11.04.2016

Leonin takuukorjauksia

Osoite kopioitu

Mahtaakohan olla kovin montaa uutta autoa, josta ei löytyisi jotain pientä vikaa luovutuksen jälkeen? Minulla ei ole tietoa asiasta, mutta jostain syystä olen saanut mielikuvan, että kyllä aika monesta jotain pientä fiksattavaa löytyy. Niinpä en ollut mitenkään yllättynyt, kun Leonistakin löytyi muutama takuukorjattava juttu.

Löysin suurimman osan vioista jo parin ensimmäisen kuukauden aikana. En kuitenkaan pitänyt kiirettä sen viemisessä Jyväskylän Autotarvikkeelle, sillä halusin löytää ensin kaikki viat, ettei tarvitsisi rampata huollossa useampaan kertaan.

Korjaaminen venähti lopulta tosi pitkän ajan päähän, sillä minun ja huoltoneuvojan ristiin menneiden lomien takia sain vietyä Leonin huoltoon vasta lokakuun alussa. Blogaus vasta venähtikin, sillä se jäi syksyllä kaikkien muiden juttujen jalkoihin ja jäi sen jälkeen pyörimään luonnoksiin. Mutta nyt lopulta se on tässä. :)

Sarvet konepellissä

Leonin ensimmäinen valmistusvirhe löytyi ennen kuin se oli ehtinyt olla meillä viikkoakaan. Olin vienyt auton aamulla Glosspointille pintakäsittelyyn ja ruokatunnilla Leo soitti minulle. Keskustelu meni suunnilleen näin:

- Leo tässä terve. Istutko?

- Ei kai sulla ole mitään ikävää kerrottavaa?

- No ei mun oo pakko kertoa.

- Kerro nyt kumminkin...?

- Leonin konepellissä on kaksi pattia. Ovat tulleet siihen jo tehtaalla.

- Graaah! ;___;

Kun hain autoa Glosspointilta, varauduin kauheisiin kuhmuihin, mutta onneksi ne eivät olleet niin isot kuin pelkäsin. Normaalissa valossa niitä ei edes huomaa, mutta ne löytyvät helposti konepellin heijastuksia katsomalla jos tietää mistä etsii. Jäljet ovat konepellin etuosassa noin 20 cm päässä keskipokkauksesta sen molemmin puolin. Ilmeisesti jäljet ovat tulleet jo hyvin varhaisessa vaiheessa, sillä ne ovat vain kaksinkertaisen konepeiton päällikerroksessa, mutta sen alapuolella näy mitään. Myöskin maalipinta on "sarvien" kohdalta täysin ehjä. Liekö jokin kokoonpanorobotti aiheuttanut ne. Enivei ei tällaisia kuuluisi konepellissä olla.

Kävin huoltoneuvojan pyynnöstä tsekkaamassa muiden Autotarvikkeella myynnissä olevien Leonien konepellit läpi varmistaaksemme, ettei tämä ole ominaisuus. (Seatit myydään eri toimipisteessä kuin missä huolto, joten huoltoneuvoja ei voinut verrata niitä saman tien.) Kävin kaikki myynnissä olevat Leonit läpi automyyjän kanssa eikä yhdessäkään ollut jälkiä konepellissä, joten kyseessä on valmistusvika. Mitään jäljille ei kuitenkaan voi tai ainakaan kannata tehdä. Tärkeintä minulle asiassa olikin, että siitä meni tieto tehtaalle.

Leonin konepellin kuhmujen sijaintipaikat.

Hallin kattovalon heijastuksessa näkyvä nyppy paljastaa, että konepelti ei ole tasainen. Tässä vasemmanpuoleinen nyppy, oikealla se on ihan samanlainen.

Äänilähde vaihtui omia aikojaan

Leoniin voi liittää muistitikun hanskalokerossa sijaitsevaan Media-In-pistokkeeseen, jollainen oli Polossakin. Kuuntelin kesällä lähinnä radiota, mutta satunnaisesti auto oli sitä mieltä, että on muistitikun vuoro ja alkoi soittaa musiikkia siitä. Aloin seurata asiaa ja huomasin, että auton tärähtäminen esimerkiksi hidastetöyssyssä vaihtoi äänilähteen. Parhaimmillaan musiikki lähti soimaan, kun otin jonkun tavaran pois hanskalokerosta ja muistitikku vähän heilahti! Kyseessä oli selkeästi jonkinlainen kosketusvika.

Mieheni mielestä muistitikun irrottaminen autosta oli riittävä ratkaisu, mutta minusta pistoke vaati fiksausta, sillä pitäähän muistitikku pystyä olemaan pistokkeessa vaikka sitä ei kuuntelisikaan. Ennen korjaamolle vientiä laitoin muistitikun takaisin kiinni autoon, mutta vaikka kuinka nitkuttelin tikkua ja Media-Inin johtoa, äänilähde ei vaihtunut. Ehkäpä liitin tai tikku ei ollut kesällä kunnolla kiinni, vaikka mielestäni ne yhtä tarkkaan silloin testasin. Noh, pääasia että toimii nyt kunnolla.

Handsfreen ääni ei kuulu

Jos autossa on varusteena handsfree, niin sitä mielellään myös käyttäisi. Leonin handsfreen äänenlaatu on kuitenkin niin huono, että sillä voi soittaa vain pakolliset puhelut. Minä kuulen kyllä hyvin vastapuolen jutut, mutta oma ääneni hukkuu taustameluun, jos nopeutta on 80 km/h tai yli. Mieheni on valittanut tästä lukuisia kertoja eikä äitinikään halua puhua kanssani kuin pakolliset asiat, jos soitan hänelle autosta. Sitten vastapuoli saa selvää jos korotan ääntäni, mutta ei siinä ole mitään järkeä että handsfreehin pitäisi huutaa. Jos mieheni puolestaan soittaa autosta minulle, saan hänen äänestään selvää, mutta taustamelu on kyllä silloinkin tosi kova.

Testasin handsfreetä eri puhelimilla ja myös toisella Leonilla, mutta aina sama vika - vika onkin siis ominaisuus. Handsfreen mikrofoni sijaitsee auton katossa valokatkaisimien takana oikealla puolella. (Sama sijoittelu on muuten kaikissa VW-konsernin autoissa.) Se on kuulemma joskus huonosti paikallaan, mikä voisi aiheuttaa huonon kuuluvuuden, mutta huoltomies avasi kotelon ja totesi sen olevan ihan oikein paikallaan. Todennäköisesti ääneni kuuluukin niin huonosti lähinnä siksi, että istun autossa hyvin edessä, jolloin mikrofoni jää enemmänkin pääni yläpuolelle.

Voi vain miettiä, miksi mikrofonia ei ole voitu sijoittaa A-pilariin, mihin se jälkiasenteisena aina laitetaankin. Nyt autossa on puhuttuva puhelimeen hyvin kuuluvalla äänellä ja vastapuoli joutuu silti kestämään voimakasta taustamelua. Kerrassaan heikko esitys! :/

Leonin handsfreen mikrofoni on kuvan yläreunassa keskellä näkyvä tumma suorakaide.  

Takaovien alta tulee hiekkaa sisään

Kummallisin vika Leonissa on hienon hiekan tunkeutuminen autoon sisään takaovien alta. Huomasin hiekan kertymisen ekaa kertaa kesäkuisen Ecorun-harjoittelun jälkeen ja aloin sen jälkeen seurata asiaa. Jos autolla ajaa pöllyävällä hiekkatiellä, sen jälkeen pääsee pyyhkimään hiekkapölyä vasemman takaoven penkin vierestä ja turvavyön tyvestä.

Huollossa oven sovitusta ja tiivisteitä tutkittiin tarkasti ja poistettiin jopa penkki ja ovipahvit, mutta mikään ei selittänyt, miksi hiekkaa tulee sisään. Sen sijaan olivat huomanneet, että hiekkaa tulee sisään oikeanpuoleisenkin takaoven alta, vähän vähemmän vain.

Muistaakseni huoltoneuvoja kertoi, että jollain asiakkaalla oli ollut samanlainen vika autossa ja sitä oli korjattu lisäämällä tiivistettä. Tämän seurauksena ovi ei kuitenkaan enää aukea niin kevyesti, sillä auton sisään tulee tavallaan tyhjiö. Eli tämäkään ei ole oikein toivottu tilanne. Toistaiseksi Leonin ongelmaa tyydytään vain seuraamaan. Talvella pelkona oli pöllyävän lumen tunkeutuminen sisään autoon, mutta onneksi se sentään pysyi poissa.

Hienoa hiekkaa takapenkin sivussa.

Ovet resonoivat

Leonin raivostuttavin vika on/oli ovet, jotka resonoivat karkealla asfaltilla ajaessa. Alussa resonointeja oli vähän, mutta parin ecorunin jälkeen resonointi muuttui yhä yleisemmäksi. Pahimmillaan samaan aikaan melusivat vasen ja oikea etuovi sekä oikea takaovi. Pari kertaa kuoroon liittyivät lisäksi kojelaudan oikea etunurkka ja oikea A-pilari. Suoraan sanottuna meinasi välillä järki lähteä, jos autossa ei soittanut musiikkia.

Foorumikeskustelujen perusteella Leonin etuovien LED-valonauhat ovat hyvin yleinen resonoinnin lähde, jonka saa fiksattua kiilaamalla nauhan väliin pahvia tai jotain. Yhdellä reissulla tungimme nauhojen väliin yksi kerrallaan Hesen alekuponkeja, mutta edes tarjoushampurilaiset eivät saaneet autoa hiljenemään. Sen sijaan ääni hiljeni heti, kun oven verhoilua painoi kevyesti kyynerpäällä.

Joillain Leonin LED-valolistojen tiivistys on riittänyt hiljentämään ovien särinät. Tässä testataan Hesen kuponkien toimivuutta äänenvaimentimena, mutta valitettaavsti huonolla menestyksellä.

Huoltoneuvoja kertoi, että ovien resonoinnit ovat Leoneissa varsin yleisiä ja niihin olikin tehtaan puolesta useita korjaustiedotteita. Huollossa kaikki ovipahvit avattiin ja ovien sisään laitettiin tehtaan osoittamaa huopanauhaa ääntä vaimentamaan. Valitettavasti tämä ei poistanut ongelmaa kokonaan, vaan ääni vain muuttui toisen sävyiseksi. Maallikon kuulostaa siltä, kuin ovien sisällä olisi johtoja, jotka pääsevät liikkumaan ovien sisällä vapaasti ja kaipaisivat kiinni teippaamista.

Koska talvi oli tulossa ja ilmat kylmenneet, totesimme huoltoneuvojan kanssa, että jatketaan resonointien selvittämistä vasta keväällä. Talvisin autot natisevat muutenkin siinä määrin, että on turha yrittää korjata natinoita ennen kelien lämpenemistä.

Talvella ovien resonointi oli kyllä välillä todella raivostuttavaa. Ja kun jossain vaiheessa ovet olivat hiljaa, katto alkoi vuorostaan natista. Ymmärsin huoltoneuvojan puheista että siinä olisi kyse jäätyneestä kondensiovedestä kattoverhouksen välissä, tosin en ymmärrä mistä sitä sinne on päässyt ja miksei edellisessä autossa ollut mitään vastaavaa.

Takaluukku ei aukea

Lokakuussa Leon oli pakko viedä huoltoon, sillä eräänä päivänä sen takaluukku lakkasi aukeamasta. Kahvaa kääntäessä kuuluu normaalisti pieni mikrokytkimen ääni kun lukitus aukeaa, mutta nyt reaktio oli sama kuin jos lukitun auton takaluukkua yrittäisi avata. Eli auto ei reagoinut mitenkään, vaikka keskuslukitus oli auki.

Tämä oli ihan selkeä vika, joka korjaantui vaihtamalla takaluukun kahvan mikrokytkin uuteen. Case closed.

Seatin logoksi naamioitu takaluukun kahva. Tykkään tästä jo Polosta tutusta kahvasta huomattavasti enemmän kuin monien autojen pienistä napeista joita saa etsiä sormituntumalla.

Seuraavat huolto- ja korjaustoimenpiteet

Nyt kun alkaa olla kevät ja pian ehkä lämminkin, voisin pikkuhiljaa varata huollon, jossa jatketaan ovien resonointien selvitystä. Kuten mieheni sanoi, "tässä on nyt vuosi aikaa saada auto hiljaiseksi" eli vuosi vielä takuuaikaa jäljellä. Ajattelimme, että kun kuitenkin joutuvat taas purkamaan ovet, että siinä yhteydessä ovien sisään voisi lisätä äänieristeitä ovien sisään sopuhintaan meidän piikkiin. Ilmeisesti se ei kuitenkaan käy, vaan takuukorjaukset on tehtävä erikseen kun ne ovat tehtaan korvaamia. Huoltoneuvoja kuitenkin ehdotti, että voisimme keskustella automyyjän kanssa jonkinlaisesta vastaantulosta. Katsotaan mihin päädytään. Itse ei viitsitä verhoiluja käydä kuitenkaan irrottelemaan.

Meinasin vaihdattaa toukokuussa myös Leonin moottoriöljyn; kenties tuon saman huollon yhteydessä. Tehtaan huolto-ohjelman mukaan öljynvaihto tehdään kahden vuoden / 30 tkm välein, mutta otin jo Polon kanssa linjan, että vaihdetaan öljyt kerran vuoteen. Tämä oli silloisen huoltoneuvojankin henkilökohtainen suositus, kun autolla ajetaan paljon lyhyttä matkaa vaihtelevissa lämpötiloissa. Keski-Euroopan kelit eivät ole autolle niin raskaat, joten siellä kahden vuoden väli varmaan toimiikin, mutta suurien lämpötilanvaihtelujen Suomi on autolla hieman rankempi.

Seatilla on muuten juuri nyt kampanja, että koko mallistoon saa 5 vuoden / 100 tkm takuun, kun tilaa auton 30.6.2016 mennessä. Olisi muuten kelvannut meillekin! Omassa Leonissa on perinteinen saksalaisten autojen kahden vuoden takuu. Jos takuuaika olisi viisi vuotta, autoon ei varmaan olisi tullut otettua huolenpitosopimusta, vaan maksaisin huollot ennemmin käytön mukaan. Nyt huolenpitosopimus on ennen kaikkea turvaamassa, että vaikka autosta räjähtäisi moottori kahden vuoden jälkeen, niin meille ei tulisi siitä ylimääräisiä korjauskustannuksia, vaan maksan vain huolenpitosopimuksesta 46 e/kk.

Huoltoa odottavat Seatit lokakuisena aamuna Autotarvikkeen pihassa.

Osoite kopioitu

Keskustelu

zsi
13.04.2016 16.24

Kummastuttaa tuo VW/Seat-takuukäytäntö Suomessa. Kahden vuoden takuu on nykyisin varsin vaatimaton, mutta muualla Euroopassa, Saksassakin, sen kaksivuotisen saa volkkariinsa jatkettua kolmeen, neljään tai viiteen vuoteen varsin kohtuullisella hinnalla . Suomessa maahantuoja sen sijaan pakottaa ottamaan huoltosopimuksen, jos haluaa lisäturvaa yllättävien vikojen varalta kahden vuoden jälkeen. Itselläni on ensimmäinen volkkarini menossa ja toki huoltosopimus mukana. Tuo takuuasia saattaa kuitenkin olla seuraavan autonvaihdon yhteydessä tekijä, jonka takia valikoituu joku ihan muu merkki.

Kiitti tiedosta
17.04.2016 20.26

Seat Leonia olen itsekin harkinnut mutta tämän luettuani ounasteluni auton laadusta osoittautuu oikeaksi. Itselläni ei hermo kestäisi juosta yhtenään huollossa uuden auton kanssa. Leon ei ole niin halpa auto että sen kohdalla natinat voisi hyväksyä, kuten ehkä esim. Dacian kanssa voisi ajatella.

Polo2014
19.04.2016 19.49

Tuo ovien eristys on muuten ihan kannattavaa. Olen Polosta vaimentanu jo aikasemmin takakontin ja pyöränkaaret ja nyt purin kaikki ovet ja niihin vaimennusmattoa (joka ei ime vettä). Auto on nyt muutenkin hiljainen verrattuna alkuperäiseen mutta ovet menee kiinni niinkuin esim kalliimmassa mersussa ja suurin hyöty on, että kaiuttimet toimivat aivan eri tavalla kun ovessa ei mikä kumise tai resonoi ja natinat ovat pois. Oviprojekti maksoi alle satasen kun itse teki :)

Polo2014
23.04.2016 19.49

Unohtui kokonaan edellisestä kommentista että pahin natina jonka luulin tulevan kokoajan ovesta tulikin b-pilarin verhoilusta. Kannattaa sekin tutkia jos mikään ei auta kun nuo äänet on joskus hämääviä eikä niitä osaa aina paikallistaa.

Jenni
23.04.2016 21.07

Kiitos kaikille kommenteista!

ZSI: Jep, 2 v takuu on minustakin tosi vaatimaton. Mutta en kyllä tiennyt että sen saa jatkettua muualla euroopassa pidemmäksi. Varmaankin se jatko on halvempi kuin mitä nyt maksan huolenpitosopimusta... Tosin huolenpitosopimuksestahan osa on just sitä "turvaa" mitä rahaa ei saa lopussa takaisin ja osa huoltoihin menevää rahaa. Mulla merkki ei vaihdu takuuajan pituuden vuoksi, olen kai sen verran merkkiuskollinen. Muut seikat painaa enemmän.

Kiitti tiedosta: Mukava olla avuksi, se on tämän blogin ideakin että kerron arkielämän käyttökokemuksia. :) Harmi tietysti ettei Leon tämän perusteella houkuttele, koska se on mielestäni todella hyvä auto noin yleisesti. Mutta ymmärrän että jos eri automallien välillä keikkuu niin kyllä tämmöiset asiat vaan vaikuttaa.

Polo2014: Kuulostaa kyllää tosi hyvältä lopputulokselta sinun Polosi! Minuakin kiinnostaisi eristää ovet, mutta en kyllä itse uskalla käydä irrottelemaan ovien "pahveja", etten naarmuta tai riko mitään. Vielä kun autoliikkeessä syksyllä purkivat ne niin väärää työkalua käyttäessä hekin saivat naarmuja aikaiseksi oven kahvan alla olevaan muovilevyyn joka peittää jotain kiinnikkeitä. (Vaihtoivat ne toki uusiin, joten en nähnyt tarpeelliseksi mainita asiaa tässä blogauksessa.) Takakonttia meinattiin vaimentaa, ostin kaverilta vaimennusmattoa jolla hän teki oman Leoninsa takakontin.

Hyvä pointti muuten tuo äänen lähteen tarkempi tarkastelu! Meillä ääntä tulee ainakin etuovista sillä hiljenevät kun kyynerpäällä painaa verhousta, mutta takaovesta en tiedäkään, sitä kun ei ole testattu. Kävin tällä viikolla varaamassa huollon ja pidän nyt päiväkirjaa, että millaisilla lämpötiloilla äänet kuuluu että saavat huollossa samanlaiset olosuhteet testiinsä. Jollain oli auttanut kun tiesi lämpötilat, itse olen kyllä vähän skeptinen että silleen varmasti saisi natinat kiinni mutta eipä tuosta nyt paljon vaivaa ole..

Polo2014
23.04.2016 21.35

Lisään vielä sen verran että mulla se natina tuli sieltä turvavyön pidikkeen alapuolelta verhoilun takaa. Jos noita purkaa niin pitää käyttää muovisia työkaluja ettei tule niitä naarmuja. Ovet on hankalia ja itsekkin hankin paljon ohjeita ennakkoon ja siellä on sitten vielä sähköliittimiä yms. Pahimmat ne muovikiinnikkeet joita joutuu aika kovaan irrottamaan ja pamahtelee aika kovasti kun lähtee irti :D (niitä kävin hakemassa etukäteen uusia) Peräkontti on helppo homma kun ei tarvitse purkaa oikeastaan mitään.

Jenni
23.04.2016 23.02

Juu peräkontti on mulle sopivalla vaikeustasolla. :D Siinä ei juuri mitään eristettä nyt olekaan joten luulisi että pienikin määrä jo auttaisi. Vaikka ei tuo hirveän meluisa auto ole jos moniin muihin vertaa, mutta aina voisi hiljaisempikin olla. Menikö paljon kiinnikkeitä uusiksi? :)

Polo2014
24.04.2016 00.05

Pyöränkaaret myös helpot ja rengasmeluun ne vaikuttaa paljon. Kiinnikkeitä ei hajonnu kuin muutama ihme kyllä :) Onhan tuota eristettä tullu jo ainakin yli 15 kilon edestä ja voi olla että vielä vähän jatkuu :)

Jenni
24.04.2016 15.29

No on kyllä hyvä määrä eristystä! Mutta on se kyllä painavaa tavaraa, hämmästyttää miten paljon se pieni paketti mikä mullakin on painaa. Miten oot pyöränkaaret tehnyt? Verhoilujen alle vai ns. ulkokautta jollain massalla?

Polo2014
24.04.2016 18.41

Sinne verhoilujen alle joo. Siinä on vaan sitten taas sitä purkamista vähän edessä :)

Polo2014
26.04.2016 08.16

Sen verran pitää nyt ottaa puheita takaisin että kyllä pieni natina kuuluu jostain edelleen jos ajaa alle 30km/h terävään monttuun tai jos ajaa kävelyvauhtia oikein epätasaisella ja huonolla tiellä. Tiivisteet täytyy nyt putsata mutta luulen että tommosessa autossa kori vaan elää sen verran, että aiheuttaa tuon. Jos tuota natinaa keskittyy kuuntelemaan niin hulluksihan siinä tulee mutta jos radio/musa on päällä niinkuin yleensä, niin ei sitä kyllä kuule :)

ZSI
27.04.2016 17.14

POLO2014: Itselläni on nimimerkkisi mukainen ajopeli, mutta olen sen melutasoa pitänyt ihan ok-tasoisena tuon koko- ja hintaluokan autolle - ehkä on vaan ollut parempi tuuri ja oma autoyksilöni on siltä osin tehty huolellisemmin. Ainoa meluhaitta alkuvaiheessa oli viheliäinen, jatkuva sirinä, josta esimerkki tässä: https://www.youtube.com/watch?v=5vSfCYqcpyg . Korjautui takuuhuollossa yhden letkun vaihdolla toisenlaiseen, eikä sen jälkeen ole ollut sirinöitä tai kitinöitä millään suunnalla.

Jenni
27.04.2016 19.33

Jos auto hieman natisee kun ajaa epätasaisella tiellä tai kuoppaan, niin minusta se on ihan normaalia. Mutta esimerkiksi mulla Leonin etuovi sirisee tällä hetkellä aina kun ajan vähintään 60 km/h nopeudella ihan tuossa Rantaväylällä joka on osa nelostietä. Siinä on melko karhea asfaltti mutta ei sen silti pitäisi saada autoa meluamaan.

Meillä oli ennen vm. 2011 Polo ja olihan se meluisampi auto kuin nykyinen, mutta särinöitä siinä ei ollut kuin kovilla pakkasilla tms. Kokoisekseen se oli kyllä tosi hiljainen auto, mutta ymmärrän kyllä jos tykkää hiljaisuudesta että lähtee sitä eristämään vielä lisää. (Ai niin olihan Polossa konehuoneesta kuuluva outo naputus, joka johtui polttoaineputken resonoinnista. Pala vaahtomuovia ja ongelma oli poissa: http://www.autotie.fi/tien-sivusta/poloinen/polon-3-vuotishuolto )

Polo2014
28.04.2016 18.50

Tänään isä oli autoni kyydissä jolla on noin 2 vuotta vanha Ford Focus-farkku ja sanoi että meluisampi se Focus on, joten uskaltaa kohtuullisen hiljaiseksi omaa kehua :)

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Huolto Leonidas Seat Seat Leon

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (4) Ajovarusteet (8) Akku (1) AL-Sport (6) Audi (13) Autokauppa (5) Autokoulu (32) Autoliitto (6) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (7) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Crowdsorsa (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (45) EV Challenge (2) FLTP (2) Ford (5) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (43) Hybridiautot (6) Hyundai (6) Jarrut (9) Jenni (40) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (10) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (14) Kevytliikenne (8) Kia (4) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (54) Kojelautakamera (1) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (2) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (58) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (4) Moottori (4) Moottoripyöräily (30) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (71) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (2) Opetuslupa (5) Pimeällä ajo (9) Pohdiskelu (30) Polestar (15) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (17) Reissut (35) Renault (2) Renkaat (36) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (45) Seat Leon (49) Skoda (8) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (28) Sähköauton lataus (1) Takuu (4) Taloudellinen ajo (56) Talvi (40) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (38) Tesla (7) Toyota (9) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (10) Unelmointi (14) Valot (9) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (52) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (17) Yleinen (22) Yliteippaus (1) Äänentoisto (5) Äänieristys (3)
nwdb