06.09.2020

Tampere - Jyväskylä - Tampere 317 km Peugeot e-208 -sähköautolla yhdellä pikalatauksella

Osoite kopioitu

Syyskuussa 2020 minulle tuli pikainen tarve käydä Tampereelta Jyväskylässä ja ajaa heti saman tien takaisin. Kuinka 45 kWh nettokapsiteetilla varustettu Peugoet e-208 selviytyy tuollaisesta? Lähdin liikenteeseen 3.9.2020 kello 11.40 ja akku oli 100% täynnä. Keli vaihteli pikkusateesta todella runsaisiin sadekuuroihin ja +16°C kelissä oli myös ajoittain navakkaa tuulta.

Ajoin jälleen kerran tarkasti navigaattorilla tarkistettuja nopeusrajoituksia tai muun liikenteen sallimia nopeuksia käyttäen ja normaalit mukavuustoiminnot päällä. Jonkin verran kuitenkin keskinopeus laski johtuen toistuvista liikenteen jonoutumisista sekä etenkin molempiin suuntiin todella pitkään liikennettä seisottaneista tien päällystystöistä. Kulutus on kuitenkin täysin vertailukelpoinen mille tahansa muulle tämän välin ajokerralleni.

Jyväskylässä, eli kääntöpisteessäni matkaa oli kertynyt 158 kilometriä ja keskikulutus oli 15,9 kWh/100 km toimintamatka-arvion ollessa 122 kilometriä. Takaisin Tampereelle asti en siis pääsisi tuolla jäljellä olevalla sähkön määrällä. Sillä ei kuitenkaan olisi väliä, koska jo tavarat noutopisteestä kyytiin saatuani minulla oli jo niin kova nälkä, että pysähdys olisi pakko pitää joko Patalahdella tai Orituvalla. 

Patalahden kohdalle paluumatkan edettyä nälkä vei voiton ja päätin pysähtyä Subille ja pikalataamaan sekä vessatauolle. Vessakäynti, ruuan saaminen ja pikainen subin syönti kesti 21 minuuttia, jossa ajassa autoon ehti latautua 15,9 kWh, eli huomattavasti enemmän kuin oli tarpeen perille päästäkseni, mutta eipä tuo "ylimääräinen sähkö" onneksi paina yhtään akussa, joten olkoon siellä ja matka sai jatkua. Hintaa tälle lataukselle kertyi 4,60 euroa.

Perille takaisin Tampereelle kotiin päästyäni matkaa oli kertynyt 317 kilometriä ja akussa oli vielä 30% varaustaso auton toimintamatka-arvion ollessa 90 kilometriä. Keskikulutus oli 14,9 kWh/100km ja auto sai jäädä saamaan Tampereella Virtapisteen 15 senttiä/kWh hintaista latausta julkisesta Type2-latauspaikasta. Loppulataus oli 35 kWh, joten hintaa sille kertyi 5,30 euroa. Koko matkan liikenne-energian hinnaksi siis muodostui 9,90 euroa, eli 3,10 euroa/100 km. 

Hienosti siis suorituu Peugoet e-208 tuollaisestakin pikaisesta 317 kilometrin pistäytymisestä Tampereelta Jyväskylään ja takaisin. Pösön toimintamatka olisi tuolla 14,9 kWh/100 km keskikulutuksella toteutunut 302 kilometrin mittaisena.

Osoite kopioitu

Keskustelu

Ei kommentteja

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

e-208 Energiankulutus Peugeot

Arkisto

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) Akku (27) akkuruohonleikkuri (1) akkutakuu (1) Akun kesto (1) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) alustan äänet (1) Ampera-e (2) Ariya (1) Audi (5) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) BYD (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) e-3008 (1) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (27) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV6 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Fazua (2) Ford (1) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (2) hiihtoloma (1) historia (1) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (26) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kallistuksen vakaajan pystytanko (1) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (1) kesärenkaat (1) Kia (5) kitkarengas (1) koeajoraportti (37) Kona (8) korjaus (1) Kulutusvertailu (3) kW (1) kWh (1) kWh/100 km (1) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (14) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (2) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (1) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (42) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (3) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (11) Pikalataus (6) Polestar (1) Polestar 2 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (82) Renault (7) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Seal (1) Skoda (3) Smart (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (243) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (38) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (1) sähköautomatkailu (58) sähköauton kulutus (3) Sähköauton lataaminen (34) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) sähköautosanasto (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (5) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (8) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (1) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Zoe (10)
nwdb