06.04.2018

Sähköautojen ensirekisteröinnit vahvalla kehityksellä Q1 2018

Osoite kopioitu

Q1/2018 kumulatiivinen kehitys 44%

Vuoden 2018 ensimmäisen neljänneksen sähköautojen ensirekisteröinnit ovat kääntyneet jälleen vahvaan kehitykseen. Kaikkien sähköautojen ensirekisteröinnit kasvoivat Q1/2018 edellisestä vuodesta yli 40%. Leaf on suurin kasvattaja kappalemääräisesti, mutta nyt ensimmäisen kerran muitakin sähköautoja kuin Tesla ja Leaf on noussut merkittävämpiin määriin.

Huomautus: minun tilastoinnissani on mukana myös BMW i3 REX. Lähde: Trafi.fi 

Maaliskuussa 2018 Leaf nousi kappalemääräisesti eniten

Maaliskuussa rekisteröitiin yhteensä 102 kappaletta sähköautoja, joka on lähes kaksinkertainen määrä viime vuoteen nähden.

Suurin määrän nostaja oli uusi Nissan Leaf 40 kWh 43 kappaleellaan. Tuo määrä on suurin yksittäisen kuukauden rekisteröintimäärä Leafille koskaan Suomessa. Edellinen korkea piikki oli kun 30 kWh Leaf tuli toimituksiin. Tämä tarkoittaa nyt tässä vaiheesssa ehkä eniten sitä, että autot saapuivat toimituksiin. Omakin Leafini on nyt maaliskuun tilastoissa. Vasta vuoden eteneminen tulee näyttämään todellisuutta uuden Leafin suosiosta Suomessa. 

Teslan Model S -autoja rekisteröitiin 29 kpl (13 kpl ed.v) ja Model X:iä 7 kpl (13 kpl ed.v). Yhteensä siis Teslojen rekisteröinnit lisääntyivät tuntuvasti pelkästään maaliskuun tilannetta tarkastellen.

BMW:n i3:sia rekisteröitiin maaliskuussa 8 kappaletta (ed.v 3kpl), näistä viisi oli REX-mallisia.

Hyundai Ioniqia reksiteröitiin maaliskuussa 7kpl (ed.v 0kpl). Ioniqista luin sosiaalisesta mediasta, että joku oli nyt huhtikussa saanut 13 kk jonottamansa auton. Eli niissä on edelleen todella pitkän toimitusviiveen aiheuttamaa rekisteröintimäärien alakuloa.

Kian Sou EV:tä rekisteröitiin maaliskuussa kaksi kappaletta. Viime vuonnahan sitä ei vielä olut tarjollakaan.

Volkswagen eGolfeja rekisteröitiin peräti 11 kpl (ed.v 1kpl) ja tämä on eGolfille nyt kovaa nousua osoittavaa polkua jo koko alkuvuoden ajan.

Käytettyinä maahantuotujen määrät myös yli kaksinkertaistuneet Q1

Käytettyinä tuotujen sähköautojen määrät ovat myös olleet alkuvuonna kovalla kehityksellä. Erityisesti Teslan Model S:iä ja BMW:n i3:sia on tuotu runsaasti. (Lähde: https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/auto/autoverotus/taulukoita_ajoneuvojen_sovelletuista_ve/

Osoite kopioitu

Keskustelu

Kari Hällström
06.04.2018 19.27

Hei!

Sulla varmaankin tyllut ajatusvirhe, kun kerrot Teslojen rekisteröinnit vähentyneet 16% ja kommentoit, että Teslojen rekisteröinnit lisääntyneet tuntuvasti?

Muuten oli taaskin asiallinen kirjoitus.

Sähköautoileva motor
07.04.2018 10.28

Hei Kari,
kiitos huomiosta.
Oli tosiaan tuosta osiosta jäänyt osa tekstistä pois.

Täydensin nyt tekstiäkin.

Eli kumulatiivisesti Q1 Teslat -16%, mutta pelkkä maaliskuu hyvällä kehityksellä.

Vesa
11.04.2018 16.45

Hyundai Ioniqia on pari myynnissä nettiautossa Auto1.fi. Odotusaikaa niillä ei kai juuri ole. Omani sain maahantuojan ohi Italiasta.

Sähköautoileva motor
11.04.2018 20.29

Moro Vesa,
Se on hyvä asia, että pari Ioniqia on myynnissä käytettynä ja uskoakseni myös uusien jono on lyhentynyt. Nimittäin Ioniq on erittäin hyvä sähköauto. Edelleen arvostan eniten sen nerokkuutta nimenomaan energiatehokkuuden saralla. Siinä on mallikkuutta muillekin sähköutojen valmistajille.

Marko
15.04.2018 14.36

Teslalla on yksi tehdas, jonka tuotannosta autoja tehdään jaksoittain eri markkinoille. Siksi tällaisen listan tekeminen vääristää todellista myyntiä tietylle markkinaalueelle. Isommilla autonvalmistajilla on tehtaat parhaimmillaan jokaiselle markkinaalueelle.

Sähköautoileva motor
15.04.2018 16.05

Hei Marko,
kiitos kommentistasi.

Niinhän se on, että Teslan yhdestä tehtaasta ei riitä autoja kaikille markkinoille yhtä tehokkaasti. Sama on Hyundai Ioniqissa. Ei tämä tilasto mitään vääristä, koska ei tämä yritäkään kuvata tehtaan kokonaistuotannon kehittymistä. Tämä nyt vain se mitä on Suomessa kaikkien osatekijöiden summana satuttu sähköautoja rekisteröimään. Aika tyypillinen tapa tämä ensirekisteröintien määrän tarkastelu kuitenkin on Suomessakin. Sähköautojen kohdalla kovin pienet rekiseröintimäärät toki tekevät yksittäisen kuukauden tarkastelun kovin ailahtelevaisen tuntuiseksi. Toki vielä ensimmäisen vuosineljänneksenkin määrät ovat niin pieniä, että luvut heilahtelevat kovin nopeasti. Kunhan vuosi etenee, niin kumulatiivinen kehitys käy aina paremmin kuvaavaksi.

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

BEV Rekisteröintitilasto sähköauto

Arkisto

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) Akku (26) akkuruohonleikkuri (1) Akun kesto (1) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) Ampera-e (2) Ariya (1) Audi (5) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (27) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV6 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Fazua (2) Ford (1) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (2) hiihtoloma (1) historia (1) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (25) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (1) kesärenkaat (1) Kia (5) kitkarengas (1) koeajoraportti (35) Kona (8) korjaus (1) Kulutusvertailu (3) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (13) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (2) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (1) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (42) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (3) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (10) Pikalataus (6) Polestar (1) Polestar 2 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (81) Renault (7) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Skoda (3) Smart (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (238) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (37) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (1) sähköautomatkailu (57) sähköauton kulutus (2) Sähköauton lataaminen (33) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (5) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (8) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (1) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Zoe (10)
nwdb