19.03.2026
4 ärsyttävintä asiaa uusissa autoissa
Kuva: Unsplash
Monet parjaavat uusia autoja usein suottakin. ”Ennen kaikki oli paremmin” sanovat monet, mutta täytyy muistaa, että ennen oli moni asia myös paljon huonommin. Esimerkiksi tasoero huonon ja hyvän auton välillä oli paljon suurempi vielä noin parisenkymmentä vuotta sittenkin. Ja, on hyvää pitää mielessä, että nykypäivänä autot ovat aiempaa paljon hiljaisempia, turvallisempia ja täynnä sellaisia ominaisuuksia, joista saattoi ainoastaan kymmenisen vuotta sittenkin vain haaveilla. Suurin osa niistä on myös hyvin taloudellisia.
Mutta, on sitä toki seikkoja, jotka myös ärsyttävät uusissa autoissa. Kehitys ei nimittäin aina tunnu pelkästään parannukselta. Jotkut uusista ratkaisuista tekevät ajamisesta jopa monimutkaisempaa ja turhauttavampaa aiempaan verrattuna. Siinä missä auto oli ennen varsin looginen ja helposti lähestyttävä asia, alkaa se muistuttamaan nykyään enemmän jonkin sortin teknologista laitetta, joka vaatii totuttelua ja säätämistä.
Enkä nyt sano, etteikö teknologia olisi tervetullutta autoissa, sillä onhan siitä paljon hyötyäkin. Ongelmia syntyy silloin, kun käytettävyys jää toissijaiseksi asiaksi tai kun teknologian kanssa pelaamiseen menee enemmän aikaa kuin ajamiseen. Kun yksinkertaisetkin toiminnot vaativat monta klikkausta tai kun auto tuntuu jatkuvasti huomauttavan tekemisistäsi, alkaa se kieltämättä pännimään.
Eikö autojen pitäisi tehdä arjesta helpompaa eikä vaikeampaa? Tämä on juuri se dilemma. Yksinkertaisuus oli aikoinaan itsestäänselvyys autoissa ja autoilussa. Nyt uudet autot ovat esimerkiksi monelle vanhemmalle ihmiselle kaikkea muuta kuin yksinkertainen asia.
Mitkä sitten ovat ne kaikista ärsyttävimmät asiat uusissa autoissa? Tässä ainakin neljä pätevää vaihtoehtoa.
1. Kosketusnäytöt
Vaikka olen alkanut jossain määrin jo tottumaan kosketusnäyttöihin autoissa, ei siitä mihinkään pääse, että fyysiset painikkeet ja pyörösäätimet ovat silti ylivertaisia. Totesin tämän itse eilen, kun koeajoin uutta Mazda CX-60:stä. Olin taas unohtanut, että kuinka mukavaa ja intuitiivista esimerkiksi pyörösäätimen käyttö onkaan. Mieleeni muistui C-sarjan Mercedes, joka minulla oli vielä muutama vuosi takaperin ja josta löytyi vastaavanlainen säädin niin ikään.
Ei ole montaakaan vuotta siitä, kun fyysiset painikkeet ja pyörösäätimet olivat vielä itsestäänselvyys autossa kuin autossa. Silloin kaikkien autojen sisälämpötilaa tai radiokanavaa pystyi vielä vaihtamaan pelkän lihasmuistin varassa. Vielä 2000-luvun alussakaan kosketusnäyttöjä ei käytännössä tunnettu tai ainakin ne olivat superharvinaisia. Vasta kun Apple esitteli ensimmäisen iPhone-mallinsa ja kun yhä useammat puhelimet alkoivat siirtymään kosketusnäytöllisiksi, vasta sitten alkoi myös joissain autoissa näkymään vastaavanlaisia näyttöjä (toki pitkällä viiveellä). Ja, tätä nykyä tilanne on se, että kosketusnäytöt ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. On enää vain yksittäisiä automerkkejä ja malleja, joissa luotetaan selvästi vielä painikkeisiin.
Suurin ongelmahan kosketusnäytöissä on monesti se, että kuljettajan katse karkaa väkisinkin ruudulle. Tämä ei ole pelkästään mukavuuteen liittyvä ongelma, vaan sillä on vaikutusta ennen kaikkea ajoturvallisuuteen. Kun yksinkertainenkin asia, kuten vaikkapa penkinlämmittimen säätäminen, vaatii parhaimmassa tai pahimmassa tapauksessa useamman painalluksen ja oikean valikon löytämisen, siirtyy huomio pois itse liikenteestä. Talvella tällainen ongelma vielä moninkertaistuu, kun erilaisia toimintoja käytetään usein. Tiedän, että moni valmistaja perustelee siirtymistä kosketusnäyttöihin esimerkiksi modernilla ilmeellä ja kustannussäästöillä, ja näinhän se varmasti pitkälti onkin. Mutta, samaan aikaan käyttäjäkokemus on ottanut kyllä merkittävää takapankkia. En oikeastaan edes tiedä, että miten vaikka puhelimen tuijottaminen ratin takana eroaa auton oman kosketusnäytön käytöstä. Se kertoo jotain ehkä itse ongelmasta.
Onneksi yhä edelleen löytyy myös vastarannan kiiskejä. Esimerkiksi aiemmin mainitsemani Mazda on tosiaan pitäytynyt vielä pyörösäätimessä ja painikkeissa monen mallin kohdalla. He uskovat vielä siis siihen, että näyttö toimii enemmänkin tukena kuin toiminnan keskipisteenä.
Olen erittäin tyytyväinen myös omassa Mercedeksen EQB:ssäni siihen, että siitä löytyy keskikonsolista niin paljon fyysisiä säätimiä. Keskikonsolista löytyy myös ihan perinteinen rullasäädin musiikin äänenvoimakkuuden säätämiseksi. Toki tilanne on täysin erilainen Mercedeksen uusimmissa malleissa, joissa koko kojelauta saattaa olla käytännössä vain pelkkää näyttöä. Onhan se näyttävä ratkaisu, ei siitä pääse mihinkään. Ja, Mercedeksen tapauksessa jopa hyvin toimiva, koska itse käyttöliittymä pelaa niin hyvin. Mutta, painike on silti kuningas.
2. Käyttöliittymät
Kosketusnäyttöjen takaa löytyvät käyttöliittymät voivat pelastaa paljon. Liian monen auton kohdalla ne on kuitenkin tehty liian monimutkaisiksi. Monimutkaisuus tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että käyttöliittymän käyttö ei tunnu enää intuitiiviselta tai loogiselta, ja jotkin yksinkertaisetkin toiminnot löytyvät usean eri valikon takaa. Auton valikoissa ei pitäisi joutua navigoimaan samalla tavalla kuin älypuhelimella. Koska, jos näin käy, herää jälleen sama kysymys: miten puhelimen käyttö ratin takana eroaa auton oman kosketusnäytön käyttämisestä?
Monimutkaisuus ei ole kuitenkaan ainoa ongelma käyttöliittymissä. Joskus käyttöliittymien valikkorakenteet voivat vain yksinkertaisesti olla epäloogisia, tai näytön käytössä voi esiintyä viivettä. Pahimmassa tapauksessa kuljettaja käyttää enemmän aikaa käyttöliittymään kuin itse ajamiseen.
Ongelmaa luonnollisesti pahentaa se, että lähes kaikilla valmistajilla on omanlaisensa käyttöliittymä. Audilla, BMW:llä, Mercedeksellä, Skodalla, Teslalla, Toyotalla ja Volvolla on kaikilla omansa, ja tuossa oli siis vain nyt muutama merkki esimerkkinä. Eli kun vaihdat autoa merkistä toiseen, pitää sinun totutella taas ihan toisenlaiseen käyttöliittymään. Enkä nyt tarkoita, että kysymys olisi mistään rakettitieteestä. Kaikkia käyttöliittymiä oppii kyllä käyttämään, mutta joidenkin kanssa elämä on vain paljon vaikeampaa kuin toisten.
Onneksi joillakin merkeillä on kuitenkin homma aika hyvin hanskassa. Aiemmin mainitsemani Mercedes on onnistunut tekemään MBUX-järjestelmästään kokonaisuuden, joka näyttää raikkaan modernilta, mutta jossa on looginen rakenne. Sen käyttö tuntuu mukavan johdonmukaiselta, ilman jatkuvaa etsimistä.
Pitkälti samaa voisi sanoa Polestarin käyttöliittymästä, joka on rakennettu Googlen Android Automotive OS -käyttöjärjestelmän pohjalle. Samalle pohjalle on rakennettu muuten myös Volvon oma käyttöliittymä, mutta Polestarin käyttöliittymä toimii mielestäni merkittävästi paremmin kuin Volvon. Ainakin uuden Polestar 4:n kohdalla sen käyttö tuntui äärimmäisen sulavalta. Siinä on myös tietynlaista Applemaista-fiilistä, vaikka Google-pohjainen ratkaisu onkin kyseessä. Ja, tarkoitan tämän tässä tapauksessa siis kehuna.
Hyvän käyttöliittymän ydin ei ole siinä, että erilaisia ominaisuuksia on mahdollisimman paljon, vaan siinä, että ne ovat helposti käytettävissä silloin kun niitä tarvitaan. Ja, tämä on juuri se kohta, mihin moni uusi auto kompastuu. Teknologiaa on lisätty, mutta käytettävyyttä ei ole mietitty aina ihan loppuun asti.
3. Avustinjärjestelmät
On hieno asia, että autojen turvallisuus on mennyt valtavasti eteenpäin viimeisten vuosikymmenten aikana. Mutta, aivan viimeisten vuosien aikana turvallisuustekijöiden kohdalla on nähty myös tietynlaisia ylilyöntejä, jos näin voi sanoa. Otetaan esimerkiksi uusien autojen avustinjärjestelmät. Ne monesti häiritsevät enemmän kuin auttavat. Kaistavahti varoittelee ja puskee aggressiivisesti takaisin, jos meinaat vähääkään ajautua keskiviivan päälle tai jos joudut oikeasti väistämään jotakin. Nopeusrajoitustunnistin piippaa superherkästi. Kuljettajan vireystilan valvonta huomauttelee ja välillä auto tuntuu reagoivan käytännössä joka ikiseen pieneenkin asiaan. Lopputuloksena on jatkuva äänimaisema, joka rasittaa niin kuljettajan kuin matkustajienkin hermoja.
Erityisen turhauttavaa avustinjärjestelmissä on se, että ne aktivoituvat usein uudelleen jokaisella käynnistyksellä. Vaikka asetukset kytkisi pois päältä, alkaa sama rumba alusta heti seuraavalla ajokerralla. Tosin tästä ei voi syyttää pelkästään valmistajia, sillä EU vaatii nopeusvaroituksen oletuksena päälle.
Joissain autoissa taas asetusten poiskytkeminen on niin monen mutkan takana, ettei sitä jaksa lähteä edes tekemään joka ikinen kerta. Sitten sitä vain istuu autossa kuuntelemassa jatkuvaa piipitystä, kerta toisensa jälkeen.
Onneksi tämänkin suhteen löytyy poikkeuksia. Useammasta autosta pystyy esimerkiksi nopeusvaroituksen kytkemään pois päältä vain yhdellä painalluksella. Nostetaan tähänkin esimerkkinä Mercedes. Tällaiset ratkaisut tekevät autoiluarjesta huomattavasti sujuvampaa.
Avustinjärjestelmät olisivat parhaimmillaan, jos ne olisivat suurimman osan ajasta täysin huomaamattomia, eli toimisivat vain silloin, kun niille olisi ihan aikuisten oikeasti tarvetta. Silloin ne oikeasti tukisivat turvallista ajamista, eivätkä olisi pelkkä häiriötekijä.
4. Kuukausi- tai vuosimaksulliset ominaisuudet
Enpä olisi vielä muutama vuosi takaperin ajatellut, että kuukausi- tai vuosimaksulliset ominaisuudet alkavat yleistymään autoissa, mutta tässä sitä nyt ollaan. Enää ei monenkaan uuden auton kohdalla riitä, että maksaa itse autosta useita kymmeniä tuhansia euroja. Sen lisäksi pitää maksaa jatkuvasti lisää ominaisuuksista, jotka ovat autossa jo fyysisesti valmiina. Tuntuu aivan nurinkuriselta.
Ajatushan on varsin yksinkertainen: auto toimitetaan kattavasti varusteltuna, mutta osa toiminnoista on niin sanotun maksumuurin takana. Mainittakoon nyt esimerkkeinä vaikkapa auton etätoiminnot, kuten auton etäkäynnistys, etälämmitys, ovien avaus ja lukitus sovelluksella tai auton sijainnin seuranta. Tai navigointipalvelut. Tai musiikkipalvelut.
Joissain autoissa on menty vieläkin pidemmälle ja edellä mainittujen kaltaisten digitaalisten toimintojen sijaan maksumuurin takana voi olla myös esimerkiksi adaptiivinen vakionopeudensäädin tai vaikka penkinlämmittimet. Kuulostaa melko absurdilta, eikö totta?
Kuluttajan näkökulmasta tämä herättää mielenkiintoisen kysymyksen. Jos ostat auton, omistatko edes oikeasti sitä? Jos osa ominaisuuksista on jatkuvan maksun takana, ei auto yksinkertaisesti vain tunnu enää samalla tavalla ”omalta”. Auto alkaakin muistuttamaan nykypäivän maailmassa enemmän palvelua kuin tuotetta, enkä ole kovin iloinen tämän kaltaisesta kehityksenkulusta.
Valmistajat sen sijaan iloitsevat tämänkaltaisesta kehityksestä. Sehän tarkoittaa jatkuvaa kassavirtaa heidän suuntaansa ja mahdollistaa myös merkittävät lisämyynnit auton oston jälkeen. Ja, sallikaa minun sanoneeni, tulevaisuudessa tämän kaltaiset palvelut tulevat vain lisääntymään. Kun kaikki digitalisoituu entisestään, yhä useampi ominaisuus on helppo lukita maksumuurin taakse.
Tietyllä tapaa ymmärrän ehkä navigointikarttojen päivityksen tapaisen ominaisuuden kuukausi- tai vuosimaksullisena palveluna. Mutta, kun maksut ulottuvat ihan auton perustoimintoihinkin, jättää se väkisinkin pahan maun suuhun.
Autoiluhan on perinteisesti edustanut tietynlaista vapautta, mutta kuukausi- ja vuosimaksulliset palvelut romuttavat tätä kyllä vahvasti tällaista näkemystä.
Keskustelu
Ei kommentteja
