30.01.2021

Milloin auton akku pitää vaihtaa? Akunvaihto Leoniin

On taas akunvaihtoviikkojen käsillä eli se aika vuodesta, kun autoista menee keskimääräistä enemmän akkuja vaihtoon.

Pakkasen laskiessa -18 C° asteeseen käynnistysakun kapasiteetista on käytössä enää puolet ja -30 C° asteessa vain neljännes. Kun samaan aikaan vastassa on kylmän jähmettämä moottori, ei huonokuntoinen akku jaksa välttämättä käynnistää enää autoa. Pakkasella akku ei myöskään lataudu yhtä hyvin kuin lämpimämmmällä kelillä.

Mistä tietää, milloin akku pitää vaihtaa?

Se onkin hyvä kysymys. Vähän lähteestä riippuu, mutta keskimäärin nykyisten autojen kestoikä noin 4-5 vuotta.

Akkuneliössä minulle kerrottiin, että joissain dieselautoissa akun saattaa joutua vaihtamaan jopa kolmen vuoden välein. Tämä johtuu siitä, että dieselmoottorin käynnistäminen vaatii akulta enemmän tehoa kuin bensamoottori ja lisäksi hehkutulpat ottavat paljon virtaa. Akkuneliön mies kertoi myös, että akun kapasiteetti voi laskea vuodessa 15%.

Jos ei tiedä, milloin autoon on viimeksi vaihdettu akku, siitä voi yrittää etsiä valmistuspäivämäärää ja sen perusteella päätellä akun ikää.

Auton akku voi kuolla kahdella tapaa. Äkkikuolemana tai hitaasti hiipumalla. Hiipuessaan akku ei jaksa pitää enää varausta ja auton käynnistäminen alkaa kuulostaa raskaalta, koska starttimoottori joutuu käymään pidempään. Jos autoon ei enää syty valot tai radio, niin akku alkaa olla jo tosi tyhjä.

Akun testaaminen

Akun kunnon voi testauttaa autokorjaamossa tai akkuliikkeessä. Siihen ei mene muutamaa minuuttia kauempaa. Akkutesteri kertoo akun varaustilan ja onko se rikki. Valitettavasti laite ei kuitenkaan osaa kertoa, onko akku pian hajoamassa. Se kertoo vain tilanteen siltä hetkeltä.

Akkutesterin näyttämä matala varaus voi kertoa, että akku ei ota enää kunnolla vastaan virtaa. Se ei kuitenkaan ole absoluuttinen totuus. Kyse voi olla myös viasta laturissa tai akku purkautuu jonkin sähköisen vian vuoksi. Tai jos autolla on ajettu vain lyhyttä ajoa, akku ei ole yksinkertaisesti ehtinyt latautua ajon aikana.

Joissain akuissa on indikaattori-ikkuna, jonka väri antaa suuntaa akun varaustilasta. Kovin tarkka se ei kuitenkaan ole.

Akun jännitteen voi mitata myös itse yleismittarilla sammuksissa olevasta autosta. Jos autolla on vastikään ajettu, käytä hetki sähkölaitteita ja anna auton seistä sen jälkeen paikallaan vartti, niin latausjännite laskee pois.

Jos mittari näyttää 12,4-12,7 V, akku on 75-100% täysi. Hyväkuntoisen täyteen ladatun akun pitäisi antaa tulokseksi vähintään 12,5 V. Jos yleismittari näyttää jännitteeksi 11,5 V, akku on totaalisen tyhjä.

Useissa VW-konsernin autoissa, esimerkiksi omassa Seatissa, voi tarkistaa akun varauksen myös suoraan mittaristosta. Kun autossa ei ole virtaa kytkettynä, paina trippimittarin nollauspainiketta pohjaan. Pidä painiketta pohjassa niin kauan, että se nollaa väliaikaisesti tripin, näyttää sitten tekstin “Time and date” ja sen jälkeen tekstin “Battery charge”. Kun painamisen lopettaa tässä vaiheessa, ruudulle tulee näkyviin akun varaus (SOC; state of charge) prosentteina.

Tarkistus kannattaa tehdä ennen ajamaan lähtemistä, koska heti sammuttamisen jälkeen akun varaus on  korkeampi kuin mitä se oikeasti on, kun auto on seissyt paikallaan.

Paina trippimittarin nollauspainiketta niin pitkään, että ruudulle tulee teksti "Battery status".

Akun varaus on 60% eli 12,24 V luokkaa.

Autowikistä löysin listan, josta näkee miten monta prosenttia on mikäkin akun jännite:

  • Täysi akku – 12,72 V
  • 90% – 12,60 V
  • 80% – 12,48 V
  • 70% – 12,36 V
  • 60% – 12,24 V
  • 50% – 12,12 V
  • 40% – 12,00 V
  • 30% – 11,88 V
  • 20% – 11,76 V
  • 10% – 11,64 V

Kävin IKH:n akkukiertueella testauttamassa Leonin akun. Testitulos kertoo, että akku on ehjä, mutta varaus matala. En vain ymmärrä prosenttilukemaa, kun tuolla 11,89 V varauksella sen pitäisi olla 30% eikä 67%.

Autojen sähköjärjestelmästä ja virrankulutuksesta olen kirjoittanut pidemmin, kun kävin aikoinaan kansalaisopiston autonhuoltokurssin.

Uusi akku Leoniin

Vaihdoin Leoniin uuden akun alkuvuodesta, jolloin autolla ja sen akulla oli ikää reilut viisi ja puoli vuotta.

Leon ilmoitti akun alhaisesta varauksesta ensimmäistä kertaa jo viime keväänä. Ei sinänsä ihme, sillä autolla oli ajettu pitkään pelkkiä muutaman kilsan kauppareissuja, joiden aikana akku ei ehdi mitenkään latautua. Viisivuotishuollossa akkutesteri kertoi akun olevan kunnossa, mutta varaukseltaan vähän vajaa. Akku ladattiin ja jatkoin matkaa.

Auto varoitti akun niukasta varauksesta: "Warning: battery low. Please start the engine or switch off the infotainment system."

Syksyllä vähäiset ajot jatkuivat ja seurailin akun varausta satunnaisesti. Mittaristo näytti sen olevan yleensä 60-70% eli aina vähän alakanttiin.

Joulun alla Leon ilmoitti taas, että akun varaus on matala. Mittaristo näytti varaukseksi silloin vain 40%. Ajoin pian sen jälkeen jonkun 60 km, mutta seuraavaan ajoon lähtiessä varaus oli silti vain 60%.

Aiemmista autoistani on molemmista loppunut akku. Totta puhuen en muistanut ekan Polon akun loppumista lainkaan ennen kuin juttu tuli vastaan selatessani vanhoja blogijuttujani. Toisen Polon akku pääsi tyhjenemään aikoinaan lyhyiden ajojen ja kovan pakkasen johdosta. Vajaa pari viikkoa myöhemmin akku oli taas tyhjä, minkä jälkeen selvisi, että akku oli viallinen ja piti vaihtaa kokonaan uuteen.

Jotta pakkaset eivät pääsisi yllättämään Leonia, oli aika kaivaa kaapista esiin salainen ase: Volkswagen hyötyajoneuvojen ajokoulusta joitakin vuosia sitten lahjaksi saatu älykäs Defa SmartCharge akkulaturi. Se on ihan älyttömän kätevä laite! Hauenleuat kiinni akkuun, pistoke lämmitystolppaan ja virta päälle. Laturi tunnistaa millainen akku on kyseessä ja lataa sen täyteen.

Akun latauksen jälkeen ei valitettavasti tarvittu kuin yksi kauppareissu ja varaus oli taas enää 70%. Kyllä se vain olisi vaihdettava uuteen.

Leonin akun lataus Defa SmartCharge laturilla. Kun laturin sijoittelee sopivasti konetilaan, konepellin voi laittaa kiinni niin että se jää tuulihakaan ja laturin piuha vain tulee sen alta, jolloin kukaan ei pääse pöllimään sitä.

Akun vaihdon hinnat

Viime kesän autonhuoltojutussa mietin että voisiko akun vaihtaa itse ja säästää siinä hieman rahaa. Se ei kuitenkaan onnistu enää 2000-luvun autoihin, koska akun vaihdon jälkeen autoon pitää koodata tieto, että akku on vaihdettu uuteen tai nollata vähintään energianhallintaan liittyvät laskurit. Osa autoista vaatii lisäksi että ne pidetään apuvirrassa koko akunvaihtoprosessin ajan.

Leonin alkuperäinen akku on malliltaan 6R0 915 105 B ja sen kapasiteetti oli 69 Ah. Tarjouksia pyytäessä ei periaatteessa tarvitse tietää kuin auton rekisterinumero, niin liikkeet osaavat sen perusteella tarjota oikeaa.

Kysyin tarjouksen Leonin akun vaihdosta Akkuneliöstä sekä Jyväskylän Facebook-ryhmässä usein suositellusta Mikan ja Anssin Autohuollosta. Jyväskylän Autotarvikkeen (Seat merkkihuolto) hinnan olin kysynyt jo viime keväänä ja se oli varsin suolainen.

Mikan ja Anssin Autohuolto oli kympin kallimpi kuin Akkuneliö, mutta päätin vaihdattaa akun silti heillä, koska Akkuneliöön ei voinut varata aikaa enkä halunnut joutua jonottamaan. Lisäksi MA sijaitsee kävelymatkan päässä meiltä kotoa.

Tätä juttua varten kysyin vielä uudelleen Jyväskylän Autotarvikkeen hinnan. Kertoessani hintavertailusta sain kalliin alkuperäisakun lisäksi tarjouksen Economy-akusta, joka oli niin edullinen, että akun vaihto olisi ollut halvinta merkkiliikkeessä. Viime keväänä sitä ei ehkä tarjottu koska auto ei ollu vielä ihan viittä vuotta vanha. Seatin sivujen mukaan Seat Economy -osat on nimittäin kehitetty alkuperäisosista yli 5-vuotiaille autoille ja ne vastaavat laadultaan ja sopivuudeltaan alkuperäisiä.

  • Akkuneliö: 229 e Exide AGM 70 Ah 229 e (akku + asennus)
  • Mikan ja Anssin Autohuolto: Varta E39 74 Ah AGM 239 e (akku 199,90 e + asennus 30,10 e)
  • Jyväskylän Autotarvike: Seat alkuperäinen 69 Ah EFB-akku 332 e (akku 276,30 e + asennus 55,70 e)
  • Jyväskylän Autotarvike: Seat Economy-akku 227,70 e (akku 172 e + asennus 55,70 e)

Uudessa akun runsaampi kapasiteetti kävi ilmi heti vaihdon jälkeen, sillä Leonin start-stop-järjestelmä sammutti auton pysähtyessä useamman kerran vaikka on pakkasta ja autolla ajettu käynnistyksen jälkeen vain muutama kilsa! Vanhalla akulla start-stop ei toiminut ellei ollut lämmin keli tai autolla ajettu huomattavan pitkä matka.

Keskustelu

Valtteri
30.01.2021 23.53

Nuo jännitelukemat muuttuvat sitten akun lämpötilan mukaan. Pakkasessa ne ovat noin 0,2v pienempiä.

Akunvaihdon voi koodata helposti joku, kenellä on tarvittava ohjelma esim. VCDS.

Jenni
31.01.2021 12.10

Kiitos kommentista! Mulla tosiaan puuttuu tarkempi tieto pakkasen vaikutuksesta jännitelukemiin. Olisko eri pakkasilla vielä eri vaikutus, kuten kapasiteetinkin kanssa.

Valtteri
31.01.2021 12.54

Nuo jännitteet muuttaa suoraan lämpötilan mukaan. Nuo jännitelukemat taitaa olla 25c lämpötilassa, ja jännite muuttuu ehkä 0,04v/10c, eli 0c pitäisi lisätä jo 0,2v, ja kovemmalla pakkasella lisää. Akku tosin on pitkään ulkolämpötilaa huomattavasti lämpimämpi. Ja pienikin kuormitus alentaa jännitettä. Pelkkä jännite ei siis ole kovin tarkka keino arvioida varausta.

Jenni
31.01.2021 20.41

Tuo akun kuntotuloste on otettu suoraan ajon päätteeksi ja pakkasta taisi olla silloin muutama aste. Matkaa ei ollut kuin kolmisen kilometriä alla, joten akku tuskin oli ehtinyt lämmetä.

Akun varauksen voi ilmeisesti mitata myös akkuhapon ominaispainosta tms.? Onnistuuko se nykyisillä suljetuilla huoltovapailla akuilla? Tai hetkinen, mitkäs akut nyt onkaan huoltovapaita...

Henrik
31.01.2021 22.24

Jännitetaulukko akun varausasteesta pitää paikkaansa vain kun akkua ei kuormiteta ja se on saanut tovin asettua. Jo oven avaus ja konepellin avaus laskee jännitettä hetkellisesti eikä yleismittarilla saa oikeaa tulosta. Kun akkua kuormittaa eli esimerkiksi käynnistyksen yhteydessä, tipahtaa jännite hetkellisesti selvästi. Webaston pyöriessä jännite voi myös olla alle 12V. Testerin lukemista on vaikea vetää johtopäätöksiä testitapaa tarkemmin tuntematta.

Jenni
31.01.2021 22.46

En tullutkaan ajatelleeksi, että tosiaan eihän auton ovet ja konepeltikään aukea ilman sähköä. Taulukko pätisi siis vain irralliseen akkuun.

Jostain luin, että kuormittaessa akun jännitteen pitäisi pysyä 11,5 V yläpuolella, mutta en löytänyt siitä mainintaa kuin yhdestä lähteestä niin en kirjoittanut tähän.

Merkkihuollon akkutesteri ei kertonut lainkaan jännitettä, vaan vain että akku on ehjä ja vaatii latausta. Ehkä se johtuukin juuri tuosta, ettei volttimäärä kerro hirveästi mitään? Auton omaa prosenttimittaria pitäisin suuntaa antavana, kun se menee 10%-yksikön pykälissä. Toki sekin vaatii että lukeman ottaa kun auto on ollut paikallaan.

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Akku Huolto Leonidas Seat Seat Leon

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (3) Ajovarusteet (8) Akku (1) AL-Sport (6) Audi (13) Autokauppa (2) Autokoulu (32) Autoliitto (6) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (7) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (42) Ford (4) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (40) Hybridiautot (6) Hyundai (3) Jarrut (9) Jenni (37) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (9) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (13) Kevytliikenne (8) Kia (3) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (50) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (1) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (47) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (3) Moottori (3) Moottoripyöräily (29) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (66) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (2) Opetuslupa (5) Pimeällä ajo (8) Pohdiskelu (30) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (16) Reissut (33) Renault (2) Renkaat (35) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (42) Seat Leon (45) Skoda (8) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (16) Takuu (4) Taloudellinen ajo (51) Talvi (35) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (35) Tesla (5) Toyota (9) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (9) Unelmointi (14) Valot (8) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (52) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (16) Yleinen (22) Äänentoisto (4)
nwdb