31.12.2025
Sähkövikavalo
Kuva ja teksti: Arttu Lustig
Vuoden pimeimpinä aikoina autoni päätti tuoda hiukan lisävaloa sytyttämällä sähkövikavalon kojelautaan. Aluksi valo syttyi kuin piilosta leikkien välähdyksenä, joka sai hetkeksi epäilemään olinko nähnyt harhoja. Ei ollut harha, mielen tepponen, vaan aito uusi vikavalo, johon en ollut vielä aikaisemmin törmännyt omassa autoilun historiassa.
Luonnollisesti aloin netistä kiivaasti etsimään tietoa tukeakseni ajatusta, että minulla ja autollani ei ole mitään hätää. Tätä tietoa oli hyvin niukasti tarjolla. Selityksiä uudelle tuttavuudelle oli joko akku tai laturi olisi rikki.
Ensimmäisenä testasin akun, joka kahdesta vaihtoehdosta olisi epätodennäköisempi, mutta halvempi ja helpompi vika. Yleismittari kertoi, että akku ei ollut pitkästä ajomatkasta huolimatta latautunut kunnolla. Laitoin akun pikalaturiin kiinni ja annoin akun latautua muutaman tunnin. Akku oli ottanut iloisesti virtaa vastaan. Akku oli ongelmana valitettavasti suljettu pois.
Jäljelle jäi siis laturi. Laturissa olisi ongelma. Isot pojat internetissä kertoivat, että sähkövikavalon voisi saada sammutettua nostamalla ajaessa kierrokset moottorissa korkeaksi. Työmatkalla kiihdyyttelin iloisesti pienellä vaihteella. Isot pojat olivat oikeassa: valo sammui eli lauri korjattu. Ilo oli lyhytaikainen. Muutaman kilometrin jälkeen kojelauta muistutti taas sähköviasta.
Samalle päivälle olisi vielä luvassa sata kilometriä maakunta-autoilua. Todennäköisyys sille, että kesken matkan loppuisi sähköt autosta, oli jo huomattavan suuri. Sitten ei auttaisi metsästysseuran tai jääpallojoukkuekavereiden tuki, kun sammunut korealainen tien reunalla kököttäisi pimeässä suomalaisessa syysillassa keskellä metsää ahdistuneen omistajan kanssa. Tällaisia seikkailuja en haluaisin tässä vaiheessa välttää.
Paikallinen autohuoltamo lupasi sijaisauton tarvittaessa autohuollon ajaksi, jos sellaiselle olisi tarvetta. Nyt olisi enemmän kuin koskaan. Autohuoltamo lupasi ottaa auton heti vastaan ja auton olevan seuraavana päivänä valmis. Sijaisautokaan ei ollut ongelma.
Vein auton liikkeeseen hiukan kuumotellen selviäisikö auto edes kymmenen kilometrin matkaa. Nopean testauksen jälkeen totesivat, että laturin olevan entinen. Huonona uutisena oli, että uusi laturi olisi hinnakas. Hyvänä uutisena, että laturi olisi helppo vaihtaa, ja auto olisi valmis jo seuraavana päivänä.
Kysyin paljonko sijaisauto maksaisi. Vastaus oli, että ei mitään. Ottaisin siihen heidän kautta vain vakuutuksen ja toisin takaisin tankki täynnä 98-oknaanista bensaa. Olin valmis kaivamaan kuvetta kunnolla, mutta kuve sai olla kouratta.
Ajellessani piskuisella Renault Cloilla en voinut kuin hämmästellä, että kerrankin autohuolto oli täydellisen saumatonta, melkein minuutin tarkkaa toimintaa. Tosin Clion oli hirvittävä auto ajaa. En voinut uskoa, että uudemman Clion kyydissä tulisi omaa Kia ikävä. Moottori kierrokset ylittivät 3000 kierrosta minuutissa jo satasta ajaessa. Auto heitteli armotta maakunnan luonnonmuovaamilla teillä. Ehkä olin vain liian tottunut diesel-moottorin tasaiseen kyytiin.
Seuraava päivä nousi. Puolen päivän aikaan sain viestin, että autoni olisi nyt kunnossa. Hiukan varoiteltiin, että Kian laturit saattavat olla heikkolaatuisia, mutta takuu pitäisi huolen pois taloudellisista tappioista.
Keskustelu
Ei kommentteja
