06.11.2019

Sähköautoissa tyyntä rekisteröintimyrskyn edellä 10/2019 -plugarit jyrää nyt!

Osoite kopioitu

Lokakuu 2019 oli koko vuoden 2019 hiljaisin uusien sähköautojen ensirekisteröinneissä, vaikka kehitystä olikin mukavat 26%. Sen sijaan pluginhybridit nousivat nyt kaikkien aikojen ennätyslukemaansa, eli 832 uuden henkilöauton ensirkisteröintiin. Myös kaasuautot tekivät uusien henkilöautojen ensirekisteröinneissä kaikkien aikojen yksittäisen kuukauden ennätyksensä 276 kappaleellaan.

Koko alkuvuoden ajalta sähköautojen ensirekisteröinnit ovat edelleen voimakkaimmalla 175% kasvulla, mutta kaasuautot ovat myös nostaneet koko vuoden määränsä kehityksen jo 45% tasolle. Pluginhybriditkin pääsivät kumulatiivisessa kehityksessä viimein pienelle kahden prosentin kehitykselle. Koko alkuvuoden ajalla bensiini- ja dieselautot ovat menettäjiä. Hyvin pian ollaan jo tilantessa, että latausautojen ensirekisteröinnit ohittavat dieselien rekisteröintimäärät Suomessa.

Uusien ensirekisteröintien lisäksi myös käytettyinä tuotuja sähkö- ja lataushybridihenkilöautoja ensirekisteröitiin runsaasti. Sähköautoja 56 kappaletta ja lataushybrideitä 638 kappaletta. Kaasukäyttöisiä käytettäyinä tuotuja henkilöautoja rekisteröitiin lokakuussa yhteensä 232 kappaletta uusien lisäksi.

Sähköautoista lokakuussa korkeimmalle nousi Hyundain Kona Electric 26 kappaleellaan. Muilta osin nyt on hiukan tyyntä tulevan ensirekisteröintimyrskyn edellä. Jos vanhat merkit pitävätä paikkaansa, on Teslalta vielä loppvuonna odotettavissa yksi iso rekisteröintipiikki, nimittäin ilmeisesti logistisista syistä Tesla ei juurikaan toimita Eurooppaan autoja kvartaalien ensimmäisille kuukausille. Leaf e+ on todennäköisesti myyty runsaasti, mutta suurin osa autoista odottaa toimituksia. Juuri esiteltyä Seat Mii Electriciä on suurella todennäköisyydellä myyty jo runsaasti, mutta niiden toimitukset realisoitunevat rekisteröintitilastoihin vasta joskus noin huhtikuulla ensi vuonna. Muiltakin osin sähköauotojen ensirekisteröintien piikki odottanee vuodenvaihdetta, jolloin tehtaiden toimitushanat aukenevat. Tähän odottavaan tilanteeseen on uskottavasti johtanut Eu:n päästöperusteinen sanktion riski autotehtaille. Autotehtaat hyötyvät niin paljon ensi vuoden puolella toimitettavista sähköautoista, että niiden toimituksia kannattaa nyt loppuvuosi pidätellä.

Lataushybridihenkilöautoista Volvon XC60 oli eniten ensirekisteröity lokakuussa 213 kappaleellaan. BMW:llä ja Volvolla on jo näyttävä mallisarja hyvillä ensireisteröitimäärillä pluginhybrideitä. Uutena ensirekisteröidyt kaasukäyttöiset henkilöautot olivat kaikki Volkswagen Groupin tuotteita, eikä niitä käsittääkseni kukaan muu enää edes valmistakaan ja Skoda oli näistä yleisin 172 kappaleellaan. 

 

Osoite kopioitu

Keskustelu

Marko
09.11.2019 11.17

Outo suosio tuolla Xc60:lla. Edullisemmin saa oikean sähköauton.

Jani Ikävako
11.11.2019 15.15

Ei näytä kansanplugarit vetävän yhtään tilastojen valossa? Siis ne autot jotka on ihan edullisia jokaisen ostettavissa olevia ja ostetaan käyttöä varten.

Ei jyrää ei.

Sähköautoileva motor
11.11.2019 17.52

Moi jälleen Jani,
silti niiden plugarien osuudet ovat nousseet todella kovasti, vaikka osa niistä vähän kalliita onkin. Itsekin tosiaan ihmettelen tuon Markon viestin mukaisesti juuri Xc60 suosiota, kun sillä hintaa tosiaan saisi jo aikamoisen sähköauton. Toisaalta onneksi on tarjolla erilaisia eri tarpeisiin.

Jani Ikävalko
14.11.2019 14.54

Minkälaisen XC60:sta vastaavan sähköauton saa XC60 PHEV-hinnalla? Ei taida saaha, neliveto yms...eli juuri ne avainominaisuudet mitä XC60 odottaa autoltaan. =)

Normihintasten kansanplugarien osuudet ei ole nousseet. Tokihan nyt kalliiden autojen harrastelijoita on Suomessakin tuhansia joten ei se ole ihme, mutta jotain pitäisi varmaan tehdä kansanplugarien eteen? Esim. otatko testiin uudistuneen ioniq PHEV:n tai Niro PHEVN?

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

BEV Rekisteröintitilasto

Arkisto

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) Akku (27) akkuruohonleikkuri (1) akkutakuu (1) Akun kesto (1) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) alustan äänet (1) Ampera-e (2) Ariya (1) Audi (5) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (27) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV6 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Fazua (2) Ford (1) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (2) hiihtoloma (1) historia (1) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (26) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kallistuksen vakaajan pystytanko (1) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (1) kesärenkaat (1) Kia (5) kitkarengas (1) koeajoraportti (35) Kona (8) korjaus (1) Kulutusvertailu (3) kW (1) kWh (1) kWh/100 km (1) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (14) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (2) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (1) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (42) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (3) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (10) Pikalataus (6) Polestar (1) Polestar 2 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (82) Renault (7) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Skoda (3) Smart (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (240) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (37) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (1) sähköautomatkailu (57) sähköauton kulutus (2) Sähköauton lataaminen (33) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) sähköautosanasto (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (5) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (8) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (1) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Zoe (10)
nwdb