Esittelyssä Mercedes-Benz E230 - Pelto-Väyrynen

Kuva ja teksti: Arttu Lustig

On aika esitellä uusin suojattini Mercedes-Benz E230. Tämä 90-luvun puolivälissä markkinoille ilmestynyt Mersu on saanut lempinimekseen Väyrynen. Maineeltaan Mersujen seassa liikutaan omassa sarjassaan luokassa Multipla. Tähän mahdollisesti syinä ovat edellisen mallin lyömättömyys sekä uskomaton herkkyys ruostua. Auto muuten saattaisi tekniikaltaan olla passeli, mutta auton kori sulaa syliin. Toki ikuinen stigma tiettyyn poliitikkoon saattaa verottaa suosiota.

Internetin keskustelupalstoilta annetaan kahta eri selitystä lempinimen alkuperälle. Vähemmän suosiota saaneen selityksen mukaan tämä Mersu sai katunimensä Väyrynen, koska auton keulan piirteet ja poliitikko Paavo Väyrysen kasvonpiirteet joidenkin mukaan muistuttavat toisiaan. Tässä on kyse varmaankin väärinymmärryksestä. Oikean legendan mukaan on tosiaan mahdollista nähdä tämän Mersu-mallin keulassa Paavo Väyrynen, mutta tietyin ehdoin. Nämä ehdot täyttyvät silloin, kun ihminen on tullut juuri Keskustan puoluekokouksen jälkeisistä juhlista keskikesäisenä aamuyönä ja sisään on syttynyt laskuhumalan aiheuttama kaipuu keskustella kansallisista maataloustuista. Silloin tämän Mersu-mallin konepellille voi ilmestyä Paavo Väyrysen lempeät kasvot ja ihminen voi saada hetkellisen keskustelukumppanin ennen nukkumaan menoa.

Toinen ja ehkä todennäköisempi selitys lisänimelle johtaa myös poliitikko Paavo Väyryseen. Tarinan mukaan Paavo Väyrynen oli poseerannut auton kanssa lehtikuvassa juuri, kun tämä Mersu-malli oli ilmestynyt markkinoille. Poliitikon salamarakkaus uuteen autoonsa ja tunteidensa paljastuminen välittömästi lehtikuvassa sai ihmiset kutsumaan tätä Mersun korimallia nimellä Väyrynen.

Oma Väyryskäni on yli kaksikymmentä vuotta vanha, joten alkujaan valmistajan ilmoittamat tekniset speksit voi hiljalleen jättää omaan arvoonsa ja kiinnittää huomiota siihen, mitä autolla yksilönä on tarjota. Autoni on oletetun kahden ja puolensadan tuhannen kilometrin aikana ainakin ehtinyt lataamaan itseensä runsaasti sielukuutta niin pinnalle kuin sisälle. Minne nimittäin ikinä silmä osuukin, on mahdollista löytää nippusiteitä. Moottoritila on niin kylvetty nippusiteillä, että pelkään kohta moottoritilaan itävän nippusidepuun. Nippusiteitä olen löytänyt myös oven sisästä laittaessani takaisin paikoilleen tipahtanutta takaikkunaa ja vaihtaessani cd-soittimen asiallisempaan c-kasettisoittimeen. Uskon, että tulen löytämään näitä pieniä onnenamuletteja vielä monista paikoista. Joku edellisistä omistajista on ollut ihailtavan omistautunut tälle autolle eikä ole pihistellyt nippusiteistään, kun kyse on ollut piuhojen ja letkujen omavaltaisessa lisätuennassa.

Autoni on myös saanut niin paljon karismaa ja taisteluarpia pintaansa, että rekisterikilvet ovat vain byrokraattinen muotoseikka, kun kyse on auto tunnistamisesta. Tuntuukin, että olen saanut ennemminkin uuden kaverin kuin uuden auton. Tämän kaverin johtotähdestä on sakarat karanneet, takalasin tummennuksissa on kurkkausreikiä ja kattoluukku on uudestaan tiivistetty ilmastointiteipillä.

Auton maineen takia rohkeuteni ei ole vielä riittänyt tarkempaan tarkasteluun siihen, miten paljon ruostetta löytyy. Kojetaulun valoshow kielii myös siitä, että autosta varmaankin löytyy bingo-huutoon oikeuttava määrä pieniä tyyppivikoja. Kaiken tämän lisäksi kaupanpäälle tuulilasi on halki. Uuden EU-säädöksen mukaan haljenneella tulilasilla auto tulee ansaitsemaan hylkäyksen. Katsastuksessa onkin siis yksi jännittämisen aihe vähemmän.

Olen kuitenkin hyvin vaikuttunut uudesta autostani, kaverista. Voisin ehdottomasti myös poseerata yhdessä häpeilemättä lehtikuvassa, niin hauskaa seuraa autovanhus on.  Auto lepää kuin hylje, mutta liikkuu ketterästi kuin napakettu. Jos joku ei usko tätä, pyydän lähtemään ajelulle. C-kasettivalikoimana on Hurriganes ja Kake Randelin.

Kokonaisuutta katsoen ja velitieteellisten tutkimuksieni kautta olen tullut lopputulokseen, että pikaistuksissa ostamani auto on katsastettu peltoauto. Täten kastan autoni nimellä Pelto-Väyrynen.