11.11.2022

The original bZ4X -harmaus voi olla hyväksi

Osoite kopioitu

Kävin koeajamassa vuoden harmaimman päivän aattona Toyota bZ4X -sähköautoa. Mielestäni oikein sopivaa, koska Toyota ei ole se joka välttämättä kirkuvista väreistä tai räväkimmistä irtiotoista tulisi autoilijoille ensimmäisenä mieleen. Ennemminkin tasaisen laadukas tekeminen ja siitä arjen tarpeesta hyvin suorituvat autot. No, tottapuhuhuen, on Toyotallakin ollut joitain hyvinkin mieleenpainuvia autoja mallistossaan aikojen saatossa.

Lyhyt koeajoni osoitti konkreettisesti sen, minkä olen epäillyt jo pidempään todeksi: näitä autoja tultanee myymään runsaasti ja pullonkaula tullee olemaan tuotantokapasiteetti.

SUV-korisessa autossa sopivasti tilaa monelle perheelle

Ulkoisesti autossa silmiin pistää sen SUV-korimaisuus, jota korostavat mustaa muovia olevat lokasuojan osat. Rehellisesti sanoen, kuvista minulle oli tullut sellainen tunne, että nuo muoviset lokasuojan osat näyttävät pahalta. Todellisuudessa luonnossa nähtynä ne häviävät ainakin tumman harmaassa ja mustassa värissä niin hyvin, että eivät enää omaan silmään ole lainkaan haittaavat.

Mitoiltaan auto näyttää ensivilkaisulta omaan silmääni hieman pienemmältä kuin se todellisuudessa on. Kyseessä on nimittäin omaa ID.4:ää aavistuksen kookkaampi auto.

Ulkomittojen vertailu ID.4:ään

  • Pituus 4,690 m vs ID.4 4,584 m, eli Toyota hieman pidempi
  • Leveys 1,860 m vs ID.4 1,852 m, eli Toyota hieman leveämpi
  • Korkeus 1,600 m, vs ID.4 1,631 m, eli Toyota hieman matalampi
  • Akseliväli 2,850 m, vs ID.4 2,771 m, eli toyotassa on hiema pidempi akseliväli
  • Tavaratila 452 l vs ID.4 543 l, eli Toyotassa hieman pienempi tavaratila, kummassakaan ei ole frunkkia
  • Kattotaakka 75 kg, molemmissa sama
  • Vetomassa 750 kg jarrullinen sekä jarruton, ID.4:ssä jarrullinen vetomassa hieman suurempi
  • Omapaino 1895 - 2065 kg vs ID.4 2124 kg , eli käytännössä varustelusta riippuen bZ4X on hieman tai aika tuntuvastikin useimpia kilpailijoitaan keyvempi.

Tiloiltaan bZ4X riittäisi meidän talouteen täysin ja varmasti isolle osalle muistakin. Tavaratilan mataluus ei meillä muodostuisi myöskään haitaksi ja ns mökkikärryn vetoon riittävä 750 kg vetomassa on tarpeeksi.

Ajo-ominaisuudet, hiljaisuus ja käytettävyys

Ennen auton sisään istumista kiitän Toyotaa kunnollisista ja kikkailemattomista ovenkahvoista. Koeajolle saamani auto on Style-varusteinen. Kuljettajan paikalle istuttuani säädän sähköllä istuimen ja huomaan, että saan helposti hyvän ja mieleisen ajoasennon. Oikeastan ainut mitä jään kaipaamaan, on istuimen reisituen säätö. Muilta osin saan ajoasennon omaan makuuni täydelliseksi nostamalla istuimen etureunaa hieman ylöspäin ja laskemalla ohjauspyörää hieman alaspäin edellisen kuljettajan jäljiltä. Ajoasennon säätämisen jälkeen taakseni mahtuu vielä hyvin toinen kokoiseni (176 cm pitkä) henkilö istumaan.

Katse kiinnittyy seuraavaksi mittaristoon, jota katsellaan ratin ylitse kauempana kojelaudalla samaan tapaan kuin oli edellisessä e-208 sähköautossani. Huomaan pitäväni mittaristosta ja kojelauta kokonaisuutena on ihan ok. Keskikonsoli nousee korkealle ja oikean käden kyynärtuki sekä oven kyynärtuki tarjovat mukavasti tukea samalla korkeudella toisiinsa nähden.

Ajotietokoneeseen tutustuminen kertoo, että mitään erityisen jännittävää ei ole tarjolla. Useimmat toiminnot löytyvät intuitiivisesti helpolla. Navigoinnin kohteen kirjoittamisessa ehkä ärsyynnyin jonkin verran vasteen toimimattomuuteen ja viiveeseen.

Tämä sähköauto täytyy käynnistää keskikonsolin start-painikkeesta. Ajosuunnanvalitsin on keskikonsolissa oleva pyörylä, josta painetaan ja pyöräytetään haluttuun suuntaan ajosuuntaa valittaessa. Tämän kanssa kyllä pärjää.

Liikkeelle lähtiessä huomaa vauhtipolkimen vasteeseen ohjelmoidun samankaltaista pehmeyttä, kuin esimerkiksi Volkswagen ID.4:ssäni. Siis hyvin erilainen reagointi kuin esimerkiksi Teslassa ja Polestarissa. Omaan makuuni pehmeys sopii hyvin.

Moottoritielle päästyäni laitan talvirajoitetulla moottoritiellä vakionopeussäätimeen sopivan lukeman ja napautan ratista ohjailuun apua tuovan toiminnon päälle. Adaptiivinen vakionopeussäädin ja kaista-avustin toimivat hyvin sadesäästä ja tiellä olevista vesiurista huolimatta. Äänimaailma on aika miellyttävän tuntuinen ja melutaso melko matala.

Kulutus, akku ja toimintamatka

Etuvetoiselle bZ4X:lle on ilmoitettu 14,5 - 16,7 kWh/100 km WLTP-kulutus. Nelivetoiselle versiolle on ilmoitettu kulutukseksi 16,0 - 17,9 kWh/100 km. (Vertailun vuoksi: takavetoiselle ID.4:lle 17,1 kWh/100 km.) WLTP-kulutuksessa on aina mukana lataushäviö.  

Ajoin noin 51 kilometrin lenkin edes takaisin. Reitillä oli ensin lyhyt siirtymä autoliikkeeltä moottotielle, moottoritieajoa, käännös moottoritien eritasoliittymässä ja takaisin samaa reittiä lähtöpisteeseen. Keskinopeus jäi alun, käännöksen ja lopun sekä talvirajoitusten takia melko matalaksi, 60 km/h tasolle. Toyota bZ4X nelivetoisen version kulutus kylmällä autolla liikkeelle lähtiessä oli 25,9 kWh/100 km. Omalla ID.4 (takaveto) vastaava lenkki heti perään ajettuna kulutus oli 22 kWh/100 km. Ero on aika iso Toyotan tappioksi.

Toyotan akulle on ilmoitettu 71,4 kWh:n nettokapasiteetti ja WLTP-toimintamatkaksi on ilmoitettu nelivetoisena 416 - 466 km ja etuvetoisena 443 - 511 km. Joissain ulkomaisissa testeissa on kyseenalaistettu Toyotan akuston todellista käytettävissä olevaa kapasiteettia. Itselläni ei ole asiaan valitettavasti kokemuspohjaista käsitystä koeajon lyhyydestä johtuen, mutta automyyjän kertoman mukaan Toyotan infotainmentissa akuston prosenttinäyttö ja toimintamatka-arvio ovat rakennettu siten, että kun auto näyttää nollia, on akussa noin 8 % käytettävissä olevaa varausta jäljellä. Tuo 8% jäljellä todellisuudessa kun auton näyttää nollaa, on muuten jostain syystä aika tarkkaan sama, kuin minkä totesin vuodesta 2018 alkaen Leaf 40 kWh ja 62 kWh -malleissa.

Huomio, lisään 17.12.2022 tiedoksi, että BZ4X lataamisesta ja toimintamatkasta esiintyy edelleen montaa erilaista ja ainakin itselle ikävää tietoa. Tässä linkki TM-artikkeliin. Mm DC-latausten määrä vuorokaudessa rajattu kahteen ja sen jälkeen merkittävä tehonlasku. Auton latautumisesta eri lämpötiloissa on julkaistu Toyotan toimesta taulukko, josta ilmenee heikko latautuminen. Toyota Bz4x-autoa ei voi suositella kylmien kelien huonon lataustehon takia pidempiä matkoja Suomessa talvisin ajaville.

Kuva alla, jossa yritän itselleni Toyotan akuston kapasiteettia hahmottaa:

0man koeajolenkkini perusteella Toyotan 71,4 kWh nettokapasiteetin omaava akku riittäisi 275 kilometrin ajoon. Huomioitavaa on, että koeajollani oli sähköautolle melko raskas keli. Vesisateesta johtuen tiellä oli vettä runsaasti ja lämpötila oli noin +7°C. Samalla lenkillä tehdyn koeajoni perusteella oman ID.4:n 77 kWh:n akku riittäisi noin 350 kilometriä. Tässä on itselle asia, joka ohjaa päätökseni, koska ajan noin 60 000 kilometriä vuodessa ja ajot koostuvat pääosin pitkistä matkoista. Eli omalta ostaltani jatkan etsintää pidemmän toimintamatkan autoon.

Mielenkiinnolla odotan bZ4X:n tuloksia Autoliiton järjestämistä taloudellisuusajokilpailuista ja haluaisin ehdottomasti päästä itse kokeilemaan todellisen real life -testin moottoritiellä esimerkiksi omalla ID.4:llä ja parillakin erilaisenlla bZ4X:llä. Joka tapauksessa Toyota bZ4X:n toimintamatka riittää suurimmalle osalle talouksista.

71,4 kWh:n nettokapasiteetin (355V) akustoa voidaan ladata suurteholatauksessa enimmillään 150 kW:n teholla ja sain nähdä Kempowerilla todetun käyrän, jossa se myös toteutui erittäin lähelle syksyisenä noin +8°C päivänä. Kyseisellä latauskerralla suurteholaturille oli saavuttu käytännössä tyhjällä akulla ja suurin lataustehon hetki saavutettiin jonkin aikaa latauksen aloituksesta, ilmeisesti kun akku oli lämmennyt ja sen jälkeen latauskäyrä lähti hiljalleeen laskemaan. Oikeastaan ko latauskäyrä näytti aika hyvältä omaan silmääni. 10 prosentista 80 prosenttiin lataaminen kestää EV Database -sivuston mukaan 32 minuuttia ja keskiteho on sillä välillä 100 kW. Ei siis aivan parasta ja nopeinta luokkaa latauksissa, mutta ei tämä suurimmalle osalle muodostu pitkälläkään matkalla ajamisen hidasteeksi normaalien taukojen lomassa lataillessa.

Tällä hetkellä tilattaviin autoihin tulee jo mukaan automaattisesti auton sisäinen 11 kW:n tehoinen kolmivaihelaturi, jolla auton akku täyttyy laskennallisesti täysin tyhjästä täyteen noin 6,5 tunnissa.

Riittävää suorituskykyä

Etuvetoisessa bZ4X:ssä on yksi sähkömoottori, jonka 150 kW / 266 Nm voimin auto kiihtyy satasen nopeuteen 7,5 sekunissa. Nelivetoversiossa on kaksi sähkömoottoria, joiden tuottaman 160 kW / 337 Nm voiman avulla auto kiihtyy satasen nopeuteen 6,9 sekunnissa. Molempien versioiden teho riittää kaikkiin kuviteltavissa oleviin käyttötarpeisiin, ja autoon ohjelmoidun tehonannon pehmeys miellytti itseäni. Tiedän, että monet haluavat räjähtävämpää lähtöä ja siihen on olemassa muita sähköautoja.

Huolettomuutta ahkeralle huollattajalle

Toyotan takuu tälle autolle oli hieman vaikeaselkoinen monimutkaisuudessaan, mutta ahkerasti autoa huollattavalle se näyttäytyy erittäin kattavana. Jos oikein ymmärsin, on itse ajoneuvolle valmistajan myöntämä takuu 3 vuotta ja 100 000 kilometriä, kumpi ensin täyttyy. Puhkiruostumattomuustakuu taitaa olla aika tyypillinen.

Toyota bZ4X:n akkutakuu on 8 vuotta tai 160 000km. Toyotan ostaja voi hyödyntää myös Toyotan tarjoamaa Relax-turvaa, jonka myötä autoon tulee automaattisesti akkuturva, joka ei siis ole teknisesti ottaen sama asia kuin takuu. Relax-turva akustolle on voimassa auton huolto-ohjelmaa noudattamalla 10 vuotta tai miljoona kilometriä. Akkuturva siis täydentää takuun jälkeistä aikaa tai jos kilometrit ovat ylittäneet 160 000km. 

Toyota Relax -sopimus, antaa muutoinkin auton vikaantumisten varalle lisäturvaa autoilijalle. Relax-turvan voimassa olemisen ehtona on tarkka 15 000 kilometrin tai 12 kuukauden välein teetetty huolto. Myyjältä tarkistaessa sain vielä käsityksen, ettei kilometri- tai aikarajasta saa lipsahtaa yhtään yli ja arvioni on, että nämä huollot tulee teettää Toyotan omissa liikkeissä.  

Huoltojen hintaa en tiedä, mutta autoon saa tehtyä alkaen 13,00 euroa kuukaudessa maksavan huoltosopimuksen, joka kattaa myös määräaikaishuollot. Tuo alkaen hinnat on voimassa 15 000 kilometriä vuodessa ajavalle. Toyotan nettilaskurilla laskin, että etuvetoiselle Premium-varustellulle omilla 60 000 km/v ajoilla huoltosopimus kustantaisi 46,36 euroa kuukaudessa ja premiumversio, joka kattaisi kuluvatkin osat kuten tuulilasinpyyhkijät kustantaisi 106,55 euroa kuukaudessa.

Uskon, että keskimääräisellä ja ahkeralla huollattajalla on paljon huolettomia kilometrejä edessään Toyotan sähköautolla.

Kolariturvallisuus Euro NCAP -testin tulokset

Marraskuussa auto pääsi myös Euro NCAP -kolaritesteihin. Tulokset olivat hyvät viiden tähden kokonaistuloksella. Tuloksista ainoastaan aikuisten tulos oli aavistuksen alakanttiin osaan kilpailijoista nähden (esim Kia EV6, VW ID.4, Mode Y). Avoimessa tekstissä tuolta osin mainittiin ainoastan, että tuloksissa olisi hajontaa eri kokoisten aikuisten osalta. Muilta osin tulos oli hyvää tasoa. Linkki testivideoon.

Mitä bZ4X maksaa ostaa ja ajaa?

Auton hinnat ovat varmasti useille houkuttelevalla tasolla sähköautoksi, koska etuvetoisena sen saa alkaen 49 310 euron hinnalla ja neliveto alkaa 52 500 euron hinnasta. Kyseessä taitaa olla tällä hetkellä Suomen markkinoilla edullisin nelivetoinen sähköauto. Parhaiten varusteltu etuvetoinen Premium on Suomessa alkaen 63 080 euroa.

Sähköautokokematon tietenkin myös miettii, että mitä tällä sähköautolla ajaminen maksaa? Etuvetoversion 14,5 - 16,7 kWh/100 km kulutus antaa osviittaa ja omalla kokemuksella sanoisin, että tuolla WLTP-kulutuksella joillain talouksilla ympärivuotinen keskikulutus saattaa olla noin 18 kWh/100 km. Lataamisessa on aina pientä häviötä, joten lasketaan 19,8 kWh/100 km mukaan.

Kotisähkön hinta vaihtelee tällä hetkellä erittäin paljon ja huomattavasti ratkaisee myös kuinka hyvin autoa onnistuu lataamaan halvoilla tunneilla, jos talous on pörssisähkössä. Bongasin joitain aikoja sitten Twitterissa pörssisähköön liittyvän laskelman. Jos auton lataus oli onnistuttu ajoittamaan yön kolmelle edullisimmalle tunnille, eli 02.00 - 05.00 välille, maksoi sähköauton lataamiseen tarvittava sähköenergia lokakuussa 2022 noin 6,6 senttiä/kWh. Siihen päälle sähkönsiiirto ja verot, jolloin liikenne-energia maksaa Toyota bZ4X-sähköautoonkin kotona ladattuna noin 2,50 - 3,00 euroa / 100 km. Luonnollisesti jokaisen oma sähkösopimus ratkaisee tämän kustannuksen suuruuden ja osa joutuu tällä hetkellä maksamaan moninkertaista sähkön hintaa.

Julkisesen lataamisessa hinnoissa käytän peruslatauksen hintaesimerkkinä noin 25 senttiä/kWh, jolla ladattuna ajamiseen tarvittavalle liikenne-energialle kertyy hintaa noin 5,00 euroa / 100 km. Peruslataus ei kuitenkaan ole yleisesti pitkää matkaa tehdessä oikea valinta ja suurteholatauksen hinta vaihtelee merkittävästi, mutta käytän esimerkkihintana 35 senttiä/kWh, jolla ladattuna liikenne-energian hinta toteutuu noin 6,93 euroa / 100 km. 

Nämä ovat edelleen selkeästi vastaavan auton bensiini- tai dieselkuluja edullisempia, vaikka sähkön hinta onkin noussut.

Yhteenveto: harmain voi olla paras 

Minun on helppo tutustumisen jälkeen, että bZ4X löytää useiden koteihin. Etenkin Toyotan toimivuuteen jo vuosia luottaneiden autoilijoiden kotiin tämä varmasti sopii erinomaisesti. Toyotan tyyliin sähköautonakaan se ei herätä kovin suuria tunteita, vaan suorittaa eleettömästi sitä, mihin auto on tarkoitettu. On helppo ennustaa, että kaikki nämä saadaan myytyä, mitä tehdas valmistaa ja maahantuoja Suomeen saa tuotua.

Osoite kopioitu

Keskustelu

Pena
14.11.2022 15.50

Kyllä se hinra on nelivetosena alkaen 52500

Sähköautoileva motoristi
14.11.2022 16.03

Moro Pena,
tuo on muuten totta. Hinnat pompsahti jo tässä välissä. Korjaan tekstiin.

Proffa
15.11.2022 18.41

Snadi kirjoitusvirhe: jälkimmäinen ajomatkahinta pitäisi olla kai €/100km, ei snt/100km

Sähköautoileva motoristi
15.11.2022 22.24

Moi
Kiitos huomiosta, korjaan

Beezurmies
31.01.2023 12.20

Olen ajellut marraskuun lopusta alkaen kohta 6000 km etuvetoisella Launch- versiolla. Kulutuksessa kylmä keli syö rangea ja latauskäyrää käytännössä. Pikkupakkasella pääsin 200 kW- laturissa lämpimällä akulla jo 89 kWh: piikkiin ja puolituntinen lataus oli 61 kWh keskimäärin. Kulutus 100 vauhdissa -10 asteessa 24-25 ja +1 asteessa sama ajo 22 kwh. Odotan lämpimiä kelejä ja päivityksiä softaan ja8 %:n bufferin ottamista osaksi nettoakkukapasiteettiä. Walle25:lla kotilataus toimii hyvin 6-7 kWh voimalla.

Sähköautoileva motoristi
31.01.2023 13.46

Moi,
kiva lukea käytännön kokemusta BZ4X:stä.
Kiitos kun jaoit.

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

bZ4X koeajoraportti Toyota

Arkisto

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) Akku (27) akkuruohonleikkuri (1) akkutakuu (1) Akun kesto (1) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) alustan äänet (1) Ampera-e (2) Ariya (1) Audi (5) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) BYD (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) e-3008 (1) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (27) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV6 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Fazua (2) Ford (1) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (2) hiihtoloma (1) historia (1) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (26) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kallistuksen vakaajan pystytanko (1) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (1) kesärenkaat (1) Kia (5) kitkarengas (1) koeajoraportti (37) Kona (8) korjaus (1) Kulutusvertailu (3) kW (1) kWh (1) kWh/100 km (1) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (14) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (2) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (1) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (42) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (3) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (11) Pikalataus (6) Polestar (1) Polestar 2 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (82) Renault (7) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Seal (1) Skoda (3) Smart (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (243) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (38) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (1) sähköautomatkailu (58) sähköauton kulutus (3) Sähköauton lataaminen (34) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) sähköautosanasto (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (5) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (8) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (1) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Zoe (10)
nwdb