energiajärjestelmiä. BMW:n mukaan se miten auto käsittelee energiaa, vaikuttaa esimerkiksi ajettavuuteen, rangeen, käyttömukavuuteen ja niin edelleen.
Heart of Joy
Neue Klassen keskustietokonetta kutsutaan nimellä Heart of Joy ja se on koko Neue Klassen eräänlainen sydän. Se varmistaa, että ajo ja ajodynamiikka ovat sopusoinnussa ja ohjaa kaikkia ajamiseen liittyviä prosesseja millisekunneissa. Se käytännössä yhdistää ajonvakautuksen, alustasäädön, ohjauksen ja voimansiirron.
Voidaan hyvin puhua tietynlaisista superaivoista.
Mitä kaikkea Heart of Joy sitten käytännössä hallitsee?
Muun muassa seuraavia asioita: moottorin vääntömomentin jakoa, jousitusjärjestelmää, ohjaustuntumaa, ajovakauden hallintaa, nelivetoa ja regeneratiivista jarrutusta.
Aiemmin nämäkin kaikki toimivat erillisinä järjestelminä, mutta Heart of Joy tekee saman keskitetysti ja älykkäästi. Ajotuntuman osalta se tarkoittaa sitä, että ajaminen tuntuu aiempaa luonnollisemmalta ja saumattomammalta. Auto käytännössä ennakoi ja säätää liikkeitään ennen kuin kuljettaja ehtii edes huomaamaan mitään muutosta.
Useat autonvalmistajat pitäytyvät edelleen erillisissä järjestelmissä esimerkiksi moottorin, jousituksen ja monen muun asian osalta. BMW sen sijaan siirtyy tällä Teslan tyyppisen yhdistetyn järjestelmän suuntaan, keskittyen kuitenkin erityisesti ajotuntumaan eikä pelkästään tehokkuuteen. BMW:n mukaan Heart of Joyn pitäisi viedä ajonautinto kokonaan uudelle tasolle. Odotukset ovat ainakin itselläni todella korkealla tämän osalta. On mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu, kun tietokone kohtaa tien, niin sanotusti.
Uusi käyttöliittymä
Neue Klasse -autoissa tullaan näkemään BMW:ltä aivan uusi ja mullistava käyttöliittymä. Toisin sanoen, perinteiset kojelautaelementit tulevat kokemaan suuria muutoksia.
Uuden käyttöliittymän näkyvin osa on nimeltään Panoramic Vision, joka on innovatiivinen, tuulilasin alaosaan integroitu näyttöpaneeli. Kyseessä on siis koko kojelaudan levyinen näyttöpalkki, joka toimii yhdessä HUD-näytön ja keskinäytön kanssa, mutta ei yritä kuitenkaan korvata niitä.
Sen tarkoituksena on näyttää ajoon liittyvää tietoa suoraan näkökentässä, ja se mukautuu kuljettajan istuma-asentoon, eli se on aina oikealla korkeudella, ilman että se häiritsee ajamista.
BMW siirtyy siis hyödyntämään käyttöliittymää, jossa kuljettajan tarvitsee entistä vähemmän katsoa esimerkiksi sivulle tai alaspäin. Kuljettaja näkee käytännössä kaiken tarpeellisen katsoessa vain eteenpäin, eli sinne minne hänen kuuluisikin katsella ajamisen aikana. Tämä luonnollisesti parantaa turvallisuuspuolta merkittävästi, kun katse pysyy koko ajan tiessä. Samalla tämä mahdollistaa uudenlaisia ratkaisuja auton sisustan osalta, kun tarve fyysisille painikkeille ja erillisille näyttöpinnoille vähenee. Vaikka itse tulen kyllä jatkossakin haikailemaan fyysisten painikkeiden perään, kuten varmaan jo tiedättekin.
Vastuullisuus
BMW:n mukaan uusien Neue Klasse -mallien tuotannon aikaiset hiilidioksidipäästöt laskevat jopa 40-prosenttia verrattuna nykyisiin malleihin, esimerkiksi i4:een. Tämä johtuu muun muassa uudesta tuotantoteknologiasta, kuten valusolurakenteista, jotka vaativat vähemmän hitsausliitoksia. Lisäksi, BMW:n uusi tehdas Debrecenissä, Unkarissa toimii täysin fossiilivapaalla sähköllä ja koko tuotantoprosessissa on keskitytty energiakäytön minimointiin.
BMW tulee käyttämään Neue Klasse -malleissa mahdollisimman paljon kierrätettyjä materiaaleja jo tuotannon alkuvaiheessa. Alumiinista, teräksestä ja muovista pyritään uusiokäyttämään jopa 50-70 -prosenttia. Myös akuissa käytettävät materiaalit, kuten litium, koboltti ja nikkeli pyritään kierrättämään mahdollisimman tehokkaasti.
Vastuullisuus tulee näkymään myös Neue Klasse -malliston sisustusmateriaaleissa. Autoissa ei tulla näkemään esimerkiksi kromattuja pintoja, koska kromin tuotanto kuormittaa ympäristöä. Kaikki eläinperäiset nahat on korvattu Veganza-materiaalilla ja oviverhoilussa ja matoissa tullaan käyttämään 100-prosenttisesti kierrätettyjä tekstiilejä ja lankoja.
BMW:llä ollaan nyt hyvin vahvasti uuden äärellä ja on mielenkiintoista nähdä, että miten kuluttajat tulevat ottamaan Neue Klasse -malliston vastaan. Kyseinen mallisto tulee muuttamaan jonkin verran myös Bemareiden ulkomuotoa, mikä on taas omiaan jakamaan ihmisten mielipiteitä.
Varmuudella voi kuitenkin jo nyt todeta, että melkoisia harppauksia on BMW ottamassa eteenpäin täyssähköisten autojen rintamalla. Enkä tarkoita nyt ainoastaan, että jos niitä vertaa heidän omiin, nykyisiin sähkömalleihinsa, vaan ihan jos niitä vertaa minkä tahansa autonvalmistajan tämän hetkisiin sähkömalleihin. Saa nähdä kuinka esimerkiksi sen pahimmat kilpakumppanit Audi ja Mercedes tulevat vastaamaan haasteeseen lähivuosina.
Jännittäviä aikoja on sähköautorintamalla luvassa.
Täältä pääset katsomaan tarkemmin, miltä tuleva Neue Klasse näyttää.
Keskustelu
Ei kommentteja