09.10.2019

Kokeneen sähköautoilijan vinkkejä käytettyjen autojen ammattituojille syksyllä 2019

Osoite kopioitu

Sähköautot yleistyvät kovalla vauhdilla. Uusia malleja on tullut ja tulee lisää etenkin ensi vuoden aikana. Osa näistä uusista malleista tarjoaa 50-64 kWh akuillaan erinomaista toimintamatkaa alle 50 000 euron hintaluokassa. Monille sähköautosta haaveilevalle nämäkin ovat tarpeettoman tai liian kalliita hankittaviksi, jolloin käytetty sähköauto olisi vielä houkuttelevampi. Jotta olisi käytetettyjä edullisempia sähköautoja ostettavissa, pitäisi ensin kuitenkin niitä rekisteröidä uusina. Tai sitten tuoda lisää valmiiksi käytettyinä edullisesti myytäväksi tai itselle omaan käyttöön.

Olen sähköautoillut viitisen vuotta ja kirjoitellut aika paljon sähköautoista ja kirjoitan tähän muutamia tämän hetken ajatuksiani vihjeiksi käytettyjen autojen maahantuojille. Saa käyttää vapaasti soveltaen tai olla käyttämättä. Vastuuta en suostu kuitenkaan ottamaan, koska nämä ovat tunnepitoisia omia tulkintojani.

Tuokaa näitä autoja meille ostettaviksi etenkin ykkösautokäyttöön tai ainoaksi talouden autoksi:

  • BMW i3 on erinomainen auto Suomen oloihin etenkin koska se ei ruostu eksoottisten materiaaliensa ansiosta. Uudemman 120Ah -mallin toimintamatka on sellainen, että se on varmasti kiinnostava auto jos löydät hyviä yksilöitä järkevään hintaan, eli noin 30 000 euron pintaan. Toinen todennäköisesti kiinnostava i3-versio on 94 Ah REX -malli.
  • Hyundai Ioniqit menee varmasti kaupaksi. Katso kuitenkin että on varusteltu meidän tarpeisiin ilmalämpöpumpulla. Vaikka autossa on vain 28 kWh:n akku, niin sen todella alhainen kulutus tekee siitä mielenkiintoisen monelle perheelle ainoaksi autoksi myös.
  • Hyundai Kona 64 kWh autot menevät suurella varmuudella kaupaksi niin hyvin, että tuo vaikka kaikki mitä saat yli 6000 kilometriä ajettuna järkihintaan ostettua. En kannusta tuomaan sitä pienempi akkuista Konaa lainkaan.
  • Jaguar I-Pacet saattaisivat käytettyinä kiinnostaa ostajia jopa uusia enemmän, koska niitä alkaa Euroopassa saada jo alle 70 000 euron hintaan hyvillä varusteilla.
  • Kia e-Nirossa sama juttu kuin Kona 64:ssä. Jos läydät käytettyinä, niin varmasti menee täällä kaupaksi. Valitettavasti on kuitenkin sen verran yksisarvinen, että tuskin löytyy.
  • Nissan Leafin 40 kWh-mallit ovat edullisia Suomessakin käytettyinä, mutta kiinnostusta niille varmasti riittää kun vain hinta on alle 30 000 euroa.
  • Renault Zoe 40 on myös useille hyvä ykkösautoksi, vaikka siitä Suomi-malleissa pikalataus puuttuukin. Zoe on kuitenkin hieman haastavampi tuotava ja autoa on syytä tuntea hyvin. Nimittäin siitä on olemassa useita erilaisia versioita myynnissä ja osaa niistä ei ole tuotu uusina Suomeen koska maahantuojan kommenttien mukaan niistä puuttui pohjoisen kylmiin oloihin vaaditut ominaisuudet. Lisäksi lähes kaikki Zoet ovat Euroopassa vuokra-akuilla.
  • Teslat menevät varmasti kaupaksi Suomessa, jos saat ehjiä ja hyviä yksilöitä myyntiin alle 50 000 euron hinnalla. Hienoa olisi nähdä myös alle 40 000 euron Tesloja myynnissä. Kalliimmatkin varmasti menee, mutta niille taitaa olla suoraan hakijoitakin aika paljon. Tesloissa on syytä olla tarkkana, että autossa on Teslan takuu ja muu tuki voimassa Euroopassa. Nimittäin esimerkiksi USA-malleja on aika ajoin ollut kaupan edullisella hinnalla ja hiukan harhaanjohtavilla ilmoituksilla.
  • VW:n e-Golf isommalla akulla on varmaan kanssa ihan ok ykkösautoksi, jos saa edullisesti tuotua.

Audia tai MB:n EGC:tä ei taida vielä olla käytettyinä tarjolla. (saattoi joku hyvä jäädä mainitsematta, ei ole tarkoitus mitään automallia oikeusmurhat ja mielelläni täydennän listaa lukijoiden kommenttien perusteella)

Kakkosautoiksi sopivia tuotavia mielestäni olisivat esimerkiksi:

  • BMW i3 60 Ah -versiot, jos niitä myyntiin Suomessa selkeästi alle 20 000 euron hinnalla Suomalaisille asiakkaille asti. Tarjontaa Euroopassa tuohon noin 15 000 euron hintaan näkyy riittävän runsaasti. Näissä kakkosautoksikin tuotavissa kannattaa varmistua, että autoissa on pikalatausominaisuudet varusteena.
  • Nissan Leaf 30 kWh on hyvä kohde tuoda kakkosautoa suunnittelevalle, jos sen löytää hyväkuntoisilla akuilla ja sopuhintaan. Pienemmille 24 kWh akulla varustetuille on myös käyttöä kakkosautoina, mutta ne pitäisi jo pystyä myymään alle 10 000 euron hinnalla asiakkaalle Suomessa.

Ostitpa mitä tahansa sähköautoa myyntiin, varmistu aina sen ajoakun kuntoisuudesta, jos se mitenkään on mahdollista. Näin vältyt mahdollisilta kallillta kuluriskeiltä rikkinäiseen ajoakkuun liittyen.

Sähköautojen myyntiin vinkkejä

Sähköauton hinnan ilmoittaminen ja laskeminen osamaksuksi sekä vertailu liikenne-energiakuluihin:

  • Sähköauton myyjällä olisi kova myyntivaltti, kun netti-ilmoituksiin ja auton tuulilasilappuun laskisi valmiiksi sopivan osamaksuerän korkeammalla, mutta vielä järkevän suuruisella viimeisellä erällä. Näin saisi näytettyä ostamista suunnittelevalle esimerkiski: "Osta tästä Kona 64 kWh alkaen 175 euroa kuukaudessa (*huomioitu säästöt polttonesteissä 25 000km/vuosi ajolla).
  • Tuo ei ehkä ole tyylikästä eikä kestävää markkinointia, mutta sähköauton kaupankäyntiä edistäsii varmasti vaikka ilmoitukseen laittaisi: "Osamaksu alkaen 350e/kk ja 25 000 vuotuisilla ajoilla saatat säästää bensiinissä jopa yli puolet kuukausierästä liikenne-energiassa! Eli *Teslamainen hintailmoitus.

Käyttäkää sähköautoja, ladatkaa niitä ja ajakaa niillä. Sähköautot pitävät käyttämisestä, eivätkä niiden akut pidä pitkästä arkistoinnista. Samalla kun ajatte itse niillä tustustte niiden toimintaan paremmin. 

  • Ladatkaa sähköautojen akut aina 100% täyteen asiakkaalle koeajoa varten. Jos sähköauto on aktiivisessa ajossa, voi sen ladata oman kokemukseni perusteella aina täyteen asti. (en ota tästä kommentista vastuuta, koska niin paljon näkee toisensuuntaisiakin kommentteja, mutta omat kokemukset tukevat aina täyteen lataamisen olevan aivan ok. Sähköauton akussa on runsaasti piilossa olevaa reserviä joka tapauksessa, jota ei käyttäjä pääse käyttämään.)

Tunne myynnissä olevat sähköautosi. On huomattavasti mukavampi myydä kohdetta, kun aidosti tuntee sen mahdollisuudet sekä rajoitteet. Olisi hyvää palvelua, jos autokauppias olisi niin valistunut, että osaisi tehdä käytettyä autoa ostavalle yhdessä asiakkaan kanssa luovutuksen yhteydessä autoon mahdollisesti kuuluvien internet- ja mobiilisovelluspalveluiden rekisteröinnit ja käyttöönotot.

Tarjotkaa ja antakaa sähköautoa vähänkin harkitsevalle mahdollisuus pitkään koeajoon hänen omissa olosuhteissaan. Ensimmäistä sähköautoa suunnittelevalle on tärkeää päästä kokeilemaan, miten se auto toimii hänen työmatkoillaan tai vaikka jopa mökkireissulla. 

  • Varautukaa ennalta miten teidän vakuutukset ja muut tekniset seikat mahdollistavat viikonlopun yli koejot.

Ja sitten aina ilmoituksiin netissä ja tuulilasissa näkyvilleä vähintään seuraavat tiedot sähköauton ollessa kyseessä:

  • Akun kapasiteetti ja toimintamatka WLTP
  • Akun kuntoisuus uudesta, jos millään saat selville, vaikka sitten ajokokeella, joka ehdottomasti pitäisi myyntiin ostaessakin selvittää enne kaupan tekoa, koska muutoin voi tulla kallis auto kauppiaalle.
  • Sisäisen laturin tiedot: kW ja onko 1-, 2- vai kolmivaihelataus.

Varusta myymäläsi keskeisimmillä sähköautojen latauksen mahdollistavilla RFID-lukijoilla. Näitä on ainakin Fortum Charge&Drive, Virtapiste, K-lataus. Alueellisesti on olemassa muitakin. Näitä on hyvä olla 2-4 nippua, jotta ne voi aina antaa koeajoauton mukaan.

Varusta myymäläsi sisältä sekä ulkoa sähköutojen latauslaitteilla. Sisälle riittää todennäköisesti pistorasialataus, mutta varmista, että niitä on riittävästi käytettävissä. Ulos on hyvä varustaa Type2-latauslaite tai laitteita, joista saa 3x32A:n latausvirtaa. Jos liiketoimintasi on oikeasti suurella mittakaavalla, kannattaa selvittää myös DC-pikalaturin asennuttamisen mahdollisuutta, mutta ne ovat sitten hyviin arvokkaita investointeja.

  • Olennaista on saada omassa myynnissä olevat autot sekä asiakkaiksi tulevien sähköautoilijoiden autot ladattua helpolla ja luotettavasti.

Jos haluat olla todella pro-luokan sähköautokauppias, niin varusta myymäläsi myös sähköautotarvikkeilla. Silloin myymälästäsi voisi löytyä aina pieni käsivarasto mm:

  • Type2 -latauskaapeleita
  • Type2-Type1 -latauskaapeli
  • Jokin perusmalli Type2-latauslaitteesta
  • Suko (eli normaali pistorasia) latauskaapeli Type2-autolle sekä toinen Type1-autolle.
  • 3-vaihe, eli voimavirtapistorasiasta virtansa ottava matkalatauslaite tai kaapeli.

Olen aiemmin kirjoittanut vähän samaan aiheeseen mm:

Jos haluat tutustua tarkemmin sähköautosanastoon, niin tuolta löytyy amatöörisähköautoilijan tekemää sähköautosanastoa muutaman vuoden takaa 

 

Osoite kopioitu

Keskustelu

Kai Tastula
10.10.2019 05.56

Olipas osaava ja asiallinen kirjoitus.

Sari
11.10.2019 14.09

Hyviä neuvoja :-). Menin Kamuxiin koeajamaan Teslaa. Akussa oli rangea jäljellä 68 kilsaa ja latauskaapeli oli annettu toisessa kaupassa ostajalle eikä uutta vielä tilattu. Olin sopinut koeajosta kolme päivää aiemmin. Tieto ei kulkenut? :-D :-D :-D

Sähköautoileva motor
11.10.2019 16.29

Morjens Sari,
tuossa on just se syy, miksi tämän ja aiemminkin olen aiheesta kirjoitellut.
Josko edes jokunen autokauppias saataisiin heräämään sähköautojen myymisen erilaisuuteen. Se olisi kaikkien edun mukaista.

Taisto
14.02.2020 10.33

Soisi myyjien heräävän myös siihen, että vaikka polttomoottoriautoissa tankin koolla ei ollut juurikaan väliä, sähköautossa akun koko on oleellinen tieto, jota ainakin itse mielelläni käyttäisin tulosten rajaamiseen. Tällä hetkellä akun koko on ilmoitettu n. 10 % nettiautossa myytävistä sähköautoista ja lähes kaikissa tiedon sisältävissä ilmoituksissa myyjä on yksityinen.

Tapio
13.02.2022 18.34

Kiinostus sähköautoon.Kertokaa sähköautotietäjät mikä olisi minulle sopiva sähköauto?Tässä olis kriteerit;Kokoluokka Volvo V70,Suoritusarvot sama kuin D5volvo.Ajoominaisuudet kuin V70volvo.Kuukausierät 300ekua kuukausi max 6vuoden ajan.Akut pitäis kestää vielä seuraavat 10vuotta vähintäänkin.Ai niin ja toimintasäde talvella 500km.

Sähköautoileva motoristi
14.02.2022 07.58

Moro Tapio,
vähän vanhaan juttuun kirjoitit kommenttisi, mutta sehän ei haittaa mitään.

V70 ei ole valmistettu enää vähän aikaan, joten en tunne ko autoa, mutta esimerkiksi ID.4 tarjoaa paremmat tilat olennaisilta osin. Myös suorituskyky riittää.

Tuskin saat uutta vastinetta Volvon V70 -autollekaan (V60 tai V90) tuolla kk -erällä muutoin kuin melkoisen suurella käsirahalla. Uudet Volvot ovatkin kaikki vähintään hybridejä ja maksavat käytännössä enemmän kuin esim ID.4.

En osaa kuvitella missä saattaisit asua, koska missään päin Suomea ei tarvita 500 km toimintamatkaa edes talvella, koska sähköä on saatavilla huomattavan paljon tiheämpään.

ID.4:llä ajan noin 300 km talven kovimmissa keleissä.

Jos sitten käytettyä, niin Tesla Model S tarjoaa hyvää tilaa ja pitkää toimintamatkaa myös.


Eli ei muuta kuin rohkeasti vain autokaupoille ja sähköautoa koeajamaan.

Tapio
14.02.2022 10.50

Asun kainuussa.Tässäpä se ongelma tulee,hintaluokka menee kalliiksi isolla autolla jos vertaa vastaavaan diesel autoon.Siinä vaiheessa kun hintalappu semmoinen mitä kerroin kuukausieristä ilman suurta käsirahaa niin epäilen ettei akuilla ajeta seuraavaa 10vuotta,tämä tulee olemaan se ongelma mihin ei ratkaisua ole.Kyllä ihmiset pystyy tulevaisuudessa sähköauton mutta jos kohta pitää sijoittaa 15000 euroa akkuihin nii
tie nousee pystyyn,elikkä se siitä edullisesta sähköautoilusta. Joo V70 volvo samaa kaliberiä kokonsa puolesta kuin V90.Minulla tulee matkaa 600km Helsinkiin ja käyn muutaman kerran vuodessa Helsingissä.Useimmiten ajan ilman pysähdyksiä tämän välin niin se vaan on vähä ikävää jos pitää muutaman kerran pysähtyä muutamaksi tunniksi lataamaan kesken matkan.

Sähköautoileva motoristi
14.02.2022 14.53

Moikka Tapio
eli mitään ongelmaa ei oikeastaan juurikaan ole esim tuon Helsingissä käynnin suhteen. Siihen pystyy mukavasti jo suurin osa sähköautoista. Sähköä kyllä on tarjolla.

Itse en ainakaan osaa olla lainkaan huolissani sähköauton akkujen kestävyydestä. Niiden käytettävissä oleva kapasiteetti toki laskee, mutta esimekiksi tällä hetkellä Leafin akkujen uusiminen ja päivittäminen jopa isompaan ei oikeastaan maksa polttomoottoriauton moottori- tai vaihteistoremppaa enempää.

Mitä aikaisemmin siirtyy sähköautoon, sitä enemmän etenkin paljon ajava säästää liikenne-energiassa. Itse säästän liikenne-energiakulussa noin 450 euroa joka kuukausi, kun en ajakaan polttomoottoriautolla.

Yhteensä olen vuodesta 2015 saakka säästänyt jo useamman mahdollisen joskus iskevän akkurempan verran ja paljon enemmänkin.

Ei muuta kuin pian vain sähköautoa koeajolle ja mitä pidemmin siirtyy, sitä enemmän voinee säästää.

Tapio
14.02.2022 20.19

Matkaa tulee täältä Helsinkiin reilu 600km elikkä edes takaisin reilut 1200km.Riittääkö muka akussa virta ettei välillä tarvi ladata?Se on aika huono vertaus verrata akkujen hintaa auton vaihteisto/moottoriremonttiin ja saako akut hintaan 3500euroa?Jos ostaa 10vuotta vanhan noin 200000km ajetun diesel Volvon tai Mersun niin voi aika suurella varmuudella ajaa seuraavan 15vuotta ja hyvällä huollolla yli miljoona kilometriä täyteen ilman moottori/vaihteisto remonttia.Pikkusen epäilyttää sähköauto yli 20vuotta ja yli miljoona kilometriä ilman että tarvii akkuja vaihtaa ja että niissä alkuperäisissä akuissa kapasiteettiä 500km matkaan ilman latausta.Mielenkiinnolla odotan.Itse en ota riskiä kokeiltavaksi.Saattaa olla liian kallis kokeilu.

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

BEV Käytetty sähköauto sähköauto

Arkisto

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) Akku (26) akkuruohonleikkuri (1) Akun kesto (1) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) Ampera-e (2) Ariya (1) Audi (5) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (27) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV6 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Fazua (2) Ford (1) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (2) hiihtoloma (1) historia (1) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (25) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (1) kesärenkaat (1) Kia (5) kitkarengas (1) koeajoraportti (35) Kona (8) korjaus (1) Kulutusvertailu (3) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (13) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (2) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (1) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (42) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (3) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (10) Pikalataus (6) Polestar (1) Polestar 2 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (81) Renault (7) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Skoda (3) Smart (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (238) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (37) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (1) sähköautomatkailu (57) sähköauton kulutus (2) Sähköauton lataaminen (33) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (5) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (8) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (1) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Zoe (10)
nwdb