07.06.2019

Menikö lataushybridien aika jo ohi Suomessa? Uusien sähköautojen ensirekisteröintien määrät vahvassa kasvussa

Osoite kopioitu

Lataushybridien ensirekisteröintien määrät ovat olleet Suomessakin jo pidemmän aikaa voimakkaalla laskulla. Kuten myös bensiini ja dieselautojenkin määrät. Toukokuussa 2019 ensirekisteröitiin yhteensä 400 lataushybridihenkilöautoa, joka oli 203 kappaletta vähemmän kuin viime vuoden toukokuussa, eli laskua on ollut 37%. Koko alkuvuoden, eli tammi - toukokuun 2019 aikana lataushybridihenkilöautoja on ensirekisteröity yhteensä 2130 kappaletta, jossa laskua on 305 kappaleen verran, eli 12,5%. 

Pohdin, että mistä tällainen lataushybridien suosion lasku kertoo?

Onko lataushybridien ensirekisteröintien määrän laskussa taustalla sopimaton ajoneuvovalikoima? Ovatko auton ostopäästöstä tehneet punninneet, että nyt tarjolla olevien lataushybridiautojen akkujen pienestä koosta ja hitaista latausominaisuuksista johtuen sähköllä ajamisen hyödyt eivät ole riittävät suhteessa ajoneuvon kalliimpaan hankintahintaan?

Miksi ihmeessä autotehtaat eivät valmista vanhan Opel Ampeeran kaltaisia lataushybrideitä tai miksi BMW lopetti I3:sen REX-mallin valmistuksen juuri, kun sen ajoakku saatiin sopivan kokoiseksi? Miksi kukaan ei valmista esimerkiksi Hyundai Ioniq Electric 28 kWh:n kaltaista sähköautoa varustettuna pienellä biokaasulla toimivalla turbiinilla, joka tuottaisi lisää energiaa sekä erityisesti talvella lämpöä? Autotehtailla varmasti on näihin hyvät syynsä, joita en vain tiedä, mutta asiakkaana näkisin tilausta olevan.

Onneksi kuitenkin täyssähköautojen akkukoot ja toimintamatka jatkavat vääjäämätöntä kehittymistään. Sähköautojen ensirekisteröintien määrät jatkavatkin vahvalla kasvukäyrällä kuukaudesta toiseen. Täyssähköisten henkilöautojen ensirekisteröinnit ovat kasvaneet toukokuussa 2019 edellisestä vuodesta 116% ja tammi-toukokuun aikana kehitys edelliseen vuoteen ollut peräti 166%.

Kaikki lataushenkilöautot yhteenlaskien määrä jäi toukokuussa selkeästi viime vuoden toukokuusta. Tämä siis johtuu täysin lataushybridien määrän voimakkaasta sukeltamisesta. Koko vuoden osalta sähköautojen voimakas rekisteröintimäärien kasvu piti kaikkien latausajoneuvojen määrän edelleen 6% kehityksellä.

Täyssähköautoista suosituin toukokuussa, kuten koko alkuvuodenkin ajalta on suvereenisti Tesla Model 3 -mallillaan. Toukokuussa ensirekisteröitiin 23 kappaletta uusia Teslan Model kolmosia, jota pidän yllättävän vähäisenä määränä. Seuraavat kuukaudet näyttävät, mihin lukemaan tämän odotetun sähköautomallin rekisteröinnit tasaantuvat. Toukokuun määrissä ei ainakaan vielä voi näkyä viimeaikoina julkisuudessa kohua aikaansaaneet maaliongelmatkaan, joten ennemminkin arvelen kyseessä olleen maahan saatujen autojen summa.

Jaguar I-PACE ja Audi e-tron jatkavat myös hintaluokkaansa nähden hyvällä 13 kappaleen määrillä kumpainenkin. Leafejakin rekisteröitiin toukokuussa samat 13 kappaletta. Hyundailla Konan määrässä näkyy jälleen valitettavasti autojen kohtuuttoman pitkät toimitusajat ja siis heikko saatavuus.

Vielä jokunen kuukausi ja tulemme näkemään myös miten sähköautojen kestosuosikin Nissan Leafin uusi yli 60 kWh akulla varutettu versio tulee näkymään rekisteröintitilastoissamme.

Kaasuautojen toimitukset asiakkaille ovat vihdoin käynnistyneet jälleen pitkän WLTP-muutoksesta aiheutuneen katkon jälkeen. Toukokuussa ensirekisteröitiinkin 190 kaasuautoa, joka on 24% enemmän kuin viimevuoden toukokuussa. Volkswagen groupin tuotteitahan näistä on kaikki Opeleita lukuunottamatta ja Seat ja Skoda nousivat eniten rekisteröidyiksi merkeiksi.

Käytettyinä tuodaan myös runsaasti lataus- ja kaasuatoja maahamme. Sähköautoja tuotiin toukokuussa yhteensä 18 kappaletta ja kaasuautoja tuotiin käytettyinä toukokuussa yhteensä 103 kappaletta. Lataushybridien suosio käytettyinä tuoduissa on kuitenkin omaa luokkaansa. Käytettyjä lataushybridihenkilöautoja tuotiin toukokuussa peräti 501 kappaletta maahan, eli enemmän kuin kaikkia latausautoja ensirekisteröitiin uusina yhteensä laskettuna!

Kysyin tämän tekstini otsikossa, että menikö lataushybridien aika jo ohi Suomessa. Ehkä tämä käytettyinä maahantuotujen suosio auttaa ymmärtämään asiaa paremmin.

Eli kiinnostusta lataushybridiautoihin tuntuu ajoneuvohankintaa suunnittelevilla olevan, mutta hinnoittelu ja verotusratkaisut taitavat ohjata päätökset nimenomaan lataushybridien osalta käytettyinä tuomiseen. Ylivoimaisesti suosituin käytettyinä tuotu lataushybridi on Mitsubishin Outlander ja sitä saisi myös uutena Suomesta alkaen noin 43500 euroa hintaan. Toukokuussa maahantuoduista käytetyistä Outlandereista suurin osa oli vuosimallia 2013 ja 2015 (50 ja 51 kpl) ja niiden hinnat näkyvät olevan Mobile.de -palvelussa hieman yli kymppitonnista alkaen. Lataushybridit siis kiinnostavat selkeästi, mutta asiakkaat eivät ole valmiita maksamaan niistä niin paljoa, kuin Suomen myyntihinnat ovat. En siis usko lataushybridienkään ajan menneen ohi Suomessa. 

Osoite kopioitu

Keskustelu

Kari Hällström
07.06.2019 16.54

Jos tulkitaan tilastoja hieman toisin, niin saadaan, niin ei ehkä nähdä plugarien romahdusta:
Täyssähköautot Tammi-toukokuu 2019:
107, 127, 239, 190, 93 kpl.
Ladattavat hybridit tammi-toukokuu 2019:
515, 361, 469, 394, 400 kpl
Täyssähköautomalleja on tullut lisää paljon enemmän kuin plugarien malleja.
Toimitusajat lienevät lähes samat.

JARNO ILVES
23.06.2019 16.51

Bensahybridien ensirekisteröintien määrä laski alkuvuonna 12%, kun kaikkien autojen ensirekisteröintien määrä laski 14%. Suosio ei siis ole laskenut suhteessa muihin, vaan autonostohalut ovat vähentyneet yleisesti. Dieselhybridien suosio väheni ihan oikeasti.

Kiitos loistavista blogeista!

Kommentti
05.07.2019 18.18

Olisiko sillä vuoden alusta tulleella sähköautonlatausedulla vaikutusta asiaan? Lataushybridejä kai hankittu lyhyttä työmatkaa varten, pidemmällä matkallahan kannattaa olla täyssähkö. Lyhyelle työmatkalle tuo 30 euroa/kk luontaisetu on aika paljon jos sitä ei saa bruttopalkan päälle vaan vähennetään siitä. Ihan hyvä kyllä että tuli tuollainen luontaisetu niin selventää asiaa. Eihän se kovin reilua ole että joku ajaa lyhyttä työmatkaa työnantajan sähköillä.

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

BEV Rekisteröintitilasto sähköauto

Arkisto

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) Akku (27) akkuruohonleikkuri (1) akkutakuu (1) Akun kesto (1) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) alustan äänet (1) Ampera-e (2) Ariya (1) Audi (5) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (27) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV6 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Fazua (2) Ford (1) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (2) hiihtoloma (1) historia (1) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (26) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kallistuksen vakaajan pystytanko (1) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (1) kesärenkaat (1) Kia (5) kitkarengas (1) koeajoraportti (35) Kona (8) korjaus (1) Kulutusvertailu (3) kW (1) kWh (1) kWh/100 km (1) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (14) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (2) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (1) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (42) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (3) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (10) Pikalataus (6) Polestar (1) Polestar 2 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (82) Renault (7) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Skoda (3) Smart (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (240) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (37) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (1) sähköautomatkailu (57) sähköauton kulutus (2) Sähköauton lataaminen (33) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) sähköautosanasto (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (5) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (8) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (1) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Zoe (10)
nwdb