06.05.2015

Papa Swag

Osoite kopioitu

Teksi: Arttu Lustig

Kuva: Kaisa Härö

Jokin autossani tuntui väärältä, vaikka kaikki oli päällisin puolin kunnossa. Auto pelasi pitkän korjaamoputken jälkeen viimein toivomallani tavalla, mutta sisimmässäni tunsin, että jokin minussa ja autossani ei kohtaa. Autossa oli jotain vierasta, joka ei kuulunut minulle eikä minun maailmaani. Auto oli jollain tavalla väärä minulle, vaikka ostaessani sitä se toteuttikin asettamani tarpeet auton suhteen.

Nauttiessani lämpimistä nahkapenkeistä ruokamarketin parkkipaikalla tuijottaen ihmisvirtaa tajusin, kenelle autoni olisi täydellinen. Auto olisi täydellinen naisteniskuväline yli 70-vuotiaalle herrasmiehelle. Autoni on eläkeläismiehen sinkkuluola, johon voi napata saaliita. Minulla autoni on merkki päähänpistosta, mutta eläkeläismiehelle sama menopeli olisi saalis ja miesluola, josta pitää huolta ja viedä näytille paikkoihin salaa toivoen kateellisia katseita.

Suomessa on mahdollista iskeä naisia auton avulla. Kaksi tiukassa segmentissä majailevaa autoilijaryhmää kuuluu näihin etuoikeutettuihin miehiin. Ensimmäinen ryhmä on ammattikoulussa opiskelevat, juuri ajokortin saaneet miehet, jotka arki-illat personoivat eli kansankielellä tuunaavat autoaan. Viikonloppuiltaisin he saalistavat arkipäivien raadannan tuloksilla. Toinen ryhmä on pitkään eläkkeellä viihtyneet miehet, joilla on lääkärin armosta ajokortti ja auto. Kolmatta ryhmää ei maassamme ole, vaikka yleisenä harhaluulona näin ajatellaan. Suomessa naista ei voi saada omakseen hienolla urheiluautolla. Rytsölän Lamborghini osoitti, että suomalaiset pitävät kallista urheiluautoa tilataideteoksena, jonka kylkiin voi jokainen oman puumerkkinsä jättää.

Juuri kortin saaneet nuoret miehet saavat nyt odottaa vuoroaan. Heillä saattaa olla kiireitä selvittää tarkasti niin tytön vanhemmille kuin virkamiehillekin, mitä tapahtui, missä, kenen kanssa, milloin ja miksi, minkä jälkeen pohditaan onko kolme vuotta ja neljä kuukautta sopiva ikäero seurustelusuhteelle, ja oliko sellaista edes olemassa.

Autossani on kolmen litran ja 200 hevosvoiman V6-moottori. Minulle on tullut selväksi, ettei moottoria ole tarkoitettu ampumaan autoa räjähtävään lähtöön ja painamaan ihmisiä syvälle istuinten sisään. Moottori on laitettu keulalle tuottamaan mahdollisimman paljon painoa. Tämän painon avulla kuljettaja voi harrastaa kokeellista pysäköintiä esimerkiksi marjapuskan taakse. Painava keula yhdistettynä automaattivaihteistoon ja ison moottorin vääntöön vie auton varmasti hitaallakin nopeudella mihin tahansa kohtaan pihassa. Toinen vaihtoehto on raivata muhkealla keulalla näköesteitä liikenneympyrästä ja sen läheisyydestä. Tämä ominaisuus autossa sopii erinomaisesti vanhemman miehen tarpeisiin.

Sisätilan ominaisuuksista löytyvät luonnollisesti ilmastointi ja kattoluukku. Mikään ei ole vanhalle ihmiselle tärkeämpää kuin tasainen lämpötila. Lämpimillä ilmoilla saadaan viileää ilmaa matkustamoon samalla kun ruumiin lämmön tuottamat ominaishajut nousevat kattoluukun kautta liikennevirtaan. Istuimien sisään on asennettu tuulettimet, jotta ajokortilla hurmatun friidun nahkahousut eivät kinnaisi istuinta vasten. Kinkku pysyy koko matkan ajan juuri oikean lämpöisenä ja mieto Mennenin tuoksu pääsee esille raikkaana ja puhtaana. Neuletakki, baskeri tai ivy, silmälaseihin liukuva tummennus, tummaa vaaleaa vasten ja kokonaisuus valmis vietäväksi kierrokselle.

Vanhat miehet eivät koskaan osta nopeaa autoa, vaan jättävät ne viisaudessaan nuorille. Vanhat miehet ostavat painavia autoja. Mitä painavampi auto on, sitä helpompi se on parkkeerata minne tahansa. Autoilun tuoman viisauden mukana on opittu, ettei mikään ole tärkeämpää kuin saada auto hyvään paikkaan odottamaan seuraavaa ajelua.

Vallitsevien faktojen pohjalta Saab Griffinini kantaa tästä eteenpäin nimeä Papa Swag.

Osoite kopioitu

Keskustelu

Ei kommentteja

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Griffin Saab 9-5 viimeinen alfa

Arkisto

Blogin avainsanat

2cv (2) 850 (1) abs (1) ajokortti (7) ajonopeus (1) ajo-opetus (7) ajovarma (1) akku (3) Alfa Romeo 156 (4) alinopeus (5) Anne Berner (2) audi (1) autohuolto (19) Autokauppa (34) Autokorjaamo (12) Autokuume (20) automaattivaihteisto (3) automyyjä (1) autoniminen auto (1) autopesu (1) Bemari (3) bensiini (3) bezos (1) Biltema (2) BMW (3) Bottas (2) c70 (3) Chrysler LeBaron (2) citroen (2) cybertruck (1) Cybertruck (1) d10 (1) E85 (2) ely (1) etanoli (2) etanolibensiini (2) fakenews (1) ferrari (3) Fiat (4) Formulat (3) F-sarja (2) golf (1) Griffin (8) Grönholm (1) heijastin (1) honda (1) Huoltokirja (1) hybridi (2) Häkkinen (1) höyrymoottori (1) ilmanlaatu (1) ilmastointi (3) Ilmastonmuutos (4) inssi (1) itseajava auto (1) Jaguar (1) jalankulkijat (6) jarruvalo (1) jenkkirauta (1) JMK ralli (6) Jobbari (3) jäähdytinneste (1) kaasuauto (1) kallistuksenvakaaja (2) Kankkunen (1) kantama (1) Katsastus (19) katsastuskestävyys (1) kauppakassi (2) kaupunki (1) kehä I (1) kehä III (1) keski-ikä (1) kesärenkaat (2) Kia (1) kitkarenkaat (3) Koeajo (11) koiranluu (2) kokoomus (1) Kolari (9) kristillisdemokraatit (1) kuolemansynti (4) kuorma-auto (1) köyhyys (1) köyhä (1) Lada (2) laki (5) lamborghini (1) Liftari (1) liikennekaari (2) liikennemerkki (2) liikenneraivo (9) liikenneturvallisuus (24) liikennevalvonta (7) maantie (2) manuaalivaihteisto (1) maserati (1) Mercedes-Benz (5) Mersu (3) mopo (2) Mopoauto (3) mopoilu (3) Motonet (1) Multipla (1) musta jää (1) myynti-ilmoitus (1) Mäkinen (1) nainen ratissa (5) Naiset (9) nastarenkaat (7) Navigaattori (2) Nettikeskustelut (4) Nissan (1) nopeudenvalvontakamera (4) näkö (1) ohittaminen (5) Opel Omega (1) opetuslupa (2) opetuspoljin (2) pakoputki (1) parkkihalli (1) parkkipaikka (4) perussuomalaiset (1) pitkät valot (2) poliisi (10) polkupyörä (1) polttomoottori (3) premium (1) Prius (1) pyyhkijänsulat (3) Rahoitus (5) ralli (7) rallienglanti (1) rattiraivo (7) RE85 (1) rekka (1) renkaat (2) rikkaiden ylinopeussakot (1) robottiauto (1) Romuttamo (2) ruuhkat (2) Räikkönen (2) rättisitikka (2) rättäri (1) s80 (4) saab (1) Saab 9-5 (26) saasteet (4) salaliittoteoria (1) skoda (3) skootteri (2) sossu (1) suomiauto (1) suomi-auto (1) sähkö (1) sähköauto (6) talvi (14) talvirenkaat (7) Tesla (3) tieliikenne (7) Tieliikenne (46) Tieliikennelaki (11) Tinder (1) toyota (5) traktori (1) tulevaisuus (9) Tupakointi (1) turvavyö (2) tuulilasi (1) v70 (2) vakionopeudensäädin (1) vakuutus (2) Vakuutusyhtiö (5) valtionvarainministeri (1) Varaosat (20) Varashälytin (1) veronkorotus (1) viimeinen alfa (33) viinabensa (1) volkswagen (1) volvo (2) Volvo (8) Volvo 740 (6) Volvo C70 (8) Volvo s80 (6) wunderbaum (1) vähimmäisnopeus (1) väylävirasto (1) yaris (5) öljy (3)
nwdb