11.03.2016

Minkälainen vaikutus olisi 40 kWh akulla sähköauton käytettävyyteen?

Osoite kopioitu

Nyt maaliskuussa 2016 meillä on jo ostettavissa uusi Nissan Leaf 30 kWh akullaan.

Testasin sen maaliskuun alussa pikkupakkasen kelissä ajamalla sen Espoosta Viitasaarelle.
Matkaa kertyi yhteensä noin 470 km.

Matkalla latasin Tiiriöstä noin 15 minuuttia,  Jämsästä noin 20 minuuttia ja Jyväskylästä noin 38 minuuttia, eli yhteensä tuon 470 km matkan suorittamiseen käytin aikaa lataamiseen noin 1h 13 minuuttia.

Tämä matkatarina on luettavissa: Kuinka pitkälle Espoosta pohjoiseen päin pääsee 30 kWh Nissan Leafilla käyttäen ainoastaan julkisia latauspisteitä

Mainittakoon vielä, että reitti kiersi tuossa 30 kWh Leafin tapauksessa Tampereen kautta koska Lahden ja Jyväskylän väli on liian pitkä sillekin pikalatureiden puuttuessa kokonaan tuolta tieosuudelta.

Omalla 24 kWh Leafillani 470 km matka Espoosta pohjoiseen olisi vaatinut lisälatauksen vielä Hyvinkäällä ja Jämsän sekä Hirvaskankaan lataukset olisivat olleet merkittävästi pidemmät.

BMW:ltä on luvassa 2017-vuonna 290 km NEDC päivitys

Insideevs.com kirjoitti 11.3.2016, että BMW on tuomassa heinäkuussa 2017 tuotantoon i3:sen akkupäivityksen. Auton NEDC lukeman huhutaan nousevan 200 km tasosta 290 km tasolle. Vertailukohtana voidaan ottaa uuden Leafin 30 kWh akku ja 250 km NEDC.

Jos tuosta lasketaan suoraan kaavalla saadaan, että BMW:n akku olisi noin 34,8 kWh kokoinen. Tosin i3:sen on sanottu olevan erityisen energiatehokas sähköauto, joten akku voi olla hieman pienempikin.

290 km NEDC on jälleen yhä useammalle sähköautoa suunnitelleelle pykälä, joka mahdollistaa sähköautoiluun siirtymisen. Silloin todellinen toimintasäde talvellakin alkaa lähennellä jo 200 km lukemaa.

Chevrolet Bolt ja Tesla Model 3 on huhuttu sisältävän 60 kWh akut

Itse uskon, että näitä kahta uutuutta tullaan näkemään Suomen teillä vasta vuoden 2018 puolella. Kun BEV-auton akun koko alle 50 000 euroa hintaluokassa saavuttaa 60 kWh kapasiteetin alkaa olla sähköauto jo todella laajan ostajakunnan toiveissa.
 
60 kWh tarkoittaa jo sitä, että Suomalainen keskivertotalous, joka ajaa 16 000 km vuodessa, joutuu lataamaan sen arkiajoissaan keskimäärin 1,5 viikon välein. Viikonloppujen mökki/mummola -matkakin saa olla jo yli 300 km ilman yhdenkään välilatauksen tarvetta.
 

40 kWh akku tekisi jo monelle ratkaisevan muutoksen

Jos, tai siis minä haluan sanoa että kun joku sähköauton valmistaja tuo markkinoille kohtuuhintaisen 40 kWh akulla varustetun sähköauton, on sillä varmasti useita kiinnostuneita ostajia.
 
Tein 30 kWh Leafilla matkani pohjalta laskelman, miten matka Espoosta saattaisi muuttua, jos autossa olisikin 40 kWh akku. 
 
Tämä on siis tässä vaiheessa pelkkää spekulointia, koska sellaista autoa ei ole markkinoilla.
Pitääkseni vertailuni muuttujat kurissa käytin samaa reittiä, vaikka järkevämpi reitti olisi ollut Espoosta Lahden kautta Jyväskylään. Tein reittiin olettamuksen, että ko. sähköauto olisikin Teslan Model 3 hinnat alkaen malli, tai vaihtoehtoisesti Hirvaskankaan ABC:lle olsi saatu pikalaturi muillekin autoille.
 
Pidän muutoksen vaikutuksia merkittävinä jälleen.
  • Arkikäytössä jokapäiväinen työmatka voisi kasvaa helposti jopa 160 km / suunta.
  • Matkailukäytössä autolla pääsisi jopa 550 km matkan kahdella välilatauksella
Miksi tämän kirjoitin?
Uskon että nyt huhuissa olevat 60 kWh akuilla varustetut uutuusmallit eivät tule olemaan ainoita akkukokoja. Sen sijaan ennakoin, että 30 kWh ja 60 kWh välillekin tulee tarjontaa. Sähköautoissa akku on edelleen, ainakin toistaiseksi arvokas yksittäinen osa ja se on suhteessa akun kokoon.
 
Jos tarjolla olisi esimerkiksi Teslan Model 3 autosta 40 kWh ja 60 kWh mallit, niin omaan käyttööni riittäisi juuri sopivasti 40 kWh malli. Hyvin todennäköisesti vaihtaisin taloutemme kakkosauton virkaa toimittavan dieselin sellaiseen.
 
 
 
 
 
 

 

Osoite kopioitu

Keskustelu

Ei kommentteja

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Akku akun koko BEV sähköauto

Arkisto

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) Akku (27) akkuruohonleikkuri (1) akkutakuu (1) Akun kesto (1) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) alustan äänet (1) Ampera-e (2) Ariya (1) Audi (5) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (27) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV6 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Fazua (2) Ford (1) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (2) hiihtoloma (1) historia (1) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (26) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kallistuksen vakaajan pystytanko (1) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (1) kesärenkaat (1) Kia (5) kitkarengas (1) koeajoraportti (35) Kona (8) korjaus (1) Kulutusvertailu (3) kW (1) kWh (1) kWh/100 km (1) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (14) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (2) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (1) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (42) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (3) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (10) Pikalataus (6) Polestar (1) Polestar 2 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (82) Renault (7) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Skoda (3) Smart (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (240) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (37) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (1) sähköautomatkailu (57) sähköauton kulutus (2) Sähköauton lataaminen (33) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) sähköautosanasto (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (5) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (8) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (1) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Zoe (10)
nwdb