17.03.2026
Lataaminen: helppoa vai ärsyttävää?
Kuva: Unsplash
Harva asia jakaa yhtä paljon mielipiteitä sähköautoilussa kuin lataaminen. Toiset kokevat sen helppona ja huomaamattomana tekijänä, toisille se on taas jatkuva ärsytyksen aihe. Toki paljon riippuu nimenomaan siitä, että kuinka paljon autolla ajelee. Jos ajelee pitkiä reissuja usein, muodostuu lataamisesta väistämättäkin isompi tekijä kuin jos auto olisi vain latauksessa öisin kotipihassa.
Parhaimmassa tapauksessa lataaminen voi siis olla yllättävänkin vaivatonta, eikä sitä tule siksi ennakkoon liikaa vierastaa. Mutta, on hyvä toki myöntää, että joissain tilanteissa se voi olla myös turhauttavan hidasta ja epävarmaa. Paljon riippuu itse autosta, ajotyylistä, latausmahdollisuuksista ja siitä, että minkä verran autolla tosiaan ajelee.
Käydäänpä alkuun läpi kolme perustelua sille, että miksi lataaminen on helppoa ja mukavaa.
1. Lataamisen huomaamattomuus
Sähköauton voi ladata kotona, mutta polttomoottoriautoa ei voi tankata kotona. Tämä on ehdottomasti se suurin hyöty näkökulma mikä liittyy koko sähköautoiluun.
Jos ajatellaan, että taloudessa on sähköauto ja sillä liikutaan enimmäkseen suhteellisen lyhyitä matkoja, eli sellaisia matkoja, jotka eivät kuluta auton rangea kokonaan loppuun, on hyvin mahdollista, että lataamisesta tulee lähes täysin huomaamaton tapahtuma. Silloinhan sitä luultavasti kytkee auton iltaisin lataukseen ja aamulla kun herää, auto on valmiina ja ladattuna.
Polttomoottoriautoilijoille tankkaaminen on pakollinen rutiini, joka hoidetaan monesti kiireessä ja toisinaan myös vähän huonolla hetkellä. Sähköauton kanssa tämä jää parhaimmillaan pois lähes kokonaan, kun lataaminen vain sulautuu osaksi ihan normaalia arkea. Se tapahtuu siis samalla kun nukut, teet töitä tai vietät aikaa kotona.
Tämä muuttaa myös ajattelutapaa koko autoilun suhteen. Enää ei tarvitse kotipihassa miettiä, että kuinka paljon tankissa on löpöä jäljellä tai riittääkö että se viikon ajoihin, vaan auto on käytännössä aina valmis lähtöön. Koko arki rytmittyy parhaassa tapauksessa eri tavalla, kun yksi pieni mutta toistuva vaiva jää kokonaan pois.
Auton lataamisesta tulee nopeasti osa omaa arkirutiinia aivan samalla tavalla kuin vaikkapa puhelimenkin lataamisesta. Vain parin viikon jälkeen siihen ei kiinnitä enää juuri lainkaan huomiota ja juuri tämä huomaamattomuus tekee sähköautoilusta monelle yllättävän helppoa, ja ehkä jopa mukavaa.
2. Kotilataus on edullista
Jatketaan kotilatauksen parissa, sillä se on monelle se ratkaiseva tekijä sähköautoilussa. Kun lataaminen tapahtuu omassa pihassa tai oman taloyhtiön parkkipaikalla, pysyvät kustannukset paljon paremmin hallinnassa kuin perinteisessä tankkaamisessa. Vaikka sähkön hinta heittelee, on se lähtökohtaisesti silti paljon vakaampi kuin polttoaineiden hinta, etenkin tällaisessa maailmantilanteessa, kun suuri öljykriisi kolkuttelee oven takana. Jos osaa hyödyntää pörssisähköä tai yösähköä järkevästi, se voi pudottaa ajokustannukset hyvinkin matalalle tasolle.
Ennakoitavuus on ehdoton avainsana tässä kohtaa. Autoilijan ei tarvitse sähköauton kanssa seurata huoltoasemien alati vaihtuvia hintakylttejä tai ajoittaa tankkausta johonkin tiettyyn päivään, vaan lataus tapahtuu kotipihassa silloin kun sähkö on edullisinta tai milloin vaan, jos kyseessä on pörssisähkön sijasta kiinteähintainen sähkösopimus.
Pitkällä aikavälillä sähköautoilun taloudellinen hyöty voi olla varsin merkittävä. Mitä enemmän ajokilometrejä kertyy vuoden aikana, sitä enemmän vaikuttaa jo pienikin ero energian hinnassa. Äkkiä voidaan puhua satojen tai jopa tuhansien eurojen säästöstä vuositasolla. Kyllä sellaiselle rahamäärälle varmasti muutakin käyttöä löytyy.
Kotilataus ei ole siis todellakaan pelkkä mukavuustekijä, vaan myös taloudellisesti fiksu ratkaisu.
Ja muistetaan, että myös aika on rahaa, kuten moni meistä tietää. Kun lataus tapahtuu kotona, ei ylimääräisiä huoltoasemalla käyntejä tarvitse tehdä.
3. Latauspisteiden määrä kasvaa
Latausinfra kasvaa jatkuvasti ja se näkyy suoraan sähköautoilijan arjessa. Vielä muutama vuosi takaperinhän latauspaikkoja sai toisinaan ihan hakemalla hakea, mutta nykyään niitä löytyy jo suhteellisen kattavasti niin kaupunkien keskustoista, kauppakeskuksista, ruokakauppojen parkkipaikoilta kuin valtateiden varsiltakin (kun puhutaan eteläisestä Suomesta). Kehitys tämän osalta kiihtynee varmasti entisestään lähitulevaisuudessa, jos ja kun yhä useampi siirtyy käyttämään ladattavia hybridejä tai sähköautoja.
Kattava latausinfra kasvattaa ennen kaikkea ihmisten luottamusta liikkumiseen. Se tarkoittaa sitä, että matkareittejä ei tarvitse suunnitella pelkästään latauspisteiden sijaintien perusteella, vaan sopivia vaihtoehtoja löytyy matkan varrelta useampia. Ja, koska latauspisteiden latausnopeudet ovat kasvaneet selvästi, lyhentää se itse pysähdysten kestoa ja tekee matkanteosta näin ollen paljon sujuvampaa.
On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että sähköautolla reissatessa taukoja joutuu väistämättä pitämään (pois lukien ehkä jotkut uusimmat sähkömallit, joilla pitäisi pystyä optimaalisissa olosuhteissa ajamaan jopa yli 700 kilometriä). Toisaalta, eihän se taukojen pitäminen monesti edes mikään huono asia ole, pikemminkin päinvastoin. Lataustauko antaa hyvän tekosyyn hengähtää, venytellä ja irrottautua ajamisesta. Samalla sitä voi napata itselleen vaikka kupillisen kahvia tai syödä jotakin pientä.
Moni huomaa, että lataustauot tekevät matkanteosta paikoin jopa rennompaa. Sen sijaan, että yritettäisiin yhdellä tankillisella sinnitellä väkisin mahdollisimman pitkälle väsyneenä ja kiukkuisena, matka pilkotaankin luonnollisiin osiin. Ajaminen ei tällöin tunnu yhtä kuormittavalta ja perillekin saavutaan luultavasti paljon virkeämpänä.
Mutta, ei se sähköauton lataaminen ole aina pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan siinä on myös omat miinuksensa. Hypätäänpä niihin seuraavaksi ja käydään läpi perustelut sille, että miksi lataaminen on paikoin melko ärsyttävää.
1. Lataaminen vie aikaa
Asioilla on aina puolensa ja puolensa. Lataamisen suurin miinus tulee esille, kun lähdetään pidemmälle reissulle (ja etenkin jos oman auton range on kovin maltillinen). Siinä missä polttomoottoriauton tankkaaminen käy silmänkäänteessä, kuluu sähköauton kanssa aina väistämättä enemmän aikaa. Arjessa tämä ei juurikaan tunnu, mutta matkanteossa tällaiset erot konkretisoituvat nopeasti niin kuljettajalle kuin matkustajillekin.
Kaikki riippuu pitkälti itse autosta. Uusimmat sähkömallit pysyvät ottamaan vastaan suuria lataustehoja ja parhaimmillaan auton lataa 10-prosentin varauksesta 80-prosenttiin vain noin vartissa. Toisilla, erityisesti vanhemmilla ja edullisemmilla malleilla, sama operaatio voi helposti viedä 30 minuuttia tai jopa lähemmäs tunnin (riippuen esimerkiksi siitä, että onko autossa akun esilämmitystoimintoa vai ei). Eli käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että matkanteko kahdella eri sähköautolla voi ajallisesti näyttää hyvinkin erilaiselta, vaikka lähtökohdat olisivat samat.
Lataaminen ei myöskään lähes aina ole täysin suoraviivaista toimintaa. Latausteho voi vaihdella yllättävänkin paljon, riippuen akun varaustasosta, lämpötilasta ja itse laturistakin, eikä huipputehoa ole yleensä käytössä kuin vain pienen hetken verran. Tämä seikka voikin tulla yllätyksenä monelle uudelle sähköautoilijalle, joiden odotukset perustuvat pelkästään valmistajiin ilmoittamiin lukuihin.
Tärkeää on ajatella myös auton korkeajänniteakkua. Jos autoa joutuu usein lataamaan pikalatureilla ja akku ottaa jatkuvasti vastaan suuria tehoja, se voi tutkimusten mukaan rasittaa akkua merkittävästikin, ainakin pidemmällä aikavälillä. Siksi moni suosiikin arjessa hitaampaa kotilatausta ja pikalatausta käytetään lähinnä vain pidemmillä reissuilla.
Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin kompromissista. Sähköautoilu tarjoaa paljon mukavuutta arkeen, mutta pitkällä reissulla aikaa on vain yksinkertaisesti varattava enemmän.
2. Latauspisteet eivät välttämättä toimi kuten pitäisi
Vaikka omat kokemukseni eri ketjujen latauspisteiltä ovatkin enimmäkseen positiivisia, aina välillä tulee vastaan yksittäisiä pisteitä, jotka eivät toimikaan. Tällaista ongelmaa tulee harvemmin vastaan tankkauspisteiden kohdalla.
Kotiani lähellä on esimerkiksi Ionity-asema, jossa törmään varsin useinkin siihen, että yksi tai kaksi kappaletta latauspisteistä on epäkunnossa. Tämä ei välttämättä kuulosta isolta asialta, mutta esimerkiksi ruuhkatilanteissa ongelman vaikutus korostuu heti. Yhtäkkiä ollaankin tilanteessa, että joudut ottamaan latausvuoroa, vaikka olit suunnitellut pysähdyksen mielessäsi (suhteellisen) nopeaksi. Tällainen tilanne kiristää helposti monien hermoja, etenkin jos on vaikka perheen kanssa reissun päällä ja perille pääsy hidastuu merkittävästi tällaisen ongelman vuoksi.
Aina ongelma ei ole itse laturissa, vaan joskus se voi olla myös sovelluksessa. Latauksen käynnistäminen voi tökkiä, yhteys ei muodostu tai maksaminen ei onnistukaan ensimmäisellä yrityksellä. Tämän kaltaiset pienetkin viiveet voivat kiireessä tuntua huomattavasti suuremmilta asioilta.
Ruuhkatilanteet voivat aiheuttaa omat päänvaivansa, vaikkei itse latauspisteissä olisikaan mitään vikaa. Esimerkiksi juhannuksena tai lomasesonkien alussa valtateiden varsilla olevat latausasemat voivat ruuhkautua pahastikin, kun ihmiset suuntaavat mökeilleen.
Latausinfra kehittyy tällä hetkellä ihan hyvää vauhtia ja tilanne paranee sitä kautta koko ajan. Useimmiten kaikki toimii hienosti julkisilla latausasemilla, mutta silloin kun homma ei toimi, niin sen kyllä huomaa varsin nopeasti.
3. Elämä vaikeutuu ilman kotilatausta
Ylivoimaisesti parhaimmillaan sähköautoilu on silloin, kun kotilataus on mahdollista. Mutta, niitäkin tilanteita on joillakin, että kotilatausmahdollisuutta ei yksinkertaisesti vain ole. Silloin tilanne sähköauton osalta vaikeutuu selvästi. Tällöin arjesta katoaa yksi sähköautoilun suurimmista eduista, eli helppous.
Ilman omaa latauspaikkaa lataaminen siirtyy ainoastaan julkisten latureiden varaan (ellei autoa ole toisinaan sitten mahdollista ladata esimerkiksi jonkun tuttavan pihassa). Tällöin autoa ei voi vain iltaisin kytkeä piuhaan kiinni kotipihassa, vaan lataamisesta tulee tankkaamisen tavoin erillinen toimenpide, joka pitää suunnitella erikseen. Ja, siihen pitää toisaalta varata reilusti enemmän aikaa, kuin tankkaamiseen. Pitää miettiä, että missä välissä sitä ehtii käydä lataamassa, missä lähin vapaa laturi ylipäätään on, kuinka paljon siihen arviolta kuluu aikaa, kuinka kallista lataaminen kyseisellä latauspisteellä on ja niin edelleen. Lisäksi pitää miettiä myös sitä, kuinka usein suurteholatausta uskaltaa käyttää akun kannalta, vai pitäisikö välillä etsiä matalampitehoinen julkinen latauspiste. Toisaalta silloin latauspisteen olisi hyvä sijaita lähellä kotia, sillä jos auton latausteho on vain 11 tai 22 kW, vie auton lataaminen useamman tunnin. Tai sitten pitää keksiä jotain tähdellistä tekemistä latauspisteen läheltä.
Myös kustannukset nousevat helposti, sillä julkinen lataus ja erityisesti pikalataus on yleensä selvästi kotilatausta kalliimpaa. Jos suurin osa lataamisesta tapahtuu maksullisilla asemilla, pienenee sähköautoilun taloudellinen etu selvästi. Tällöin moni alkaa helposti pohtimaan sitä omaa valintaansa sähköauton suhteen.
Samalla epävarmuustekijät kasvavat. Latauspiste ei välttämättä ole vapaa, se voi olla epäkunnossa tai se voi sijaita hankalassa paikassa, omien arkireittien ulkopuolella. Lataaminen ei ole tällöin niin sanotusti enää omassa hallinnassa.
Tämä ei luonnollisestikaan tarkoita sitä, etteikö sähköauton kanssa voisi elää ilman kotilatausta ja moni itse asiassa elääkin. Mutta, fakta on joka tapauksessa se, että se vaatii paljon enemmän suunnittelua, joustavuutta ja myös kärsivällisyyttä. Siksi kotilataus onkin monelle se ratkaiseva tekijä sähköautoilun suhteen.
Keskustelu
Ei kommentteja