20.08.2025

Parin tunnin koeajot: uusi Mitsubishi Outlander 2.4 PHEV AT Intense 4WD

Osoite kopioitu

Olen viime vuosien aikana tykästynyt japanilaisiin autoihin ja heidän tyyliinsä tehdä asioita. Japanilaiset autot ovat monesti aika konstailemattomia ja niin sanotusti perusvarmoja tekeleitä. Luotettavuus on asia, joista monet japanilaiset automerkit tunnetaan, etunenässä nyt esimerkiksi Toyota. Markkinoiden säkenöivimpiä menopelejä ne eivät yleensä ole, mutta japanilaiset osaavat tehdä autoja jotka kestävät ja joilla pääsee paikasta A paikkaan B. Kaiken maailman ”bling blingit” ja muut hilavitkuttimet ovat ihan kivoja nyansseja nykypäivän autoissa, mutta ne menettävät nopeasti merkityksensä, jos määränpäähän ei päästäkään. Ja, nimenomaan tätä ideologiaa japanilaiset autonvalmistajat hyödyntävät liiketoiminnassaan. Luotettavuus ja toimivuus ennen kaikkea!

Mitsubishi on siitä mielenkiintoinen autonvalmistaja, että se on kuin varkain hiipinyt takaisin varsin suosituksi automerkiksi meidän suomalaisten keskuudessa. Vielä jokunen vuosi takaperin tuntui siltä, että Mitsubishit ovat kadonneet lähes tyystin katukuvasta, mutta vuonna 2013 lanseeratun Outlander PHEV -mallin myötä merkki on herännyt ikään kuin uudelleen henkiin. Mitsubishi ei ole automerkki, mistä ehkä supistaan kahvipöydissä, eikä se ole oikein miltään osin markkinoiden trendikkäin merkki, mutta ei sen tarvitsekaan olla. Se on selvästikin kuitenkin löytänyt taas oman yleisönsä ja jos muistan oikein, niin Outlander on ollut hyvin suosittu valinta työsuhdeautoksi viime vuosina.

Osasyy Mitsubishin nousevaan suosioon kotimaassamme voi liittyä merkin historiaan. Aika moni suomalainen tietää legendaarisen Mitsubishi Lancer Evolutionin, tai tuttavallisemmin Evon, joka on tuttu myös rallimaailman puolelta. Tommi Mäkinen voitti neljä peräkkäistä maailmanmestaruutta Evon puikoissa vuosina 1996 – 1999. Mitsubishi voitti myös valmistajien maailmanmestaruuden vuonna 1998. Mitsubishillä on siis väkisinkin paikka aika monen suomalaisen sydämessä.

Toki Mitsubishillä on muutoinkin autonvalmistajana pitkät perinteet ja brändi joka tunnetaan. Lancerin lisäksi (enkä puhu nyt ainoastaan Evosta, vaan myös Lancerin perusversiosta) tuttuja näkyjä Suomen teillä ovat olleet esimerkiksi Mitsubishi Colt, Galant ja Pajero.

Mitsubishin suosio ei ole lähtenyt itse asiassa uudelleennousuun pelkästään Suomessa, vaan myös muualla Euroopassa. Vuonna 2020 Outlander oli itse asiassa koko Euroopan myydyin ladattava hybridi.

Olihan Mitsubishi Outlander pakko päästä siis testaamaan ja Lahden Wetteri tarjosi minulle auton uuden malliversion koeajoon. En edes muista milloin olin viimeksi Mitsubishin kyydissä istunut, mutta oli siitä jo aika monta vuotta vierähtänyt. Siksi minun olikin helppo lähteä tähän koeajoon avoimin mielin. 

Jos Outlander ei ole ennestään tuttu automalli, kyseessä on siis ladattava hybridi ja keskikokoluokan crossover-SUV, kuten niin monet muutkin autot tänä päivänä. Sen kilpailijoita ovat esimerkiksi Honda CR-V, Hyundai Tucson, Kia Sorento, Nissan X-Trail, Skoda Kodiaq, Subaru Forester, Toyota RAV4 ja Volkswagen Tiguan. Kilpailua kyseisessä autosegmentissä on siis toisin sanoen enemmän ja vähemmän. Pituutta uudelta Outlanderilta löytyy 4,7 metriä ja auton akseliväli on 2,7 metriä. Outlanderin akseliväli on hitusen pidempi kuin CR-V:ssä ja RAV4:ssa, mutta lyhyempi kuin esimerkiksi Kodiaqissa ja Sorentossa. Sekä Kodiaq että Sorento ovat tosin saatavana myös 7-paikkaisena, joten tämä seikka on hyvä ottaa huomioon.Ulkoisesti uusi Outlander on mukiinmenevän näköinen menopeli. Sen ulkoinen habitus ei ole järin räiskyvää, mutta ei se pahaltakaan näytä. Keulan ilme on hyvin japanilaistyylinen ja siinä on tietynlaisia, persoonallisia elementtejä, kuten japanilaisissa autoissa monesti muutenkin, otetaan nyt esimerkkinä vaikkapa mielipiteitä jakava Toyota C-HR. Sivustapäin katsottuna auto on oikeastaan kuin mikä tahansa katumaasturi ja perä taas on hillityn tyylikäs. Kokonaisuus on kuitenkin selvästi plussan puolella.Auton ohjaamonäkymä on sinällään aika pelkistetty, mutta sitä kautta myös selkeä ja toimiva. Hyppäys edellisestä koeajoautosta, Polestar 4:sta Outlanderiin tuntuu melko radikaalilta, koska futuristinen ja scifi-henkinen tyyli on vaihtunut johonkin niin perinteiseen, mutta tietyllä tapaa tuntuu myös siltä, kuin kotiin palaisi. Outlanderin ohjaamo huokuu tuttua ja turvallista, ja tarkoitan tämän nimenomaan kehuna. Autosta löytyy esimerkiksi useita fyysisiä painikkeita, toisin kuin monista muista nykypäivän autoista. Kaikki on sijoiteltu järkevästi ja kaikkea on mukavan helppo operoida. Esimerkiksi ajotiloja säädellään keskikonsolista löytyvän ison pyörösäätimen avulla, jota on suorastaan ilo käyttää. Ajotiloja löytyy muuten useita erilaisia. Löytyy omat tilat esimerkiksi asfaltille, soralle, mudalle ja lumelle. Kuten kyseisistä ajotiloistakin voi varmaan päätellä, kyseessä on siis nelivetoinen auto ja puhutaan aiheesta hetken päästä lisää.Fyysisten painikkeiden lisäksi autosta löytyy myös 12,3 tuuman digitaalinen mittaristo ja samankokoinen kosketusnäyttö keskeltä. Keskinäytön takaa löytyvä, Mitsubishin oma käyttöjärjestelmä tosin on auttamattomasti vanhentuneen oloinen. Näytön käytössä esiintyy ajoittain pientä viivettä ja sen visuaalinen ilme ei ole selvästikään ihan tätä päivää. Järjestelmästä löytyvä navigointipalvelukaan ei ole täysin ajan tasalla, vaikka näyttääkin esimerkiksi ajankohtaiset polttoainehinnat läheisillä huoltoasemilla.

Varusteiden osalta Outlander on jokseenkin positiivinen yllätys. Tästä koeajoyksilöstä löytyvä Intense-varustelutaso on keskivälin taso, eli ei heikoin tai paras, mutta varsin kattavasti varusteita löytyy tästäkin tasosta. Niitä ovat esimerkiksi 360-kamerajärjestelmä, adaptiivinen vakionopeudensäädin, HUD-näyttö, kaasupoljin regeneratiivisella jarrutuksella, LED-ajovalot kaukovaloautomatiikalla, langaton lataus puhelimelle, lämpöpumppu, lämmitettävä tuulilasi, sähkösäätöinen kuljettajan penkki ja 4 kappaletta USB-C-portteja (eli 2 edessä ja 2 takana).

Mainittakoon erikseen vielä autosta löytyvät ajoavustimet, joita löytyy Outlanderista runsaasti. Autosta löytyy kaistallapitoavustin, kaistanvaihtoavustin, kuljettajan vireystilan valvontajärjestelmä, kuolleen kulman varoitin, mäkilähtöavustin, peräkärryn vakaudenavustin, risteävän liikenteen varoitin peruutettaessa, törmäyksenesto- ja risteysavustin sekä älykäs nopeusavustin. Vireystilan valvontajärjestelmästä ja nopeusavustimesta on tosin pakko antaa miinusta. Niiden deaktivoiminen on nimittäin parin mutkan takana ja esimerkiksi tuo vireystilan valvontajärjestelmä on todella herkkä reagoimaan, jos kuljettajan huomio ei ole jatkuvasti ja sataprosenttisesti tiessä. Tämä on sinällään toki hyväkin asia, mutta Mitsubishin tapauksessa se tuntuu menevän jo liiallisuuksiin ja lähinnä kiristää hermoja.Istuinolosuhteet -ja tilat ovat Outlanderissa kohdallaan. Tästä koeajoyksilöstä löytyvät, kankaalla ja keinonahkalla verhoillut penkit ovat mukavat ja laadukkaan oloiset, ja etumatkustajilla on tilaa oikein riittävästi.Takapenkillä jalkatilaa on runsaasti, vaikka etupenkit olisivatkin pitkien ihmisten säädöillä. Istuintilojen osalta on vaikea keksiä juurikaan moittimista.Tavaratilan osalta Outlander häviää jonkin verran kilpailijoilleen. Sitä löytyy yhteensä 495 litran verran, mutta esimerkiksi CR-V:stä ja RAV4:sta sitä löytyy lähes 600 litran verran ja Kodiaqista puolestaan yli 700 litraa. Tämä osa-alue onkin pienoinen pettymys Outlanderissa, kun puhutaan kuitenkin isohkosta crossoverin ja maasturin yhdistelmästä. Ei tavaratila toki sinällään pieni ole, mutta kilpailijat vetävät pidemmän korren tässä tapauksessa.

Ajettavuudeltaan Outlander on perusvarma. Sen ratissa viihtyy ihan hyvin, kunhan ei odota liikoja. Ohjaus tuntuu luontevalta ja tasapainoiselta, ja autoa on sinällään helppo käsitellä. Alusta on jokseenkin pintakova, mutta ajaa asiansa. Hybridivoimalinja vaihtelee polttomoottorin ja sähkömoottorin välillä enimmäkseen saumattomasti. Auto on tosiaan nelivetoinen, kuten aiemmin mainitsinkin, ja Mitsubishin nelivetojärjestelmä kulkee nimellä S-AWC eli Super All Wheel Control. S-AWC hyödyntää auton kahta sähkömoottoria, jotka ovat siis edessä ja takana, ja jakaa vetovoimaa tarkasti ja salamannopeasti molempiin päihin. Se säätää jatkuvasti myös jarruja. Mitsubishi itse kutsuu nelivetojärjestelmäänsä AWD:n (All Wheel Drive) ja 4WD:n (4 Wheel Drive) jonkinlaiseksi huipentumaksi. AWD tarkoittaa siis jatkuvaa nelivetoa, jossa järjestelmä jakaa voimaa automaattisesti etu- ja taka-akseleiden välillä. 4WD puolestaan on yleensä kytkettävä neliveto, jossa kuljettaja voi valita kahden ja neljän pyörän vedon välillä, ja joissain järjestelmissä voimaa voidaan lisäksi jakaa akselien tai yksittäisten pyörien välillä. Yleensä katumaastureissa on nimenomaan AWD-tyyppisiä nelivetojärjestelmiä, 4WD-järjestelmät sen sijaan ovat normaalisti astetta järeämpiä. Eli sinänsä Outlanderin virallisessa mallinimessä oleva 4WD on mielestäni terminä väärä. Tosin, Mitsubishi ei luultavasti halunnut käyttää käyttää mallinimessä termiä S-AWC, koska se on ainoastaan heidän omassa käytössään oleva nelivetojärjestelmä eikä luultavasti sano monelle yhtään mitään.

Outlanderissa on kahden sähkömoottorin lisäksi 2,4 litran bensiinimoottori ja tehoa nämä kolme moottoria tuottavat yhteensä jopa 306 hevosvoimaa. Nollasta sataseen auto kiihtyy karvan verran alle kahdeksassa sekunnissa. Vaikka tehoa onkin jonkin verran, syö kiihtyvyysnopeutta väkisinkin auton paino, jota on yli 2000 kilon verran. 

Vaihteistona Outlanderissa on CVT (Continuously Variable Transmission) eli portaaton automaattivaihteisto, mikä tarkoittaa, että perinteisten hammaspyöräparien sijaan välityssuhdetta muutetaan portaattomasti. Tämä takaa esimerkiksi sileämmän kiihdytystuntuman ja sen avulla moottorin pitäisi pysyä taloudellisimmilla kierrosluvuilla. 

Pelkällä sähköllä pitäisi Outlanderilla päästä 86 kilometriä, mikä on suhteellisen hyvä suoritus, vaikka ihan maahantuojan ilmoittamaan lukemaan tuskin ylletäänkään. Yhdistetyksi WLTP-kulutukseksi Outlanderille luvataan 0,8 litraa sadalla kilometrillä, mutta ajotietokone näytti auton keskimääräiseksi kulutukseksi sen 600 kilometrisen ajohistorian aikana 3,5 litraa satasella. Mutta, ladattavien hybridien tapauksessa todellinen kulutus on monesti selvästi suurempaa kuin ilmoitetut WLTP-lukemat. Sanoisin, että kulutuspuolen osalta Outlander pärjää kuitenkin ihan mallikkaasti.

Hinnallisesti Outlander kilpailee aika samassa luokassa CR-V:n ja RAV4:n kanssa. Outlanderin alkaen-hinta on vajaat 50 tuhatta euroa, kun CR-V:ssä se on vajaat 53 tuhatta euroa ja RAV4:ssa puolestaan reilut 49 tuhatta euroa. Esimerkiksi Sorento on selvästi kalliimpi, sen alkaen-hinta on vajaat 60 tuhatta euroa.

Sen verran pitää sanoa vielä auton takuupuolesta, että Outlanderin takuu on 5 vuotta tai 100 tuhatta kilometriä. Kilometriraja uusien autojen takuissa on monesti juurikin 100 tuhatta kilometriä, mutta aikaraja puolestaan yleensä vain 2 tai 3 vuotta. Poislukien tietysti Kia, jonka takuu on jopa 7 vuotta tai 150 tuhatta kilometriä. Hybridiin liittyvän ajoakun takuu puolestaan on Outlanderissa 8 vuotta tai 160 tuhatta kilometriä, mutta näin se on useimmilla muillakin autonvalmistajilla nykypäivänä.Kokonaisuutena Mitsubishi Outlander on jokseenkin jännä tapaus. Se ei varsinaisesti häikäise, mutta jotenkin se saa oloni tuntumaan hyvältä ratin takana. Ehkä se on se tietynlainen konstailemattomuus, josta alussa mainitsinkin ja joka liittyy japanilaisiin autoihin. Tai sitten sen vain jotenkin tietää, että kun on taas talvi ja lunta tupruttaa taivaalta, niin Outlander niin sanotusti hoitaa homman kotiin. Ei tarvitse jännittää pääseekö lumikaaoksen vallitessa töihin asti tai toimiiko kaikki, koska luultavasti kaikki kyllä toimii. Kaikkea ei tarvitse operoida kovaan pakkaseen reagoivan kosketusnäytön kautta, vaan voi huoletta painella ihan fyysisiä painikkeitakin. Ja niin edelleen. 

Sitä paitsi, onhan Outlanderissä sinällään monia asioita mistä tykätä. Sitä ei tee pahaa katsella ja sen ohjaamo on selkeä ja simppeli. Istuintilat ovat hyvät ja ajotuntuma kohdallaan. Kulutus on maltillista ja pelkällä sähkölläkin pääsee suhteellisen pitkän matkan. Mitsubishi Outlanderissa on varmasti elementtejä suomalaisten ja muidenkin eurooppalaisten suosioon jatkossakin. Ja, hyvä niin, koska olen suoraan sanoen vähän ikävöinyt Mitsubishiä. Evo on jättänyt jonkinlaisen jäljen itseenikin aikoinaan.

Kiitokset vielä Lahden Wetterille auton tarjoamisesta koeajoon raportin tekemistä varten.

Osoite kopioitu

Keskustelu

Ei kommentteja

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Blogin avainsanat

2008 (1) 800v (1) abc (1) abs (1) abu dhabi (1) adrian newey (2) aeb (1) ahvenisto (1) ai (1) airdrop (1) ajaminen (1) akku (1) akkukestävyys (1) akkutakuu (1) akkutyypit (1) akusto (1) akut (1) alastaro (1) alex albon (2) alfa romeo (2) alinopeus (1) alphatauri (1) alpine (2) amazon (1) america (1) amerikka (1) amg (1) android auto (1) anturi (1) apple (1) apple carplay (1) apple watch (1) ar (1) ariya (1) arvio (1) arvostelu (1) aston martin (6) audi (4) audi a2 (1) audi a3 (1) audi q4 (1) audi quattro (1) australia (2) auto (25) autoilu (26) autonvalmistaja (1) autonvalmistajat (1) autosalpa (5) autosalpa lahti (3) autot (26) bahrain (1) bemari (3) bentley (1) bigster (1) bilar99 (1) blancpain gt series (1) bloomberg (1) bmw (8) bmw i3 (1) bmw i4 (1) bmw i5 (1) bmw i5 m60 (1) bmw ix (1) bmw m4 (1) bmw suomi (1) bmw x6 (1) bose 10 (1) brabus (1) brands hatch (1) brasilia (1) brembo (1) brändi (2) brändiuudistus (1) bugatti (1) bugatti chiron (1) byd (2) bz4x (1) c40 (1) c40recharge (1) capital cities (1) carlos sainz (2) charles leclerc (2) chevrolet corvette (1) christian horner (2) chrysler (1) comfort range techno (1) corvette (1) countach (1) coupe (1) coupé (2) cristiano ronaldo (1) crossover (3) cupra born (1) dacia (1) dacia bigster (1) daft punk (1) danger zone (1) daniel ricciardo (2) david beckham (1) debrecen (1) delorean (2) dodge (1) dodge ram (1) donald trump (1) drake (1) duracell (1) ea wrc (1) ekosysteemi (1) elon musk (3) elroq (1) energy master (1) enyaq (2) e-pace (1) e-power (1) eqa (1) esc (1) esteban ocon (2) e-tech (1) e-tron (1) e-type (1) ev (5) ev3 (1) ex30 (1) ex90 (1) explorer (1) extended range (1) f1 (4) f2 (1) f3 (1) f4 rookie championship (1) fernando alonso (1) ferrari (6) ferrari 458 (1) ferrari enzo (1) ferrari laferrari (2) ferrari testarossa (2) fia (1) fiat 127 (1) fip (1) first edition (1) flavio briatore (1) fleetwood mac (1) focus rs (1) ford (5) ford capri (1) ford capri ev (1) ford ev (1) ford explorer (4) ford explorer ev (1) ford f150 (1) ford gt (1) ford kuga (1) ford mondeo (1) ford mustang (1) ford shelby (1) ford s-max (1) ford sync (2) fordstore lahti (1) formula 1 (2) fossiiliset polttoaineet (1) franco colapinto (1) g mersu (1) g580 (1) gabriel bortoleto (1) geely (1) general motors (1) george russell (2) globalisaatio (1) google (5) googleplay (1) gordon ramsay (1) gran turismo (1) gran turismo 7 (1) gt-r (1) haas (2) happi (1) harry styles (1) heart of joy (1) hedin automotive (1) helmut marko (2) helsinki (1) honda civic (1) honda cr-v e:fcev (1) honda fit (1) hud (3) hummer (1) hybridi (4) hyundai (6) hyundai e-gmp (1) hyundai getz (1) hyundai ioniq 5 (1) hyundai nexo (1) hyundai tucson (1) häkkinen (1) i3 (1) i4 (1) i5 (2) i5 m60 (1) iitti (1) imessage (1) Impreza (1) interlagos (1) intia (1) ioniq 5 (1) ioniq 6 (1) ioniq5 (1) ios (1) i-pace (1) ipad (1) iphone (2) isack hadjar (1) ix1 (1) jaguar (1) jaguar e-type (1) jalankulkija (1) jalankulkijat (1) james bond (1) jamiroquai (1) jan hammer (1) jeep (1) joni luolamaa (1) jos verstappen (2) jouko ahola (1) Juha Kankkunen (1) jvg (1) jäähdytys (1) kaistavahti (1) kalle rovanperä (1) kanada (1) kansas (1) karjaa (1) katumaasturi (1) kaukovaloavustin (1) kauppakeskus tuulonen (1) kavinsky (1) kenny loggins (1) kevin magnussen (1) kevythybridi (1) kia (3) kia ev3 (2) kia ev6 (1) kia sportage (1) kick sauber (2) kiina (1) kim kardashian (1) kimi antonelli (1) kimi räikkönen (3) koeajo (10) koeajot (7) kolmipisteturvavyö (1) kornél öry (1) kouvola (1) ktm (1) kuolleen kulman varoitin (1) kymiring (1) käytetty audi (1) käytetty auto (1) käytetyt autot (1) lada (1) lada 1200l (1) ladattava hybridi (2) laguna seca (1) lahden autosalpa (1) lahden nelipyörä (2) lahti (3) lamborghini (2) lance stroll (1) lando norris (2) las vegas (1) latausinfra (1) lataussykli (1) latausverkko (1) lawrence stroll (2) le mans (1) lebron james (1) lewis hamilton (2) levyjarrut (1) lexus lfa (1) lfp-akut (1) liam lawson (2) liikenne (1) liikennevalot (1) li-ion (1) litiumioniakut (1) litiumrautafosfaattiakut (1) logan sargeant (1) m sport (1) m3 (1) m4 (1) m5 (1) m60 (1) maasturi (1) macbook (1) mach-e (1) mainonta (1) mainos (1) mainstream motors (1) marcus grönholm (1) markkinointi (1) martin molnar (1) matrix led (2) mattia binotto (1) max verstappen (2) mclaren (3) megaconsole (2) meksiko (1) melbourne (2) mercedes (5) mercedes cla (1) mercedes eqe (1) mercedes-benz (2) mercedes-benz eqe suv (1) mercedes-benz eqs (1) mersu (3) mhev (1) miami (1) miami vice (1) mika häkkinen (1) mika kallio (1) mini cooper (1) mit (1) mitsubishi (2) mitsubishi lancer evolution (1) mitsubishi outlander (1) model s (1) models (1) modely (1) monilenkkijousitus (1) monza (1) moottoritie (1) moottoriurheilu (1) moottoriurheilurata (1) motari (1) moto gp (1) m-sarja (1) mukautuva vakionopeudensäädin (1) musiikki (1) mustang (3) mustang mach-e (1) nakutusanturi (1) nasa (1) n-connecta (1) nelipyörä (3) nelipyörä lahti (2) neue klasse (1) nico hulkenberg (2) nikkelimetallihybridiakut (1) nimh (1) nissan (3) nissan ariya (4) nissan gt-r (1) nissan leaf (1) nissan qashqai (2) nurburgring (1) ohitukset (1) ohitus (1) oliver bearman (1) opel (1) oscar piastri (2) outlander (1) outlander phev (1) padel (1) pakettiauto (1) paku (1) palo alto (1) panoraama (1) panoramic vision (1) peugeot (2) peugeot 2008 (1) peugeot 3008 (1) pharrell williams (1) phil collins (1) pick-up (1) pierre gasly (2) piilaakso (1) pixar (1) plug-in (1) plug-in hybrid (1) polestar (2) polestar 4 (1) polttokenno (1) polyphony digital (1) porsche (4) porsche macan (1) powerwall (1) puolijohdeakut (1) pyöräilijät (1) pyöräily (1) qashqai (1) qatar (1) quattro (1) r1s (1) r1t (1) r2 (1) r3 (1) racing bulls (1) rallikansa (1) ralph lauren (1) ram (1) range (5) ranskalainen (1) ranskalaiset autot (1) rb (1) red bull (2) renault (2) renault 5 (1) renault 5 e-tech (1) renault clio (1) renault scenic e-tech (5) rengas (1) renkaat (1) rivian (2) rivian automotive (1) rj scaringe (1) ron dennis (1) rumpujarrut (1) ruotsalainen (1) ruotsi (1) saudi-arabia (1) scenic (1) schumacher (1) sedan (1) sergei perez (1) sergio perez (1) sf90 stradale (1) singapore (1) singlemotor (1) skandinaavinen (1) skoda (2) skoda citigo (1) skoda elroq (1) skoda enyaq (3) skoda koeajo (1) skoda superb (1) s-line (1) smart (1) smart 1 (2) smart 1 brabus (2) sonny crockett (1) sport (1) sportback (1) sportline (1) sportline business (1) stellantis (1) steve jobs (2) Subaru (1) suojatie (1) super bowl (1) supercharger (1) superenduro world championship (1) supermini (1) supernatural (1) suv (5) suzuka (1) swatch (1) swedish house mafia (1) synteettinen öljy (1) sähköarkkitehtuuri (1) sähköauto (23) sähköautoilu (20) sähköautot (23) sähkömoottori (2) sähköpaku (1) söhköautoilu (1) tampere (1) tank turn (1) tekoäly (1) tesla (10) tesla model s (3) tesla model y (3) tesla supercharger (1) tesla x (1) the doors (1) toimintasäde (2) toimitusketju (1) toto wolff (2) toyota (5) toyota c-hr (1) toyota gr supra (1) toyota mirai (1) toyota prius (1) toyota wrc (1) trp hungary (1) trp media (1) tucson (1) tulli (1) tullit (1) turbo (1) turvatyyny (1) turvaväli (1) twin performance (1) twinmotor (1) täyssähkö (3) täyssähköinen (3) törmäysvyöhyke (1) ultra (1) usa (1) v12 (2) v6 (1) v8 (2) valtteri bottas (3) van halen (1) vanquish (1) vastuullisuus (1) watkins glen (1) veganza (1) veho (1) veho airport (1) vety (1) vetyasema (1) vetyauto (1) vetyautot (1) vilkuttaminen (1) williams (2) volkswagen (7) volkswagen id.4 (1) volkswagen id.5 (1) volkswagen meb (1) vollkswagen group technologies (1) volvo (7) volvo c40 recharge (1) volvo ex30 (2) volvo ex30 van (1) volvo ex90 (1) volvo xc90 (1) wrc (1) xtronic (1) yhdysvallat (1) yuki tsunoda (2) zak brown (1) zhou guanyu (1) zlatan ibrahimovic (1)
nwdb