13.05.2025
Elokuvien ja tv-sarjojen ikonisimmat autot

Kuva: Unsplash
Muistan vieläkin, kun olin aivan pieni poika ja näin Paluu Tulevaisuuteen -leffan ensimmäisen kerran. Suurinta vaikutusta minuun eivät tehneet Michael J. Foxin tai Christopher Lloydin esittämät, sinällään varsin mieleenpainuvat päähahmot tai leffan vauhdikas tarina. Suurimman vaikutuksen minuun teki ikoninen DeLorean -auto. Sen lisäksi, että se näytti uskomattoman siistiltä, se pystyi myös matkustamaan ajassa. Sen coolimpaa autoa ei löytynyt sillä hetkellä koko maailmasta, ainakaan minun mielestäni.
Maailmahan on täynnä toinen toistaan ikonisempia autoja. Osa on noussut ikoniseen asemaan sen vuoksi, että ne ovat olleet erityisen nopeita tai persoonallisia, tai vain kertakaikkisen kauniita. Osa on noussut puolestaan ikoniseen asemaan sen vuoksi, että elokuvat tai tv-sarja, joissa ne ovat esiintyneet, ovat antaneet niille jonkinlaisen erityismerkityksen. Edellä mainittu DeLorean on hyvä esimerkki näistä. Mutta, vastaavanlaisia esimerkkejä löytyy muitakin.
Parhaimmillaan elokuvissa ja tv-sarjoissa esiintyvistä autoista tulee yhtä mieleenpainuvia kuin sen tähdistä. Muun muassa 007 ja Kultasormi -leffasta tuttu Aston Martin DB5 on yhtä karismaattinen kuin Sean Connery ja lähes yhtä legendaarinen kuin James Bond itse (ja on vaikea kuvitella juuri sen suurempaa ja tunnetumpaa roolihahmoa koko elokuvahistoriassa kuin Bond).
Aina joskus oikeanlainen auto vain sattuu oikeanlaiseen elokuvaan tai tv-sarjaan ja ne yhdessä muodostavat jotakin legendaarista.
Tässä listattuna itselleni ikimuistoisimmat autot elokuvien ja tv-sarjojen ihmeellistä maailmasta.
Volkswagen Beetle (Riemukupla)
On vaikea keksiä juuri sympaattisempaa ja söpömpää autoa kuin Volkswagen Beetle. Mutta, ajatus sellaisesta kilpa-autona tuntuu aika absurdilta. Ainakin siihen saakka, kunnes näkee Riemukupla -leffan ensimmäistä kertaa. Herbie ei todellakaan ole vain pelkkä auto, vaan sillä on persoonaa ja sydäntä. Se ei ehkä ole sinällään mitenkään erityisen nopea tai muutakaan, mutta niin se vain onnistuu päihittämään paljon tehokkaammat kilpakumppaninsa ja raivaamaan tiensä katsojien sydämiin.
Ford Gran Torino (Gran Torino)
Tätä voidaan pitää ehkä jonkinlaisena yllätysnostona, koska Ford Gran Torinolla ajetaan tässä Clint Eastwoodin ohjaamassa ja tähdittämässä elokuvassa vain vihoviimeisessä kohtauksessa ja silloinkaan sitä ei aja Clintin esittämä päähenkilö Walt Kowalski. Mutta, kun koko elokuva on nimetty tuon yhden auton perusteella ja kun ymmärtää auton antaman syvemmän merkityksen elokuvassa, ymmärtää myös paremmin, miksi nostin sen listalle. Ford Gran Torino on autona karski ja karismaattinen, ja amerikkalaista maskuliinisuutta varsin hyvin ilmentävä. Aivan kuten on Clintin esittämä Waltkin. Se ei ole miltään osin kovin hienovarainen, aivan kuten ei ole Waltkaan. Yksi asia on kuitenkin varmaa; Gran Torino on klassikko (niin leffana kuin autonakin).
Dodge Charger (Fast & Furious)
Fast & Furious -leffat ovat viime vuosina kehittyneet vähän eriskummalliseen suuntaan ja vaikea niitä on enää mieltää kunnollisiksi autoleffoiksi. Viimeisimmät osat ovat olleet melkeinpä lähempänä scifiä. Olihan sitä jossain vaiheessa sellainenkin villi huhu liikkeillä, että Fast & Furiousin ja Jurassic Worldin välille suunniteltiin jonkinlaista crossoveria. Mitähän siitäkin olisi tullut…
Oli miten oli, vielä jossakin vaiheessa autotkin olivat merkittävässä roolissa näissä elokuvissa. Ja, koko Fast & Furious saagahan starttasi liikkeelle nimenomaan autoleffana. Siksi Vin Dieselin esittämän Dom Toretton vuoden 1970 Dodge Charger R/T kuuluu tälle listalle. Tuo kyseinen Charger on machoakin machompi, aivan kuten on Toretto itsekin.
Mazda RX-7 (Fast & Furious: Tokyo Drift)
Vuonna 2006 ilmestyneestä Tokyo Driftistä on tullut vuosien saatossa jonkin sortin kulttisuosikki ja moni pitää sitä koko Fast & Furious -saagan parhaimpana osana, minä mukaan lukien. Ehkä syy piilee siinä, että Tokio ympäristönä on sopivan eksoottinen ja toisaalta, Tokyo Driftissä pääpaino piilee nopeissa autoissa. Ja hienoissa drifteissä. Toki elokuvassa on ihmissuhdedraamaakin, mutta autoilua ei missään nimessä unohdeta.
Kaikista ikonisin auto tässä kyseisessä leffassa on vuoden 1997 Mazda RX-7. Takaspoilerilla varustettu oranssimusta RX-7 on yhtä seksikäs kuin öinen Tokiokin.
Ford Mustang GT Fastback (Bullitt)
Voiko tämän kaltaista listausta edes tehdä, jos sinne ei nosta mukaan vuoden 1968 Ford Mustang GT:tä elokuvasta Bullitt? Bullitthan on tullut tunnetuksi nimenomaan yhdestä kaikkien aikojen parhaista takaa-ajokohtauksista ja pääosaa siinä kohtauksessa näyttelee tuo kyseinen Mustang GT. 325 heppaisella V8-koneella varustettu ”Musse” on yhtä cool kuin leffan pääosanesittäjäkin, eli legendaarinen Steve McQueen.
Ferrari Testarossa (Miami Vice)
Toiset sanovat, että 80-luvun klassikkosarja Miami Vicen ikonisin auto on musta Ferrari Daytona Spyder, mutta haluan kunnioittavasti olla eri mieltä. Minun mielestäni se on valkoinen Ferrari Testarossa. Testarossan ulkokuori henkii jotenkin niin vahvasti tunnelmallista ja ikimuistoista 80-lukua, että se sopii kuin nenä päähän pastellinsävyisissä vaatteissa kulkevalle ja Don Johnsonin tulkitsemalle Sonny Crocketille.
Testarossa on itselleni myös erityisen merkityksellinen auto. Se kuuluu eräänlaiselle autojen bucket-listille itselläni ja siinä vain on jotakin taianomaista.
Chevrolet Camaro (Transformers)
Transformers-leffasarjasta voi olla montaa mieltä eivätkä ne nyt varsinaisesti ole ikinä olleet omia suosikkileffojani. Ensimmäiset pari osaa olivat vielä sinällään ihan hyvää popcorn-viihdettä ja esimerkiksi erikoistehosteiden saralla leffat olivat jonkin sortin edelläkävijöitä. Mutta, Transformers-leffoissa on ollut aina yksi erittäin mieleenpainuva asia. Nimittäin Chevrolet Camaro. Bumblebeeksi muuttuva keltamusta Camaro on syöpynyt ainakin omaan mieleeni ja olen sen jälkeen itse asiassa päässyt kurvailemaankin melko samanlaisella Camarolla. Oma kokemukseni autosta oli kaksijakoinen; laadullisesti se tuntui vähän siltä, kuin se olisi pistetty kasaan jossain pajalla. Mutta, löytyihän siitä ainakin iso kone makealla saundilla. Ja, eihän siitä mihinkään pääse, että Transformers teki keltamustasta Camarosta klassikon.
Audi R8 (Iron Man)
Ison V10-koneen omaava ja räyheä Audi R8 on jokseenkin yhtä hienovarainen kuin Iron Man -leffojen päähahmokin, eli miljardööri-playboy Tony Stark. Sinällään R8 on siis aika lailla nappivalinta Starkille. R8 esiintyy useammassakin Iron Man -leffassa ja voi hyvillä mielin sanoa, että Audin renkaat ovat sulautuneet osaksi koko Marvelin leffauniversumia.
Sitä paitsi, tuleeko teille mitään muuta autoa äkkiseltään mieleen, kun ajattelette Marvelin leffoja? Niinpä. Audi on tehnyt varsin loistavaa työtä brändäyksen osalta.
Batmobile (The Batman)
Myönnettäköön, olen ollut suuri Batman-fani lähes koko ikäni ja tähän listalle olisi voinut aivan yhtä hyvin nostaa Tim Burtonin Batman -leffoista tutun Batmobilenkin tai Christopher Nolanin Batman-trilogiasta tutun Tumblerin. Mutta, niin hienoja ja ikonisia menopelejä kuin nuo edellä mainitut autot ovatkin, eivät ne mielestäni vedä cooliudessaan vertoja viimeisimmän Batman -leffan menopelille. Vuoden 1968 Dodge Chargerin pohjalle rakennettu uusi Batmobile on suoranainen peto. Siitä lähtevä saundi on mahtavan alkukantainen ja eläimellinen. Se on yhtä armoton ja brutaali kuin itse Batmankin elokuvassa rikollisia vastaan. Ja, juuri näistä syistä se kuuluu tälle listalle.
Ford GT40 (Le Mans 66 – täydellä teholla)
Fast & Furious -leffojen lisäksi Le Mans 66 taitaa olla ainoa leffa tällä listalla, joka on niin sanotusti autoleffa. Olen jo pitkään ollut suuri Ford GT -fani ja unelmanani olisikin päästä vielä joskus testaamaan sellaista. Eihän siitä mihinkään pääse, että elokuvassa nähtävä (ja aikoinaan kilparadoillakin nähty) GT40 on upea ilmestys. Sen lisäksi, että se oli nopea auto, oli sen värityskin ikimuistoinen. Sen lisäksi, että tuo auto on nyt osa elokuvahistoriaa, on se ennen kaikkea osa kilpa-autoiluhistoriaa, kiitos tuon vuoden 1966 Le Mans -voiton, josta kyseinen elokuva siis kertookin. Ford onnistui tuolloin tekemään jotakin ennenkuulumatonta – se onnistui lyömään luun kurkkuun legendaariselle Ferrarille.
Chevrolet Impala (Supernatural)
Jenkkilinjalla jatketaan, nyt vuorossa on Supernatural -sarjasta tuttu, vuoden 1967 Chevy Impala. Sarjan päähahmot kurvailevat samaisella Impalalla kaudesta toiseen ja onhan se hieno ilmestys. V8-koneesta lähtevä murina laittaa sukat pyörimään jaloissa itse kullakin ja Impala henkii yhtä lailla amerikkalaista maskuliinisuutta kuin aiemmin mainittu Gran Torinokin.
Pontiac Trans Am (Ritari Ässä)
Jos oli DeLorean lapsena coolein auto mitä oli, niin lähelle ylsi myös legendaarinen KITT. David Hasselhoffin tähdittämästä Ritari Ässä -sarjasta tuttu (ja modattu) Pontiac Trans Am teki suuren vaikutuksen lukuisiin pieniin poikiin (ja ehkä tyttöihinkin) ympäri maailman. Teki se toki vaikutuksen moniin aikuisiinkin.
Kitt, kuten aiemmin mainittu Herbiekään, ei ollut vain auto. Se oli hahmo ja siltä löytyi oma ääni ja persoona. Sillä oli myös vahva yhteys sarjan päähenkilön eli Hasselhoffin tulkitseman Michael Knightin kanssa.
Aston Martin DB5 (007 ja Kultasormi)
Tämän auton mainitsinkin jo kirjoitukseni alussa, mutta tarkastellaanpa sitä nyt vähän paremmin. James Bond -leffoissa on vuosien saatossa nähty vaikka millaisia menopelejä, mutta onko mikään niistä yhtä ikoninen kuin legendaarinen DB5? Kysymykseen on helppo vastaus; ei todellakaan ole. DB5 on jo pelkästään muotoilultaan niin kaunis auto, etten tiedä voiko siitä kauniimmaksi enää edes päästä. Se on auto, joka tullaan varmasti muistamaan vielä tulevaisuudessakin. Kaiken kaikkiaan DB5 on nähty yhteensä kahdeksassa eri Bond-leffassa, mukaan lukien Skyfallissa, joka on oma henkilökohtainen suosikkini kaikista Bondeista.
DMC DeLorean (Paluu Tulevaisuuteen)
Sitten meillä on vielä yksi jäljellä tällä listalla, eli kirjoitukseni alussa niin ikään jo mainittu DMC DeLorean. Kovin moni tuskin väittää vastaan, jos sanon, että Paluu Tulevaisuuteen -leffa (ja puhun nyt nimenomaan ykkösosasta) on yksi koko 80-luvun parhaimmista elokuvista. Syitä tähän on monia, mutta DeLorean on aivan taatusti yksi näistä. Se on auto, joka on syöpynyt miljoonien ja taas miljoonien ihmisten mieleen. Ymmärtääkseni DeLoreanhan oli kaikkea muuta kuin hyvä auto, jos ajatellaan sitä ihan vain puhtaasti autona. Sitä on luonnehdittu muun muassa tehottomaksi, epämukavaksi ja laadullisesti varsin huonoksi tekeleeksi.
Mutta, se oli tarpeeksi futuristisen näköinen ilmestys voidakseen esiintyä uskottavasti aikakoneena. Ja siksi siitä tulikin yksi kaikkien aikojen ikonisimmista autoista mitä on valkokankailla tai tv-ruuduissa nähty. Ja hei, onhan siinä nyt ihan siistejä yksityiskohtia. Sen kori on ruostumatonta terästä ja siinä on lokinsiipiovet. Mainittakoon myös, että siinä on moottori takana.
Osa teistä lukijoista varmaan miettii nyt, että tältä listaltahan puuttuu joitain itsestään selviä valintoja, kuten vaikkapa legendaarisesta Italian Job -leffasta tuttu Mini Cooper. Tai Ghostbusters -leffoista tuttu Cadillac Miller-Meteor. Varmasti puuttuukin, mutta kuten kirjoitin alussa, nämä olivat siis itselleni elokuvien ja tv-sarjojen ikonisimmat autot. Jokaisen lista näyttää varmasti vähän erilaiselta ja voittekin alle kommentoida omia henkilökohtaisia suosikkejanne.
Itse taidan painella tästä sohvalle ja katsoa Paluu Tulevaisuuteen -leffan taas pitkästä aikaa. Great Scott!
Keskustelu
Kuvat näistä autoista puuttuvat tästä?