02.05.2025
Parin tunnin koeajot: käytetty Toyota bZ4X (2024)

Parin tunnin koeajot -osiossa koeajetaan uusia ja käytettyjä autoja. Ensifiiliksen ja pintaraapaisun perusteella on tarkoitus antaa koeajoraportin päätteeksi arvio siitä, että ostaisinko auton vai en (jos hakusessa olisi sen kaltainen automalli).
Olen viime aikoina koeajanut paljon sähköautoja ja sillä linjalla jatketaan myös tällä kertaa. Tosin, tällä kertaa vuorossa on valtamerkki, jonka liikkeellelähtö täyssähköiseen maailmaan on ollut yllättävänkin verkkaista. Puhun siis Toyotasta.
Toyotahan oli aikoinaan pioneeri hybridiautojen rintamalla, kuten mainitsin äskettäin tekemässäni kirjoituksessakin kyseisestä merkistä. Tästä kiitos kuuluu vihatulle ja rakastetulle Priukselle, jonka suurimpiin faneihin en itsekään lukeudu, mutta jonka edelläkävijyyttä en voi toisaalta myöskään kiistää. Kun taas puhutaan täyssähköisistä autoista, on Toyota ollut itse asiassa aika merkittävästikin muita merkkejä jäljessä. Osaltaan syynä on varmasti ollut se, että heillä on hyvin vahva valikoima juurikin hybridien puolella, kuten minulle painotettiin Autosalpa Lahdesta, josta hain tämänkertaisen koeajoauton ajoon. Tai ehkä heillä ei ole vain ollut mitään tarvetta lähteä hötkyilemään, ehkä he ovat ensin halunneet katsoa miltä tulevaisuus näyttää täyssähköisten osalta. Toisaalta, heidän johtoportaansa puolesta on tehty myös selväksi, että he uskovat pitkässä juoksussa enemmän esimerkiksi vedyn kuin sähkön voimaan. Mutta, niin kiinnostavaa ja täynnä potentiaalia kuin vetytekniikka onkin, vetyautojen ja tankkausasemien yleistymiseen tulee menemään vielä rutkasti aikaa. Ja, ehkä Toyotalla on herätty siihen karuun tosiasiaan, ettei heilläkään ole varaa jäädä täysin ulos kilpailusta täyssähköisten autojen osalta. Sähköinen vallankumous on kuitenkin täällä, halusi sitä tai ei.
Vielä toistaiseksi Toyotalta löytyy vain yksi täyssähköinen malli henkilöautojen puolelta, nimittäin vuonna 2022 markkinoille saapunut bZ4X. Siinäpä muuten vasta jännä mallinimi, eikä ehkä se markkinointiystävällisin. Nyt koeajamani bZ4X on käytetty, mutta tuntuu jokseenkin väärältä puhua käytetystä autosta, kun kyse on viime vuoden malliversiosta, jolla on ajettukin vain rapiat 4 tuhatta kilometriä, eli ei siis käytännössä lainkaan.
Millainen on sitten Toyotan ensiyritys täyssähköisten rintamalla? Onko Toyota jo auttamattomasti jäljessä sähköautobisneksen puolella vai vieläkö sillä on mahdollisuus hypätä mukaan kelkkaan?
No, jos aloitetaan esteettisistä seikoista, niin ei bZ4X ainakaan ulkoisesti näytä yhtään hassummalta. Muotokielen puolesta siitä löytyy useita yhtäläisyyksiä esimerkiksi C-HR:n uusimpaan malliversioon, ainakin mitä tulee sivuprofiiliin. Toisaalta, keulan osalta muotoilussa on puolestaan nähtävissä jonkinlaisia yhtymäkohtia Hyundaihin. Keulan muotoilu tuo jossain määrin mieleen esimerkiksi Ioniq 5:n. Toyota itse kutsuu verkkosivuillaan keulan muotoilua ”hammerhead” -muotokieleksi ja tällä nimellä viitataan ilmeisesti mataliin etuvaloihin ja kulmia korostaviin linjoihin.
Sisälle astuessa huomaa, että Toyotalla on heti lähdetty tavoittelemaan jotakin uutta, ainakin mitä tulee rattiin ja mittaristoon. Ratti on tavallista pienempi ja digitaalinen mittaristo on puolestaan viety selvästi totuttua kauemmaksi ja lähemmäksi tuulilasia. Lopputuloksena on ratkaisu, joka näyttää ainakin alkuun vähän hassulta, mutta joka onneksi toimii kuitenkin ihan hyvin. Mittaristo pysyy jatkuvasti sopivalla tavalla kuljettajan näkökentässä, häiritsemättä kuitenkaan liikaa.
Keskikonsolista löytyy 12,3 -tuumainen näyttö ja sen alapuolelta useita fyysisiä painikkeita. Painikkeilla saa tässä autossa säädettyä kaikkia auton toimintoja, halleluja! Keskinäytön takaa löytyy Toyotan oma, hyvin pelkistetty käyttöliittymä, jonka kautta kautta hallinnoidaan käytännössä vain navigointia ja radiota. Navigoinnista puheen ollen, Toyotan oma karttapalvelu ei tunnu olevan kaikilta osin enää aivan ajan tasalla. Onneksi autosta löytyy kuitenkin myös tuki Android Auto ja Apple CarPlay -palveluille. Pidän itse kovastikin Android Auton käyttöliittymästä ja toimivuudesta, joten vaikka Toyotan oma järjestelmä onkin toiminnoiltaan melkoisen köyhä, tuki Android Autolle pelastaa paljon ainakin omalla kohdallani. Sitä paitsi, esimerkiksi Android Auton takaa löytyvä Googlen karttapalvelu onkin sitten aivan ajan tasalla.
Vaihteenvalitsimen suhteen on haluttu olla hivenen omaperäisiä ja kehitelty jotakin erilaista. Valitsin on pyöreä rinkula, jota painetaan ja pyöräytetään vasemmalle tai oikealle, riippuen siitä että haluaako pakittaa vai mennä eteenpäin. Parking-asennon saa puolestaan kytkettyä painamalla rinkulan edessä olevaa P-painiketta. Mutta, vaikka kyseessä on jotakin uutta ja erilaista, täytyy myöntää, että valitsimen käyttö tuntui alusta lähtien intuitiiviselta, joten silloinhan sen täytyy olla toimiva ratkaisu.
Kojelaudassa on jonkinlainen karkea kangaspäällyste mikä näyttää ihan mukiinmenevältä, mutta en ole aivan varma pidänkö kovasti sen sormituntumasta. Mutta, ehkä sitä ei ole tarkoituskaan hiplailla koko ajan.
Mainittakoon, että autosta löytyy myös keskikonsolista olevan kannen alta tuki puhelimen langattomalle lataukselle, kuten pitäisi mielestäni löytyä jo kaikista uusista tai uudehkoista autoista.
Istuintilojen osalta auto on positiivinen yllätys, etenkin takapenkillä. Takana on hyvin jalkatilaa, vaikka pelkääjän penkki olisi vähän taaempanakin. Itselläni ei ainakaan ollut mitään ongelmia istua siellä. Ainoastaan kuljettajan penkillä huomasin sellaisen pienen miinuksen, ettei istuinta saanut säädettyä aivan niin alas kuin olisin halunnut. 194-senttinen kuljettaja kun olen, niin minusta tuntui kuin olisin istunut jotenkin turhan korkealla alimmallakin säätöasennolla. Tarkennettakoon nyt vielä, ettei kyse ollut merkittävän isosta ongelmasta, mutta ongelmasta kuitenkin.
Tavaratilan osalta auto on pienoinen pettymys, ainakin jos sitä vertaa joihinkin kilpailijoihin. Tavaratilan koko on 452 litraa, kun taas esimerkiksi Skoda Enyaqista tavaratilaa löytyy lähes 600 litran verran, eli puhutaan melkoisen suuresta erosta. Kyllä sinne kuitenkin keskikokoisen perheen kauppakassit hyvin mahtuvat.
Entä sitten ajettavuus? Tällaisella parin tunnin koeajolla on vaikea lähteä antamaan ajotuntumasta mahdottoman syvällistä analyysiä, mutta ensivaikutelma on positiivinen. Ohjattavuus on tarkkaa, alusta tuntuu sopivan pehmeältä ja ajaminen on kaikin puolin vaivatonta. Auto tuntuu monella tapaa kokoaan ketterämmältä. Tietyllä tapaa ajotuntuma on samankaltainen kuin monessa muussakin nykypäivän Toyotassa, eli en löydä juurikaan valittamista. Tällaiselta se auton ajamisen pitääkin tuntua.
Mainittakoon, että ajamani koeajoyksilö on nelivetoinen ja tehoa siitä löytyy yhteensä 218 hevosvoiman verran. Autossa oleva nelivetojärjestelmä on kehitetty niin, että siinä on erilliset 109 hepan (80 kW) tehoiset sähkömoottorit etu- ja taka-akseleille. Siinä on myös kehittynyt nelivedon ohjaus, joka mahdollistaa oikeanlaisen ajo-ohjelman ajoalustasta riippuen. Vaikka edellä mainittu kokonaistehon määrä ei kuulosta kovinkaan suurelta, auto tuntuu kuitenkin kiihtyvän oikein ripeästi ja kiitos tästä kuulunee pitkälti tuolle edellä mainitulle nelivetojärjestelmälle, jonka Toyota on kehittänyt yhteistyössä Subarun kanssa. Jos tarkkoja ollaan, Toyota on itse asiassa kehittänyt koko bZ4X:n yhteistyössä Subarun kanssa ja autolta löytyy teknisesti identtinen sisarmallikin, eli Subaru Solterra.
Sähkön kulutuksenkaan osalta on vaikea sanoa hirveästi näin lyhyen koeajon perusteella, mutta kurkataanpa nyt ainakin parit faktat läpi. Toyota lupaa autolleen (ainakin teoriassa) noin 450 kilometrin rangen, mikä kalpenee monien kilpailijoiden rinnalla. Esimerkiksi Ford Explorerissa ja Skoda Enyaqissa molemmissa luvattu maksimirange on yli 500 kilometriä. Ja, kun otetaan tuosta Toyotan ilmoittamasta lukemasta vielä niin sanotusti löysät pois, huomioidaan keliolosuhteet ja muut asiat, niin todellinen range lienee esimerkiksi talviolosuhteissa 300 kilometriä tai jopa sen alle. Nyt paljon riippuu toki jälleen siitä, että millaiseen käyttöön auto tulee. Jos ajetut etäisyydet ovat suhteellisen lyhyitä, ei mitään ongelmaa välttämättä olekaan. Mutta, jos autolla ajetaan usein pidempää matkaa, sitten saattaa katse helposti kääntyä jonkin kilpailijan puoleen.
Mainittakoon sen verran kuitenkin bZ4X:n korkeajänniteakusta, että Toyota lupailee sen suoritustason pysyvän noin 90-prosentissa vielä 10 vuoden tai 240 tuhannen ajokilometrin jälkeenkin. Toyotan tuntien nuo puheet ovat tuskin ihan hölynpölyä, sillä he haluavat varmasti pitää kiinni luotettavuusstandardeistaan jatkossakin. Varsinainen akkutakuu autolla on 8 vuotta tai 160 tuhatta kilometriä. Takuista puheen ollen, tehdastakuuta tällä käytetyllä koeajoyksilöllä on jäljellä vuoden 2028 tammikuuhun tai sataantuhanteen ajokilometriin saakka.
Kurkataanpa sitten bZ4X:n hintapuolta. Tämän käytetyn bZ4X:n hinta on vajaat 47 tuhatta euroa. Uutena kyseisen mallin alkaen hinnat ovat hivenen päälle 43 tuhatta euroa. Jos haluaa ostaa uutena samanlaisilla varusteilla olevan nelivetoisen version, liikkuvat hinnat noin 51 tuhannessa eurossa. Esimerkiksi Ford Explorerilla nelivetoversion alkaen hinta on päälle 48 tuhannen euron ja Skoda Enyaqilla puolestaan päälle 52 tuhannen euron, eli bZX4 jää hintansa puolesta näiden kahden välimaastoon. Jos bZ4X houkuttaa kovasti ja haluaa säästää sen muutaman tuhat euroa, niin sitten tällainen todella vähän käytetty versio ei ole lainkaan huono vaihtoehto.
Summa summarum, bZ4X on monella tapaa oikein pätevä sähköauto. Se näyttää hyvältä, sillä on mukava ajaa, siinä on tilaa istua ja se ei ollenkaan huono startti Toyotan sähköautobisnekselle. Olen itse asiassa jopa positiivisesti yllättänyt, sillä oma ennakkokäsitykseni autosta oli jotenkin laimeampi. Hieman jää toki harmittamaan, että auton range ei ole aivan samalla tasolla monien kilpailijoiden kanssa, mutta senkin voi antaa anteeksi, jos se on kuitenkin riittävä omia tarpeita ajatellen. Omat tarpeet ne auton hyvyyttä monesti kuitenkin määrittelevät.
Ostaisinko sitten itse kyseisen koeajoauton, jos hakusessa olisi jotakin tämän kaltaista ja kokoista? Tällä hetkellä ajelen enimmäkseen suhteellisen lyhyttä matkaa ja Toyotan kohdalla aina viehättää tietynlainen huolettomuus. Jaksan uskoa, että vaikka kyseessä on vasta heidän ensimmäinen täyssähköinen mallinsa, niin tämänkään mallin luotettavuus tuskin on sieltä heikoimmasta päästä. Eli vastaukseni on varovainen kyllä. Mutta, ei siitä mihinkään pääse, että pahemmin menetin sydämeni edellä mainituille Ford Explorerille ja Skoda Enyaqille.
Todettakoon vielä, että Toyotalta on aivan lähiaikoina tulossa toinenkin uusi täyssähköinen malli, nimittäin uusi Urban Cruiser, jonka pitäisi olla varsin kilpailukykyisesti hinnoiteltu. Sen alkaen-hinnat tulevat olemaan vain hivenen päälle 38 tuhatta euroa. Ensimmäisten autojen pitäisi saapua Suomeen tämän vuoden syksyllä, joten täytyy yrittää sitten saada sellainen heti koeajoon.
Lopuksi haluan antaa vielä kiitokset Autosalpa Lahdelle auton tarjoamisesta koeajoon raportin tekemistä varten.
Keskustelu
Ei kommentteja