26.01.2017

Opas käytetyn Nissan Leaf -sähköauton ostamiseen

Osoite kopioitu

Käytettyjä Nissan Leaf -sähköautoja on runsaasti tarjolla edullisemmallakin hinnalla ja niitä tulee myös Euroopasta käytettyinä lisää. Olen tämän blogitarinan kirjoittanut ensimmäisen kerran tammikuussa 2017 ja sittemmin ylläpitänyt useamman kerran, koska tarvetta ja suosiota on tuntunut riittävän. Nyt viimeisin päivitys on thety 16.9.2020.

Jos sähköauton hankinta kiinnostaa, niin ei muuta kuin rohkeasti hankkimaan omakohtaista kokemusta ja sen myötä perusteltua näkemystä sähköauton soveltumisesta ja kiinnostavuudesta omaan käyttöön.

! HUOM 40 kWh 2018 tai sitä uudempaa suunnitteleva: lue tämån tarinan loppupuolella oleva päivitys!

Leaf on käytettynä erinomainen hankinta.

Nissan Leaf on yksi yleisimmistä sähköautoista ja siten käytettynäkin niitä on runsaasti tarjolla. Suurin osa on pienemmällä 24 kWh akulla varustettuja ja 30 kWh-versiot tuntuvat olevan harvemmin tarjolla tai menevät nopeasti kaupaksi. Myös 40 kWh, eli gen2-versioita on runsaasti tarjolla käytettynä.

24 kWh Leafeista (16.9.2020 tilanne) edullisin Nettiautossa on 8950 euron hintapyynnillä varustettu vuoden 2011 mallinen ja on ilmeisesti Euroopasta joskus käytettynä tuotu, koska autossa ei ole ajovalon pesimiä, eikä siis myöskään akunlämmitystä, mutta etuvalojen sivut eivät ole keltaisin heijastimin varustettu, eli ei ole myöskään todennäköisesti USA-auto. Akun kunto ei ilmene myynti-ilmoituksesta lainkaan. 30 kWh Leafeista edullisin on samaan aikaan myynnissä 17800 euron pyyntihinnalla. Auto näyttäisi olevan myöskin Euroopasta käytettynä tuotu yksilö. Tarkasti yhdestä kuvasta tihrustamalla näyttäisi, että akun kuntoisuutta osoittavasta palkistosta kaikki on vielä jäljellä.

Valinnanvaraa käytetyn Nissan Leafin etsijälle siis riittää ja hinnat ovat jo tuntuvasti edullisempia kuin uusissa. Näistä edullisemmista saattaisi löytyä jo erinomaisia kakkos-autoja niille talouksille, joissa on pakko olla kaksi autoa.

Yksinkertainen sähköauton tekniikka helpottaa käytetyn ostoa

Käytetyn sähköauton ostamisessa on useita samoja tarkastelun kohteita, kuin polttomoottorisissakin autoissa. Kuitenkin on myös muutamia olennaisia eroavuuksia. Ostamista helpottaa sähkötekniikan yksinkertaisuus, mutta toisaalta akku ja muu hieman vieraampi teknologia voivat aiheuttaa kokemattomalle yllätyksiä tai jopa pettymyksiä, ellei tiedä mitä on ostamassa. Siksi pyrin kirjoittamaan tähän tarinaan omalla Leaf-kokemuksellani käytetyn Nissan Leaf -sähköauton ostajan opasta. Rajaan tämän kirjoituksen vielä tässä vaiheessa koskemaan 24 kWh ja 30 kWh akuilla varustettuja Leafeja.

Vastuuvapauslauseke: tämä tarina ei voi muodostua millään täysin kattavaksi Leafin ostajan huomiointilistaksi, joten ostajan on aina oltava kaikilta osin itse tarkkana. 

Älä maksa liikaa Leafistasi käytettynä -mutta ole erityisen tarkkana halvimpien kanssa

Suomessa on liikkunut jo alle 10000 euron pyyntihintaisia Nissan Leafeja.  Edullinen Leaf näyttää helposti houkuttelevalta hankinnalta. Ole kuitenkin tietoinen muutamasta olennaisesta seikasta, joita saattaa olla edullisen hinnan takana ja ne saattavat vaikuttaa auton käytettävyyteen olennaisestikin. 

Suomessa myynnissä olevissa Leafeissa käytännössä aina akku kuuluu hintaan

Meillä täällä Suomessa ei ole ollut sähköautoissa akku-leasing mallia lainkaan käytössä. Tämä johtunee ehkä autoverotusmallistamme. Siitä on kuitenkin seurannut selkeyttä Suomessa myytävien sähköautojen hintoihin, koska en ole vielä koskaan nähnyt Suomeen rekisteröityä uutta tai käytettyä sähköautoa myynnissä, jossa olisi vuokra-akku, tai akku ei ylipäätään kuuluisi kauppahintaan.

Euroopassa näin ei todellakaan ole. Jos suunnittelet käytetyn Leafin itse hakemista Euroopasta, niin huomioi aivan ensin, että kuuluuko akku kauppahintaan.  

Talvipaketti ei välttämättä sisällä akunlämmitystä 

Suomessa myytävissä autoissa voi olla maininta talvipaketista ja Euroopan autoissa esimerkiksi "Winter-paket". Nämä paketit pitävät kyllä sisällään Suomen talveen erittäin mukavat ja jopa hyödylliset varusteet: ratinlämmityksen sekä etu- ja takaistuinten lämmityksen.

Nuo eivät kuitenkaan vielä takaa esimerkiksi minulle sitä toimintavarmuuden kannalta olennaisinta talvivarustetta, eli akunlämmitintä. Akun lämmitystoiminnon tarpeellisuus on käyttäjäkohtaista. Jos auto on pääosin säilytyksessä lämpimässä tallissa niin sille ei ole tarvetta. Myös eteläisimmässä Suomessa harvemmin on yli -25c kireämpiä pakkasia, jolloin akku lakkaa toimimasta, ellei se lämpiä joko lämmittimellä, ajamalla tai lataamalla. Akun toiminta estetään ohjelmallisesti, jos se menee liian kylmäksi. Minulle akunlämmitys on ehdottoman tärkeä varuste. Olen useammankin kerran sen toiminnan todennut kojelaudan vilkkuvasta led-valosta ja aina on voinut luottaa, että Leafi lähtee millä tahansa pakkasella yhtä vetreästi, kuin kesällä. 

24 kWh ja 30 kWh Leafeissa akunlämmittimen olemassaolon tunnistat erittäin helposti, koska se on vain autoissa, joissa on lampunpesimet. Tämä on ns. Nordic-pakettia. Euroopassa myynnissä olevista se useimmiten puuttuu, sekä yllättävän usein jo nyt myös Suomessa myynnissä olevista käytetyistä. En osaa sanoa, miten asian tunnistaa 40 tai 62 kWh -versioissa.

Mobile.de -palvelussa olevista Leafeista halvimmista osa on alunperin USA-autoja. Nämä tunnistaa 24 ja 30 kWh -versioissa mm keltaisista etuvalojen sivuheijastinista/lampuista tai takavaloissa olevista kahdesta sivuille päin palavista ledeistä. Näissä autoissa voi olla lisäksi esimerkiksi navigaattorin päivittämisestä pientä lisähaastetta sekä kuluja.

 

Erilaisia toimintamatkoja eri vuosimalleissa

Sähköauton toimintamatka ilmoitetaan nykyisin WLTP-normin mukaan, mutta aiemmin yleisesti joko NEDC- tai EPA-normien mukaisina. Nissan ilmoitti aiemimmin autoilleen NEDC-toimintamatkan, joka on ollut uutenakin mahdollinen vain erittäin suotuisissa olosuhteissa (lue ei normaaliliikenteessä). Leafin toimintamatkan odotusarvo on kasvanut muutamaan otteeseen seuraavasti.

  • MY 2011/12 Ilmoitettiin 175 km NEDC, toimintamatka, joka oli todellisuudessa ennemminkin noin 117 km.
  • MY 2013 kerrottiin NEDC-rangen kasvaneen jopa 199 km tasolle. Todellisuus oli kuitenkin lähempänä 120 km tasoa.
  • MY 2014/15 tarjolle tuli myös malli, jossa oli lämmityslaitteena pohjoisen oloissakin energiatehokas ilmalämpöpumppu. Tämä kasvatti käytännön toimintamatkan noin 135 km tasolle. NEDC-lukema pidettiin edelleen 199 km:ssa.
  • MY 2016 24 kWh akkullisen mallin toimintamatka pysyi samana kuin edellisessä. Rinnalle tuli kuitenkin 30 kWh akkuinen malli, jonka todellinenkin toimintamatka oli jo helposti jopa 175 km tai yli.
  • 2018 eli 40 kWh-malli, jonka todellinen toimintamatka ylitti jo jopa 200 kilometrin rajapyykin.
  • 2019 tuli 40 kWh:n rinnalle 62 kWh, jolla pääseekin sitten jo lähemmäs 300 kilometriä tai suotuisissa olosuhteissa jopa yli.

Muita vuosimallikohtaisia huomioitavia seikkoja

Jos myynnissä on ennen huhtikuuta 2012 rekisteröity Leaf, on se varmuudella tuotu jostain käytettynä jossain vaiheessa. Leafien maahantuonti nimittäin alkoi Suomessa vasta huhtikuussa 2012.

2011 - 2012 

  • mallisissa autoissa oli kaikissa perinteisempi vastuslämmityslaite, joka kulutti enemmän sähköä.

2013

  • Suomeenkin tuotujen Leafien kokoonpano siirtyi Englannin Sunderlandiin.
  • Käsijarru siirtyi jalkapoljinmalliseksi.
  • Latausluukkuun tuli valaistus
  • 2013 alkaen lämpöpumppu on ollut tarjolla lisävarusteena tai esimerkiksi Acenta-varustepaketin mukana.
  • laturin möykky poistui peräkontista ja pohjasta tuli tasainen, kun laturi siirrettiin moottorin päälle.

2015

  • Uusi kestävämpi akkukemia
  • Ainakin Acenta-mallissa vakiona mm rengaspaineanturit.

2016

  • Myös 30 kWh akku
  • Carwings ajotietokone muuttui Nissan Connectiksi ja näyttö kasvoi hieman.
  • Eri vuosimalleissa on ollut myös tarjolla erinomaisia LED-ajovaloja. Itse arvostaisin niitä myös käytettyä ostaessani. 

2018

  • Generation 2 Leaf, jossa 40 kWh akku. Todellisuudessa alusta ja runkorakenne sekä tekniikassa paljon samaa kuin aiemmin, joten merkittävästi kohentuneesta ulkonäöstä huolimatta lähinnä facelift- ja akkupäivitys. Jo pitkään palvelleesta moottorista otettiin hieman enemmän tehoa päivitetyllä invertterillä kasvaneen akkukoon mahdollistaessa suuremman ulosottotehon.

2019

  • Leaf e+, eli 62 kWh Leaf ja 40 kWh säilyy rinnalla tuotannossa.

 

Leafin takuu

Jos olen ymmärtänyt oikein, on Leafilla mahdollisesti eri pituinen takuu riippuen mistä osista on kyse sekä akun koosta.

Vuonna 2013 Nissanilla todettiin Leafin akkujen olevan odotettua kestävämpiä ja niinpä akuston takuuta jatkettiin tuolloin jopa takautuvasti jo ajosss olleille autoille. 

Edelleen takuu on Leafille määritelty näin: 

(lähde: Nissan Leaf esite)

  • 5 vuotta / 100 000 km sähköauto-osien osalta
  • 5 vuotta / 100 000 km 24 kWh akulle. Myös akun kapasiteetin lasku alle 9 palkin (12 uudessa)
  • 8 vuotta / 160 000 km 30 kWh akulle. Myös akun kapasiteetin lasku alle 9 palkin (12 uudessa)
  • 3 vuotta / 100 000 km vakio-osille (oma kysymys, missähän tuo raja menee?)
  • 12 vuoden puhkiruostumattomuustakuu

Leafia ei kovin tiuhaan onneksi tarvitse huoltaa, koska Huoltoväli on 30 000 km / 1 vuosi ja huollot ovat ainakin omaan autooni olleet tuntuvasti polttomoottoriautoissa tottumiani edullisempia. Leafin huoltopisteitä on myös hyvin ympäri Suomen.

Akun kunto on erittäin tärkeä tietää

Nissan ilmoittaa Leafin akun kapasiteetiksi 24 kWh ja siitä on uutenakin käytettävissä vain osa, eli noin 22 kWh. 30 kWh Leafin käytettävissä oleva kapasiteetti oli uutena noin 28kW ja 40 kWh Leafin noin 37 kWh ja 62 kWh Leafin noin 58 kWh.

Leafien akkujen kestossa tuntuu olevan vuosimalliin liittyviä eroja. On myös koettu, että erityisen kuumat olosuhteet, joita on Suomea olennaisesti kuumemmissa maissa, saavat akun väsymään nopeammin.

Akun keston suhteen voin omasta kokemuksesta painokkaasti suositella vuoden 2015 tai sitä uudempaa 24 kWh Leafia. Siihen oli sellainen akkukemia, että se ei tunnu menettävän kuntoisuuttaan kovallakaan käytöllä kovinkaan nopeasti.

Leafin mittaristosta näkee suuntaa-antavasti akun kuntoisuuden. 24 ja 30 kWh versioissa akun varaustilan osoittavan näytön palkkien oikealla puolella olevat ohuemmat palkit ilmaisevat akun kuntoisuutta. Täydet 12 ohutta palkkia kertoo, että akku on osimoilleen hyvässä kunnossa. 40 ja 62 kWh malleissa ajotietokoneen valikosta löytyy erillinen kohtansa akun kuntoisuudelle.

Alla 24 ja 30 kWh Leafin mittariston SOH-lukeman tulkintaohjeet:

  • Ensimmäisen palkin osan putoaminen tarkoittaa, että akku varaa enää 85% uuden akun varauksesta. Tämä tarkoittaa enimmillään enää noin 18,7 kWh maksimi energiamäärää, eli matka-ajon toimintamatka on pudonnut jo noin 113 km tasolle. (Uudella noin 137 km)
  • Kahden palkin kadotus vastaa enää 78,75% kapasiteettia uudesta. Tämä tarkoittaa enää noin 17,3 kWh energiamäärää ja noin 105 km toimintamatkaa.
  • Kolmen palkin kadotus tarkoittaa enää 72,5% kyvykkyyttä uudesta, eli enää noin 16 kWh energiamäärää ja jo reilusti alle 100 km toimintamatkaa.

Akun kunnon näkee melko yksinkertaisilla välineillä merkittävästi tarkemmin. Tarvitaan vain OBD-lukija ja puhelimeen LeafSpy-sovellus. Alla on tekemäni video LeafSpyn käyttöönottamiseksi. Vaikka se onkin yksinkertaista, on varsin ymmärrettävää, että kovin moni käytettyä autoa ostava ei tuota lähde asettelemaan. Siksi on hyvä pyytää esimerkiksi kokenutta Leaf-kuljettajaa mukaan omilla laitteillaan akun kunnon toteamiseksi. Tuolla yhdistelmällä kuitenkin näkee tarkasti akun kunnon. SOH-lukema 100 kertoo omassa 73000 km ajetussa Leafissani, että akku on edelleen täysin uudenveroisessa kunnossa. 

LeafSpy käyttöönotto iPhonessa

 

Akun kunto kannattaa testata aina myös pitkällä koeajolla. Oma testini on tuon linkin päästä luettavissa:

Toimintamatka- ja akkutesti Nissan Leafille ajamalla

Jokaisen on itse arvioitava, mikä on mahdollisesti alentuneen akun kapasiteetin vaikutus auton käyttöarvoon omassa ajossa. Jos matkat ovat hyvin lyhyitä, ei tuolla ole vaikutusta.

Kannattaa kuitenkin olla selvillä, että Leafin akun vaihto maksaa noin 5500 - 6500 euroa ja onneksi Suomesta löytyy jo kaksi hyvää yksityistä korjaamoa, jotka tekevät Leafin akustojen vaihtoja.

 

Erilaisia latausominaisuuksia

Leafissa on hitaampaan lataamiseen Type1- tai Type2-liitin, josta auton sisäinen yksivaihelaturi saa latausvirtaa sekä ohjaussignaalit. 

Leafia on käytettyinä tarjolla kahdella eri tehoisella sisäisellä laturilla. Ole tietoinen tämänkin vaikutuksesta omaan käyttöarvoosi sekä jälleenmyyntiarvoon.

  • Hitaampi 3,3 kW -tehoinen laturi lataa siis parhaimmillaankin vain noin 20 km matkaa vastaavan energiamäärän tunnissa.
  • Tuplasti tehokkaampi 6,6 kW sisäinen laturi on sekin vielä lohduttoman hidas esimerkiksi Zoen 22 kW laturiin verrattuna, mutta sen tarjoama noin 40 km lisä energiaan on jo kuitenkin joillekin tärkeä. Itselleni tuo on ainoa olennainen lisävaruste. Ilman sitä olisivat Keski-Suomen matkat olleet mahdottomia toteuttaa, enkä ehtisi kunnolla työpäivän jälkeen enää käymään kaupassakaan.

Mistä sitten auton ostoa suunnitteleva tietää, kumpi sisäinen laturi kohdeautossa on? 24 ja 30 kWh Leafeissa sen näkee helposti auton mittariston näytöstä etsimällä latauksen kestoarvionäytön. Tarjolle tulee 6 kWh latausaika vain autoissa, joissa on tuo tehokkaampi laturi.

Huomioi, että joillain ulkomaisilla markkinoilla Leafia on ollut tarjolla jopa ilman DC-pikalatauksen mahdollistavaa CHAdeMO-liitintäkin. Pikalataus on useille Leaf-käyttäjille tärkeä lisä, jos autolla meinaa yhtään matkailla. Uutena Suomeen maahantuojan kautta tuoduissa autoissa on kaikissa pikalataus ollutkin.

Testaa latauksen ja kaapeleiden toiminta

Itse testaisin AC sekä DC -latausten toimivuuden ajamalla akun selkeästi alle 60% lataustason ja viemällä näihin molempiin lataustyyppeihin. LeafSpy jälleen kertoo tarkoin latauksen toimivuuden ja lataustehon. Huomioi kuitenkin, että molemmissa latauksen maksimi tehoa saattaa rajoittaa latauslaite.

Leafin mukana toimitetaan schuko-latauskaapeli, jonka käyttöä Nissan suosittelee vain tilapäisesti. Tarkista että kaapeli löytyy ja katso tämän latauskaapelin kunto silmämääräisesti. Sen tulee olla kaikilta osin täysin ehjä, eikä kummassakaan päässä saa olla mitään palamiseen tai sulamiseen viittaavia piirteitä. Testaa tämän kaapelin toiminta normaalista pistorasiasta. Jos käytössäsi on LeafSpy, niin voit katsoa, että kaapelin kautta latautuu  noin 1,8 kW teholla energiaa. 

Jos auton mukaan saa Type2 -kaapelin, on se helposti jopa 300-500 euron arvoinen! Tarkista tämänkin kaapelin kunto silmämääräisesti ja testaa sen toimivuus. Jälleen LeafSpy kertoo tarkkaa tietoa. Huomioi, että näissä kaapeleissakin voi olla sellaisia, jotka eivät mahdollista 6,6 kW lataustehoa, vaikka auton laturi tehokkaampi olisikin.

Moottoritilan ja tekniikan arviointi

Nissan Leafin sähkömoottori on käytännön ajossa erittäin hyvin vääntävä ja se tuntuu kestävän hyvin käyttöä. Siinä ei ole käytännössä juurikaan tarkistettavaa. Uudemmissa Leafeissa, joissa laturi on siirretty jo moottoritilaan, on ttse moottori piilossa alhaalla laturin alla. 

Tarkista moottoritilasta, että kaikki kaapelit ovat ehdottomasti ehjiä, siistejä ja varmasti kunnolla kiinni. Tarkista myös jäähdytys- ja jarrunesteiden taso ja laatu. Leafissahan jäähdytysneste taitaa jäähdyttää lähinnä laturia. Se ei jäähdytä esimerkiksi akkuja tai moottoria.

Leafin moottoritilassa on myös 12V akku, josta käytetään auton apulaitteita. Akku latautuu automaattisesti myös mahdollisen varusteena olevan pienen aurinkokennon avulla. Tämä akku vanhenee Leafissakin, kuten muissakin autoissa, joten tarkista sen kunto. Onneksi sen vaihto on halpaa, joten siinä ei sitten kannata säästellä.

Yksittäisistä arvokkaimmista elektroniikan osien vioittumisista olen lukenut Nissan Sähköautoilijat -Facebookryhmästä. Nämä viat ovat ymmärtääkseni onneksi hyvin harvinaisia, mutta herkästi hyvin kalliita korjattavia, joten takuun ja myyjän vastuun selvittäminen on tärkeää käytetyn Leafinkin ostoaikeissa.

Jarrut kaipaavat herkistelyä

Leaf on kokoisekseen autoksi aika painava, mutta jarruja säästää yllättävän paljon enimmillään 30 kW-tehoinen regenerointi. Tyypillisin vaiva Leafin jarruissa taitaakin olla vähäisestä käyttötarpeesta johtuva laahaaminen. Tämän saa korjattua tai korjautettua helposti putsaamalla ja herkistelemällä jarrusatulat. 

Tarkista kuitenkin jarrupalojen kulutuspinta ja levyjen vahvuus, koska jos jarruja ei ole herkistelty riittävän usein, ovat jarrut voineet kulua nopeastikin. Tarkista myös milloin jarruneste on vaihdettu.

 

Renkaat ovat yleistä ja kohtuullisen edullista kokoa

Voimakas sähkömoottorin vääntö ja erityisesti sen käyttö kuluttavat Leafin renkaita joskus nopeastikin, joten kannattaa tarkistaa renkaiden kulutuspinta. Onneksi Leafin renkaat ovat edullista kokoluokkaa, mutta osta vain alhaisimman vierintävastuksen omaavia renkaita Leafiin. Renkaiden vierintävastuksella voi olla helposti jopa 15% vaikutus toimintamatkaan matka-ajossa. 

Leafiin uudet kesärenkaat

Talveksi nasta- vai kitkarenkaat Leafiin? No tässä asiassa on jo itsessään niin vahvoja mielipiteitä, että olennaista on kuunnella omaa mieltänsä. Leafilla ajon kokemuksella itse kuitenkin valitsen Leafiin ehdottomasti mahdollisimman matalan vierintävastuksen kitkarenkaat. Leaf on muutoin hiljainen auto, mutta se on hieman herkkä rengasmelulle, jota nastarenkaistakin aiheutuu. Lisäksi Leafin moottorin ohjaus on niin tarkka, että sillä pärjää erinomaisesti kitkarenkailla.

 

Leafin koripaneeleista osa on alumiinia

Joissain aiemmissa vosimalleissa Leafissa konepelti ja ovet ovat alumiinia, joten ne ja puskurit eivät ainakaan ruostu. Kaikissa vuosimalleissa katto, lokasuojat ja peräluukku peltiä, joten kannattaa tarkistaa niiden ruostevapaus. Itse en ole vielä onnistunut näkemään yhtään pintaruostunutta Leafia. 

Alusta joutuu koville painon ja voiman takia

Iskarit ja alustan nivelet ovat Leafissa kovilla, koska auto on hieman painava ja vääntöä riittää. Tarkista niiden kunto huolella. 

Alusta on huolella suojattu muovipaneeleilla, mutta esimerkiksi takalokasuojien etuosassa on erikoiset "hyllyt", joihin rapaa ja kiviä kertyy. Tarkista muutoinkin pyöräholvien ja alustan ruostevapaus. Olen nähnyt parikin Leafia, joissa moottoritilan pohjalla jäähdyttimen ja moottorin välistä näkyvä poikittainen runkopalkki on ruostunut jo muutamassa vuodessa. Samoin akselistot ja niihin liittyvät osat ovat taipuvaisia ruostumaan. Olen myös lukenut jo muutamassa vuodessa ruosteen heikentämänä katkenneesta etujousesta. Uskottavasti Leafinkin elämää olisi helppo jatkaa pitkästikin laadukkaalla ja varhaisella ruostesuojauksella.

Etujousituksen yläpäiden kiinnitys moottoritilassa on lähtökohtaisesti suojattu kannella, mutta kannustaisin tarkistamaan ruostetilanteen kansien alta ja tarvittaessa vielä ruosteettomat yksilöt ruostesuojaamaan tuolta kohdalta asiaan sopivin keinoin. Suomessakin on tavattu yksilöitä, joissa kuppimaiseen jousituksen yläkiinnityskohtaan on jäänyt seisomaan vesi ja ruoste on jo tehnyt tovin jos toisenkin tehtäviään. 

Sisustus tuntuu kestävän hyvin kovaakin käyttöä 

Istuinverhoilut ja muukin sisustus tuntuvat kestävän hyvin käyttöä. Tarkista ehdottomasti ajoasennon sopiminen omalle kropallesi, koska Leafissa ei ole ohjauspyörässä kuin korkeussäätö. Kuljettajan istuimessa on korkeussäätö, mutta muutoin istuimen säädettävyys on useisiin saman hintaluokan polttomoottoriautoihin verrattuna hiukan rajallista ja esimerkiksi istuinosa on Japanilaisten autojen tapaan hiukan lyhyt pitkille kuljettajille. 

 

Leafin ajotietokoneesta käytetään myös nimitystä Carwings

Riisutummissa varustepaketeissa ei ole ollut tarjolla monipuolista Carwings-ajotietokonetta. Ilman sitäkin kyllä tulee toimeen, mutta Carwings tarjoaa helppoutta ja monipuolisuutta auton lämmityksen ja lataamisen ohjailuun.

Kuitenkin mielestäni vielä olennaisempaa on tarkistaa myyjän osaaminen Nissan Carwingsin data-yhteyksien ja uuden käyttäjän toimintaan saamiseksi. Muut kuin valtuutetut Nissan kauppiaat, jotka ovat Leafien myyntiin koulutettuja tuskin osaavat asiassa auttaa. Kannattaa siis jo ennen ostopäätöstä mahdollisesti myös selvitellä auton vin-numerolla Carwingsin rekisteröinti ja toimintaan saaminen omiin nimiisi. Tuolla yhteydellä ja puhelinsovelluksella on erittäin suuri käyttöarvo todellisuudessa. Sen avulla laitan autoni aina etukäteen lämpiämään ja tarkastelen latauksen tilannetta usein, kun auto on hitaammmassa latauksessa.

 

Sähköauton ostoa suunnitteleva, selvitä tarvittaessa myös koti- ja työpaikkalatsamisen mahdollisuutesi

Olen itse sitä mieltä, että sähköautoilun pitää palkita omistajaansa tai ajajansa myös helppoudella. Helppous edellyttää sen, että säännöllisessä arkiajossa sähköauto latautuu vaivattomasti aina kotona ja tarvittaessa töissä ollessa. Päivittäinen työmatka ei voi perustua matkan varrella lataamiseen.

Etenkin taloyhtiöissä asuvat, selvittäkää etukäteen isännöitsijän kautta, miten saatte helpommin ja halvimmalla pysäköintipaikallenne latausmahdollisuuden. Tähän on olemassa useita hyviä vaihtoehtoja. Esimerkiksi Sähköautoilijat ry on koostanut 

helppo latauspiste konseptin

2018 tai myöhempää 40 kWh-mallia suunnitteleva lue tämä

Tämä blogitarina ei siis koske juuri miltän osin vuonna 2018 esiteltyä 40 kWh Leafia. Kirjoitan siitä oman tarinansa, kunhan siitä saadaan enemmän kokemuksia. Kuitenkin jokaisen 40 kW Leafia suunnittelevan on syytä olla tietoinen #rapdigate-ongelmasta. Se tarkoittaa akun kuumenemista puutteellisen lämmönhallinnan takia sekä sen johdosta pikalataamisen hidastumista. #rapdidgate ei vaivaa eikä haittaa sellaisia, jotka eivät 40 kWh Leafillaan aja yli 400 km kertasuorituksia etenkään moottoritienopeuksia käyttäen. 

 

Vihjeitä autokauppiaille käytetyn Leafin myyntiin

Hinnoittele sisäänostettava Leaf akun kunnon mukaan! 

Selvitä aina ennen käytetyn Leafin sisäänostoa sen akun todellinen kunto, eli SOH-lukema. 

  • Jos akun SOH on esimerkiksi 95-100, niin arvioisin akun osuuden hinnasta edelleen täydeksi. 
  • Jos akku on esimerkiksi SOH 85-95, niin lähtisin pudottamaan jo hyvityshintaa, voidakseni hyvittää ostajallekin. Jos ajatellaan, että SOH 70 on jo aika lopussa, niin SOH 85 olisi jo puolivälissä siitä. Siksi itse vähentäisin hyvitysarvosta noin 2500 euroa, eli hiukan alle puolet akun hinnan vaihdosta.
  • Jos akun SOH on 70, niin vähentäisin hyitysarvosta aika lähelle akun vaihdon arvoa, esimerkiksi noin 4000 euroa.

Hinnoittele myytävä Leafi akun kunto huomioiden ja ilmota se jo myynti-ilmoituksessa

Ilmoita aina siis jo myynti-ilmoituksessa akun kunto uudesta SOH100, tai mikä se nyt sitten onkin. Kuva LeafSpysta tai yksinkertaisimmillaan mittaristosta riittää vakuuttamaan asian oikeellisuutta netissä kohteeseen tutustujalle.

Huolehdi myyntivarastossasi olevan sähköauton akun kunnosta ja lataustasosta

Aja tai ajata asiakkaalla tai myyjällä Leafin akku säännöllisesti aika tyhjäksi ja lataa heti täyteen. Toista tätä joitain kertoja. Sitten vasta, jos on oletettavaa että auto seisoo pidempään aseta 80% lataustason asetus ja lataa siihen. Tällä on uskottavasti vaikutusta akun balansointiin ja siihen, mitä SOH-lukua näyttää.

Varmista hyvä koeajokokemus akun lataamisella!

Kun asiakas ilmoittaa haluavansa etukäteen koeajolle, niin lataa akku etukäteen ehdottomasti 100% asti. Muut koeajon edellytyksethän ovat kyllä autokauppiailla perinteisesti erinomaisessa kunnossa.

Investoi Type2-rasialliseen latauslaitteeseen

Nyt juuri on autokauppiaille oikea aika investoida liikkeisiinsä vähintään yksi sähköauton keskinopea latauslaite. Oikea laite on Type2-rasiallinen, joka antaa mielellään 3*32A latausvirtaa. Tämä on erittäin pieni, jopa alle 1000 euron kulu, joka tulee maksamaan itsensä varmasti takaisin monin verroin. Käytetyt sähköautot alkavat pian tulla myös halleihin.

Pyri tarjoamaan pitkiä viikonlopun koeajoja. 

Sähköauto on edelleen useimmille kuluttajille vieras asia. Siksi ostoaikeisssa olevan autoilijan on selvitettävä harkinnassa olevan sähköauton ja ennen kaikkea sen toimintamatkan soveltuminen omaan arkeen.

 

Uskon, että näillä pienillä muutoksilla on huomattavasti helpompi myydä myös käytettyjä sähköautoja.

Osoite kopioitu

Keskustelu

JamiK
02.03.2017 17.09

Kiitoksia hyvästä jutusta ja vinkeistä.

Kävin tota lielahden yksilöä katsomassa ja vaikutti mielenkiintoiselta vaikka palvelua ei tullutkaan kun ilmeisesti tämän näkönen kaveri ei ole potenttiaalinen ostaja ;) Jäikö autosta muuta erityistä kokeneelle leaf kuskille mieleen kuin akkulämppärin puute?

Sähköllä kulkemisessa on tulevaisuus sen on sähköfillari jo osoittanut mutta nyt kiinnostaisi mahdollisesti autokin päivittää mutta ajankohta/hinta aiheuttaa vielä arpomista...

VM
15.03.2017 16.53

Olenko ymmärtänyt oikein? Leafissa on aina akun lämmitys, jos siinä on lampunpesimet?

Sähköautoileva Motor
21.03.2017 10.55

VM: pääsääntönä siis Euro-malleissa on tuo, että lampunpesimet indikoivat akunlämmitystä. Kannattaa vielä tarkistaa vielä vaikka maahantuojalta ennen ostopäätöstä, auton sarjanumerolla tms. Jenkkimalleissa taitaa olla kaikissa akunlämmitin.

RP
21.08.2017 05.59

Tervehdys, ja kiitokset mielenkiintoisesta blogista.
Mainitset tekstissäsi, että akun uusinta maksaa noin 5500-6500 €. Onko sinulla tietoa, että tällainen tulisi eteen niin onko siinä vaiheessa mahdollista ostaa esim. 24kWh akun sijaan 30kWh akku jos on ostanut vaikka niin vanhan Leafin johon 30kw akkua ei vielä ollut saatavilla tai auton joka myydään edulliseti ilman akkua?

Luin myös jo jostain, että uuteen 2018 malliin huhutaan saatavan 40kWh akkua ja jos tuo sopisi vanhan edullisesti ostetun 24 kWh mallin nokalle niin siitä saisi myös kelpo auton.

Sähköautoileva motor
22.08.2017 06.34

Hei RP,
kiitos viestistäsi. Olen etsiessäni aina löytänyt valitettavasti vain sen suuntaisia vastauksia, että 24 kWh Leafiin ei voi päivittää 30 kWh akkua. Toivottavasti tulisi mahdollisuus päivittää jossain vaiheessa edes johonkin isompaan. 40 kWh akku tulee todennäköisesti olemaan niin erilainen, että se tuskin tulee sopimaan nykyiseen Leafiin. (arvaukseni).

Kalle
06.09.2017 21.14

Mainitsit ohimennen Yhdysvalloista tuodut käytetyt Leafin - onko siis tosiaan niin, että ne menee katsastuksessa läpi ilman vilkkujen, valojen jne. vaihtoa? Entä latauskaapeli? Onko ne helposti muunnettavissa Eurooppalaiseen järjestelmään vai tarvitaanko uusi? Käytetyt Leafit ovat todella halpoja Yhdysvalloissa, jos niitä vain jollain pelillä saisi kuljetettua sieltä Suomeen.

Sähköautoileva motor
06.09.2017 21.50

Kiitos Kalle kysymyksestäsi. En ole tuonut itse enkä valitettavasti noin tarkasti osaa sanoa, mutta kyllä niitä USA-malleja näyttäisi nytkin olevan nettiautossa myynnissä Suomi-kilvissä.

Timo K
31.10.2017 22.39

Moi,
Oletko tietoinen, saako Nissan leafiin jälkikäteen vaihdettua 6,6kw laturin(3,3kw tilalle)?

Sähköautoileva motor
02.11.2017 07.04

Moro Timo K,
kiitos kysymyksestä. Ulkomaisilla nettisivuilla olen lukenut näistä sisäisen laturin päivityksistä nopeampaa. Tiedossani ei ole, että Suomessa kukaan olisi sellaista tehnyt. Tiedossani ei myöskään ole, että NIssan huollosta tuollaista saisi tilattua. Voihan silti saadakin. Mutta siis varmasti on tehtävissä ja etenkin vanhempaan Leafiin, jossa ei enää takuuta tarvitse miettiä ja jos vain oma taidokkuus riittää.

Petri
17.12.2017 00.08

Morjes,
Mitä arvelet jos tuon USA Leafin, niin toimiiko navigaattori?

Sähköautoileva motor
17.12.2017 18.18

Moro Petri,
minulla ei valitettavasti ole tuosta varmaa tietoa. Mutta pitäisin kovin outona, ellei Nissanin maahantuojalla onnistuisi kartan päivittäminen. Varmasti maksaa jotain, mutta tuskin mahdottomia.

SR
06.03.2018 17.18

Moi ja kiitokset oikein mainioista vinkeistä & jutuista. Olen yrittänyt etsiä faktaa 2015 akkukemian eroista esim. 2014 malliin verrattuna, tulokset ovat olleet ristiriitaisia. Onko jossain valmistajan faktaa tähän liittyen? Olen harkitsemassa 2014 ja 2015 mallien välillä. Myynnissä olevissa 2014 autoissa monissa on 6,6kWh laturi kun taas 2015 malleissa tätä ei ole. Toisaalta jos 2015 malleissa on parempi akku, niin kumpi on sitten parempi ostos? Hinnat ovat pitkälti samalla tasolla näiden välillä. 2014 keskimäärin hieman halvempia. Viisautta etsimässä :)

Sähköautoileva motor
06.03.2018 21.18

Moro SR,
kiitos viestistäsi. En nyt mistään löytänyt Nissanin omaa lähdettä näille Lizard-akuille, mutta kyllä se yleisesti niin vahvasti on löytynyt, että uskottavaa se muutos on. Maailmalla on ollut puheita, että aiemmissakin yksilöissä voi olla tämä päivitetyn kemian sisältävä akku. Minulla on vain omakohtaisia ja kuultuja kokemuksia tuon Lizard-akun keston paremmuudesta. Jos löytyy 6,6 kWh laturilla oleva Leafi, jonka akku näyttää SOH100 ja käytännön rangetestikin osoittaa samaa, niin kyllä se varmasti on silloin lähtökohtaisesti vähintään yhtä hyvä ostos.

Tuo 6,6 kW:n laturi on nimittäin itsellä ollut korvaamaton vs 3,3 kW. Mutta olenkin tosiaan seikkaillut tosi paljon pikalatausverkoston ulkopuolella. Silloin se korostuu. Toki siitä on paljon iloa markettien latauspaikoilla myös.

SR
12.04.2018 14.38

Moi! Voisitko ottaa yhteyttä. Olisi muutamia kysymyksiä liittyen: GLO-605 ;) Kiitos.

Sähköautoileva motor
12.04.2018 17.06

Moro SR,
toki mielelläni ottaisin, mutta nyt en aivan tiedä kehen ja miten.
Kontaktoisitko minua vaikka Sähköautoileva motoristi FB-tilini kautta tms?
https://www.facebook.com/sahkoautoilevamotoristi/?ref=bookmarks#

Ari Sorvari
11.05.2018 19.22

Sellaisen huomion tein (mielestäni), kun tuossa nyt tullut katseltua käytettyä.
Että jos auto on 2012 ja 2013 taitteessa otettu käyttöön, huomaa sen onko auto tehty 2012 mallisena siitä jos ratissa ei ole "eco" nappulaa ja vaihteen valitsimessa ei ole B-moodia. Tämä tuli siitä mm. kun peräkonteista ei ole aina kuvaa, jossa näkisi laturin möykyn, tai kone huoneesta josta näkisi onko laturi siellä. Samalla tuo indikoinee sitä, että jos auto on 2012 mallia, myöskään ilmalämpöpumppua ei ole. Mitään varsinaista faktaa tämä ei siis ole, huomio ja ajatus vain. En ole kaikkia käynyt tarkistamassa.

Sähköautoileva motor
12.05.2018 09.41

Moro Ari,
kiitos hyvästä kommentista. Tärkeä ja arvokas huomio.

Tero H
10.07.2018 09.10

Terve,

Kiitos oivallisesta jutusta. Mainitset: "2013 alkaen lämpöpumppu on ollut tarjolla lisävarusteena tai esimerkiksi Acenta-varustepaketin mukana". Onko jokin helppo keino varmistua, onko yksilössä lämpöpumppu vai ei?

Sähköautoileva motor
11.07.2018 22.32

Hei Tero H,
kiitos viestistäsi.
Teoriassa tuon lämpöpumpun olemassolon varmistamiseen on helppo keino. Konepelti ylös ja katsoo. Ongelmahan on siinä, ettei oikein voi tietää, miltä sen lämpöpumpun pitäisi näyttää, ellei ole vertailukohtaa. Tämän jutun moottoritilakuvassa näkyy apukuskin puolella putkia, jotka ovat osa lämpöpumppua.

Toinen keino varmistua lämpöpumpun olemassa olemisesta saattaisi olla LeafSpy. Se erittelee lämpöpumppumallissa lämpöpumpun ottaman energian ja vastuksen käyttämän energian.

Käytännössä itsekin tekisin niin, että googlettaisin kuvia saman ikäisen auton ILP ja ilman sekä vertaisin niitä.

Tietämätön -80
19.10.2019 11.42

Kiitos erittäin hyvästä artikkelista. Tässä on todella paljon hyvää tietoutta.

Sitä jäin miettimään mistä erottaa tälläisen 2015 tulleen "Uusi kestävämpi akkukemia" mallin vrt. aikaisempiin malleihin? Ymmärrän, että lähtökohtaisesti tietenkin rekisteröintivuodesta, mutta onko näitä mahdollisesti ollut myynnissä jo 2014 syksyllä ja/tai vastaavasti vanhanlaisia on rekisteröity vielä 2015 alussa.

Kysymyksissäkin oli tätä aihetta vähän sivuttu ja ilmeisesti jo aikaisemmissa malleissa saattaa olla päivitetty akkukemia, mutta en ole löytänyt tietoa tuohon erottamiseen. Ilmeisesti käytetään nimitystä Lizard.. löytyyköhän se auton tiedoista tms.? Myyjältä varmasti voi kysyä, mutta aika monella autokauppiaalla tuntuu olevan sähköautoista puutteellista osaamista.

Sähköautoileva motor
20.10.2019 20.42

Moi nimim Tietämätön -80
Tuo on käsittääkseni hiukan hankalaa, tarkistaa kumpi kemia on juuri 2015 Leafissa.
Oikeastaan tekisi mieleni ajatella nyt kun kohta käännytään vuodelle 2020, että tuota kemiaa olennaisempi alkaa nyt jo olla se, että vain selvittää sen mielenkiintonsa kohteen akun kunnon. Nimittäin 2015-vuoden autotkin alkavat olla jo kuitenkin jo viisi vuotta vanhoja ja osalla on voitu ajaakin jo yli 200 tkm. Sähköauton akkuahan kuitenkin edelleen lähtökohtaisesti kuluttaa aika ja käyttö.

Tietämätön -80
24.10.2019 08.51

Kiitos vastauksesta.

Nyt perheeseen tuli sitten kakkosautoksi 24kwh 2014 44tkm ajettu Leaf. Täydet palkit ja SOH 94% ja muutkin lukemat näyttää aika hyviltä. Noin 700 pikalatausta (aika paljon) ja 900 hidasta. Ekan työmatkan 25km (kehä1) jälkeen rangea jäljellä huimat 147km ja eilisten koeajojen pohjalta lienee käytännössä n. 150km tuntumassa.

Näillä hinnoilla näitä voi kyllä ehdottomasti suositella etenkin perheen kakkosautoksi jos ajomatkat ovat sopivat ja etenkin jos kotona on mahdollista ladata.

Masa
10.11.2019 18.02

Hei ,
kiitos vinkisitä.
kysessä on leaf:in 2017 30Kwh 6,6 kW latausteho , onks se pahaa tapaa käytetään koti pistoke? joka toinen pävää ?
eli pakko osta Kotilataus boxi (onks mitään boxi kokemusta ja kumpi mielastäsi sopi leaf:lle ? )


"Leafin mukana toimitetaan schuko-latauskaapeli, jonka käyttöä Nissan suosittelee vain tilapäisesti."

mikä on paras latuas rytmi :
--> 20% -- 80 %
-->30 --> 90%
--> 100%
luin eri mielipidet mut , suurin osa ketroi 20-80% onko tä totta tai ei liityi mihinkaan

Tr

Tone
26.10.2020 18.08

Terve, kiitos hyvästä kirjoituksesta - onko vielä ehkä tähän liittyen selvinnyt mistä ulkoisesta seikasta voisi tunnistaa onko 2018 tai uudemmassa Nissan Leaf autossa akunlämmitin jos esim. tuontiauto Euroopasta? Ns. nordic varustelluista mainittiin että sen tunnistaa jos autossa lampunpesimet - haussa jos uudemmissa vastaava tuntomerkkiä kenties tukena. Ymmärsin että akunlämmitin olisi Norjassa, Suomessa Ruotsissa ja Eestissä myydyissä - onko näin?

Tuleva Leafisti?
14.02.2021 12.37

Tämä on oikein hyvä kirjoitus! Lukisivatpa kaikki Nettiauton Leaf-myyjät tämän tekstin ennen kuin laittavat autojansa myyntiin. Näin potentiaalisen ostajan näkökulmasta olisi mukava saada tietää perusasiat (akun koko(!) ja kunto, ilmalämpöpumpun olemassaolo) jo suoraan myynti-ilmoituksesta. Erityisesti tuo akun kuntoisuuden ilmoittaminen edes palkkien avulla taitaa puuttua kaikista Nettiauton ilmoituksista. Onko tämä ilmoittajien puolelta tietämättömyyttä, laiskuutta vai asian välttelyä? Vai onko SOH:n ilmoittamisessa vaarana että sen ilmoittaa niin väärin että se saattaa aiheuttaa reklamaatioriskin jos ostajan myöhemmin toteama SOH poikkeaakin myynti-ilmoituksen lukemasta? Huvittavaa on että kaiken maailman epäolennaisten varusteiden listaaminen on kyllä tehty ihan viimeisen päälle.

pekkab1
23.11.2021 10.48

Onko 2013 malliseenleafiin saatavana päivityksiä, en tarkoita navigaattorin kartta päivityksiä.Tätä ennen oli volvo v 70 ja siinä josain essential huollossa asensivat päivitykset ilmaisesi pyytämättä.Facebookin nissanin sivuilla jollekin oli asennettu päivitys joka liittyyi akkuun.

Ahaa
11.04.2022 20.38

"omassa 73000 km ajetussa Leafissani, että akku on edelleen täysin uudenveroisessa kunnossa" tuohan on mahdottomuus. Ei sellaista akkua olekaan joka ei kulu lataussykleistä.

Sähköautoileva motoristi
14.04.2022 18.50

Moi nimimerkki Ahaa,
kyllä se nyt vaan niin oli. Vielä myydessä, noin 30 kk ikäisenä ja noin 120 tkm ajettuna akun SOH, eli kuntoisuus oli 103% ja käytännön rangetestit osoitti samaa.

Se on sitten eri asia, miten auton BMS asian laskee, mutta kyse on myös akuston ylä- ja alapään tehdyistä ns puskurista.

Toisen Leafini akun SOH oli 30 kk ikäisenä ja 130 tkm ajettuna myydessä 94% ja samassa suhteessa oli rangen muutos.

Duunari maalta
03.11.2023 16.37

Kerroit, että ”Kahden palkin kadotus vastaa enää 78,75% kapasiteettia uudesta.” Nettiautossa on myytävänä 2012-mallinen Leaf, joka minua kiinnostaisi koska siihen minulla olisi varaa. Myyjä kertoo akun olevan oikein hyvässä kunnossa, 10 palkkia 12:sta ja väittää sen tarkoittavan noin 83% kuntoisuutta. Valehteleeko myyjä siis? Tuo 5% ero kai kuitenkin on aika merkityksellinen, ostaisin auton 50km/päivä työmatkaani varten ja haluaisin tietysti että autolla voisi sen ajaa talvellakin.
Enkä 78-prosenttisesti kunnossa olevaa nyt välttämättä oikein hyväksi sanoisi, kohtalaiseksi ehkä.
Aikamoista toiminta- ja ajattelutavan muutosta sähköautoiluun siirtyminen varmasti tulee vaatimaan, ainakin minulta, jonka nykyinen auto on vanha TDI-Golf jolla pääsee helposti yli 1000 km tankillisella.
Mutta ei auta, pakko kai tämä liikenteen murros on hyväksyä ja kestää, vaikka se elämää hankaloittaisikin.

Sähköautoileva motoristi
03.11.2023 19.55

Moi,
Ne Leafin palkit ei olleet (ole) lineaarisesti. 2 palkkia ei 2/12 eli 17%, vaan ne ensimmäiset palkit tosiaan oli enemmän.

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Käytetty sähköauto Leaf Nissan ostajan opas

Arkisto

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) Akku (26) akkuruohonleikkuri (1) Akun kesto (1) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) Ampera-e (2) Ariya (1) Audi (5) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (27) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV6 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Fazua (2) Ford (1) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (2) hiihtoloma (1) historia (1) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (25) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (1) kesärenkaat (1) Kia (5) kitkarengas (1) koeajoraportti (35) Kona (8) korjaus (1) Kulutusvertailu (3) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (13) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (2) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (1) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (42) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (3) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (10) Pikalataus (6) Polestar (1) Polestar 2 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (81) Renault (7) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Skoda (3) Smart (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (238) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (37) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (1) sähköautomatkailu (57) sähköauton kulutus (2) Sähköauton lataaminen (33) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (5) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (8) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (1) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Zoe (10)
nwdb