11.04.2019

Sähköautojen kanta kehittyi 78 % edellisestä vuodesta Q1/2019

Sähköautojen kanta jatkaa päämäärätietoista kehittymistään, vaikka osuus kaikista autoista edelleen onkin häviävän pieni. Q1/2019 Suomessa oli liikennekäyttöön rekisteröitynä yhteensä 2952 sähkökäyttöistä henkilöautoa. Kehitystä tuossa määrässä oli 78% ja se muodosti 0,1% osuuden kaikista liikennekäytössä olevista henkilöautoista. 

Suurempaa suosiota osoittaa lataushybridihenkilöautojen kannan jopa 110% kasvu ja niitä oli Q1 ajoneuvokannassa yhteensä 15570 kappaletta, joka on 0,6% kaikista liikennekäytössä olevista henkilöautoista. 

Koko liikennekäytössä olevien henkilöautojen ajoneuvokanta jatkaa kasvuaan.

Kun tarkastellaan pelkästään latausautojen määrän kehitystä, nähdään suorastaan räjähdysmäinen kannan kehitys vuodesta 2017 alkaen. Suurimman osan tuosta kehityksestä on muodostanut lataushybridiautojen kannan kehitys. 

Volvo on yleisin lataushenkilöautoista

Volvo on 4375 autollaan yleisin kaikista lataushenkilöautoista ja Tesla on yleisin täyssähköuto 1207 kappaleellaan.

Maakunnista arvatenkin Uudellamaalla on suurin osa sähköautoista, mutta valtaisia kehitysloikkia on tapahtunut useissa muissa maakunnissa. 

Keskustelu

Marko
18.04.2019 21.11

Olen tarkastellut kona EV, E-Niro, Leaf ja Model 3 malleja suhteutettuna ominaisuuksiin ja hintaan. Kona EV perustuu kooltaan ja ominaisuuksiltaan perus Konaan, joka on 25 000€ ja E-Niro 27 000€. Ei voi kuin ihmetellä sähköversioiden yli 40 000€ hinnoittelua. En ymmärrä sitä ollenkaan ja en ikinä henkilökohtaisesti ostaisi niitä.

Kun ottaa tarkasteluun Leafin 38 000€ ja 46 000€ versiot ovat hinnat suht kohdallaan. Vertaan kylmästi näitä kaikkia malleja BMW 2 mallistoon(BMW ihmisen kavahtavat), kaikki autot ovat nykyään suht hyviä joten vertailu on mielestäni OK. Kyllä olen ajanut viikon 2-sarjalla ja se tuntuu hyvältä. Olen myös ajanut testin Leafilla ja jos vertaamme ominaisuuksia ja hintaa on Leaf 10 000€ yli omasta kastistaan. Jos laskee polttoaine säästön ja huoltojen säästön vaikka 5v ja 25 000km/v viidessä vuodessa Leaf säästää 10 000€ polttoaineesta ja huolloissa muutaman tonnin. Luontoa säästyy ja auto tulee edullisemmaksi kuin 2-sarja. Tämä menee jo minulle perille. Ikävää Leafissa on kuitenkin Chademo ja yksivaihelataus. Ne tökkivät.

Kun sitten otan vertailuun Model 3sen ja sen ominaisuuksiin sopivan 3-sarja niin juttu muuttuu mielenkiintoiseksi. 3-sarja lähtee 40 000€ ja päättyy 60 000-70 000€ hintaan riippuen moottorista ja varusteista, ylikin päästään kun siirrytään menopeleihin, ei niistä enempää tässä.

Vertailussa Model 3 on omassa sarjassaan täysin normaalihintainen auto. Polttoaine kustannukset 5v, BMW 13 000€ ja Model 3 3000€, sama koko, tehokkaampi, varustetaso varmaankin yli BMW:n ja 10 000€ edullisempi, ei huoltoja. Ei tarvitse järkevän ihmisen miettiä kahteen kertaan, ja bonuksena luonto kiittää, ihminen kiittää ja öljy parempaan käyttöön.

Model 3 on omassa luokassaan kotonaan. Se , että sitä on pidetty kansanautona juontaa juurensa Amerikasta, jossa 35 000€ autot ovat suosittuja, ja kyllä siihen tulee verot päälle. Model 3 on Amerikan kansanauto, mutta ei Suomen 25 000€ auto. Sitä 25 000€ autoa saamme odottaa, koska ja kun esimerkiksi VW ehkä saa IDnsä ulos ensi vuonna ja se on taas pieni auto, ainakin tavaratilan suhteen. Eikä kukaan tiedä vielä todellista hintaa sille. Siitä tulee kansanauto, ellei Tesla puske tehtailtaan ulos 4m pätkää alempaan hintaluokkaan.

Yhden auton perheessä kokoakin tarvitaan, harmi vain, että se maksaa.

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

BEV Rekisteröintitilasto sähköauto

Arkisto

nwdb