04.07.2018

Leonin ensimmäinen katsastus ja päivä filmitähtenä

Osoite kopioitu

Autojen katsastuslaki muuttui tämän vuoden toukokuussa niin, että alle kymmenen vuotta vanhat autot katsastetaan jatkossa joka toinen vuosi ja uudet autot ensimmäisen kerran vasta neljäntenä vuonna.

Kahden vuoden sääntö ei tule kuitenkaan voimaan automaattisesti, vaan auto on katsastettava seuraavan kerran silloin, kun se on rekisteriotteeseen merkitty. Uuteen rekisteriotteeseen tulee sitten merkintä kahden vuoden päähän, jos auto on alle 10-vuotias. Eli esimerkiksi viime vuonna katsastettu kuusivuotias auto katsastetaan tänä vuonna normaalisti, mutta seuraava kerta onkin vasta kahden vuoden päästä.

Kohti nosturia.

Leonin ensimmäinen katsastus piti tehdä viimeistään sinä päivänä kun auto täytti kolme vuotta eli huhtikuun lopulla. Se ei siis päässyt vielä uuteen sykliin. Sillä ei tosin ole merkitystä, sillä sen seuraava kerta on joka tapauksessa kahden vuoden päästä. Vanhan lain aikaan uudet autot katsastettiin kolmantena ja viidentenä vuonna.

Katsastuksessa on aina pieni jännitys, että onko jotain hajonnut, vaikka ei pitäisi. Näin kävi aikoinaan Polo Seniorin kanssa, joka hylättiin, koska jousesta puuttui pala - ja auto oli juuri huollettu!

Leonidas sen sijaan pääsi läpi heittämällä.

Yllättävin juttu tuloksissa oli iskunvaimentimet. Käytin Leonin samalla asemalla kuntotarkastuksessa vuosi sitten ja silloin iskunvaimentimien tulokset erosivat toisistaan tosi paljon. Tämä viittasi piilevään vikaan, vaikka mitään näkyvää vauriota tai vuotoja ei ollutkaan. Iskarit testattiin myös kuntotarkastuksen jälkeisessä huollossa, jolloin niissä ollut enää niin isoa eroa.

Nyt iskunvaimennintesti kertoi, että iskarit olivat yhtä tehokkaat niin taka- kuin etuakselillakin, mikä on ilmeisesti melko harvinaista. Mutta olen viimeiset puoli vuotta joutunut ajamaan kaupunkiin kuoppaisen tietyöalueen läpi, joten ehkä ne ovat siinä jatkuvassa pomputuksessa vetristyneet. Vai mitä sanotte?

Myöskin jarrut olivat hyvässä kunnossa eikä niissä ollut puolieroa kuten viime vuonna. Olivat tainneet herkistyä, kun jarrutin taannoisessa taloudellisuuajokilpailussa kimpaannuttuani niin kovaa, että tavaratkin lentelivät…

Jarrutusvoima oli aavistuksen viime vuotta matalampi, mutta toisaalta autolla jarrutettiin silloin monta kertaa peräjälkeen ennen kuin saatiin hyvä tuloksen. Nyt toimitus meni aika rutiinilla ja jarrujen ja iskarien testaamiseen riitti yksi kerta.

Läpi meni!

Polo Juniorin ensimmäisen katsastuksen yhteydessä kuvattiin työpaikkani tekemälle Muster-katsastusjärjestelmälle mainosvideo. Tänä keväänä kyselivät töissä, että löytyisikö joku jonka auto pitäisi katsastaa, sillä uudesta nettiajanvarauksesta haluttaisiin tehdä video. No minähän olin heti käsi ojossa ja yksi huhtikuinen päivä käytettiinkin sitten videon kuvaamiseen ja auton katsastukseen.

Jos kiinnostaa, niin voitte katsoa videon tuosta alta. Mitään etua en kyllä saanut videon teosta, vaan katsastuksestakin piti maksaa normihinta. (Tiskillä maksaessa olisin saanut jopa nettiä edullisemman hinnan, koska kuntosalini jäsenkortti oikeuttaa alennukseen.) Mutta olipahan hauska päivä!

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Osoite kopioitu

Keskustelu

Säätäjä-Ässä
19.07.2018 15.44

Katsastuksessa suoritettava iskaritesti ei käytännössä kerro muuta kuin sen että iskunvaimennin on täysin kypsä tai edes vähän ehjä.

Mittauksessa on niin monta häiritsevää tekijää, ettei tuloksesta voi päätellä muuta kuin suuren puolieron ja täydellisen hajoamisen.
Pelkästään se että kuinka paljon autossa on kuormaa, vaikuttaa tulokseen huomattavasti, varsinkin jos se on vain toisella puolella (läski katsastusmies), kuinka paljon autossa on polttoainetta, erot rengaspaineissa jne.

Lisäksi auton pyöränripustuksen tyyppi vaikuttaa tulokseen, vähän vanhemmilla jäykällä taka-akselilla varustetulla autolla prosentuaalinen tulos on monesti huono vaikka iskarit olisivat juuri uusitut ja varmasti ehjät. Puoliero on ainoa havaittava suure tässäkin tapauksessa.
Autoilijan onneksi mittaus ei ole hylkäysperuste, vaan hylkäys tehottomasta iskunvaimennuksesta vaatii myös havaintoja koeajolla ja visuaalisesti auton alla (esim. vuoto)

Jenni
19.07.2018 20.51

Kiitos mielenkiintoisesta selvityksestä! Se iskaritesti tuntuu vähän hämärältä, kun antaa vain viitettä. En tiennytkään, että suuri puoliero ei pelkästään olisi hylkäysperuste, vaan luulin että yli 30% (?) ero riittäisi.

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Katsastus Leonidas Seat Seat Leon

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (4) Ajovarusteet (8) Akku (1) AL-Sport (6) Audi (13) Autokauppa (5) Autokoulu (32) Autoliitto (6) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (7) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Crowdsorsa (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (45) EV Challenge (2) FLTP (1) Ford (5) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (43) Hybridiautot (6) Hyundai (6) Jarrut (9) Jenni (40) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (10) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (14) Kevytliikenne (8) Kia (4) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (54) Kojelautakamera (1) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (2) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (58) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (4) Moottori (4) Moottoripyöräily (30) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (71) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (2) Opetuslupa (5) Pimeällä ajo (9) Pohdiskelu (30) Polestar (14) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (17) Reissut (35) Renault (2) Renkaat (36) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (45) Seat Leon (49) Skoda (8) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (27) Sähköauton lataus (1) Takuu (4) Taloudellinen ajo (55) Talvi (39) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (37) Tesla (7) Toyota (9) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (10) Unelmointi (14) Valot (9) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (52) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (17) Yleinen (22) Yliteippaus (1) Äänentoisto (5) Äänieristys (3)
nwdb