17.04.2017

Auton kuntotarkastus

Osoite kopioitu

Leonidas täyttää huhtikuun lopussa kaksi vuotta, mikä tarkoittaa sitä, että sen takuuaika umpeutuu. Nyt olisi siis korkea aika korjata siitä kaikki viimeiset viat valmistajan piikkiin! Toki valmistajan virhevastuu jatkuu tämän jälkeenkin, mutta silloin on pystyttävä osoittamaan, että kyseessä on valmistusvirhe.

Leonia on pitänyt käyttää takuuhuollossa turhan paljon. Ovien resonointeja on korjailtu huollossa 3-4 kertaa. Ensimmäisenä syksynä piti vaihtaa takaluukun kahvan mikrokytkin, kun se lakkasi toimimasta. Viime syksynä puolestaan vaihdettiin takaluukun kaasujouset, kun ne eivät jaksaneet nostaa luukkua enää ylös nollakelissä sekä korjattiin kuljettajan oven asentoa, koska ajoviima vihelsi sen yläreunassa.

Varsinaiseen ajamiseen liittyviä vikoja Leonissa ei ole ollut, vaan se on ollut koko ajan tasaisen luotettava kulkija. Mutta voiko sinä olla piileviä vikoja, joita en huomaa? Juttelin asiasta Autoliiton koulutuspäällikkönäkin tunnetulle kaverilleni ja hän suositteli käyttämään auton puolueettomalla osapuolella kuntotarkastuksessa ennen takuun loppumista. Ei sieltä välttämättä mitään löydy, mutta parempi katsoa kuin katua.

Auton kuntotarkastuksen voi teettää useimmilla katsastusasemilla, ja onpahan A-Katsastuksella oikein Autotohtori-nimellä kulkeva tarkastusohjelmakin.

Leonin kuntotarkastus

Valitsin Leonin tarkastuspaikaksi paikallisen Meidän Katsastuksen, koska se oli minulle tuttu paikka Polon katsastuksesta. Meidän Katsastus noudattelee kuntotarkastuksessa pitkälti normaalin katsastuksen rutiineja. Asiakkaan tarpeen mukaan autosta voidaan tarkistaa myös vain jokin tietty kohta, jolloin hintakin on alhaisempi.

Leonista pyysin syynäämään tarkkaan alustan rakenteet ja yleensäkin kaikki sellaiset jutut, mitä tavisautoilijana en itse havaitsisi. 

Tarkastus alkoi aseman pihassa tehdyllä pienellä koeajolla, jossa testattiin jarrut ja kuulosteltiin ohjauksen ääriasennot.  

Leon tulossa iskunvaimennin- ja jarrutestiin.

Hallissa autosta testattiin ensin normaalin katsastuksen tapaan iskunvaimentimet ja jarrut.

Iskunvaimennintestissä etuakselin iskunvaimentimien ero oli 10 %, mutta taka-akselilla eroa oli vähän reilummat 19 %. Ero voi johtua viasta oikeanpuoleisessa takaiskunvaimentimessa tai sen kiinnityksessä, mutta auton alustaa tutkiessa sieltä ei löytynyt mitään poikkeavaa. Nyt ero lukemissa viittaakin kuulemma lähinnä siihen, että iskariin saattaa olla tulossa jossain vaiheessa jotain vikaa. Mielenkiintoista nähdä, millaisen lukeman testi antaa vuoden päästä, kun Leon pitää katsastaa.

Iskunvaimennintesti paljastaa akselin iskarien keskinäisen eron. Samalla se myös kertoi Leonin etuakselin painon, joka näytti olevan 800 kg.

Jarrutestissä etujarrut olivat yhtä tehokkaat, mutta takana puolieroa oli 12 %. Kuulemma vasta yli 20% erosta kannattaa huolestua ja vasta 30 % ero johtaa hylkäykseen katsastuksessa. 

Todennäköisesti Leonin takajarruissa on vikana vain käyttämättömyys, sillä muutaman dynamometrillä tehdyn jarrutuksen jälkeen kehnompaa tulosta antanut oikea takajarrukin hieman vetristyi.

Katsastaja kertoi, että heillä on sanonta, että "sen minkä jarrupaloissa säästää, sen muissa jarrulaitteissa häviää". Eli jos ei jarruta, jarrupalat eivät kulu, mutta jarrusatulat ja -levyt tuppaavat ruostumaan, ja niiden uusiminen on huomattavasti jarrupalojen uusimista kalliimpaa.

Ruostuminen uhkaa erityisesti takapäätä, koska suurin osa auton jarrutehosta on etuakselilla. Pienissä ja kevyissä autoissa tämä vielä korostuu ja takajarrut ovat todella vähällä käytöllä. Taloudellisesti rullailevankin kuskin kannattaa siis välillä tehdä tyhjällä tiellä muutama oikein kunnon jarrutus, jotta jarrut pysyvät kunnossa eikä pihistely käänny itseään vastaan. 

Kaikki Leonin jarrujen osat olivat lähemmällä tarkastelulla erinomaisessa kunnossa ja jarrulevytkin olivat ihan kiiltävät. Tämä oli positiivinen yllätys, sillä Polossa jarrulevyt tuppasivat ruostumaan käytön puutteessa.

Leonin takajarrujen testaus jarrudynamometrillä.

Jarrujen voiman mittaus. Kuvassa yksi lukuisista jarrutuksista, en tiedä mitä jarrua tässä testattiin.

Aikoinaan autonhuoltokurssilla sain kotiläksyksi tehdä Polo Seniorilla kunnon jarrutuksia, koska jarrulevyt olivat niin ruosteessa. Vanhasta blogimerkinnästä paljastui lisäksi, että pari vuotta ennen autonhuoltokurssia olin joutunut uusimaan jarrulevyt ihan vain siksi, että ne olivat umpiruosteessa. Mä olin ihan unohtanut koko tapauksen! Luulenpa, että se saattoi käydä vähän kukkaron päälle...

Jarrujen ja iskarien tarkastuksen jälkeen tarkastettiin ajovalojen suuntaukset. Tämä kiinnosti minua kovasti, sillä muistelen lukeneeni, että joissain Leoneissa valot ovat osoittaneet vähän mihin sattuu - tosin kyseessä saattoi olla pitkät valot. Katsastuksessa suuntaukset tarkastetaan kuitenkin vain lyhyistä, sillä vain niiden valokuvion on oltava määrätyn muotoinen, etteivät valot häikäisi vastaantulijoita. Leonidas ei pettänyt, vaan sen valokuvio oli erinomainen!

Auton valojen suuntauksen testauslaite.

Lähivalot eivät saa häikäistä vastaantulijaa, joten vain valon oikea reuna saa nousta vaakaviivan yläpuolelle.

Valojen jälkeen kurkistettiin konepellin alle ja etsittiin mahdollisia vuotoja moottoritilasta. Ei näkynyt. Joissain liikkeissä kuntotarkastukseen kuuluu myös nesteiden jäätymis/kiehumispisteiden tarkastus, mutta Meidän Katsastuksella sitä ei tehdä. Myöskään akun kuntoa ei testattu, vaikka se olisi mielestäni ollut ihan kiinnostava tieto.

Nosturilla auton alapuolelta tutkittiin niin paljon kaikkea, että en pysynyt kärryillä. Noh, toisaalta ne olivatkin ne asiat, mitä en itse tunne ja miksi kuntotarkastukseen tulin. Ainakin sieltä tarkistettiin mahdolliset nestevuodot, alustan rakenteet, akselit, jouset, iskunvaimentimet, pakoputkisto, renkaiden kiinnitykset ja kaikennäköiset nivelet, laakerit ja suojakumit.

Seurasin auton alla katsastajan touhuja ja kyselin paljon kaikkea, koska olen autojen suhteen ikuisessa kyselyiässä. Katsastaja totesikin, että tarkastuksesta tuli oikeastaan autotekniikan luento, kun auto oli niin hyväkuntoinen. Mutta ei haittaa! En muista läheskään kaikkea kuulemaani, mutta hirveän kiinnostaa oli. :)

Akseliston osien, ohjauksen, jarrujen ja renkaiden tutkimista.

Kuntotarkastuksen hinta ja hyöty

Auton kuntotarkastus maksaa netistä löytämieni hintojen perusteella keskimäärin 90 euroa, ja sen verran se maksaa normaalisti myös Meidän Katsastuksella. Leonin tarkastaminen maksoi 60 euroa, koska jätin siitä pois päästö- ja OBD-mittaukset. Mutta miksi hinta on niin paljon kovempi kuin katsastuksen? Kuulemma siksi, että aikaa menee tuplasti verrattuna katsastukseen. Tämä taas johtuu siitä, että se on katsastusta kokonaisvaltaisempi (tarkistetaan mm. maalipinta) ja auto käydään läpi asiakkaan kanssa yhdessä keskustellen.

Leonista kuntotarkastus ei paljastanut mitään takuukorjattavia kohtia eikä oikeastaan muutakaan. Ehkä se oli vähän turha parivuotiaalle 22 tkm ajetulle autolle, mutta tulipahan käytyä. Täytyy muistaa, että tuloshan sekin on, että ei ole mitään vikaa. Takaiskunvaimentimien erosta meinasin kyllä mainita huollossa, mutta tuskin niille mitään tehdään.

Leonin kuntotarkastuksen yhteenveto.

Vanhempaa autoa ostaessa tai myydessä kuntotarkastus ei ole yhtään pöllömpi ajatus, jos lähipiiristä ei löydy ketään autotietäjää tai ei itse tunne autoja. Vajaa satanen on lopulta aika pieni hinta siitä, että saa tiedon useamman tuhannen euron arvoisen auton todellisesta kunnosta ja mahdollisista korjaustarpeista.

Osoite kopioitu

Keskustelu

Ei kommentteja

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Katsastus Kuntotarkastus Leonidas Seat Seat Leon

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (4) Ajovarusteet (8) Akku (1) AL-Sport (6) Audi (13) Autokauppa (5) Autokoulu (32) Autoliitto (6) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (7) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Crowdsorsa (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (45) EV Challenge (2) FLTP (2) Ford (5) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (43) Hybridiautot (6) Hyundai (6) Jarrut (9) Jenni (40) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (10) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (14) Kevytliikenne (8) Kia (4) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (54) Kojelautakamera (1) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (2) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (58) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (4) Moottori (4) Moottoripyöräily (30) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (71) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (2) Opetuslupa (5) Pimeällä ajo (9) Pohdiskelu (30) Polestar (15) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (17) Reissut (35) Renault (2) Renkaat (36) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (45) Seat Leon (49) Skoda (8) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (28) Sähköauton lataus (1) Takuu (4) Taloudellinen ajo (56) Talvi (40) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (38) Tesla (7) Toyota (9) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (10) Unelmointi (14) Valot (9) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (52) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (17) Yleinen (22) Yliteippaus (1) Äänentoisto (5) Äänieristys (3)
nwdb