06.09.2017

Sähköautojen (BEV) ensirekisteröinnit jatkoivat elokuussa vahvaa kehitystä

Täyssähköautoja rekisteröitiin elokuussa 2017 yhteensä 38 kappaletta, kun edellisvuoden elokuussa määrä jäi 18 kappaleeseen. Koko alkuvuoden aikana sähköautoja on rekiseröity yhteensä 356 kappaletta, kun viime vuonna tammi-elokuussa määrä oli 139 ja sitä edellisenä vuotena 179 kappaletta. Kehitys on siis selkeää, vaikkakin yhä edelleen määrät ovatkin kaikista rekisteröidyistä autoista marginaalisen pieniä.

Lukujen lähteinä: Trafi Ajoneuvotilastot.fi

Renault Zoe elokuun eniten rekisteröity BEV-auto

Renault Zoeta rekisteröitiin elokuussa 11 kappaletta, jolla se sai kuukauden kärkipaikan sähköautomalleista. Zoen kumulatiivinen määrä nousi 41 kappaleen tasolle ja on hyvin todennäköistä, että se tulee loppuvuoden aikaan ohittamaan Leafien rekisteröintimäärät.

Nissan Leaf oli elokuussa toiseksi rekisteröidyin malli 7 kappaleellaan ja sen kumulatiiiven märää on nyt 61 kappaletta. On uskottavaa, että Leafien rekisteröintimäärät niiaavat nyt hyvin olemattomiin uuden mallin toimituksiin saakka.

Hyundai Ioniq Electricejä, Volkswagen e-Golfeja sekä Teslan Model S:iä kutakin rekisteröitiin elokuussa viisi kappaletta. Hyundain osalta edelleen eniten jarruttaa autojen heikko saatavuus ja kohtuuton toimitusaika. 

BMW i3:sia sekä Teslan Model X:iä rekisteröitiin kumpaistakin kaksi kappaletta. Lisäksi rekisteriin saatiin kokonaan uusi tulokaskin, kun Smarttia rekisteröitiin yksi kappale. Bemareista molemmat olivat REX-mallisia.

Mitä tehdä alhaisille sähköautojen ensirekisteröintien määrälle Suomessa?

Tässä on minun esimerkkiäni ehdotukseksi, miten edistää nopeammin sähköautoilua Suomessa.

  1. Latausverkosto kuntoon päätieverkostossa. 50 km välein DC kaikilla pääteillä etelästä pohjoiseen sekä idästä länteen. Tähän tarvitaan ehdottomasti jatkossa paikkamerkattua ja nykyistä korkeampaa investointitukea.
  2. Kotilataamisen mahdollistaminen lakisääteiseksi taloyhtiöasukkaille. Tämä ehdotushan on jo eduskunnassa. Lainvoimaisuuden jälkeen tarvitaan vielä ponnekasta taloyhtiöiden ja isännöitsijöiden viestintää asiasta. Taloyhtiöiden investointeja helpottaa kovasti esimerkiksi Parkkisähkö OY:n kaltaiset jo olemassa olevien toimijoiden ratkaisut.
  3. Tarjoomaa tarvitaan dramaattisesti lisää. Erilaisia autoja on saatava eri hintaluokkiin. Tämähän ei ole meidän päätettävissä, mutta toivottavasti autotehtaan akavat pikaisesti toteuttaa useita lupauksiaan tulossa olevista sähköautoista.
  4. Jo nykyisin tarjoomassa oleville sähköautojen tarjoomalle tarvitaan parempaa saatavuutta ja nopeampia toimituksia eri hintaluokissa. Tämäkin on tietenkin tehtaiden käsissä, mutta on selkeä jarru esimerkikis Ioniq Electricin yleistymiselle.
  5. Vasta sitten hankintaan tukea yksityisille sekä työsuhdeautoilijoille.

Käytettyinä maahantuotujen sähköautojen määrä jatkaa kehitystään

vero.fi -taulukoita ajoneuvojen sovelletuista veroista kertoo, että elokuussa jatkui sähköautojen käytettyinä maahantuonnin määrän kehitys. Näissä taulukoissa siis näkyvät käytettyinä yksityisten maahantuomat ajoneuvot, kun verotusarvo on vahvistettu.

BMW on alkuovuoden ajalta eniten tuotu 29 kappaleellaan. Leaf 27 kpl ja Tesla Model S 22 kappaletta alkuvuoden aikana seuraavat heti perässä. Kuitenkin lähelle sähköautoja oleva Ampera on edelleen huomattavasti enemmän käytettynä tuotu.

 

Keskustelu

Ei kommentteja

Uusimmat kirjoitukset

nwdb