21.04.2015

Matka-ajoa Kangasala - Jämsän Himos

Osoite kopioitu
Viikonloppuna 18.-19.4 oli Jämsän Himoksessa pitkäaikaisen hyvän ystäväni 40-vuotissynttärit.
Päätin lähteä Leafilla, vaikka täyttä luottamusta en vieläkään ollut itselleni kerännyt sen soveltumisesta matkailuun. Etenkin kun Tampereesta pohjoiseen ei ole tarjolla yhtään julkista pikalatauspistettä (tai ylipäätään latauspistettä ennen JKL).

Suunnittelin reitin ennalta Nissanin Carwings verkkosivulla ja lähetin suoraan ajoneuvon navigaattoriin. Suunnittelussa valitsin lyhimmän reitin ja kerroin että ajan hitaasti ja että ilma on noin +5c. Pituutta matkalle kertyi yhteen suuntaan noin  91km, kun menomatkalla oli vielä yhden osallistujan nouto Jämsän rautatieasemalta.






Ajoin alkumatkan 9-tielle asti hyvin rauhallisesti, ehkä noin 65km/h keskinopeudella.
Tuo alkumatkan mutkainen ja muulta liikenteeltä hyvin hiljainen tie kulutti akkua hyvin vähän. Ajelin myös paljon ilman lämmityslaitetta, koska en sitä tarvinnut. Ajossa oli koko ajan käytössä eco-mode.

Halusin testata tällä reittivalinnalla ja hyvin rauhallisella ajolla seuraavan viikonlopun Jyväskylän keskustaan saakka ulottuvaa reittiä varten akun riittävyyttä. Periaatteessa akku olisi riittänyt Jyväskylään saakka, koska Jämsään saapuessa oli vielä yli 60km toimintasädettä jäljellä.

Latasin kuitenkin noin tunnin verran Jämsässä, koska olin sopinut paikallisen marketpäällikön kanssa mahdollisuudesta ottaa heidän henkilökunnan lämpötolpasta virtaa. Tällä testillä, ja mahdollisuudella ladata virtaa Jämsästä uskallan lähteä kokeilemaan ensi lauantaina tuota Kangasala - JKL väliä.

Takaisin Jämsästä ajelin merkittävästi reippaammin samaa reittiä käyttäen, ja lämmityslaite kokoa ajan päällä. Valtatie 9:llä ajoin käytännössä nopeusrajoitusten mukaan (80-100km/h) ja mutkaisella osuudella jopa lähes urheilullisella vauhdilla. Silti kotiin päästyäni toimintasädettä oli vielä 58km jäljellä.

Yhteenvetona voi todeta, että keväästä syksyyn ainakin tuollainen 90km reitti ei ole mikään ponnistuskaan, kunhan kohdepaikassa saa riittävän pitkän latauksen.
Leaf latauksessa Himoksen mökillä yön yli

Osoite kopioitu

Keskustelu

Ei kommentteja

Uusimmat kirjoitukset

Arkisto

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) Akku (26) akkuruohonleikkuri (1) Akun kesto (1) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) Ampera-e (2) Ariya (1) Audi (5) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (27) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV6 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Fazua (2) Ford (1) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (2) hiihtoloma (1) historia (1) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (25) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (1) kesärenkaat (1) Kia (5) kitkarengas (1) koeajoraportti (35) Kona (8) korjaus (1) Kulutusvertailu (3) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (13) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (2) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (1) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (42) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (3) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (10) Pikalataus (6) Polestar (1) Polestar 2 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (81) Renault (7) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Skoda (3) Smart (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (238) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (37) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (1) sähköautomatkailu (57) sähköauton kulutus (2) Sähköauton lataaminen (33) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (5) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (8) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (1) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Zoe (10)
nwdb