04.07.2022

Ioniq 5 pitkän koeajon raportti

Osoite kopioitu

Koeajoin Ioniq5 -sähköautoa kesäkuussa 2022 peräti noin 2500 kilometrin matkan verran. Ajo liittyi työhöni, mutta keskityn tässä kirjoituksessa puhtaasti Ioniq5:seen autona sekä etenkin kokemuksiini sillä ajamisesta helteisessä Suomessa.

Persoonallisen näköisessä autossa tilaa

Muistan, että ensivaikutelmani autosta sen markkinoille tullessa oli ristiriitainen. Ulkomuodossa on jotain retroa, mutta silti uutta. Siinä on jotain mistä selkeästi pidän, mutta myös jotain mikä aiheuttaa pientä varauksellisuutta. En ole koskaan kuitenkaan omia autojani hankkinut ulkonäkösyistä, joten tuo ei ole itselle tärkeä asia ja tiedän useita, jotka ovat hyvin ihastuneita tämän auton ulkoiseen olemukseen. Toinen oma ensivaikutelma oli, että se olisi hieman pienempi kuin ID.4, mutta nyt autolla pidempään ajettuani totesin, että ensivaikutelma petti. 

Vertailen seuraavaksi kahden auton takavetoversioiden numeroita ja valitsen siihen uuden version Ioniqista, koska niitä tulevat olemaan nyt tilattavat autot. Mittatietietojen vertailua, Ioniq5 RWD 77 kWh Ultimate (eli uusi malli) vs ID.4 Pro Performance Max 77 kWh  RWD:

  • Pituus 4,635 metriä (ID.4 4,584, eli Ioniq 5,1 cm pidempi)
  • Leveys 1,890 metriä (ID.4 1,852, eli Ioniq 3,8 cm leveämpi)
  • Korkeus 1,605 metriä (ID.4 1,631, eli Ioniq 2,6 cm matalampi) 
  • Akseliväli 3,0 metriä (ID.4 2,771, eli Ioniqissa 22,9 cm pidempi)
  • Omapaino 2015 kg (ID.4 2124 kg, eli Ioniq 109 kg kevyempi)
  • Vetomassa 750 / 1600 kg (ID.4 750 kg/1000 kg)
  • Kattotaakka 80 kg (ID.4 75 kg)
  • Tavaratila 527 litraa takana ja 57 litraa edessä (ID.4 543 litraa takana, ei frunkkia)
  • Kääntäsäde 10,5 metriä (ID.4 10,2 metriä)

Ennen tätä pitkää koeajoa olen siis aliarvioinut Ioniq5:den sisätilat. Tämä johtuu avaruuden tunteesta, joka muodostuu omassa ID.4:ssä, enkä osaa määritellä sen lähdettä tarkemmin, mutta todellisuudessa Ioniq5 on tilavampi sisältä. Olen mielelläni jälleen kerran ollut väärässä.

Etupenkillä on luonnollisesti riittävästi tilaa ja taaksekin mahtuu erittäin hyvin jopa hattu päässä istumaan. Kuljettajan penkistä puuttuu varsinainen reisituen säätö, mutta nämä paremmin varustellut istuimet ainakin ovat niin pitkällä istuinosalla varustetut, etten kerrankin jäänyt sitä kaipaamaan (olen tosin 176 cm pätkä).

Koeajoautossa oli varusteina mm nahkapäällysteiset ilmastoidut istuimet jotka edessä oli varustettu jopa jalkaraheilla! Tätä mukavuustoimintoa tuli käytettyä pitkällä työmatkalla muutaman keran työntekoon ja lepoon ajojen lomassa. Helteisessä kesäkielissä pitkää matkaa tehdessä huomasin ilmastoitujen istuinten erinomaisuuden. Useamman tunninkaan ajomatkojen aikana selkä tai takapuoli eivät kostuneet käytännössä lainkaan hiestä, mikä tapahtuu vääjäämättä parhaitenkin ilmastoiduissa autoissa ilman istuinten tuuletustoimintoa.

Tavaratilaa on takana minimissään 527 litraa ja takaistuimia voi siirtää eteenpäin ja selkänojien kallistusta säätää sekä näin lisätä tavaratilaa entisestään. Edessä on tavaratilaa vielä peräti 57 litraa lisää takavetoisessa versiossa, jollaisella ajelin.

Erinomainen auto ajaa pitkää matkaa

Ioniq 5 on erinomainen auto ajaa myös pidempää matkaa. Auto kulkee vakaasti ja ajoavustimet toimivat loogisesti. Ainut pieni miinus ID:hen tottuneena on, että ajoavustinta käyttäessä jouduin hieman enemmän tekemään ratilla töitä saadakseni sen tyytymään jälleen matkan jatkamiseen avustaen. ID:ssä nimittäin riittää kevyt puristus kello 5:n tai 7:n kohdalta.

Melutaso pysyi kaikissa tilanteissa hyvin miellyttävänä, vaikka koeajoautossa olikin 20" kiekoille asennetut leveät matalaprofiiliset renkaat.

Jarrujen, renkaiden ja hätäjarrutusavustimen tehoa päädyin testaamaan ajolenkkini pohjoisemmalla osuudella, kun porotokka pääsi täysin yllättämään. Auto pysähtyi erittäin nopeasti ja hallitusti ja pystyin samalla tekemään tiukan väistöliikkeen. Poron vasa sekä emä säilyivät täysin vahingoittumattomina. Itse jouduin hetken laskemaan pulssia tien varressa ennen matkan jatkumista.

Kulutusta ja toimintamatkaa

Ioniq5 LR RWD:n WLTP -kulutus on 17 kWh/100 km ja WLTP-kulutus mitataan huomioiden myös lataushäviöt. Koko reilun 2500 km testimatkani keskikulutus oli 18,8 kWh/100 km ja se sisältää erittäin reipasta ajoa. Käytännön ajossa on siis varmuudella mahdolista alittaa WLTP-kulutus.

Teimme myös vertailevan moottoritiekulutustestin. Ajoimme saman 125 km matkan peräkkäin kesäisillä moottoritienopeuksilla erittäin reippaita tahteja käyttöen ID.4:llä ja Ioniq 5:llä Tampereelta Helsinkiin. Tuolloin oli merkityksellinen vastatuuli, joten kummankaan auton kulutus ei ole vertailukelpoinen muissa tilanteissa suoritettuihin kulutustesteihin. Jouduimme testimatkalla pysähtymään yhden kerran ulkoiluttaaksemme pientä koiranpentuamme. Pysähdys vaikutti lähinnä autojen mittaristojen keskinopeuksia laskevasti, koska autot pidettiin tauon ajan ajovalmiudessa. ID.4:n kulutus oli 23 kWh/100 km ja Ioniq5:den kulutus oli 24,6 kWh/100 km. Olin yllättänyt, koska olen pitänyt ID:tä moottoritiellä tuhlailevana. Molemmissa autoissa oli 20" vanteilla kumit, jotka takana olivat 255 mm leveät. Muutoinkin Ioniq5:den kulutus näytti olevan suunnilleen samalla tasolla kuin omassa autossani.

Ioniq 5 on kuitenkin erinomaisen sujuva matkakumppani, koska se lataa 800V akkuaan melkoisella teholla tehokkaimmilla latureilla. Tulen tekemään syksyllä 1209 km ruskamatkan Tampereelta Nuorgamiin ja takaisin ja tsekkasin A Better Route Planner -sovelluksella matkasuunnitelman omalle ID.4:lle sekä Ioniq5:lle (sovelluksessa on vielä vanha pienemmän akun versio). Laitoin hieman realismia reittisuunnitteluun ja määrittelin 2 m/s vastatuulen sekä vesisateen 13°C lämpötilassa. Ioniq 5:lle sovellus antoi tarvittavaksi neljä latausta sekä niiden kestoksi 1 tunti 19 minuuttia. ID:lleni sovellus ehdotti viittä lataustaukoa sekä 2 tuntia ja 1 minuutin latausaikaa. Eroa on Hyundain hyväksi noin 42 minuuttia ja pidän oletettuna että tuo ero saattaisi jopa toteutua. Kesähelteillä en päässyt testaamaan lataustehon toteutumista kylmillä keleillä, mutta sillä ei olisi ollut suurta merkitystä, koska uusiin, malleihin on tulossa myös toimivampi akuston esilämmitys ennen suurteholaturille saapumista.

Ioniq5:llä ja Suomen latausverkostolla on helppo matkustaa mihin vaan, etenkin kun nyt tilattavat versiot toimitetaan aikaisempia vuosimalleja aavistuksen suuremmalla 77,4 kWh nettokapasiteetin omaavalla akustolla.

Loogisesti toimiva infotainment ja mittaristo

Olen ajellut vuosien saatossa useita kertoja Hyundain ja Kian sähköautoilla ja niiden kokemusten perusteella auton ajotietokoneen ja mittariston käyttö oli jo ennestään niin sujuvaa, etten oikeastaan kiinnittänyt asiaan mitään huomioita. Auton antamat toimintamatka-arviot pitävät Hyundaissa hyvin paikkaansa, vaikka se ei osaakaan joidenkin muiden tavoin antaa arviota navigaattoriin asetetun reitin perusteella. Navigaattorin kanssa tulee toimeen, vaikka voisi se olla sujuvampikin käytöltään.

Nerokasta virran ulosottoa

Ioniq5 tarjoilee nerokasta virran ulosottoa myös matkustajilleen. Erillisellä sovittimella voi ottaa 230 V virtaa ulos suoraan takalokasuojan latausliittimestä peräti 3,6 kW:n tehotarpeisiin asti. Tuolla teholla lataa vaikka ns sukolatauskaapelilla toista sähköautoa! Auton ulkopuolella olevan virran ulosoton käyttökohteita on helppo keksiä etenkin automatkaillessa. Siitähän voisi ottaa vaikka virtaa matkalieteen kun haluaa pysähtyä mukavaan paikkaan keittämään lounasta ja kahvia. 

Auton sisällä takamatkustajien jalkatilassa on myös normaali pistorasia, jota itse käytin pitkällä matkalla ajon aikana runsaasti mm läppärin ja järjestelmäkameran akkujen lataamiseen. Näin ollen minulla oli aina akut täynnä, kun pysähdyin johonkin töitä tekemään. Omassa käytössä sisäpistorasia voisi toimia myös esimerkiksi sähköfillareiden akkujen lataamiseen matkan aikana.

Auton infotainmentista voi säätää millä ajoakun varaustasolla virran ulosotto katkeaa automaattisesti ja näin pystyy varmistamaan matkan jatkumisen akun käyttämisestä huolimatta. 77 kW:n akku ei kuitenkaan kovin nopeasti vajune merkittävällä tasolla vaikka siitä ottaisi virtaa muuhun käyttöön.

Tehokas tai vielä tehokkaampi

Oma valintani olisi takavetoinen 77,4 kWh:n akulla varustettu Long Range RWD -versio. Siinä on yksi 168 kW / 350 Nm moottori sijoitettuna taka-akselille sekä takaveto. Varsinaista vaihteistohan sähköautoissa ei yleisesti ole, pl Taycan, vaan ainoastaan kiinteän välityksen perä. Yhdelläkin moottorilla muodostuva kiihtyvyys (7,3 s 0-100 km/h) riittää ainakin minulle kaikkiin tilanteisiin. Nopeammin kiihtyville persoonille on jo tarjolla myös kahden moottorin nelivetoinen versio, joka kiihtyisi vain 5,1 sekunnissa satasen nopeuteen. Nyt on jo puheissa selkeästi vielä kiihkeämpi N-versio, joka todennäköisesti tulee olemaan tekniikaltaan sama sisarmerkin Kian EV 6 GT:n kanssa. Sitten puhutaankin jo todella kiihkeästä 3,5 sekuntia sataseen kiihtyvyydestä.

Minulla siis oli kaltaiselleni pappa-persoonalle sopivampi yksi moottorinen. Pidin sen voiman annon tasaisuudesta kaikissa tilanteissa. 

Kenelle Ioniq 5 olisi hyvä auto?

Sähköauton toimintamatka tai latausnopeus ei rajoita käytännössä kenenkään siirtymistä enää sähköautoon etenkään Ioniq5:den kaltaisissa autoissa. Nyt myynnissä olevan LR RWD -version WLTP-toimintamatka on peräti 507 kilometriä. Käytännön kokemukseni osoittaa, että aivan normaaleissa arjen ajoissa se vaihtelee kesäkelissä noin 330 - 460 kilometrin välillä moottoritie ja maantieajossa. Talvella arvioisin toimintamatkan maantieajossa asettuvan käytännössä noin 280 - 400 kilometrin välille kelistä riippuen. Toimintamatkaa tulee suurteholaturilla parhaimmillaan vartin lataustauolla yli 200 km ja oman kokemuksen mukaan vartissa ei käy vessassa ja osta edes autoon mukaan pikaruokaa.

Ioniq 5 tarjoaa erittäin hyvät tilat lapsiperheille tai meidän kaltaisille kolmen koiran talouksille. Etenkin takavetoversion suuri frunkki lisää auton käytettävyyttä kun tavarankuljetuskapasiteettia tarvitaan.

Takavetoversiolla on hintaa hinnastossa 49 990 - 58 990 euroa, eli kyllähän sähköautoilla on edelleen kovat hintalaput. Oma valintani olisi tuo hieman alle 60 000 euroa maksava Ultimate-varusteltu RWD. 

Sähköauton korkeampaa hankintahintaa kompensoi edelleen nousseillakin energian hinnoilla matalat liikenne-energiakulut. Koeajoni 2357 km matkalla Ioniq 5:den keskikulutus oli 18,8 kWh/100 km. Ajo oli erittäin reipasta liikennetapaa noudattava. Oman kotimme taloyhtiön laskuttamalla 13 snt/kWh hinnalla ajamisen hinta olisi ollut 2,44 euroa/100 km ja esimerkiksi ABC-latauksen tämän hetken noin 27 senttiä/kWh keskiarvohinnalla ajamisen hinta olisi ollut 5,08 euroa/100 km liikenne-energian osalta. Pieni vertailu: oletan että vastaava bensa-auto olisi tuolla ajolla kuluttanut noin 6,5 - 8 litraa/100 km, mutta lasken alakanttiin matalammalla kulutuksella. Bensiinin hieman madaltuntu hinta on noin 2,20 euroa/litra, eli ajaminen olisi maksanut noin 13,60 euroa/100km, eli huomattavasti enemmän. Omalla kaasuautoilukokemuksella arvelen, että lähellekään vastaava kaasuauto olisi kuluttanut noin 4 - 5 kg/100 km kaasua. Gasiumin Biokaasu maksaa tällä hetkellä noin 2,10 euroa/kg, eli sillä ajaminen olisi maksanut noin 8,40 - 10 euroa/100 km.

Nyt aivan viimeaikoina on ollut otsikoissa kovasti sähköautojen vakuutusten hinnat. Omakohtainen kokemus on, että ainakin omaan ID.4:ään sain aivan samalla hinnalla kilpailutuksen jälkeen vakuutuksen, mitä se olisi maksanut johonkin vastaavaan bensa-autoon. Yleisesti sähköautoa hankkivan on kuitenkin hyvä olla tietoinen, että edelleen sähköautojen vakuutuksissa on hurjat hintaerot ja ehdottomasti kannattaa kilpailuttaa vakuuutukset.

Ioniq5:den huolto-ohjelmassa on määritelty valtuutetussa huollossa käynnit 30 000 kilometrin välein. Tuo on ehkä itselle harmillisin seikka paljon ajavana verrattuna nykyiseen ID.4:seen, jossa huolto on kahden vuoden välein, eli ensimmäinen huoltokäyntini tulee olemaan noin 120 000 kilometrin kohdalla.

Renkaskulut näissä nykyisin suosituissa 20" tai jopa 21" kiekoille asennettavissa yli 25 cm leveissä kumeissa kasvaa melko korkeiksi. Itse toivoisin suuntauksen olevan pikkuhiljaa takaisin hieman maltillisempiin renkaisiin, mutta en usko niin tapahtuvan. Ioniq 5 LR RWD:ssä on kuitenkin vakiona 235/55R19 renkaat, jotka ovat esim. omassa autossani olevia 20" kiekoilla olevia leveämpiä kumeja jo selkeästi edullisempi uusia.

Pääomakuluhan ns normaaliaikoina on auton omistajan suurin kulu lopulta. Itselläni on toteutunut vuosikymmenet nyrkkisäntö, että autoni arvo puolittuu noin 3 vuoden ja 150 tkm aikana. Tuo on toteutunut tähän asti täysin liikenne-energiasta huolimatta. Tällä hetkellä kuitenkin on globaalisti erittäin erikoinen markkinatilanne ja suuriman osan Ioniq 5 omistajien autojen hinta on käytettynä korkeampi kuin uutena he ovat siitä maksaneet. Tilanne tietenkin joissain vaiheessa asettuu johonkin uuteen normaaliin, mutta mikä se taso tulee olemaan, nähdään vasta vuosien kuluessa.

Siispä, jos yhtään kiinnostut, nyt kannattaa hakeutua itse keräämään omakohtaisia kokemuksia Ioniq5:den koeajolla.

 

Osoite kopioitu

Keskustelu

Ei kommentteja

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Hyundai ioniq5 koeajoraportti sähköauto

Arkisto

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) Akku (27) akkuruohonleikkuri (1) akkutakuu (1) Akun kesto (1) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) alustan äänet (1) Ampera-e (2) Ariya (1) Audi (5) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) BYD (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) e-3008 (1) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (27) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV6 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Fazua (2) Ford (1) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (2) hiihtoloma (1) historia (1) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (26) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kallistuksen vakaajan pystytanko (1) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (1) kesärenkaat (1) Kia (5) kitkarengas (1) koeajoraportti (37) Kona (8) korjaus (1) Kulutusvertailu (3) kW (1) kWh (1) kWh/100 km (1) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (14) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (2) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (1) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (42) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (3) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (11) Pikalataus (6) Polestar (1) Polestar 2 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (82) Renault (7) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Seal (1) Skoda (3) Smart (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (243) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (38) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (1) sähköautomatkailu (58) sähköauton kulutus (3) Sähköauton lataaminen (34) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) sähköautosanasto (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (5) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (8) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (1) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Zoe (10)
nwdb