30.06.2019
Koiranluu - Motonet-asento
Teksti ja kuva: Arttu Lustig
Vasemman eturenkaan paikkeilta kuului ajoittain kolinaa. Pidin kolinalle kolmea mahdollista syytä. Ensimmäinen syy olisi mielikuvitukseni. Olen aikaisemminkin kuvitellut autooni vikoja, joten taas voisi olla aika mielikuvitusvialle. Toisena syynä voisi olla, että jokin kuluva osa alustasta olisi tullut elinkaarensa päähän ja kolinalla ilmoittaisi halustaan luovuttaa paikkansa tuoreemmalle sukupolvelle. Kolmas vaihtoehto olisi, että vanhassa autossa on erilaista muoviosaa, joka hiukan löystyessään kolistelisi ympäröiviin osiin mukavasti resonoiden. Tällä tavalla saisin vaikutelman, että päällä olisi jokin katsastusta haittaava tilanne.
Syvimpänä toiveena oli, että kallistuksenvakaaja eli koiranluu olisi kulunut loppuun. Aurinkoisena päivänä nostin kuskinpuoleisen renkaan ylös, irrotin sen paikoiltaan ja tutkailin koiranluun kuntoa. Koiranluu näytti hyvin iäkkäältä, mutta patina pinnassa ei välttämättä kerro osan kunnosta mitään. Kokeilin kädelläkin. Jämäkkä oli, mutta totesin, etten omannut hippustakaan tieto tai taitoa auton kallistuksenvakaajan kunnon testaamiseen.
Olin jostain kuullut, että autokorjaamot suostuvat sellaiseen palveluun, jossa etsivät autosta vian ja asiakas saa omissa oloissaan valitsemassaan paikassa itse korjata vian. Päätin kokeilla tätä. Harrastustoiminta monipuolistuu, kun otan yhden kappaleen ammattilaisia mukaan.
Vein auton korjaamolle. Kerroin epäileväni koiranluun tulleen viimeisille kilometreillensä, mutta en ole asiasta täysin varma. Huoltamolla luvattiin tarkastaa koiranluun kunto. Samalla kysyttiin halusinko tulla mukaan vai haenko auton myöhemmin. Rohkeuteni ei riittänyt jäädä tarkastelemaan autoani ammattilaisen kanssa. Toisekseen kyseessä taisi olla pieni myyntikikka. Jos olisi erehtynyt autoni alle ammattilaisen kanssa, kysymystulvaani ei olisi ehkä hetkeen saanut tyrehdytettyä, kun olisi udellut jokaisen näkyvän mutterin ja putken perään. Se olisi hintava, vaikkakin opettavainen hetki nosturin alla vietettyä aikaa.
Olin oikeassa. Koiranluu todellakin oli vaihtokunnossa. Iloitsin huoltamolla. Olin ollut itse osannut arvata vian ja osa olisi vielä edullinen ja helpossa paikassa vaihdettavaksi. Huoltamolla varmistettiin, että halusinko vaihtaa osan itse. Tämän nautinnon halusin pitää itselläni. Huoltamolla toivotettiin leveän hymyn saattelemana hyvää päivän jatkoa.
Porhalsin välittömästi Motonetiin, tähän hiukan porvarillisempaan versioon Biltemasta. Otin varanumeron ja jäi seisoskelemaan kaltaisieni sekaan. Into hiljalleen laski, kun kollektiivinen tunnelma hiipi myös mielenmaisemaani. Kukaan meistä ei oikeastaan tiennyt, mitä oli tekemässä autolleen. Joku oli ehkä säästämässä hiukan rahaa, joku minun lailla korjaamassa pelkästä ilosta ja uteliaisuudesta, joku ehkä jonotti kun ei ylpeyttään voinut viedä autoaan toisen ihmisen rassattavaksi. Tieto-taidosta ei tiskin edessä kuitenkaan ollut kyse.
Tiskillä miehillä oli melkein jokaisella aina sama asento. Jalat olivat ristissä ja toisella kädellä otettiin tiskistä tukea. Varaosamyyjään kohti hiukan kallistuttiin puhuteltaessa aivan kuin kerrottavana olisi jokin kiusallinen salaisuus. Myyjän hakiessa varastosta varaosaa osa kurkkasi olkapäänsä yli ikään kuin varmistaakseen, ettei kukaan kuullut. Lopulta tuli myös minun vuoro kertoa autoni rekisteritunnus ja kertoa salaisuuteni.
Koiranluu maksoi 17 euroa. Ihaillessani kädessäni jämäkästi nököttävää kiiltävää varaosaa sain motivaationi takaisin. Siinä olisi 17 euro verran ulkoilua, pientä lihasjumppaa, uuden oppimista sekä vähemmän kolinaa ajaessa autoa.
Keskustelu
Ei kommentteja
