01.03.2021

Sähköautot 40 000 - 50 000 euron hintaluokassa Suomessa keväällä 2021

Osoite kopioitu

Mitä sähköautoja saa keväällä 2021 hintaluokassa 40.000 - 50.000 euroa? Seuraan aktiivisesti uutisointia uusista sähköautoista ja niistä on syntynyt mielikuva, että tässä hintaluokassa alkaa olla jo laajasti tarjontaa Suomessa tulevana keväänä ja kesänä. Kun keräsin tarjoomaa yhteen taulukkoon maahantuojien sivustoilta ja muutamasta muusta lähteestä, totesin, että ei niitä nyt sitten kuitenkaan vallattoman paljoa ollut ja osa näistäkin on vasta tulossa ja esimerkiksi Ariyan toimituksista en osaa sanoa ovatko menossa ensi vuoden puolelle.

Kirjoitan tähän blogikirjoitukseen mitä tarjoomaa löysin. Listani eivät taatusti ole vielä aukottomia ja siellä saattaa olla virheitä etenkin vasta tulossa olevien mallien osalta. Täydennän mielelläni taulukoita ja tekstejä lukijoideni vihjeiden perusteella.

BMW

Uudet iX ja iX3 -mallit ovat alkaen hinnoiltaan selkeästi tätä kokoamaani hintahaarukaa korkeammalla, joten Bemarin osalta jäi taulukkooni nyt i3:set kahdella eri tehoversiolla. I3 on sähköautojen jo konkari-ikää, koska se esiteltiin jo vuonna 2013. BMW on ilmoittanut akun aina Ah-lukemina ja akkukoot ovat olleet 60Ah, 94 Ah ja nyt uusin on 120 Ah. Vastaavasti akkujen kapasiteetit ovat olleet: 18,2 kWh, 27,2 kWh ja 37,9 kWh (netto). Auton erityispiirteisiin omaleimaisen ulkomuodon lisäksi kuuluu hiilikuituinen runkorakenne ja pieni energian kulutus.

i3:sen AC-lataaminen hoituu 11 kW:n teholla kolmivaihelaturin ansiosta, mutta DC-lataaminen kykenee vain 50 kW:n tehoon.

Näiden nelipaikkaisten sähköautojen hinnat Suomessa alkavat noin 43.000 euron tasosta. Hieman tehokkaamman i3 S:n hinnat alkavat noin 47.000 eurosta. I3:sen valitsee talous, joka ei tarvitse neljää henkilöä ja vähäistä määrää matkatavaroita enempää kuljetuskapasiteettia ja sattuu pitämään auton oudosta olemuksesta. Autolla ei voi myöskän vetää perävaunua, eikä kuljettaa taakkaa katolla. Ahkerille Lapin matkaajille tämä auto ei monia saman hintaluoka kilpailijoitaaan pienemmän akkukapasiteetin johdosta ole ehkä paras vaihtoehto. 

Stellantis (ex Groupe PSA) -sähköautot

Kun FCA ja Groupe PSA löivät virallisesti hynttyyt yhteen vuoden vaihteen tienoilla tuli yrityksen uudeksi nimeksi Stellantis ja merkkejä sitten piisaa tämän katon alla. Suurin osa houkuttelevista malleista sijoittuu luokkaa alemmalle 30.000 - 40.000 euron hintaluokalle, mutta valikoin Stellantikselta henkilöautoista tähän vertailuuni DS3 E-Tensen, joka on valmistajan e-CMP-alustaa hyödyntävistä sähköautoista hinnakkainta päätä edustava.

Autossa on 45 kWh nettokapasiteetin omaava akku, jolla ajaa noin 200 kilometrin siirtymiä vaivatta kesäisin ilman välilatausta. Talvella hieman vähemmän. Autot on Suomessa varustettu kolmivaiheisella 11 kW:n AC-laturilla ja jopa 100 kW:n tehoon väitetysti pystyvällä DC-latauksella. Omalla e-208:n kokemuksella kuitenkin käytän mieluummin 50 kW-latureita, jos ja kun tehokkaammat HPC:t maksavat enemmän, koska nämä autot ottavat käytännössä vain hetken noin 70-75kW:n lataustehoa ja sen jälkeen jonkin aikaa vain noin 60 kW:n tehoa.

DS3 E-Tense on tässä hintaluokassa hieman pienellä akulla ja tiloilla varustettu, vaikka onkin i3:sta parempi molemmissa näkökulmissa.

Opel Zafira-e life on Stellantiksen pakettiautoalustalle ja sähköautotekniikalle perustuva tila-auto ja sen hinnata alkaen malli nousee juuri ja juuri hintahaarukkani yläpuolelle 50.277 eurollaan. En osaa sanoa saako siihen jotenkin soviteltua hankintatuen kuten Teslan edullisimpaan malliin kuulemma saa. Otan kuitenkin verailuuni mukana mielenkiintoisena kohteena.

Kyseessä on siis peräti 9-paikkainen sähkötila-auto, jossa on 45 kWh nettokapasiteetin omaava akku tai kalliimmissa malleissa 75 kWh:n akku (noin 68 kWh netto). Sähkötila-autoja ei ole aiemmin ollut tarjolla kuin Nissan E-NV200, joten tälle luulisi löytyvän kiinnostuneita ostajia.

Otan Stellantikselta vertailuun mukaan vielä myös sähköpakettiautoa edustamaan Peugeot e-Expert 75 kWh:n, jonka saa 75 kWh:n akulla 47.979 euron hintaan. Näille taatusti löytyy runsaasti käyttökohteita Suomessa. Itse ajelin hiljattain ko pakettiautolla EU:n pohjoisimpaan pisteeseen Nuorgamiin asti talvikelissä ja totesin sen erinomaiseksi pakettiautoksi.

Pian Stellanitkselta on tulossa myös pienempään pakettiautokoriin tehtyjä 45 kWh akustolla varustettuja pakuja sekä tila-autoja, mutta en vielä ole tähän vertailuun niitä lisännyt.

Ford

Ford on palannut pitkän tauon jälkeen takaisin sähköautomarkkinoille Mustang Mach-E -mallillaan. Sen edullisin takavetoinen SR -versio on Suomessa hinnoiteltu siten, että sopii vielä tähän rajaamaani max 50.000 euron hintaluokkaan, johon nykyisin saa myös hankintatuen. Auto on huomattavasti kookkaampi, tehokkaampi ja isommalla akulla varustettu kuin e-Niro ja DS3 e-Tense, mutta siitä huolimatta Mussen tavaratila on e-Niroa pienempi.  e-Mussen tavaratila on maahantuojan ilmoituksen mukaan 402l, mutta frunkki on peräti 81 l.

Ensivaikutelma autosta antaa laadukkaan vaikutelman ja odotan innolla ehtiväni sillä pitkälle koeajolle. Latautuminen ja toimintamatka ovat autossa erinomaisella mallilla ainakin saatujen tietojen ja jo lukemieni artikkeleiden perusteella.

Korealaiset

Korealaisista Konan ja e-Niron 64 kWh -mallit ovat jo pidempään tutuksi tulleita taloudellisuusihmeitä. Niiden toimintamatka riittää useimpien tarpeisiin. Sisarusmalleista e-Niro on hieman kookkaampi ja omana makuuni perinteisemmän oloinen.

Ioniq 5 on vasta tulossa, mutta tulee tarjoamaan jotain aivan uutta sähköautoissa etenkin latausnopeuden suhteen. Milloin se on oikeasti Suomen toimituksissa jää nähtäväksi ja mitkä tulevat olemaan varustelu- ja tehoversioiden hinnat Suomessa?  Joka tapauksessa erittäin tervetullut lisä sähköautotarjoomaan.

Maxus

Kiinalaisista Suomeen ehti ensimmäisenä merkkinä Maxus (pl Volvo = Geely). Auto on taatusti joillekin hyvi kiinnostava ominaisuuksiltaan tarjoten jopa 7 henkilön kuljetuskapasiteettia ja pientä vetomassaa sekä kattotaakkaa. 52,5 kWh akulla toimintamatka jää hieman matalaksi useisiin hintaluokan autoihin nähden ja latausominaisuudet eivät yllä kärkitasolle. Odotan mielenkiinnolla kuitenkin tämänkin auton koeajomahdollisuutta.

Mercedes Benz 

Mersu esitteli vastikään EQA 250 -sähköauton. Kyseessä on melko kompaktin kokoluokan sähköauto, joka on ulkomitoiltaan hieman e-Niroa kookkaampi, mutta Konaa pienemmällä peräkontilla varustettu. Hinnoittelu on hinnat alkaen versiossa painettu Suomalaisittain karvan alle 50.000 euron, joten hankintatuki on tarjolla. Tämäkin auto alle 50.000 euron hintaisena on vielä melkoinen karvalakkiversio ja hinta nousee varustelun myötä nopeasti.

Nissan

Nissanin Ariya on vasta 2022 tulossa, mutta erittäin kiinnostava auto, vaikken vielä tiedä sen hintatasosta oikeastaan mitään. Pahoin pelkään, että hinnat karkaaat tämän vertailuryhmäni yläpuolelle asti. Auto tarjoaa kuitenkin erinomaista rangea ja hyvää tilaa matkustajille ja tavaroille modernin näköisissä kuorissa. Lukemieni tietojen perusteella olen taipuvainen arvioimaan, että auton toimitukset sijoittuvat vasta vuodelle 2022. Halusin kuitenkin auton ottaa tähän vertailuun jo mukaan koska se on ainakin itselle niin kiinnostava vaihtoehto.

Tesla

Model3 SR+:ssan otan tähän vertailuun mukaan koska useista lähteistä olen lukenut siihen saatavan Suomessa hankintatuen, vaikka hinnastohinta nouseekin 50.560 euron tasolle hinnat alkaen mallillakin. Teslan erityisinä vahvuuksina pidän matalaa kulutusta ja Superchargerverkostoa. Kooltaan Model3 on melko kompakti kokonaisuus, jossa on kuitenkin hyvät tilat neljälle matkustajalle ja matkatavaroille.

Jos Teslaan haluaa vetokoukun, pitää se ruksia jo autoa tilatessa lisävarusteeksi ja silloin hinta nousee jo hankitatuen saamisen yläpuolelle.

Volkswagen Group

Audi kyllä valmistaa sähköautoja, mutta ne ovat vielä toistaiseksi selkeästi tämän hintaryhmän yläpuolella halvimmillaankin, mutta asiaan on tulossa piakkoin korjausta, kun Q4 e-tron esitellään. Se on uskottavasti tulossa hinnat alkaen mallillaan jopa tähän hintaryhmään.

Skoda Enyaq ja VW ID.4 ovat käsittääkseni käytännössä samoja autoja eri tavalla viimeisteltyinä. Skoda on hieman suurempi ja kookkaammalla tavaratilalla varustettu. Löytämieni tietojen valossa Skoda on yllättäen myös aavistuksen vähemmän kuluttava, mutta arjen ajotestiä vaatii tuon toteaminen käytännössä.

Volkkarilta mahtuu tähänkin hintaluokkaan autoja ID.3:sta ja ID.4:stä 77 kWh akuilla. ID.3 Pro S on Suomen valikoimassa ainakin toistaiseksi vielä aina neljä paikkainen ja siihen ei saa kattotaakkaa, eikä vetomassaa ole tyypitetty. Toistaiseksi edullisin ID.3 77 kWh akulla on laajalti varusteltu Tour-malli, mutta siitä on tulossa tämän vuoden aikana myös edullisemmin varusteltu 41.700 euron hinnalla.

ID.4 on viisi paikkainen ja siihen saa kattotaakkaa sekä sillä voi vetää peräkärryä. Toimintamatkaa nämä sähkö-Volkkarit tarjoavat peräti 400 - 500 kilometriä.

Volvo

Volvolla on myös jo sähköautoja, mutta niiden hinnat kiipeävät tämän hintahaarukan yläpuolelle.

Suorituskyky

Kiihtyvyydessä pisimmän korren näyttäisi vetävän Ioniq5 ja Teslan Model3 seuraa heti perässä. Fordin Mustang Mach-e ja BMW i3S myös pääsevät mielestäni erinomaiseen seiskan alittavaan lukuun 0-100 km/h kiihtyvyydessä.

Käytännössä kaikki autot ovat arkiajoon täysin riittävän ripeitä, vaikka pakettiautopohjaiset Stellantiksen Zafira-e Life -tila-auto ja Peugoet e-Expert -pakettiauto näyttävätkin muista poikkeavan korkeaa 12,1 s 0-100 km/h lukemaa. Omalla kokemuksella voin sanoa, että kiihtyvyys on erittäin hyvällä tasolla pakettiautoksi myös kuormattuna.

Kulutus ja toimintamatka

Ioniq 5 näyttäisi vievän myös toimintamatkan ja latausnopeuden, eli pitkän matkan taittamisen vertailussa pisimmän korren. Tässä vaiheessa toki tämän auton kohdalta kaikki tieto on vasta tehtaan ilmoitusten mukaista. Volkswagenin kaksikko sen sijaan uskottavasti edustaa kärkikahinassa paikoillaan perustellusti. Häntäpäähän jäävät Stellantiksen 45 kWh -akuilla varustetut autot sekä Bemarit.

Toimintamatka, arvio tod. on otettu ev-database -sivustolta kohdasta EVDB real range. Siihen voisi ottaa myös minkä tahansa muun realistisemman arvion ko sivustolta, mutta nyt tässä vaiheessa päädyin käyttämään tätä mittaria.

Kuljetuskapasiteetti

Kuljetuskapasiteetiltaan arvatenkin Stellantiksen pakettiautoon pohjautuva kaksikko on keulilla. Henkilöautoista Teslan Model3 ja VW:n ID.4 ovat hyviä autoja myös tilan suhteen. Bemarikaksikko jää pienimpänä autona hännille.

Yhteenveto

Yhtä selkeä voittajaa ei todellakaan ole tässä ryhmässä, koska mukaan valikoitui täysin eri tyyppisiä autoja. Jos täytyy saada kuljetettua yli viisi henkilöä, on näistä autoista ainoa mahdollisuus Opel Zarifa-e Life. Jos pitää saada kuljetettua enemmänkin tavaraa, on pakettiauto e-Expert suvereeni ykkönen.

Jos taasen ratkaisevana tekijänä on pitkän matkan joutuisa eteneminen, näyttäisi tähän saakka saaduilla tiedoilla Ioniq 5 nousevan tullessaan kärkeen. Sama auto näyttäisi loistavan myös henkilöautosarjan tiloissa sekä suorituskyvyssä. Suhtaudun nyt vielä skeptisesti löytämiini tietoihin ja hintaan sekä saatavuusaikaan Ioniq 5 osalta. Pidän myös todennäköisenä, että Nissan Ariya on tässä oikeastaan väärässä sarjassa, koska senkin hinta karannee pääosin yli 50.000 euron ja saatavuus ajoittunee vasta vuoteen 2022.

Varmasti jo kesällä saatavilla olevista henkilöautosarjan kisailijoista Volkswagen ID.4 ja Skoda Enyaq näyttäisivät nousevan omiksi suosikeikseni.

Tämän hintarajauksen takia mm Fordilta, Nissanilta ja Teslalta jää pois ehkä monia eniten kiinnostavat hieman tehokkaammat ja nelivetoiset mallit. Halusin kuitenkin pidättäytyä melko tarkasti asettamassani hintahaarukassa.

Tämän hintaluokan autot alkavat olla myös erittäin kiinnostavia suurelle uusien autojen ostajajoukolle. Esimerkiksi Skoda Enyaq näyttäisi vertautuvan ulkomitoiltaan saman merkin Kodiaqiin, mutta ymmärtääkseni sisätilat ovat Enyaqissa vielä avarammat. Enyaq maksaa 80 kWh akulla ja erinomaisella toimintamatkalla 49.318 euroa ja pienemmällä akulla noin 44.000 euroa. Kodiaqin vastaavat mallit näyttävät olevan myös yli 40.000 euroa.

Sähköautolla säästää ajamalla runsaasti liikenne-energiakuluissa ja tämän vertailuryhmän range-kunkuilla ajaa helposti ja mukavasti pidempiäkin matkoja myös ammatikseen. Esimerkiksi Enyaqin liikenne-energiakulu on noin 2 euroa/100km kun autoa ladataan pääsääntöisesti kotisähköllä. Vastaavan bensiini Kodiaqin liikenne-energiakulu on helposti yli 10 euroa/100km. Säästöä siis 8 euroa sadalla kilometrillä, eli esimerkiksi 50.000 kilometriä vuodessa ajavalle noin 4250 euroa vuodessa. Lisäksi ainakin ID.3:lla on VW Groupissa huollot kahden vuoden välein, joten huoltokuluissakin tulee säästöä merkittävästi. Tuon koin juuri vastikään omakohtaisesti, kun huollatin taloutemme kaasu-Seatin 60.000 km kohdalla. Laskin, että siihen astiset huollot ovat maksaneet yli 2 euroa/100 km sillä polttomoottoriautolla.

Osoite kopioitu

Keskustelu

Turbomatik
07.03.2021 11.49

Mustang Mach E:n tavaratilan koko ilmoitetaan olevan 402+81l edessä. Mustangiksi hyvinkin tilava, matalahko ehkä.

Sähköautoileva motoristi
08.03.2021 08.13

Moi Turbomatik
kiitos huomiosta. Korjaan tuon e-Mussen tekstiä ja taulukkoa.

Beach
08.03.2021 13.07

Ioniq 5:n kattotaakka tulee olemaan 80kg hyundai.no-sivuston mukaan.

Sähköautoileva motoristi
08.03.2021 13.47

Moi,
Kiitos tiedosta. Lisään tietoihin heti kun ehdin.

ID.3
09.03.2021 23.50

Tesla 3 SR+ hinta on 49960 eli siihen saa valtion hankintatuen. Päälle tulee vielä 600 euron toimituskulut, joita ei oteta huomioon hankintatuessa (kuten ei toisia renkaitakaan).

Tuleva sähköautoilija
28.03.2021 09.55

ID.3:n 58 kWh Pro Performancet käytännössä menevät myös tuohon hintahaarukkaan. Mielestäni ID.3:een riittää 58 kWh ja suorituskykykin on silloin parempi 77 kWh:hon verrattuna.

https://api.k-auto.fi/priceCatalog/api/PriceCatalog/f691868b-c74d-4173-b748-17bccff8e82c

LeafHead
06.04.2021 14.52

Hei, olisiko mahdollista tehdä jonkinlaista katsausta mitä olisi tarjolla myös yksityisleasing puolella? Olen yrittänyt kaivella ja esim. Nissan Leaf, ID.3 ja ID.4 olisivat saatavilla mutta kaikki löytämäni tarjoajat NF Fleetia lukuunottamatta ovat melko epämääräisiä hinnan suhteen. ID:itten tapauksessa pitää ilmeisesti pyytää erikseen tarjous kauppiaalta.

Joka tapauksessa NF Fleet:in (autoleasing.fi) Leaf tarjous on mielestäni aika kova ie. uusi 40 kWh pienimmillään 399 euroa kuussa. Vastaava Golf on vain 10 euroa halvempi. Ja sähköauton hankintatuen kanssa tuo menee ymmärtääkseni reilusti alle. Eli sähköauton hankitakaan ei (ainakaan liisamalla) ole enää bensa-auton hankintaa kalliimpaa :)

Sähköautoileva motoristi
06.04.2021 16.18

Moi,
kiitos viestistä. Olisi todellakin mielenkiintoista selvittää, koska kiinnostaa itseänikin, mutta olen törmännyt samaan lähes epätoivoiselta tuntuvaan tilanteeseeen, että harvalla leasing-toimijalla on selkeästi hintoja löydettävissä.

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

sähköauto

Arkisto

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) Akku (26) akkuruohonleikkuri (1) Akun kesto (1) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) Ampera-e (2) Ariya (1) Audi (5) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (27) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV6 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Fazua (2) Ford (1) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (2) hiihtoloma (1) historia (1) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (25) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (1) kesärenkaat (1) Kia (5) kitkarengas (1) koeajoraportti (35) Kona (8) korjaus (1) Kulutusvertailu (3) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (13) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (2) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (1) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (42) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (3) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (10) Pikalataus (6) Polestar (1) Polestar 2 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (81) Renault (7) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Skoda (3) Smart (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (238) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (37) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (1) sähköautomatkailu (57) sähköauton kulutus (2) Sähköauton lataaminen (33) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (5) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (8) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (1) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Zoe (10)
nwdb