28.02.2019

Käytetty sähköauto - kauppakassi

Teksti ja kuva: Arttu Lustig

Valtiovalta on saattanut tavoitteeksi lisätä satoja tuhansia sähköautoja sekä kymmeniä tuhansia kaasuautoja hiukan yli kymmenen vuoden päähän. Valtiovallan edustajat ovat laittaneet kovat odotukset sähköautojen määrään ja tätä kautta liikenteen päästöjen pudottamiseen. Valtiovallan kauniissa luontoa syleilevässä lanseeraamassa haaveessa suomalainen ostaessaan uutta autoa terhakkaasti liikkeessä tuo kotiin ilmastoystävällisen sähkö- tai kaasuauton ja jättää vanhan, likaisen maailman rakkineen autoalan ammattilaisten harmiksi. Todellisessa, verevässä, maailmassa suomalaisen autoilijan väylä sydämeen kulkee kuitenkin käytetyn auton kautta.

Sähköautot kyllä tulevat suomalaisiin koteihin. Tästä olen varma, mutta kaasuautoista en ole varma. Nykyiset bensiinillä liikahtavat autot voitaisiin muuntaa kaasuautoiksi, mutta hyvin harva muuntaa autonsa kaasulla kulkevaksi. Sähköauto taas on juurtunut jo syvään yleiseksi keskustelun ja kiistelyn aiheeksi, joka tarkoittaa, että kiinnostus on suurta, vaikka kritiikki onkin ajoittain hyvinkin kovaa.

Suomessa autoiluun on nimittäin istunut hieno brändi nimeltä kauppakassi. Kauppakassiksi nimitetään perheen kakkosautoa, jolla yleensä liikutaan oman reviirin rajojen sisällä. Kauppakassille riittää pienempikin toimintasäde, koska kauppakassilla harvemmin taitetaan pidempiä matkoja. Jos sähköauton mielisi kauppakassiksi, hinta on vain turhan kova. Kauppakassin kun pitäisi olla edullinen, sinne muutaman tonnin hintaluokkaan istuva. Sähköautot käytettyinä liikkuvat edullisimmillaankin helposti kymppitonnin hujakoilla.

Tuttavallani on käytettynä ostettu sähköauto perheen ainoana autona. Hän oli omien sanojensa mukaan hyvin tyytyväinen sähköautoon. Positiivisina puolina olivat pienet käyttökulut, olematon korjaustarve sekä huolettomuus katsastaessa. Katsastus on toistaiseksi mennyt läpi ilman huomautuksia. Tummemmalla puolella on auton hyvin vaatimaton toimintasäde yhdellä latauksella, noin 100 kilometriä. Kokonaisuudesta ja tuttavani monista sähköautotarinoista jäikin vaikutelma, että sähköauton roolina perheessä oli lopulta olla tukena julkiselle liikenteelle. Tällainen auto olisi varmasti muuten vannoutuneemmallekin autoilijalle hyvinkin mieluinen kakkosauto, vaikka ei pääsisikään unohtumattomien autoseikkailuiden päätähdeksi.

Toinen reitti sähköauto suomalaiseen autoilumaisemaan on tulla harrasteautoina autotalleihin keräämään pölyä ja huomauttelun aiheita paremmalta puoliskolta samalla, kun muutaman vuoden projekti hiljalleen valmistuu. Halvalla ostettu raakine valmistuu kyllä sitä mukaan, miten internet tarjoaa korjausohjeita videoiden muodossa ja varaosia bulkkitavarana ulkomailta. Harrasteautoilijan silmissä ehkä kiiluu pieni myyntivoitto projektin valmistuttua tai sitten vain auton siirtyminen kauppakassiksi ja ylpeyden aiheeksi omien käsien tuloksista.

Sähköautojen suurin ongelma on saavutettavuus. En löytänyt yhtään sähköautoa valokuvattavaksi. Kirjoitushetkellä maakunnassani autokaupoissa on myytävänä käytettyinä kaksi sähköautoa ja kolme kaasulla etenevää autoa. Jos tilanteeseen ei tule muutosta, niin tässä on oikeasti rukoiltava Jeesuksen toista tulemista, jotta valtiovallan tavoitteet saadaan ruokittua. Täältä maakunnan pikkukaupungista katsottuna sähköauto tuntuukin melkein satuolennolta, josta näkee vain kuvia ja videoita sekä kuulee juttuja, mutta koskaan sähköautoa ei tule arjessa vastaan. Aika näyttää, missä vaiheessa sähköauto vakiinnuttaa paikkansa perheiden kakkosautona.

Keskustelu

Ei kommentteja

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

kaasuauto kauppakassi sähköauto Tieliikenne

Arkisto

Blogin avainsanat

2cv (2) ajokortti (1) akku (3) Alfa Romeo 156 (4) alinopeus (3) Anne Berner (2) autohuolto (12) Autokauppa (24) Autokorjaamo (11) Autokuume (17) autoniminen auto (1) autopesu (1) Bemari (2) bensiini (1) Biltema (2) BMW (1) Bottas (2) Chrysler LeBaron (2) citroen (2) Cybertruck (1) etanolibensiini (1) ferrari (2) Fiat (3) Formulat (2) golf (1) Griffin (8) Grönholm (1) heijastin (1) Huoltokirja (1) Häkkinen (1) höyrymoottori (1) Ilmastonmuutos (4) itseajava auto (1) Jaguar (1) jalankulkijat (5) jenkkirauta (1) JMK ralli (3) Jobbari (3) kaasuauto (1) kallistuksenvakaaja (2) Kankkunen (1) Katsastus (14) kauppakassi (1) kehä I (1) kehä III (1) Kia (1) kitkarenkaat (2) Koeajo (9) koiranluu (2) kokoomus (1) Kolari (8) kristillisdemokraatit (1) kuolemansynti (4) Lada (2) laki (4) Liftari (1) liikennekaari (2) liikenneraivo (6) liikenneturvallisuus (19) liikennevalvonta (7) Mercedes-Benz (3) Mersu (3) mopo (2) Mopoauto (2) mopoilu (3) Motonet (1) Multipla (1) musta jää (1) Mäkinen (1) nainen ratissa (4) Naiset (9) nastarenkaat (3) Navigaattori (1) Nettikeskustelut (4) Nissan (1) nopeudenvalvontakamera (4) ohittaminen (3) Opel Omega (1) parkkipaikka (2) perussuomalaiset (1) pitkät valot (1) poliisi (9) polttomoottori (1) pyyhkijänsulat (3) Rahoitus (4) ralli (4) rallienglanti (1) rattiraivo (6) RE85 (1) rikkaiden ylinopeussakot (1) robottiauto (1) Romuttamo (2) ruuhkat (1) Räikkönen (2) rättisitikka (2) rättäri (1) Saab 9-5 (26) saasteet (4) skoda (1) skootteri (1) suomiauto (1) suomi-auto (1) sähköauto (2) talvi (7) Tesla (1) Tieliikenne (43) Tieliikennelaki (7) Tinder (1) tulevaisuus (8) Tupakointi (1) turvavyö (1) vakionopeudensäädin (1) Vakuutusyhtiö (4) valtionvarainministeri (1) Varaosat (14) Varashälytin (1) veronkorotus (1) viimeinen alfa (30) viinabensa (1) volkswagen (1) Volvo 740 (6) Volvo C70 (7) wunderbaum (1) öljy (3)
nwdb