24.07.2015

10000 km Nissan Leaf sähköautolla, mitä se on opettanut?

Osoite kopioitu

Eilen 24.7.2015 tuli ensimmäiset 10.000 km täyteen Nissan Leaf sähköautooni.

Sen verran siis minullakin vasta on kokemusta sähköautoilusta.

Nämä sähköautoilun kokemukset ajoittuvat 16.4 - 24.7.2015 väliselle ajalle. Eli siis hyvin kesäisiä kokemuksia vieläkin kaikki.

1. Erittäin käytännöllinen toistuvassa ajossa työmatka- ja kauppa-ajossa

Työmatkani on noin 40 km/suunta. Siihen kuuluu melko tasaisesti jakautuen kaupunkiajoa ja 80 - 100 km/h matka-ajoa. Tuossa päivittäin toistuvassa ajossa Leaf on ylivertaisen mukava kokemus kaikkiin aikaisempiin omistamiini autoihin nähden. Se on riittävän mukava ja tehokas liikkumiseen. Leaf on kaupunkipyörittelyssä jopa sporttisen ärhäkän tuntuinen, jos ei käytä eco-ajomoodia.  Lisämukavuutta tuo se, että sähköauto tulee aina jäähdytettyä tai lämmitettyä ennen matkalle lähtöä sopivaksi. Kylminä aamuina jo mukavuutensa on osoittanut myös sähkölämmitteinen ohjauspyörä.

2. Ympäristöystävällistä ajoa

Tämän ensimmäisen 10 tkm aikana olen aiheuttanut liikenteeseen yli 1700 kg vähemmän CO2-päästöjä! Puhumattakaan kaikista muista päästöistä. Sähköautohan on siis aina paikallisesti päästötön. Kokonaispäästöjen määrä riippuu siihen ladatun sähkön tuotantotavasta. Uusin seuraavaksi kahdeksikin vuodeksi ns. vihreän sähkön sopimuksen, eli ostan ja lataan siihen kotona tuuli- ja aurinkosähköä. Tällä tavoin ajoni on aidosti zero emission. Tämä on seikka, joka tekee ainakin minut toistuvasti hyvälle mielelle.


3. Halpaa ajoa, varauksin

Nopeasti huomasin, että Leafilla tulee tehtyä edulista työmatka-ajoa. Leafilla säästää noin 5 euroa / 100 km liikenne-energiakuluissa verrattuna perheemme diesel-autoon. Edullisuus ei ole aivan yhtä suoraviivainen pidemmillä matkoilla, koska pikalatauspisteet alkavat muuttua maksullisiksi, ja niissä yleisesti käytetty 20 senttiä/minuutti hinta tekee ajosta lähes dieselillä ajon hintaista.

4. Kakkos-autoksi hankitusta sähköautosta tulikin heti ehdoton talouden ykkös-auto

Jo ensimmäisten viikkojen aikana oli selvää, että sähköauto ei jääkään kakkosauton rooliin, vaan sillä tullaan ajamaan kaikki taloutemme ajot, joihin se soveltuu. Eikä ole kyllä yhtään ollut ikävä polttoaineletkua pitelemään huoltoasemille.

5. Koukuttavan houkuttava matkailuautoksi

Hyvin pian huomasin, että halu käyttää Leafia myös pidemmillä perhematkoilla kasvoi kovaksi. Vaikka ei sitä siihen käyttöön ole tarkoitettu, enkä ole sellaiseksi hankkinutkaan. Leafilla on tehty matkoja mm:

Näissä pidemmissä matkailuissa on huomioitavaa, että "hieman" ne vaativat sähköautoharrastuneisuutta. Matkoja pitää suunnitella huolellisemmin ennalta. 

6. Hiljaista ajoa ja ei niin hiljaista ajoa myös

Kaupunki tilanteissa auto on vielä miellyttävän hiljainenkin. Kun napista painaa päälle stealth-moden, niin käytännössä se on äänetön. Eli autossa on hiljaisille nopeuksille ja peruutukseen synteettisesti tehty ääni varoittamaan kevyttä liikennettä, ja sen voi halutessaan ottaa pois päältä. Itsellä on tapana se aina heti sammuttaa, koska en pidä sen äänistä ja ne kuuluva vaimeina sisällekin, etenkin kun musiikissa on hiljaisia kohtia. Voimakkaissa kiihdytyksissä kuuluva sähkömoottorin surina on myös oikeastaan miellyttävän kuuloinen ääni.

Mutta matka-ajonpeuksissa Leafin rengasmelu nousee häiritseväksi. Toisaalta tämä on aika yleinen vaiva autoissa Suomen karkealla asvaltilla. Mutta tuo maantienopeuksien äänimaailma ei ole aivan hintaluokan kanssa tasoissa. Tässä huomaa myös sen, mistä Leafissa maksaa. Ei niinkään premium mielikuvasta, vaan sähkötekniikan ja erityisesti akuston kalleudesta.

7. Leafin toimintasäde on kesällä käytännössä 90 - 135 km

Lisäksi matkan aikana kaikkien matkustajien tulee aidosti ymmärtää ja hyväksyä, että sähköautoa joutuu noin 30-80 minuutin välein lataamaan noin 30 minuuttia. Eli 100 km välein tai hidastellen pidemmästi ilman latausta. 

Mutta Leaf on niin mukava matkakumppani, että kovasti toivoo siihen suurempia akkuja saataville. Talvella epäilemättä Leafilla matkailu on merkittävästi rajoittuneempaa pakkasen ja lämmitystarpeen takia toimintasäteen kutistuessa merkittävästi. 

8. Leaf on riittävän tilava perheauto varauksella

Leaf on merkittävästi suurempi, kuin miltä se ensivaikutelmaltaan näyttää. Optista harhaa luo auton muotoilu ja korkeus. Autossa on riittävät tilat tällaiselle viiden hengen perheelle, jossa minä pisimpänä olen 177cm pitkä ja muut ovat siitä lyhyempiä. Sisätiloihin tulee tuo otsikon varaus. Auto on useimpia kokoluokkansa nykykilpailijoita hieman kapeampi. Kolme aikuista viihtyisi varmasti takapenkillä vielä huonommin kuin useimmissa ns. Golf-kokoluokan autoissa. Toisaalta meillä sinne keskelle sopii 5-vuotiaan tyttären Recaro-penkki ja molemmille puolille vielä täysikasvuinen sisko ja 11-vuotias velikin ilman valituksia.

Tavaratila on hämmentävän suuri. Se vetää paremmin matkalaukkuja ja muuta tavaa, kuin perheemme toisena autona oleva BMW 300-sarjan farmarimalli.

9. Sujuvan käytön edellytyksenä toimivat lataukset kotona, töissä ja asioinnin aikana

Kun Leafilla ajaa noin 3300 km / kuukausi, on sujuvan käytön edellytyksenä jo hyvä kotilaturi. Kotonani on Plugitin toimittama Type2-latauslaite. Olen säätänyt sen antamaan enintään 20A eli noin 5kWh-lataustehoa. Tällä laturilla auto latautuu noin 5 tunnissa tyhjästä täyteen, eikä se kovin usein ole tyhjä kotiin tullessa. Yleisimmin kotiin tullessa on noin 50-80% lataustaso, joten normaalin työpäivän jälkeisen päivällisen jälkeen on jo lisää virtaa seuraaviin illan ajoihin.

Kun työmatka on noin 40 km / suunta, on erittäin hyvä lisä se, että työnantajan arvoissa ympäristövastuullisuus on aito asia ja suhtautuu sähköautoiluun niin myönteisesti, että haluaa tarjota latauspaikan myös työpaikalle. Kesällä tuo ei vielä olisi välttämätön, mutta talvella se alkaa olla varmasti kovimmilla pakkasilla jo ehdoton edellytys.

Tuo Type2 on yleistyvä sähköautojen latausmuoto, joten sen johdon mukana oleminen on erittäin tärkeää. Nyt alkaa jo yleistyä palvelun tarjoajilla Asioinnin aikaisen latauksen tarjoaminen asiakkaille. Tämä on erittäin hyvä asia, koska se lisää sähköautoilun joustavuutta merkittävästi arjen asiointiajoissa.

Auton mukana tulevalla normaalista pistorasiasta eli schukosta virtansa ottava tilapäislaturi antaa kaapeliin kirjatun mukaan enimmillään 10A latausta, jolla auton lataus on merkittävästi hitaampaa. Mittasin sen antavan ottavan 1,9 kW, joten laskennallisesti 24kW ajoakun lataus kestää yli 12,5h.

10. Pikalatausverkosto mahdollistaa sähköautomatkailua

Pikalatauspisteistä saa akut ladattua noin 20 - 30 minuutissa, ja niitä ABC-ketjun toimipaikoissa etenkin eteläisessä Suomessa jo melko hyvin. Vielä heinäkuussa 2015 sähköautojen latausverkoston tilanne on kuitenkin sellainen, että Tampereelta ei Leafilla pääse Jyväskylään. Keski-Suomi ei ole vielä lainkaan herännyt sähköautoilun aikaan. Siitä johtuen on valitettavasti pari Keski-Suomeen suuntautunutta matkaa joutunut tekemään vähemmän ympäristöystävällisellä diesel-autolla. 

11. Erilaiset lataustavat vaativat opettelua

Sähköautoa voi ladata erilaisilla johdoilla erilaisista rasioista ja vieläpä Leafin päässäkin on kaksi eri pistoketta johon johdon voi tökätä. Laturit saadaan aktivoitua käyttöön yksinkertaisimmillaan laittamalla johto molemmista päistä kiinni, ja lataus alkaa heti. Sitten on siitä erittäin monia erilaisia sovellutuksia. Maksamiseenkin on maksullisissa latauspaikoissa käytössä lähes kaikki muut vaihtoehdot, paitsi suoraan latauslaitteeseen rahalla maksaminen. On erilaisia RFid-lukjoita, on mobiiliaplikaatiota ja on tekstiviestijärjestelmiä. Kun tuolla paljon ja jatkuvasti ajaa itse, niin pärjää kyllä hyvin erilaisten vaihtoehtojen kanssa. Mutta kun auto pitää antaa harvemmin käyttäville vaimolle tai 18-vuotiaalle tyttärelle, niin aina joutuu kertaamaan etukäteen, miten se siellä kohteessa oleva latauspiste toimii. Tarpeettoman vaikeaksi on tehty akun lataaminen, liian usein!

12. Ihmisten suhtautuminen sähköautoiluun erilaista

Olen huomannut, että kanssaihmiset suhtautuvat sähköautoiluun hyvin eri tavoin. Osalle on tietenkin täysin yhdentekevää, ja se heille ilman muuta suotakoon. Yllättävän monella on vähintään varauksellinen, tai jopa kriittinen suhtautuminen sähköautoiluun. Usein toistuvat kysymykset osoittavat ainakin usein vähintään vahvasti asenteellista suhtautumista.

Sitten taasen toisaalta onneksi eniten on aidosti kiinnostuneita, osa jopa aidosti hankintaa harkitsevia ihmisiä. Myös matkaillessa latausta kysellessä milloin mistäkin, on suhtautuminen ollut poikkeuksetta erittäin positiivista. 

13. Rangefobia engl range anxiety

Hyvin nopeasti sähköautoilun alkukilometreillä tuli tutuksi rangefobia, jota englannin-kielisissä nettikirjoitteluissa range anxiety -nimellä kutsutaan. Toisaalta siihen tunteeseen tottui yhtä nopeasti. Sähköauton toimintasäde näkyy mittaristosta aina erittäin luotettavasti ja selkeästi. Toisaalta auton hyvästä navigaattorista näkee myös jäljellä olevan matkan. Joten niiden yhteensovittaminen on muodostunut automaattiseksi tavaksi matka-ajelussa. 

14. Leafissa ei kulumisen merkkejä 10000 km matkalla

Nykyauton, eikä myöskään Leafin olemuksessa 10tkm matka saa näkyä oikeastaan missään.

Auto tuntuu ja tuoksuu vielä lähes uudelta. Selkeimmin käytön näkee renkaiden kulumisena ja lapsiperheen käytössä imurointia kaipaavana sisustuksena. Acenta-version istuinten tumma kangas on sellaista, että siinä lapsiperheen käyttö näkyy tilapäisenä likaantumisena helposti, mutta on myös helposti puhdistettavissa uuden veroiseksi.

Ensimmäinen huoltohan on vastassa vasta 12kk / 30 tkm kohdalla, eikä autossa ole ollut mitään syytä miksi edes harkitseisi merkkiliikkeen vaivaamista.

LeafSpy-sovelluksella akun maksimikapasiteettia katsoessa näyttäisi siltä, että ajoakusto olisi menettänyt jo hieman kyvykkyyttään uudesta. Jos tulkitsin LeafSpyn englannin-kieliset ohjeet oikein, niin Hx=98,22% kertoisi sen, että tämän auton akku kykeneisi enää vähän alle 99% maksimilataustasoon uudesta akustosta. En valitettavasti ole käyttänyt LeafSpy-appsia uudessa autossa, joten en osaa sanoa, oliko tuo edes uudessa 100%. Olen kuitenkin lukenut sähkautot.nyt -facebookryhmässä kirjoitettuna, että yli 70 tkm ajetussa Leafissa olisi ollut laskua 19%-yksikköä, joka jo rajoittaisi aika paljon käyttöä. Aika näyttää, miten tässä tulee käymään.

Kenelle sähköauto sopii Suomessa 2015-vuonna?

Varmaan useammalle kuin itse osaa arvellakaan.

Ainakin voin suositella jos:

  • taloudessa tarvitaan joka tapauksessa kaksi autoa
  • ja toisella tehdään vain lyhyempiä arkiajoja, ja toisella voi tehdä pidemmät matkat
  • talouden autoilijoilla riittää hieman mielenkiintoa ympäristön ja liikenne-energiakulujen säästämiseen

Sähköautoilu tulevaisuudessa?

Yksi asia on melkoisen varma. Ihan kevyin perustein minulla ei ole enää paluuta polttomoottoriaikaan. Niin ylivertaiseksi on sähköauto osoittautunut.

Nyt huhutaan melko vahvasti, että Leafista on tulossa syyskuussa 30kw akulla varustettu versio. Sillä Leafin teoreettinen toimintasäde kasvaisi 250 km luokkaan, ja käytännön ajosäde maantieajossakin yli 140 km normaaleita nopeusrajoituksia käyttäen. Tuo on jo merkittävä muutos. Se riittäisi kesäolosuhteissa esim. Tre-JKL -välin taittamiseen ilman mitään erityisjärjestelyitä.

Lisäksi huhutaan 2017 tulossa olevista Teslan Model3 -mallista sekä Nissanin jopa 500 km rangesta.

Kun nämä noin 40.000 euron hintaluokan autot pystyvät yli 250 km todellisiin maantieajon toimintasäteisiin, muuttuu tilanne täysin. Tuossa vaiheessa omassakin taloudessa tulee olemaan vain kaksi sähköautoa.

 

Lue seuraavaksi:

30000 km Nissan Leaf sähkoautolla

tai

Vuosi sähköauto Nissan Leafilla: kokemuksia

 

 

Osoite kopioitu

Keskustelu

Ei kommentteja

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Leaf Nissan sähköautokokemus

Arkisto

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) Akku (27) akkuruohonleikkuri (1) akkutakuu (1) Akun kesto (1) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) alustan äänet (1) Ampera-e (2) Ariya (1) Audi (5) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (27) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV6 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Fazua (2) Ford (1) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (2) hiihtoloma (1) historia (1) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (26) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kallistuksen vakaajan pystytanko (1) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (1) kesärenkaat (1) Kia (5) kitkarengas (1) koeajoraportti (35) Kona (8) korjaus (1) Kulutusvertailu (3) kW (1) kWh (1) kWh/100 km (1) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (14) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (2) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (1) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (42) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (3) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (10) Pikalataus (6) Polestar (1) Polestar 2 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (82) Renault (7) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Skoda (3) Smart (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (240) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (37) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (1) sähköautomatkailu (57) sähköauton kulutus (2) Sähköauton lataaminen (33) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) sähköautosanasto (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (5) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (8) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (1) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Zoe (10)
nwdb