21.09.2022

Sähköinen Jeep Patriot 2011 -Suomalaista konvertointiosaamista Muuntuva Oy:stä

Osoite kopioitu

Nyt on kovan luokan sähköauto-osaamista Keski-Suomessa. Muuntuva Oy on tehnyt ja tekee lisää maailmanluokan sähköautokonversioita. Tapasin Muutuva Oy:n Esa Virtasen ja Raine Haapasaaren jyväskylässä syyskuussa 2022 ja kirjoitan tähän blogikirjoitukseen heidän yrityksestä sekä Jeep Patriot sähköautosta.

Muuntuva Oy mainitsee visiossaan palavan intohimon sähköautoihin ja halun olla luomassa jotain uutta ja kestävää. Yrityksen ideologiaan kuuluukin vahvasti kierrättäminen. Tehdään esimerkiksi vanhoista klassikkoautoista sähköiseksi modernisoituja yksilöitä asiakkaan toiveiden mukaan. Muunnostyössä he pystyvät valitsemaan asiakkaan kanssa sovitusti erilaisia käytettyjä sähköautojen komponentteja tai uusia.

Tehtyjä muunnostöitä, joissa Muuntuva Oy on ollut mukana, on jo useita. Tässä muutamia esimerkkejä mainitakseni: Mini, Supra Teslan tekniikalla, Astra, Karman Ghia ja tämän tarinan Jeep Patriot. Nyt työpöydällä näkyi olevan Volvon Pyhimyksen restaurointi sekä sähköistys.

Työpöydällä on oikea termi kuvaamaan Pyhimysvolvon tilannetta, vaikka auto, tai sen hiekkapuhallettu ja paikkailtu kori, olikin fyysisesti hallinosturiin nostettuna, koska suuri osa entistys ja muuntotyöstä tehdään tietokoneella. Koko auto ja sen muunnososat 3D-mallinnetaan etukäteen tietokoneelle, jotta asennustyöt voidaan tehdä ammattilaisen tarkasti.

Usein sähköautomuunnokset, joita lehdissä ja videoilla esitellään on tarkoitettu vähäistä ajoa sisältävään harrastekäyttöön, jolloin voidaan tehdä käyttötarpeen mukaisia valintoja esimerkiksi pitäen akkukoon sekä latausnopeuden matalampina. Toisinaan valintana saattaa olla alkuperäiseen autoon nähden supertehot.

Jeep Patriot 2011 -sähköautona uusi elämä tosikäyttöön

Jeep Patriot on erinomainen osoitus sähköautokonversioiden mahdollisuuksista muuhunkin, kuin vanhojen muuntamiseen harrastekäyttöön. Kyseessä on omistajansa tarpeeseen muuntama nelivetoinen maastokelpoinen sähköauto, jolla viitsii mennä ensin pidemmän taipaleen maanteitä ajaen ja päätyen huonomman taipaleen perälle vaikka kalaan koiran kanssa.

Ulkoisesti auto on toistaiseksi tilaajan toivomaa pientä korotussarjaa lukuunottamatta ennallaan, mutta todennäköisesti se on saamassa lähiaikoina näyttävää kamo väritystä pintaansa ja vinssin sekä muuta tarpeistoa. Myös auton sisusta on pääosin alkuperäisessä, mutta ehjässä kuosissa.

Muutokset piilevät tällä kertaa tekniikassa. Alkuperäisen ja tekniikaltaan hajonneen polttomoottorin tilalla on nyt Leafista peräisin oleva moottori ja invertteri sekä niiden päällä osa auton yhdeksästä akkukennoista. Loput akut ovat tavatatilan alla asennettuna siten, että tila on säilynyt ennallaan. Akuston kennot ovat peräisin VW ID-sarjan autosta ja niiden kapasiteetti on 60 kWh. BMS (Battery Management System) on ostettu ajoneuvoon uutena ja on Esan ja Rainen koodaama.

Autossa on ollut teemana luoda Patriotille kierrättämällä uusi elämä tosi tarkoitukseen. Niinpä autossa on pyritty säilyttämään myös alkuparäistä ja niitä edustavat mm alkuperäinen vaihteisto, josta on kiinteäksi välitykseksi ajoon valittuna vanha kakkosvaihde. Jarrut ovat alkuperäiset, mutta jarrutehostin on luonnollisesti muutettu sähköllä toimivaksi, kuten ohjaustehostinkin. Aluperäisen lämmityslaitteen kennon kohdalla on myös asennettuna lämmitysvastus ja autossa on myös toimiva jäähdyttävä ilmastointi.

Leafin moottorin tasainen voimantuotto ja vääntö antavat Patriotille mukavan tuntuisen kiihtyvyyden ja riittävän suorituskyvyn sekä huippunopeuden. Ajossa Patriot on aivan kuten mikä tahansa sähköauto, eli moottoriäänet loistavat puuttumisellaan. Autoon on myös koodattu sähköinen alennusvaihde huonommassa maastossa möyrimistä varten.

Käytännön keskikulutus vaihtelevissa keleissä suomalaisella maantienopeudella vaihtelee 21 - 23 kWh/100 km välillä, jolloin 60 kWh:n kapasiteetilla ajaa noin 200 - 250 kilometriä ennen lisälatausta. Autossa on tarjolla CCS-latausliitin vanhan polttoainetankin täyttöaukon kohdalla ja latauksen huipputeho on tällä hetkellä Esan ja Rainen koodaamana asetettu 70 kW:n tasolle, mutta he pystyvät sitä itse koodailemaan kovemmaksikin niin halutessaan.

Sähköautoksi muuntaminen on tämän yksikön kohdalla tuonut lisäpainoa arviolta vähän yli parikymmentä kiloa ja autosta on poistettu yksi matkustuspaikka, eli auto on nyt nelipaikkainen. Rehellisesti sanoen, eipä tämän maasturin takapenkille kolmea henkilöä mielellään istuttaisikaan. Maltillinen painon lisäys on mahdollistanut myös jousituksen pitämisen ennallaan poislukien muutoin käytettävyyttä lisäävän pienen korotussarjan lisääminen.

Kun autoasentamisen maallikkona mietin, niin hirveä määrä autosta on riisuttu tavaraa pois. Mieleeni tulee ainakin polttoainetankki ja letkut, polttaineruiskutuslaitteisto, ilmanputsari, koko moottori ja kytkin lukemattomalla määrällä osiaan, pakoputkisto ja katalysaattorit. Varmasti jäi paljon mainitsemattakin.

Muuntuva Oy tarjoaa asiakkaan toiveiden mukaan myös joustavasti tekniikkaa autoon. Esimerkiksi Jeep Patriottiin on keskikonsoliin lisätty ylös hyvän kokoinen infotainment näyttö, jossa toimii monien toiminnallisuuksien lisäksi myös teräväkuvainen peruutuskamera. Alas keskikonsoliin on lisätty pienemmpi kosketusnäyttö, jossa on runsaasti tietoa, mutta koeajolla siinä näkyi mm akun varausprosentti ja lämpötila. Nämä käyttäjälle hyödylliset tiedot eivät näy likimainkaan kaikissa tehdasautoissa. Keskikonsolissa on myös uusi sähköinen ajosuunnan valitsin, jolla myös tarvittaessa valitaan sähköinen alennusvaihde. Käsijarru on säilytetty alkuperäisenä kahvamallina.

Tämä Jeep Patriot sähköautomuunnos on mielestäni tärkeä esimerkki sikälikin, että olen yleensä saanut lukea kommentteja, että muunnettavan auton on oltava jonkun tietyn vuosimallin vanha tai vielä vanhempi. Nyt on siis konvertoitu menestyksekkäästi muutoskatsastaen erinomainen maantiennielijä sähköautoksi. Tämän Jeepin muutosprosentit ovat vahvasti alle 50 % tasolla.

Toivon vahvaa menestystä Muuntuva Oy:lle

Tässä oli jälleen itselle hieno tilaisuus tutustua yritteliäisyyteen, rohkeuteen ja innovatiivisuuteen, jota maamme tarvitsee. Muuntuvalla olisi kysyntää konversioille maailmanlaajuisestikin. Tällä hetkellä vielä suurin osa komponenteista tulee maailmalta, olivatpa ne kierrätysosia tai uusia. Toive ja uskomus on, että ennenpitkää komponentteja alkaa saada myös Suomesta. 

Minkä auton sinä haluaisit konvertoida sähköiseksi? Minulla olisi useitakin omalla listalla. Citroen DS21, Rolls Royce Silver Cloud 3 tai Jaguar XJ12 serie 3. Konversioiden hintaa en edes kysynyt, koska tiedän sen olevan täysin yksilöllinen riippuen valitusta autosta ja mitä sille halutaan tehdä. Itse haluaisin näistä jonkun läpikäytävän samalla tasolla kuin tämän kirjoituksen Pyhimys Volvo näkyy saavan käsittelykseensä. Haluaisin siihen mielellään 60 - 80 kWh akkua ja CCS-latauksen. Haluaisin auton olevan myös ulkoisesti klassisen kaunis ja virheetön. Kaikki nämä haaveet nostavat hinnan sen verran korkealle, että nyt ainakaan siihen ei ole mahdollisuutta. Esa ja Raine kuitenkin mielellään olisivat haasteen ottaneet vastaan. Hintaa voi säätää alaspäin valitsemalla enemmän kierrätysosia, pienempää akkua ja rahoituskin kuulemma järjestyisi.

Jos nyt jollekin lukijalle kiteytyy, että haluan konversiosähköauton, niin rohkeasti yhteyttä Muuntuva Oy:hyn. Joustavuutta tuntuu yrityksestä löytyvän vaikka minkä auton muuntamiseen sähköiseksi.

Kuvassa alla perustellusti positiivisesti ammattiylpeydellä kuvaan suostuivat Esa Virtanen (oik) ja Raine Haapasaari (vas). Vielä kerran kiitos mukavasta tapaamisesta herroille.

 

Osoite kopioitu

Keskustelu

Olli
21.09.2022 19.36

Kuinkas paljon Patriotin sähköistys tuli maksamaan?

Sähköautoileva motoristi
21.09.2022 21.08

Moi Olli,
hinnat ovat tilaajan ja toimittajan väliset.
Mutta jos vähän haarukoi, niin Google löysi, että 9 ID:n akkumoduulia ja Leafin moottori + invertteri vois olla käytettyinä noin 10 000e. Siihen BMS ja jonkin verran muuta. Paljon työtä. Maallikkoarvaus menisi itseltä 20 000e paikkeille, mutta voi heittää todella runsaasti.

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) Akku (26) akkuruohonleikkuri (1) Akun kesto (1) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) Ampera-e (2) Ariya (1) Audi (5) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (27) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV6 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Fazua (2) Ford (1) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (2) hiihtoloma (1) historia (1) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (25) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (1) kesärenkaat (1) Kia (5) kitkarengas (1) koeajoraportti (35) Kona (8) korjaus (1) Kulutusvertailu (3) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (13) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (2) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (1) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (42) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (3) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (10) Pikalataus (6) Polestar (1) Polestar 2 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (81) Renault (7) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Skoda (3) Smart (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (238) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (37) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (1) sähköautomatkailu (57) sähköauton kulutus (2) Sähköauton lataaminen (33) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (5) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (8) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (1) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Zoe (10)
nwdb