30.03.2014

Ja sitten kuolo korjasi Polon akun

Tammikuisessa blogimerkinnässäni kerroin, kuinka Polon akusta loppui virta kovilla pakkasilla sen oltua pari viikkoa ajamatta. Ilmeisesti Polo oli loukkaantunut, kun ajelin vain laina-Mazda3:lla. Hinaus-Team kävi sitten herättämässä Polon henkiin Volkswagenin Liikkumisturvan piikkiin ja pääsin taas liikkeelle ja ajoin akun täyteen.
 
Kun minun puolentoista viikon päästä piti seuraavan kerran lähteä Pololla liikenteeseen, olin kaukaa viisas: menin jo paria päivää aiemmin kokeilemaan, onko Polo vielä kaverini. Tarkoituksena oli myös ajaa pieni lepyttelylenkki, että akussa varmasti riittää virtaa. Kuinkas sitten kävikään? Akku oli tyhjentynyt niin totaalisesti, että auto ei näyttänyt enää mitään elonmerkkejä! Viimeksi vielä ovet aukesivat ja valot syttyivät, mutta nyt auto oli ihan totaalisesti kuollut.
 

Siinä paha missä mainitaan.

Seuraavana päivänä selvittelin, miten Polo saataisiin takaisin elävien kirjoihin. Akkulaturi olisi auttanut, mutta minulla ei sellaista ollut, sillä kuten ironisesti edellisen merkinnän kommenteissa totesin, tuskin hankin sellaista ennen kuin Polo jättää seuraavan kerran pihaan… Se tapahtui aika paljon aiemmin kuin olisin arvannut!
 
Soittelin sitten Autotarvikkeelle ja kysyin, mitä kannattaisi tehdä. Huoltoneuvoja kehotti tuomaan auton heille, koska akun vaihtaminen uuteen menisi huolenpitosopimuksen piikkiin. Polon käynnistyksessä Volkswagen Liikkumisturva ei kuitenkaan tullut enää kysymykseen, koska se tarjoaa vain yhden avunantotapahtuman per huoltoväli. Olisi pitänyt viedä auto huoltoon heti ensimmäisen akun loppumisen jälkeen.
 
Entä korvaisiko Polon vakuutus hinauksen/apuvirran antamisen? Yllättäen If-vakuutusyhtiö ei voinut kertoa sitä minulle, koska Polon vakuutus on mieheni nimissä! Perheemme vakuutukset ovat yhteisen sopimuksen alla, mutta sillä ei ollut merkitystä, vaan vakuutusneuvoja pyysi miestäni soittamaan heille ja kysymään. Mitä jos mies olisi ollut vaikka työmatkalla jossain huitsin Nevadassa eikä olisi voinut soittaa? Noh, nyt pystyi soittamaan ja selvisi, että vakuutus korvaa hinauksen ja antaa sijaisautonkin PAITSI jos vian syynä on akun hyytyminen pakkasessa.
 
Koska Liikkumisturva ja vakuutus olivat pois suljettuja vaihtoehtoja, kysyin apua kaveriltani, joka auttoi käynnistämään edellisenkin Polon. Apuvirran antaminen uusille autoille ei ole välttämättä terveellistä (niin antavan kuin ottavankaan auton näkökulmasta), mutta kaverilla oli akkuboosteri, jolla autolle saa virtaa turvallisesti. Itse asiassa hinausmiehellä taisi olla ihan vastaava laite. Se kiinni Poloon, virrat päälle ja johan käynnistyi!
 

Akkubuusterilla saa herätettyä auton akun turvallisesti henkiin.

Saatuani Polon käyntiin ajoin sen suoraan Autotarvikkeelle ja pyysin laittamaan kuntoon. Sovittiin, että tarkistavat akun ja vaihtavat sen uuteen, jos se on rikki. Noh, akku oli kuollut niin totaalisesti, että akkutesteri ei ollut suostunut mittaamaan sitä ollenkaan. Hyvä niin, sillä nyt kun akku piti vaihtaa uuteen, siihen pystyy taas luottamaan 100%. Jos vanha olisi jäänyt, olisi jäänyt myös jatkuva epävarmuus, että milloin se taas tyhjenee.
 
Akun testaus, uusi 61 Ah akku ja vaihto menivät tosiaan Polon huolenpitosopimuksen piikkiin. Kustannuksia niistä kertyi yhteensä 212 e, mistä alkuperäistarvikeakun osuus oli melko suolainen 163 e. Tarvikeakku olisi maksanut satasen. Huolto ei kysynyt, kumman haluan, mutta olisin kyllä valinnut tuon alkuperäisosan. Haluan mennä alkuperäistarvikkeilla ainakin niin kauan kuin tuo huolenpitosoppari on autossa, vaikka suoraanhan ne ovat minun rahojani, jotka sitä hyödyntäessä kuluvat. Tämä on vähän tämmöinen tunnejuttu.
 
Uuden akun myötä Polo on käyttäytynyt taas niin kuin kunnon auton kuuluu. (Tosin luovuinhan mä samoihin aikoihin myös Mazda3:sta...) Akkulaturia en ole jaksanut hankkia edelleenkään, luotto on kova että nyt taas kestää.

Edit 9.7.2014: Pyysin Autotarvikkeelta yhteenvetoa huolenpitosopimuksen laskuista blogausta varten. Siinä samalla ilmeni, että akun uusiminen oli mennyt suurimmaksi osaksi liikkeen "goodwill" piikkiin eikä huolenpitosopimuksesta veloitettu kuin 48 e (vaikka kustannus oli 212 e). Nähtävästi siitä syystä, että auto on melko uusi ja vähän ajettu, joten ei pitäisi akun kuolla. Olipa iloinen yllätys! =)

Keskustelu

Säätäjä-ässä
02.04.2014 11.31

Kannattanee tarkistuttaa ettei Polossa jokin kuluta virtaa koko ajan. Nimittäin 3 vuotta ei ole normaali elinikä varsinkaan laatumerkkiä olevalle ensiasennusakulle. Jos tietty autolla ajetaan jatkuvasti 2km kahdesti päivässä, niin sekin kyllä syö akkua pahasti, varsinkin talvisaikaan.

Seisotuksen, varsinkaan noin lyhyen ajan ei pitäisi tehdä akulle yhtään mitään. Tästä tuli epäilys että autossa on jokin piilovirrankuluttaja joka tyhjentää akkua jatkuvasti pikku hiljaa vaikka auto seisoo.
Kunnossa olevan akun pitäisi käynnistää pari kuukautta seissyt auto ilman ongelmia

Jenni
03.04.2014 21.35

Jos jokin vie Polossa virtaa, niin se on Driveco. Se on kyllä EC-Toolsin mukaan tsekattu, että menee oikeaoppisesti lepotilaan. Syksyllähän Polo ilmoitti kerran vähäisestä latauksesta ja silloin tarkistutin asian.

Miten latausta kannattaisi tarkkailla? Hankkia yleismittari ja tsekata akun varaus ajon jälkeen ja seuraavan kerran ennen seuraavaa ajoa, joka ehkä olisi viikkoa myöhemmin jos on vähäajoinen viikko?

Voi tietysti olla, että Polon akku ihan oikeasti vaan tyhjeni kovilla pakkasilla pitkien ajojen puutteessa. Katsoin ajopäiväkirjaa Drivecosta ja sen mukaan Pololla on ajettu ennen akun loppumista 4.1. 30+30 km ja sitten 10-13.1. välillä 9 ajoa, yhteensä 30 km. 14.1. siirsin sen 20 asteen pakkasessa parkkiruudusta toiseen ja jätin niille sijoilleen 9 päiväksi, missä ajassa akku tyhjeni. Eli viimeiset ajot olivat keskimäärin 3 km pyrähdyksiä. 23.1. latasin akun muka täyteen ja kävin parissa kaupassa autolla ja jätin sen sitten 10 päiväksi ruutuun, missä ajassa akku tyhjeni lopullisesti...

Säätäjä-ässä
16.04.2014 09.18

Jäipäs tähänkin vastaamatta, pahoittelut.

Piilovirrankulutuksen saa helpoiten selville seuraavasti: Tarvitaan yleismittari, ja kiinto- tai hylsyavain millä saa akunkengän irti.

Irrotetaan akun miinuskenkä. Tämän jälkeen asetetaan yleismittari virranmittausasentoon. Yhdistetään yleismittarin toinen johdin kiinni irrotettuun kenkään, ja toinen akun miinusnapaan. Auton pitää tietysti olla "pimeänä" eli avaimet mieluiten taskussa. Johtimia voi siis ihan käsin pitää kiinni kengässä ja navassa, ei tarvitse kummemmin kiinnittää. Mittausta tarvitsee jatkaa vain niin pitkään että mittarin lukema vakiintuu.
Jos mittari näyttää että virtaa kulkee ~yhtään niin silloin joku kuluttaa virtaa koko ajan. Nykyautoissa on kaikenlaista härpätintä, mutta jos virtaa menee ainakaan yli 0,5A, on jotain vialla. MOOTTORIA EI SAA TÄSSÄ MITTAUKSESSA KÄYNNISTÄÄ! Ei lähde käyntiin ja mittari hajoaa.

Toinen testi joka hieman kertoo akun kunnosta, on starttitesti. Nyt yleismittari jännitteenmittausasentoon, ja mitataan jännite akun plus- ja miinusnapojen välistä. Lepotilassa mittauksen pitäisi näyttää 12-13V. Sitten mitataan sama jännite startin aikana. Eli toinen mittaan ja toinen starttaa auton normaalisti. Startin aikana kytätään että kuinka alas jännite laskee hetkellisesti. Jos jännite kyykkää kylmällä moottorilla 8V alle niin akku alkaa olla joko tyhjä tai sitten muuten finaalissa.

Varoituksena seuraava: Varmista että yleismittari on oikeassa asennossa. Yritys mitata jännitettä virta-asennossa johtaa mittarin välittömään rikkoutumiseen.

Jenni
16.04.2014 09.30

Suuret kiitokset yksityiskohtaisesta vastauksestasi! Tuo starttitesti on muuten tehty Pololle aikoinaan autonhuoltokurssilla, otin siitä oikein videonkin mutta en tullut koskaan bloganneeksi. Se ei tietenkään kerro mitään nykyisestä tilasta, kunhan mainitsin että jotain tuttuakin ohjeissasi oli.

Voisin lähteä seuraavaksi yleismittariostoksille. Vähän pelottavia minusta kaikki sähköön liittyvät jutut ovat, mutta näillä ohjeillasi taidan uskaltaa kokeilla. =)

Jenni
16.04.2014 09.48

Osaisitko vielä suositella, millainen mittari kannattaisi hankkia? Hirveän montaa kymppiä en viitsisi siitä maksaa, koska käyttöä on niin vähän.

Säätäjä-ässä
17.04.2014 09.58

Ihan Bilteema tahi Motonet. Halpistenkin tarkkuus riitää kyllä autohommiin.
Vaikka tällainen http://www.motonet.fi/fi/tuote/493127/Digitaalinen-yleismittari-MAS830

Mikäs näitä on kirjoitellessa. Blogisi on vallan mainio ja ennenkaikkea asiapitoinen.

Jenni
17.04.2014 10.44

Jahas blogger hukkasin kommenttini. Vaihteeksi.

Mutta kiitos vinkistä. Lähinnä mietin, että pitääkö mittarissa olla hainhampaat kiinnittämistä varten, vai riittäkö tuollaiset pienet piikit. Koska niin auliisti vastailet kysymyksiini, niin osaisitko vinkata jotain hyvää momenttiavainta? Mitä niistä kannattaa maksaa ja onko joku Motonetin malli mistään kotoisin?

Kiitos kehuista, lupaan jatkaa samaan malliin! =)

eph
18.04.2014 14.44

Suosittelen kyllä sen akkulaturin hommaamista. Kustannus asennuksineen noin satasen. Sen saa kytkettyä lohkolämmittimen yhteyteen niin että kun tolpasta tulee virtaa lämppärille akku latautuu siinä sivussa. Eihän nuo mitään älyttömän tehokkaita ole latureita ole (olettaen että tolpasta tulee virtaa sen 2h kerrallaan) mutta varmistaa liikkeellelähdön pakkasaamuina.

Jenni
22.04.2014 20.18

Syvällä sisimmässäni olen samaa mieltä, että ei olisi varmaan pöllömpi hankinta. Kuulostaa kätevältä. Mutta piru olkapäälläni sanoo, että kyllä tuo uusi akku nyt tulee kestämään, mitä suotta! Eli vaikka kuinka olisi hyvä, niin jäänee hankkimatta kunnes...

Säätäjä-ässä
28.04.2014 09.44

Jaa niin, täällä oli kyselty vielä momenttiavaimistakin..

Meinasin suositella ihan bilteema-motonet-linjan ~20e malleja, mutta viime aikoina on oman vastaavan toiminta tuntunut siinä määrin epämääräiseltä että lienee syytä investoida ainakin kalliimpaan, paremmasta sitten tiedä...

Ehkä tämä http://www.motonet.fi/fi/tuote/765004/Momenttiavain-40-210Nm-12PRO tai tämä http://www.motonet.fi/fi/tuote/765012/Momenttiavain-Michelin-12 voisi olla uskottavia.
Heikosti kokemusta ns. laadukkaista momenttiavaimista niin paha sanoa juuri mitään...

Jenni
28.04.2014 22.43

Kävin jo ostamassa yleismittarin ja samalla momenttiavaimen. Mukaan tarttui IKH:n avain 59 eurolla. Jälkeenpäin selvisi, että olisi pitänyt ostaa hylsyjäkin. xD No oppia ikä kaikki ja kävin hakemassa semmoiset ja kiristin pultit. :) Ostin tommosen kalliimman avaimen niin pitäisi olla sitten hyvä. :)

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (2) Ajovarusteet (8) AL-Sport (6) Audi (13) Autokoulu (30) Autoliitto (4) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (6) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (40) Ford (3) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (38) Hybridiautot (6) Hyundai (3) Jarrut (9) Jenni (37) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (8) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (13) Kevytliikenne (8) Kia (2) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (46) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (1) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (44) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (3) Moottori (3) Moottoripyöräily (29) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (62) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (1) Opetuslupa (3) Pimeällä ajo (8) Pohdiskelu (30) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (16) Reissut (33) Renault (2) Renkaat (34) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (40) Seat Leon (42) Skoda (7) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (14) Takuu (4) Taloudellinen ajo (49) Talvi (35) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (34) Tesla (5) Toyota (8) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (9) Unelmointi (14) Valot (8) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (51) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (16) Yleinen (22) Äänentoisto (4)
nwdb