04.07.2016

Leaf-kuljettajan vierailu Tesla Club Finlandin kokoontumisessa

Tesla Club Finland on Tesla-sähköautoista kiinnostuneiden aktiivinen yhteisö

Tesloja rivissä Heinäkuun 2016 kokoontumisessa Espoon Café Mellstenissä

Näin alkaa teksti Tesla Club Finlandin nettisivuilla.
Ja sitä tuo yhteisö todella on: Aktiivinen yhteisö.
 
Näiden internetsivujen lisäksi heillä on vielä aktiivisempi Facebook-ryhmä.
https://www.facebook.com/groups/TeslaClubSuomi/
FB-ryhmässä on hieman yli 700 jäsentä.
 
Itse tutustuin ja liityin klubin toimintaan ja tarinoihin vuonna 2015. FB-ryhmässä silloin pyydettiin lyhyet perustelut, miksi haluaa mukaan. Itse kirjoitin lyhyesti aidon kiinnostukseni sähköautoihin ja kieltämättä etenkin Teslaan. Sain viipymättä hyväksyvän vastauksen.
 
Tesla Club Finlandin puheenjohtajana toimii Kari Kallonen, johon sain tutustua kesäkuussa 2016 hänen kutsuessaan minut koeajamaan sähköistä Brammo-moottoripyöräänsä.
Kari Kallonen on myös Sähköautoilijat ry:n puheenjohtaja.
 

Tesla Club Finland perustettu 1.4.2014

Tesla Club Suomi sai alkunsa 1.4.2014 kun edelleen puheenjohtajana toimiva Kari sen perusti. Nimi muutettiin nopeasti nykyiseen muotoonsa, eli Tesla Club Finlandiksi. 3.8.2015 puheenjohtaja ja kolme muuta alusta asti aktiivista toimijaa rekisteröivät Tesla Club Finland ry:n. Rekisteröinnillä haluttiin varmistaa, ettei kukaan muu ota tätä nimeä käyttöönsä sekä näin ollen he voivat rekisteröidä myös ko nimellä domainin.

Yhdistys haluaa toimia ketterästi ja olemattomilla kuluilla, joten jäsenmäärän lisääminen ei kuulu sen suunnitelmiin, vaan edelleen perustajajäsenet ovat ainoita. Olennaisempaa on aktiivinen toiminta.

Vastaavia Tesla Clubeja on ympäri maailman eri maissa, mutta suoranaista kansainvälistä toimintaa ei ainakaan vielä ole merkittävästi ollut. Kansainvälinen klubien välinen yhteistyö on ollut lähinnä yksittäisten henkilöiden osallistumista ja seuraamista joidenkin muiden maiden keskusteluissa. Kari arvioi, että ehkä eniten jäsenet seuraavat Tesla Motors Clubia.

Jo 2.5.2014 Tesla Clubilaiset olivat Kauppatorilla USA-autojen kokoontumisessa aiheuttamassa hämmennystä. Kiinnostuksella bensankäryisistä V8-muselikoneista poikkeavat autot kuitenkin otettiin hyvin vastaan. Tesla Club Finland aiheuttamassa hämmennystä kauppatorilla

Tesla Club Finlandin toiminta-ajatus

Tesla Club Finland ry toimii automerkkikerhona, joka valistaa ja opastaa Tesla-merkkisen sähköauton käyttäjiä sekä niistä kiinnostuneita. Lisäksi klubi pyrkii edesauttamaan sähköautojen määrän lisääntymistä Suomeen.

Tesla Club Finlandilla on monipuolista aktiviteettia kokoontumisissaan joka kuukausi

Tesla Club Finlandilla on joka kuukauden eka lauantai aktiivisia tapahtumia. Nämä tapahtumat ovat jakautuneet selkeästi kahteen eri lajiin: a) täysin vapaamuotoiset "renkaiden potkimis" ja kuulumisten vaihtamistapaamiset sekä b) tapahtumat, joihin on ennalta järjestetty sähköautoiluun tai Teslaan liittyvää yritysesittelyä tai ohjelmaa.

Positiivista kateutta olen tuntenut lukiessani FB-ryhmästä kokoontumiskutsuja esimerkiksi Nokialle, jossa osallistujat pääsivät ajamaan moottoriradalla autoillaan. Toisella kertaa heille oli asiantuntija kertomassa aurinkokeräimistä. Näitä esimerkkejä olisi vaikka muille jakaa.

Itse kun seurailen Tesla Club Finlandin Facebook-sivuilla joidenkin jäsenien tarinoita Teslalla tehdyistä Euroopan matkoista, niin en pidä ollenkaan mahdottomana, että joku päivä vielä näen Euroopan Tesla Clubien kokoontumisajokutsunkin. Siitä vasta komea rivistö voisi syntyä ja tämä on Teslalla erityisen helposti toteutetavissa Super Charger verkoston ansiosta. Esimerkiksi Suomalainen ajaa Teslansa Ruotsin kautta Tanskaan ja lataaminen on niin helppoa, että missä tahansa maassa vain ajaa Super Chargerille, kytkee kaapelin ja lataa. Ei mitään eri maiden järjestelmiin rekisteröitymisiä. Näin lataaminen pitääkin ajatella!
 
Tällainen vapaaehtoinen ja ilmainen toiminta on aidosti omiaan lisäämään jo ennestään halutun auton kiinnostavuutta.
 

Tesla Club Finlandin karttapalvelu

Erillisen maininnan arvoinen etu Tesla Club Finlandilla on karttapalvelu, johon he erittäin aktiivisesti päivittävät Tesla-autolle soveltuvat latauspisteet. Kaikki latauspisteet testataan ja kuvataan jäsenten toimesta ennen karttaan lisäämistä.
 
Vastaavia latauspistekarttasivustoja ja mobiililaitesovelluksia on muitakin. Itse käytän eniten PlugShare-nimistä sovellusta mobiililaitteissani. Tästä Tesla Club Finlandin karttapalvelusta tekee erityislaatuisen kuitenkin sen tiedon korkean luotettavuustason lisäksi se, että kartan tiedot toimivat hienosti Teslan omalla isolla kosketusnäytöllä suoraan!

http://kartta.teslaclub.fi
 
kuvassa Teslan 17" näytöllä auton navigaattori
 

Heinäkuun 2016 Tesla Club Finlandin kokoontuminen Espoossa Café Mellstenissä




Nyt oli vuorossa kokoontuminen Espoossa Cafe Mellstenissä, meren rannalla. Tällä kertaa ei kutsussa ollut mainittuna erityistä ohjelmaa. Silti paikalla oli laskujeni mukaan kahdeksan Tesla Model S autoa, yksi Tesla Roadster, yksi Renault Twizy sekä kaksi Nissan Leafia.
 
Varmasti suurin vetovoima tälle tapaamiselle oli autoharvinaisuus Tesla Roadster Sport.
Sen halusin ehdottomasti päästä itsekin näkemään.
 
MInulle olisi tarjoutunut kokoontumisessa myös mahdollisuus koeajaa Roadsteria, mutta omat aikatuluni estivät tämän ja jouduimme valitettavasti jatkamaan matkaamme ennen tämän toteutumista, mutta olemme jo alustavasti sopineet koeajosta omistajan kanssa. Kirjoitan parhaillaan yleisesittelyä ja kylmätyypit -tarinaa Tesla Roadster Sport -autosta.
Tesla Roadster alustava ja lyhyt esittely, eli kylmätyypit :-)
Myöhemmin linkitän tännekin koeajoraportin.

Vieraanvaraista ja avoimesti vastaanottavaista clubitoimintaa

Tesla Club Finlandiin ja sen jäseniin ei liity mitään mystiikkaa. Erittäin mielellään he toivottivat minut ja Ville-poikani heidän tapaamiseensa mukaan asiasta Facebookissa etukäteen tiedustellessani, vaikken Teslaa omistakaan. Sama lämminhenkinen vastaanotto oli itse tapaamisessakin kasvotusten ihmisten kanssa.
 
Tapaamiseen tuli  vierailulle puheenjohtajallekin ilmeisenä yllätyksenä Teslan maahantuojan viestintäjohtaja. Hänen kanssaan keskutelinkin ja hän antoi minulle käyntikorttinsa, jotta saamme sovittua uusien Tesla-autojen koeajot blogitekstejäni varten. Jälleen kerran, huikeaa käytännön markkinointiosaamista Teslalta.

Sähköauto ja sähköisen liikenteen vallankumousta tekevä Tesla tarjoavat otollisen alustan omalle yhteisöllisyydelle

Sähköautoon siirtyminen jo itsessään tarjoaa useita syitä yhteisöllistymiseen.

Uutta sanastoa runsaasti: 

Sähköauto poikkeaa käytöltään oleellisesti polttomoottoriautosta. Sähköautoon siirtyessään autoilija törmää nopeasti hengästyttävään määrään uusia ja outoja lyhenteitä sekä terminologiaa. Useille meistä myös sähkön peruskäsitteet ja lyhenteet ovat periaatteessa tuttuja, mutta sähköautolla liikkuessa ne saavat nopeasti uutta merkitystä. Olen koonnut itse sähköautosanastoa bloghiini omalle alasivulleen: Sähköautosanastoa
 

Sähköautoilulla myös äänekkäitä vastustajia:

Jostain kumman syystä sähköautoja myös vastustetaan erittäin voimakkaasti. Itse en voi käsittää tätä ilmiötä, koska eivät ne ole kenellekään vaaraksi, eikä kenenkään ole pakko ostaa sähköautoa. Monet meistä sähköautoilijoista emme kuitenkaan mielellään haluaisi jättää selviä virheitä ja harhaluuloja vallalleen, kun sähköautoja moititaan. Niihin törmää erittäin usein.
Olen koonnut myös tietopankkia sähköisen liikenteen lähdetietoihin: Sähköisen liikenteen tietopankki
 

Näyttävä ja herkullisen houkuttava auto yhteisöllistyttää jo itsessään

Vaikka ajan itse Leafilla, on pakko sanoa, että Tesla on onnistunut tekemään sähköautosta oikeasti haluttavan. Teslan virtaviivainen ulkomuoto, huippu edistyksellinen teknologia ja päivitettävyys sekä ylivertainen voima käytännön ajotilanteisiin tuovat autoilijoita yhteen.
 
Varmasti on useita muitakin syitä hyvään yhteisöllisyyteen.
Itse kuitenkin nostan kaiken muun yläpuolelle houkuttelevat tapaamiset sekä keskustelualustaksi muodostuneen Facebook-ryhmän, jossa vertaiset pääsevät nopeasti jakamaan omia ajatuksiaan.
 
Meillä ihmisillä on taipumus hakeutua samanhenkisten seuraan kasvotusten, mutta tämä korostuu nykypäivänä sosiaalisen median kanavissa. Eikä siinä ole mielestäni mitään pahaa, päinvastoin. Facebook-keskusteluissa voi riittävän avoimesti keskustella sähköautoilun onnen hetkistä sekä myös kysyä apua tai jopa potea pahoinvointia kun kaikki ei olekaan mennyt kuten oli ajatellut.

Miksi Teslalla on klubi, mutta esimerkiksi Nissan Leafilla ei?

MIstä se sitten johtuu, että Teslalla on aktiivinen ja jopa ei Teslan omistajia houkuttava klubi, mutta esimerkiksi Nissan Leafilla ei ole? Tai ainakaan se ei ole niin houkutteleva, että minä Leafin omistajana siitä edes tietäisin.
 
Huhtikuussa 2016 pohdin blogitekstissäni Teslalla nyt vaan on automallisarja, joka on s.?.X, mikä tekee Teslasta niin houkuttelevan? Kaikkeen tuohon voi vielä lisätä sen, että Elon Musk Tesla auton taustalla on jo monille fanituksen kohde. Tunnustan, etä itsekin ihailen sekä autoa, että miehen toimintaa sen taustalla.

Ehkä vastaus on yhdistelmä sähköautoilijoiden tarvetta ja halua jakaa omassa yhteisössään kokemuksiaan ja sähköautoilun riemuja, sekä toisaalta Teslan innostavuutta automerkinä ja autona.
Toivotan kaikkea hyvää onnea ja menestystä Tesla Club Finlandille.
Tulen varmasti vierailemaan toisenkin kerran klubin tapahtumissa.
 
 

Keskustelu

Ei kommentteja

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

BEV Tesla

Arkisto

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #rapdigate (3) ABB FIA Formula E (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) Akku (26) akkuruohonleikkuri (1) akun koko (13) Ampera-e (2) Audi (4) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) BEV (197) BMW (4) Borgward (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Daimler (1) DS3 (1) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Energiankulutus (18) Energica (3) e-Niro (2) EQC400 (1) E-Tense (1) eTROPHY (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (1) Formula E (4) historia (1) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (13) i3 (4) IAA2017 (14) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Ioniq Electric (7) I-PACE (2) Jaguar (2) kaasuauto (4) kattotaakka (4) Kattoteline (1) Kia (4) koeajoraportti (12) Kona (8) Käytetty sähköauto (7) Latauslaite (4) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (1) Liikennemyymälä (1) Lofootit (3) Mercedes Benz (2) Mini (3) Model 3 (5) Model S (3) Moottoripyöränäyttely (1) moottoriurheilu (4) MP 2017 (1) Nissan (41) Norja (2) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Pikalataus (5) range (3) rata-ajo (2) Rekisteröintitilasto (58) Renault (6) Roadster (3) Scania (1) Skoda (1) Smart (1) Soul EV (2) sähköauto (175) Sähköauto talvella (16) sähköautokokemus (20) sähköautomatkailu (31) Sähköauton lataaminen (16) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (1) sähkölinja-auto (1) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpyörä (6) sähköruohonleikkuri (1) Tampere (2) TEM-tuki (1) Tesla (14) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (7) video (1) Volkswagen (3) VW (3) Zoe (10)
nwdb