04.06.2021

Sähköauto VW ID.4:llä Tampere - Jyväskylä - Tampere -mukavaa työkeikkailua ilman yhtään latausta

Osoite kopioitu

Tein 4.6.2021 jälleen kerran työkeikan Tampereelta Jyväskylään ja takaisin yhden päivän aikana, josta kertyi matkaa yhteensä 309 kilometriä. Tällä kertaa alla oli Volkswagen ID.4 Pro Performance 77 kWh -akulla. Aiemmin olen seikkaillut tätä väliä useilla eri sähköautoilla. Leaf 24 kWh:lla vuonna 2015 matka saattoi kestää kymmenenkin tuntia, koska välillä ei ollut yhtään pikalatauspistetta tai edes Type2:sta tarjolla. Sittemmin 40 kWh Leafilla pääsi jo yhteen suuntaan ilman välilatauksia ja e-208:lla riitti yksi lyhyt pikalataus paluu matkalla. 

Nyt sähköautoilusta katosi viimeinenkin seikkailun tuntuma, nimittäin ID.4 suoriutui tuosta 309 km edestakaisesta matkasta ilman yhtään latausta reitillä tai kohteessa ja jäljelle jäi vielä 162 km toimintamatkaa. Koko tämän työkeikan ajomatka oli aivan normaalia mukavuusajoa muun liikenteen tai nopeusrajoitusten sallimissa rajoissa. Keli oli aika sähköautomyönteinen +20..+22 °C lämmintä ja auringonpaiste. Käytin kuitenkin ilmastointia normaalisti koska en halunnut ainakaan hikoilla työpäivän aikana ja ajomoodina oli comfort.

Koska sähköautoilusta ei enää saa minkäänlaista draamankaarta blogikirjoitukseen, keskityn tällä kertaa pohtimaan ID.4:sta työmatkakäytössä yleisemmin.

ID.4 Pro Performance Max matka-autona

ID.4 on erittäin leppoisa matkailuauto. Käytin autossan olevaa mukautuvaa alustaa (DCC) jälleen comfort-asetuksella, jolla jousitus ottaa mukavan pehmeästi työssyt kaupungissa jo parkkipaikalta lähtien. Auton olemus huokuu rauhoittavaa ajotyyliä.

Maantien avautuessa kytkin Travel Assistin päälle. Käytän liikennemerkkien tunnistusta ja niiden avulla vakionopeussäätimen ohjausta, vaikka Heren kartassa paljon nopeusvirheitä onkin, säästää tämä minulta parhaimmillaan vahinkosakkokuluja. Nostan ratin vasemmalla puolella oleviasta kosketusnapista kolmella kevyellä napautuksella nopeuden tasan suurimpaan sallittuun. Olen tarkistanut, että ID.4:n nopeusmittarivirhe on 3 km/h ja se on vakio ajonopeudesta riippumatta.

Travel Assist pyrkii auttamaan kevyesti ohjailussa, mutta ei kuitenkaan laita liikaa vastaan. Tykkään Volkswagen Groupin tuotteiden kaista-avustuksesta huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi Leafin vastaavasta. Olin lähtiessä laittanut auton navigaattoriin kohteen, joten Travel Assist huomioi nopeusrajoitusten ja mutkien lisäksi myös tulevia risteyksiä ajoneuvon nopeutta sopeuttaen automaattisesti ja käyttäen regenerointia energiatehokkaasti hyväksi hidastuksissa. Todella leppoisaa ajoa, vaikka joitain kertoja joudunkin korjaamaan uudelleen vääriä nopeusrajoituksia.

Ruutanan risteyksen jälkeen säädin sähköllä penkin istuinosan sekä selkänojan hieman enemmän taaksepän nojaavaksi ja aavistuksen eteenpäin. Tässä on hyvä ajaa ilman kenkiä perille, kun laitoin vielä hetken päästä selän hierontatoiminnon päälle.

Matka taittuu ja päivän ensimmäinen Teams-palaveri alkaa ajon aikana. Arvostan itse ja olen varma, että palaverin muut osallistunat myös arvostavat Teams-palaverin aikana ID.4:n hiljaisuutta ja hyvin toimivaa handsfeetoimintoa. Pariin otteeseen palaveri vaatii minulta enemmän huomiota, joten matkan teko katkeaa kahteen kertaan tienvarsilevikkeelle. 

ID.4 Max-varustelun tuplalasit ja ilmastointi comfort-säädöllä sekä 21°C lämpöpyynnillä pitävät ilmanlaadun mukavan tasaisen viileänä auringonpaahteesta huolimatta. Tilannetta voisi vielä helpottaa sulkemalla katon aurinkoverhon, mutta en henno peittää kaunista ilmaa. Auto tunnistaa, että ajan yksin ja säätää kolmiosaisen ilmastoinnin automaattisesti apukuljettajan sekä takamatkustajien alueilla eco-asetukselle heti lähdöstä. Tämä ominaisuus varmasti säästää hieman lämmityksen tai ilmastoinnin tarvitsemaa energiamäärää näin isossa autossa autossa yksin ajaessa.

Perillä Jyväskylässä tein työkeikkani tehtävät ja lähdin paluumatkalle ja jälleen Teams-palaverien merkeissä. Matka katkesi tunnin ajaksi Jämsässä palaverin vaatiessa suurempaa huomiotani. En kuitenkaan tarvinnut tällä kertaa latausta. Hain Patalahden Teboililta vessassa käynnin ohessa vichyä ja täytetyn leivän ja jatkoin palaveria auton takapenkillä läppäriltäni. Ilmastoidussa ID:ssä on mukava pitää palaveria paikallaan, mutta nyt oli niin mukava ilma, että valitsin mieluummin avata kaikki ikkunat ja antaa ilman virrata vapaasti autossa ja sain silti riittävän yksityisyyden työpäiväni sitä vaatiessa. Takaistuimella on erittäin hyvin tilaa palaverinkin ajaksi ja saan jalat mukavasti lähes suoraksi etuistuimen alle halutessani. Keskikyynärjona saa toimia vuoroin läppärialustana ja lounaspöytänä. Noteerasin, että palaverini aikana pikalaturilla ehti vierailla kolme eri sähköautoa.

Palaverin jälkeen matka jatkuu takaisin Tampereelle ohittaen jälleen hitaat Oriveden tietyämaakohdat. Auton adaptiivinen vakionopeussäädin pitää mukavasti etäisyyden toiveeni mukaisesti runsaana edessä ajavaan, vaikka jonon vauhti vaihtelee paljon.

309 km työkeikan yhteenveto ID.4:llä suoritettuna

Perille kotiin palatessani teen hahvainnot. Olen virkeä ajettuani 309 kilometriä ja pidettyäni samalla viisi palaveria. VIelä on yksi palaveri jäljellä kotona pidettäväksi.

Auton infotainment kertoo keskinopeudeksi koko reissulle 73 km/h, mutta siinä on varmasti hieman menomatkan pysähdyksistä aiheutunutta alentumaa. Ajoin koko matkan normaalisti liikenteen mukana. Keskikulutus oli 16,3 kWh, eli laskennallisesti sähköä kului matkan aikana 50 kWh. Hintaa matkalle siis kertyy kotona ladaten noin 7,5 euroa. 

Akussa oli perillä jäljellä 30%, eli laskennallisesti 23,1 kWh ja laitoin auton saamaan suko-latausta kerrostalokotimme parkkiruutuun järjestetystä Garon kulutusmittarilla varustetusta tolpasta. Harmittaa, kun en muistanut taaskaan ottaa kuvaa Garon lukemasta ennen lataukseen kytkemistä. Olisin saanut selville lataushävikin.

Säädin WeConnect ID. -matkapuhelinsovelluksella auton akun lataustason maksimin 80% tasolle, koska näin runsaalla akkukapasiteetilla minulla on viimein mahdollisuus kokeilla joiden valmistajien, kuten Volkswagenin suositusta välttää 100% tasolle jatkuvasti lataamista.

Laskennallisesti akku on latautunut tavoitetasolle 21 tunnin kuluttua 8A:n latausvirralla, eli 1,8 kW:n latausteholla. 11 kW:n latauspaikka olisi myös ollut tarjolla noin 300 metrin päässä ja siinä lataus olisi sujunut alle neljässä tunnissa ja pikalaturissa tuossa tuokiossa.

Nyt autolla ei kuitenkaan ollut mitään kiirettä latauksen suhteen. Saapuessa jäljelle jäänyt 162 km toimintamatka olisi riittänyt vielä illan ylioppilasjuhlien valmisteluihin liittyviin ajoihinkin ilman yhtään välilatausta, mutta saakoon nyt hiljalleen omaa sähköistä ravintoaan.

Kyllä, tällä sähköautolla pystyy jo tekemään pidempiäkin työkeikkoja vailla minkäänlaista ennakkosuunnittelua. Olisin saanut ladattua 11 kW:n teholla Jyväskylän työkohteessa työtehtävieni aikana. Olisin saanut myös pikaladattua 50 kW:n teholla kun pidin  tunnin ajan Teams-palaveria paluumatkalla pikalaturin vieressä Patalahdella. Olisin voinut ladata itseasiassa useassakin paikassa päivän aikana ilman mitään lisävaivaa, mutta mitään tarvetta sille ei ollut, joten en ladannut.

Uskallan suositella ID.4:ää 77 kWh:n akulla myös useille pidempiäkin työkeikkoja ammatikseen tekeville. Tänään toimintamatka olisi toteutunut noin 470 km tasolla. Talvella toimintamatka putoaa varmuudella alle neljän sadan kilometrin ja  ehkä jopa lähemmäs kolmea sataa kilometriä. Palaan talviseen toimintamatkaan jahka sellainen seuraavan kerran koittaa. Kesäkuun 4. päivänä vuonna 2021 minä en olisi ehtinyt yhtään enempää ajamaan autolla ja tekemään työnikin ja toimintamatkaa jäi jäljelle vielä reilusti. 

Jokainen työmatkoja runsaasti ajava pystyy itse laskemaan helposti, mitä sähköautolla ajaminen maksaa ja mitä voi laskuttaa verottomia kilometrikorvauksia. Saataa sähköauto olla monille jopa yllättävän kannattava hankinta, kun asiaa lähtee laskemaan auki. 

Osoite kopioitu

Keskustelu

Pekka
10.06.2021 22.30

Olikos tämä ID4 jotenkin erikoisjärjestelyin sinulle hommattu kun olet blogaaja ja kauanko kestää normaalin jullin saada kyseinen auto?

Sähköautoileva motoristi
11.06.2021 07.13

Moi,
Ihan normikauppa, mutta ostin esittelyauton ja se oli heti vapaa. Myyjä kertoi että ainakin silloin oli myös uusia autoja nopeaan kauppaan.

j
12.06.2021 12.43

Mitä auto maksaa tällä varustelutasolla?

Sähköautoileva motoristi
12.06.2021 13.52

Moi,
Rakensin nyt uuden vastaavan VW autonrakentajalla, niin näkyi nyt hinnaksi muodostuvan noin 61.000e + talvirengaspaketti.

Kari Hällström
14.06.2021 18.28

Hei

Yksi työkeikka meni sujuvasti, mutta sitten seuraavana päivänä toiseen vastaavaan joutuukin jo lataileen, kotona 8A laturilla pitkästi yli vuorokauden tai 16A laturilla, jota normi 25A sulakkeet ei oikein siedä 16h.
Kaukana ollaan vielä polttiksen käytettävyydestä.

Sähköautoileva motoristi
14.06.2021 21.01

Moi Kari
Hauskaa että kannat huolta sähköautoista, mutta onneksi huolesi on jälleen turhaa.

Normi 3x25A pääsulakkeellisesta talosta olen lataillut menestyksekkäästi 11 kW, joten aamulla aina täysi akku.

Nyt ei ole tarvetta lähteä peräkkäisinä päivinä, joten 8A ehtii noin isolla rangella aina.

Kari Hällström
15.06.2021 10.41

Mulla ei yksi pääsulake meinaa kestää 10A latausta, vaan tuppaa joskus laukeemaan. Mulla tosin muutakin kuormaa, kuin auton lataus. Latauksen keston laskin siis omasta tilanteesta käsin.

Sähköautoileva motoristi
15.06.2021 11.02

Moi vielä Kari,
Joo kolmivaihe AC-laturi autossa on erittäin hyvä. Jo 3x8A on nopeaa latausta ja 3x25A pääsulakkeet kestää vielä paremmin. Itsellä oli vain noin 300m2 lämmitettävää pinta-alaa, niin riitti hyvin sulakkeeet.

Kari Hällström
16.06.2021 15.07

Moi
Itsellä suunnilleen samat neliöt, mutta sähkölämmitys, sähkökiuas, ym.

Ale
17.06.2021 17.01

Moro,

Kuormaohjaus maksoi 150e lisää laturiin. Se seuraa pääsulakkeita ja rajoittaa lataustehoa. Samalla sai nostettua laturin maksimit 3x20A

Sähköautoileva motoristi
18.06.2021 09.28

Moi Ale,
kiitos kommentista. Ei ollut kovinkaan kallis investointi kuormanohjaukseen. :-)
Tuo on kyllä nyt ja lähitulevaisuudessa yleistyvää tekniikkaa. Tarve tietenkin korostuu vielä jo samassa taloudessa enemmän kuin yksi latausauto.

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

ID.4 sähköautomatkailu

Arkisto

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) Akku (27) akkuruohonleikkuri (1) akkutakuu (1) Akun kesto (1) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) alustan äänet (1) Ampera-e (2) Ariya (1) Audi (5) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (27) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV6 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Fazua (2) Ford (1) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (2) hiihtoloma (1) historia (1) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (26) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kallistuksen vakaajan pystytanko (1) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (1) kesärenkaat (1) Kia (5) kitkarengas (1) koeajoraportti (35) Kona (8) korjaus (1) Kulutusvertailu (3) kW (1) kWh (1) kWh/100 km (1) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (14) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (2) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (1) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (42) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (3) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (10) Pikalataus (6) Polestar (1) Polestar 2 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (82) Renault (7) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Skoda (3) Smart (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (240) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (37) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (1) sähköautomatkailu (57) sähköauton kulutus (2) Sähköauton lataaminen (33) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) sähköautosanasto (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (5) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (8) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (1) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Zoe (10)
nwdb