28.02.2019

Hiihtolomailemaan mökille 330 km päähän Viitasaarelle 40 kWh Leafilla

Osoite kopioitu

Vielä viime vuonna tein lasten hiihtolomaviikon, eli viikon 9 mökkimatkan edellisellä 24 kWh Leafillani. Silloin matka toteutui 280 kilometrin mittaisena, eli hiukan suorempana ja aikaa siihen kului yhteensä 7h45min. Tänä vuonna 40 kWh Leafilla matka oli jo huomattavasti joutuisamman tuntuista.

(kuvat, joissa näkyy Leafini ovat aiemmilla mökkireissuilla otettuja. Nyt minulla ei ollut aikaa kuvailla mökillä autoa)

Kangasalta Tampereen kautta Viitasaarelle 323 kilometriä

Tällä kertaa mökkimatkaan kuului pikkulenkki Tampereen kautta, josta kyytiin tuli vielä rakkaani sekä pari ihmisen parasta ystävää, eli koiraa. Meitä oli menomatkalla autossa matkatavaroidemme lisäksi kolme ihmistä ja kaksi keskikokoista koiraa. Kattotaakkaa emme tällä kertaa tarvinneet.

Leafissahan on mainiot tilat tällaiseen matkailuun. Tavaratila on suuri ja selkeän muotoinen ja eteen sekä taakse mahtuu hyvin istumaan, kunhan matkalaiset eivät ole paljon päälle 185cm mittaisia. Meidän seurueemme on onneksi selkeästi alle tuon mittaista.

Matka-ajelussa 40 kWh Leafilla ei ole oikeastaa mitään erityistä kerrottavaa näin lyhyillä reiteillä. Matkaa tehtiin aivan normaalisti muun liikenteen mukana aurinkoisessa noin +2°C..+4°C melko tyynessä kelissä. Kaistavahti otti pääosin kuivalla tiellä osaa auton ohjailuun ja adaptiivinen vakionopeussäädin toimi kuin unelma. Lämmönsäätö oli koko ajan automaattiasennolla +17,5°C pyynnillä, jolla autossa tarkenee paremmin kuin hyvin.

Matka-ajossahan Leaf on ihan ok auto, kunhan on tottunut sen Japanilaisen makuiseen ohjautuvuuteen ja pehmeään jousitukseen. Nämä siis ovat kokemuksena lähes ääripää esimerkiksi Volkswagen Groupin tuotteille. Sähköautojen tyyliin Leaf on äänetön moottorin osalta joka tilanteessa, mutta hyvistäkin Nokian kitkarenkaista tulee selkeästi havaittavaa huminaa sisälle. Minä satun olemaan Leafin kuljettajan paikalle sopivan kokoinen, joten siinä on hyvä ajoasento pidemmillekin matkoille, mutta useimmat jäävät kaipaamaan ratin etäisyyssäätöä.

Moottorissa riittää puhtia reippaisiin ohituksiinkin ja väkevä sekä tasainen vääntö yhdessä hyvin toimivan vakionopeussäätimen kanssa pitävät huolen tasaisesta matkanopeudesta. En käyttänyt tällä matkalla auton e-Pedal -toimintoa lainkaan. Ajomoodiksi oli valittu B, eli runsaammin mootorijarrutuksissa regeneroiva.

Menomatkalle kertyi pituutta yhteensä 323,4 kilometriä ja sähköä kului 51 kWh, joten koko matkan kulutukseksi muodostui 15,8 kWh/100km. Uudella 62 kWh akulla varustetulla Leafilla tai Kona Electricin 64 kWh akulla olisi siis tämän matkan tehnyt ilman yhtään välilatausta.

Nyt teimme menomatkalla yhden välilatauksen taktiikalla pysähtyen Jyväskylässä Kivääritehtaankadulla. Tarjolla olisi ollut myös Palokan Lidlillä maksuton pikatalaus. Halusin kuitenkin pysähtyä jo Kivääritehtaankadulle. Kävimme latauksen aikana syömässä latauspaikan vieressä olevassa Fazer Amican ravintolassa ja akkuun ehti kertyä tarpeettomankin paljon energiaa loppumatkaa ajatellen.

Hintaa Jyväskylässä Virtapisteen latauspisteellä lataamiselle kertyi 11,2 euroa ja energiaa otin 31,5 kWh. Auto siis oli latauksessa koko 55 minuutin pysähdyksemme ajan, jolla aikaa käytimme koirat lenkillä ja kävimme syömässä maittavan lounaan. Tämäkin pikalatuspiste on hinnoiteltu aikaperusteisesti maksaen 20c/min. Tarpeettoman pitkästä latauksesta johtuen lataamisessa kertyi sähkölle turhankin paljon hintaa ja sähkön hinnaksi muodostui 35 senttiä/kWh. Lataus käynnistyi ja toimi Virtapisteen RFID-kortilla tälläkin kertaa täysin odotetulla tavalla.

Lopumatka olikin sitten muun liikenteen virrassa ajelua mökille Viitasaarelle asti. Perillä akussa oli vielä sen verran sähköä, että vaikka heti olisi päästy jatkamaan matkaa kaupoille. Nyt ei ollut tarvetta lähteä mihinkään, joten laitoin auton saamaan latausta 10A:n virralla suoraan mökin sähköpääkeskuksen kyljessä olevasta kolmivaihepistokkeesta.

Nyt oli aikaa keskittyä nauttimaan mökillä saunomisesta, kauniista talvisäästä sekä rakkaiden ihmisteni ja koirien seurasta.

Auton akku oli 100% täynnä johonkin aikaan seuraavana päivänä. En tullut edes katsoneeksi, että mihin aikaan, koska sillä ei ollut mitään merkitystä. Nopeampaa latausta tarvittaessa olisin voinut käyttää myös 16A:n latausvirtaa.

Viitasaarelta Tampereen kautta Kangasalle 330,3 kilometriä

Paluumatkalla kyydissä oli yksi lapsi lisää ja enemän matkatavaroita, kuin mennessä.  Keli oli nyt sähköautolle olennaisesti raskaampi, koska tie oli märkä ja satoi vettä ja räntää ja puuskittainen sivuvastainen tuuli oli navakka. Ilma oli noin +1°C ja jouduin pitämään autossa lämmityslaitteen manuaaliasennolla +18°C pyynnillä A/C-asetus käsin päälle asetettuna, koska kosteassa kelissä ikkunat olisivat muuten huurtuneet ikävästi. Leafin lämmityslaitteen automatiikka ei ole kovin fiksu. Se ei esimerkiksi osaa käyttää A/C-toimintoa automaattisesti sisäilman kuivaamiseen.

Paluumatkalla tein kaksi latauspysähdystä, vaikka yhdelläkin olisi pärjätty. Päätin ottaa ensin Jyväskylästä Kivääritehtaankadulta sähköä sen aikaa, kun käytimme koirat lenkillä. Oli tähän Jyväskylän pysähdykseen todellisuudessa toinenkin syy, kuin koirien ulkoilutus. Nimittäin Leafin toimintamatkalaskurissa sekä akun prosenttinäytön laskennassa on ikävä laskentavirhe. Pahimmilaan auto näyttää jopa noin 10% liian alhaista akun varausta. Tiesin, että olisimme päässet Jämsän Patalahdelle saakka ilman välilatausta, mutta tiesin myös, että vankasta Leaf-kokemuksesta huolimatta olisin kohdannut turhaa toimintamatkajännitystä vähän ennen laturille saapumista. Enkä siis siis sitä halunnut matkaseurani takia kokea. Jyväskylässä lyhyen koirien lenkityksen aikana tehty lataus kesti 14 minuuttia, hintaa kertyi 3 euroa ja energiaa siirtyi akkuun 10,4 kWh:n verran. Tuossa latauksessa sähkön hinnaksi muodostui siis 28,8 senttiä/kWh.

Loppumatkaan riittävän latauksen otin Jämsän Patalahden Teboililta päivällistämisemme aikana. Muilta osin paluumatkakin sujui aivan kuten millä tahansa autolla. Ajellen muun liikenteen mukana vakionopeussäädin päällä.

Patalahdenkin lataus tuli tehtyä päivällisen keston takia turhankin ylitäyteen ja siksi hintaakin kertyi tarpeettoman paljon. Tauko kesti yhteensä 42 minuuttia ja siinä ajassa akkuun kertyi 23,78 kWh ja hintaa lataukselle kertyi 8,60 euroa, eli 36 senttiä/kWh.  Paluumatkankin lataukset toimivat kuten niiden kuuluukin, eli ensikerralla RFID:llä aktivoimalla käynnistyen.

Paluumatkalle kertyi pituutta 330,3 kilometriä, sähköä kului yhteensä 56,6 kWh ja keskikulutus oli 17,1 kWh/100km. Paluumatkallekin siis olisi riittänyt 60 kWh akkuinen sähköauto ilman yhtään välilatausta.

Matkaan kulunut aika

Tällä kertaa lataamiseen kului aikaa menomatkalla 55 minuuttia ja paluumatkalla 56 minuutia. Tuon verran olisin halunnut taukoilla joka tapauksessa näin pitkällä matkalla, joten sähköautolla ajaminen ei aiheuttanut enää mitään ylimääräistä matka-aikaan. Toki vielä 40 kWh akullisellakin sähköautolla tulee pysähdyttyä välilatausten takia paikkoihin, joissa en ehkä muutoin tulisi pysähtyneeksi. Tämä kuitenkin vain rikastuttaa elämää.

Seuraava sähköautoni on varustettu yli 60 kWh akulla

Vaikka tällä mökkimatkalla ei ollut mitään ylimääräistä vaivaa saati haasteita tai riskejäkään välilatausten tarpeesta, niin silti olen päättänyt, että seuraava sähköautoni on varustettu yli 60 kWh akulla.

Nämä mökkimatkat ovat pisimmät minulla toistuvat ajomatkat ja haluan ne seuraavalla sähköautollani suorittaa ilman yhtään välilatauksen tarvetta. Tällä varmistan matkan täydellisen sujuvuuden vaikka sähköautojen pian tuleva räjähdysmäinen määrän kasvu ruuhkauttaisikin hetkellisesti latauspisteet. Ruuhkaahan on odotettavissa hetkittäin latauspisteille lähinnä liikenteen vilkkaimpina aikoina, eli lomien ja juhlapyhien aikaan. Kun sähköautojen määrä kasvaa voimakkaammin, on odotettavissa Suomenkin pääteiden varrelle vastaavia monen pikalaturin latauspaikkoja, joita Norjassa jo on runsaastikin. On myös realistista olettaa, että kaikissa vaiheissa pikalatausverkoston laajeneminen ei ehdi pysyä sähköautojen määrän kasvun mukana. 

Lisäksi tuollaisella yli 60kWh akulla varustetulla sähköautolla tämäkin matka olisi ollut vielä hieman edullisempi kuin se nyt toteutui. Yhteensä tälle 653,7 kilometrin mökkimatkalle kertyi nyt hintaa 22,8 euron pikalatausten lisäksi myös loppulatauksista noin 8 euroa, eli yhteensä matkalle kertyi hintaa noin 30 euroa, eli yhteensä non 4,6 euroa/100km. Taloudellisella dieselautolla olisi varmaan päässyt myös alle 40 euron tuon matkan. Mutta kun auto on varustettu yli 60 kWh akulla, niin lataan auton vain mökillä ja kotona ja silloin nyt toteutuneella 16,5 kWh/100 km keskikulutuksella matkalle olisi kertynyt hintaa noin 13 euroa, eli noin 2e/100km. Ei näillä pikalatuksen hinnoilla ole todellisuudessa mitään merkitystä sähköautoiluni kuluihin, koska niitä on kuitenkin niin harvoin, mutta tulipahan tuokin nyt laskeskeltua.

Osoite kopioitu

Keskustelu

Aapeli
02.03.2019 17.53

Näille kysymyksille olisi varmasti parempikin paikka jossain tekstissä jossa käyt aihetta läpi. Laitan nämä nyt kuitenkin tähän koska kattavan blogisi selailuun saattaisi kulua aika tovi:) Valittelet usein että tulet ladanneeksi liikaa energiaa latauspisteiltä. Eikö latauspisteestä voi siis valita manuaalisesti tarvitsemaansa kilowattituntimäärää? Pitääkö latauksen edistymistä seurata ja manuaalisesti olla latausta katkaisemassa oikeaan aikaan? Eikö tulevaisuuden kannalta olisi parempi tehdä latauspisteitä, jotka lataisivat halutun määrän akkua, lopettaisivat lataamisen ja olisivat seuraavan lataajan käytössä ilman, että edellisen lataajan tarvitsisi olla paikan päällä irroittelemassa kaapelia?

Sähköautoileva motor
02.03.2019 20.21

Moro Aapeli,
kiitos viestistäsi.
Ihan ensin: en kylläkään ole valittanut koskaan ladanneeni liikaa. Siinä ei kertakaikkiaan ole mitään valitettavaa. Niin vain käy joskus, eikä se isommin haittaa. :-)

Mutta kysymykseesi: Ei, latauspisteessä ei voi valita haluamaansa kWh-määrää manuaalisesti. Eli kyllä pitää osata käydä katkaisemassa lataus haluamanaan hetkenä. Leafissa näkee mm mobiilisovelluksesta akun varauksen tilan. Harmillisesti tuo mobiilisovellus vain ei ole käyttäjäkokemukseltaan paras mahdollinen.

Tuo ajatuksesi, että voisi määritellä haluamansa kWh-määrän olisi kyllä kieltämättä minustakin tervetullut lisäominaisuus pikalatureihin. Toki pikalatureilla on tärkeää siirtää auto pois laturilta latauksen päättyessä ja vapauttaa laturi seuraavalle tarvitsijalle. Tosin useimmiten, tai lähes aina auto on ollut pikalatauksessa sellaisessa paikassa, että näen sen esimerkisi lounas/päivällispöydästäni. Ei tosin aina ole mahdollista.

Nämä kyllä tarvitsevat hyviä ehdotuksia ja kehittämistä edelleen riittää runsaasti.

Ja myös joo blogitarinoideni kahlaamiseen olisi mennyt kohtuuton aika, joten hyvä kun kirjoitit kommentina. :-)

Marko
09.03.2019 16.14

Moimoi

Jo kolmas Leaf ajossa, aikaisemmat 24 ja 30kw, nyt tuliterä 40kw Tekna.
Ihmetyttää vaan se että uusimmassa lämmityslaitteen käytölle ilmoitetaan selvästi suuremmat arvot , kuin 30kw:ssa? Uusin Leaf on heti sitä mieltä että range:a tulee lähes 60km lisää kun laittaa n. 1,5 Kw kuluttavan lämmityslaitteen pois päältä.
Tietysti se on suhteessa matkaan/aikaan, mutta kun 30Kw ilmoitti että lämppäri vie vaan 15km:n verran mehua akusta.... Oletteko huomanneet samaa, vai onko tämän yksilön guess-o-meter vähän pessimistinen.

Ari Sorvari
09.03.2019 19.37

Omat laskelmat myös ovat sen suuntaiset, että 60kWh akku alkaa olemaan riittävä omiin ajoihin. Vielä en ole voinut laskeskella sitä paljonko esim. n.1200kg asuntovaunu toisi lisäkulutusta, eli pääsisikö tuolla 60kWh akulla ns. riittävää siivua vaikka parin latauksen voimin. Tai tietenkin se riippuu myös latauksen nopeudesta. Jollain Model 3 vehkeellä tietenkin voisi päästä mukaviinkin lukemiin, mutta saako esim. perusversioon koukkua ja jos saa, niin millaisella vetopainolla.

60kWh riittäisi siis 40kWh/100km kulutuksella 150km matkaan ja jos 10min latauksella saisi n.40kWh latausta, voisi ajatella kulkevansa sellaisen +400km jos lataisi kolme kertaa matkalla. Noo, tuo on tulevaisuuden ajattelua, kuten tietysti myös muutenkin tämä.

AAPELIn kysymystä ajatellen, jos käynnistää latauksen sovelluksella, voi latauslaitteesta riippuen lopettaa latauksen myös kännykästä. Mutta monesti latauslaite vaatii vielä kuittauksen itse laitteella. Laskutus myös loppuu usein vasta kun latausjohto irroitetaan. Eikä tämä poista sitä mistä blogaaja puhui, eli autokin on saatava latauslaitteen vierestä pois jotta seuraava mahtuu lataamaan. =)

Sähköautoileva motor
10.03.2019 16.01

Moi Marko,
Minulla on sellainen tuntuva, että 40 kWh:n rangearvain on hiukan aiempia pessimistisempi etenkin kovemmilla pakkasilla. Sinänsä se on hyvä asia.

Marko
12.03.2019 18.29

Moimoi

Sain Amazonilta LElinkin OBD2 adapterin, jota LeafSpy suosittelee. Alkoi pelittämään iphonen kanssa heti ok, mutta autosta kuuluu kuskin takaa jostain alhaalta tsik tsik tsik- ääni n. 30 sek välein aina kun adapteri on OBD-liittimessä kiinni. Oli virta päällä tai ei, ovet lukossa tai ei. Ja tuo adapteri pitäisi olla sellainen joka voi olla aina kiinni...
Onko muitten adapterien kanssa tällaisia kokemuksia?

Sähköautoileva motor
13.03.2019 06.31

Moi Marko,
minulla sieltä takaa kuuluu kuvaamasi ääni esim silloin, kun Nissan EV-Connect mobiilisovellus ottaa yhteyttä autoon. Ei kuitenkaan jatkuvasti. Enkä pysty tunnistamaan, että oma OBD2-lukijani tuota aiheuttaisi. Kannattaisi ehkä Nissan sähköautot FB-ryhmässä vielä kysyä laajemmin muiden kokemuksia.

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) Akku (27) akkuruohonleikkuri (1) akkutakuu (1) Akun kesto (1) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) alustan äänet (1) Ampera-e (2) Ariya (1) Audi (5) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (27) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV6 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Fazua (2) Ford (1) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (2) hiihtoloma (1) historia (1) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (26) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kallistuksen vakaajan pystytanko (1) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (1) kesärenkaat (1) Kia (5) kitkarengas (1) koeajoraportti (35) Kona (8) korjaus (1) Kulutusvertailu (3) kW (1) kWh (1) kWh/100 km (1) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (14) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (2) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (1) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (42) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (3) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (10) Pikalataus (6) Polestar (1) Polestar 2 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (82) Renault (7) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Skoda (3) Smart (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (240) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (37) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (1) sähköautomatkailu (57) sähköauton kulutus (2) Sähköauton lataaminen (33) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) sähköautosanasto (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (5) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (8) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (1) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Zoe (10)
nwdb