07.03.2019

Helmikuussa 2019 ennätysmäärä sähköautojen ensirekisteröintejä

Osoite kopioitu

Helmikuussa 2019 ensirekisteröitiin 127 kappaletta täyssähköisiä henkilöautoja Suomessa. Tämä on kaikkien aikojen suurin määrä yksittäisen kuukauden aikana. Myös ladattavien hybridien ensirekisteröinnit olivat hyvällä kehityksellä. Kaikkien muilla käyttövoimilla kulkevien ajoneuvojen ensirekisteröintimäärät laskivat.

Sähköautojen ensirekisteröinneistä merkittävän osan tekivät uudet markkinoille tulleet mallit. Kaasuautoissa rekisteröinnit ovat kiinni edelleen päästömittausmuutoksen jälkeisessä muutoksessa olevasta mallistosta. 

Helmikuussa 2019 eniten rekisteröity sähköautomalli oli Teslan uusi Model 3:nen 37 kappaleellaan. Leaf oli toiseksi eniten rekisteröity 24 kappaleellaan, joka oli yhden enemmän kuin viime vuoden helmikuussa. Audin sähköautomallia, eli e-Tronia rekisteröitiin 14 kappaletta. Hyundain Ioniq ylsi myös 14 kappaleen rekisteröintimäärään ja Konaakin rekisteröitiin 12 kappaletta.

Näistä uusista autoista Teslat ovat menneet todennäköisesti suoraan omistajilleen tai haltijoille toimituksiin. Arvelen, että Model 3:sia rekisteröidään vielä muutaman kuukauden ajan melko runsaasti Suomeen. Jaggen rekisteröintien uskoisin myös menneen asiakkaille toimituksiin. Audeista osa on todennäköisesti rekisteröity myös maahantuojan ja jälleenmyyjien esittelyautoiksi. Konan määrä on näinkin alhainen todennäköisimmin Hyundain pitkien toimitusaikojen takia. Leafin määrän ennakoin laskevan lähiaikoina, koska uusi 62 kWh malli on jo esitelty ja sen toimitukset alkanevat vasta ensi vuonna.

Pluginhybridien myynti kehittyi myös, mutta huomattavasti sähköautoja vähemmän. Plugareista jälleen ylivoimaisesti suosituin oli Volvo. Diesel-plugarit ovat melko harvinaisia Suomessa ja tämä johtunee kovasta verokohtelusta.

Kaasuautojen ensirekisteröintien määrä kärsii vielä voimakkaasti WLTP-päästömittauksen käyttöönoton jälkeen uusiksi menneestä valmistajien mallistosta. Edelleenkään autoja ei ole ollut tarjolla saati saanut toimituksiin. Olen hyvin vakuuttunut, että kaasuautojen kysyntä olisi huomattavasti helmikuun tilaston näyttämään suurempi. Näistä helmikuun vähäisistä rekisteröidyistä kaasuautoista Opel oli suosituin.

Käytettyjä sähköautoja tuotiin helmikuussa 2019 maahan yhteensä 31 kappaletta, joka on 20 enemmän kuin edellisvuonna. Eniten tuotiin käytettyinä Tesloja.

Pluginhybridejä tuotiin helmikuussa paljon Suomeen, yhteensä 374 kappaletta. Suosituin oli Mitsubishi, joka tarkoittanee käytännössä Outlander hybridiä.

Kaasuautoja tuotiin myös runsaasti käytettyinä helmikuussa 2019 maahamme, yhteensä 123 kappaletta. Käytetyissä kaasuautoissa suosituin merkki oli Volkswagen.

Kaikkien lukujen lähde: Trafi, Tilastotietokanta, tammi- ja helmikuut 2018 sekä 2019

Osoite kopioitu

Keskustelu

Ei kommentteja

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

BEV Rekisteröintitilasto sähköauto

Arkisto

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) Akku (26) akkuruohonleikkuri (1) Akun kesto (1) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) Ampera-e (2) Ariya (1) Audi (5) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (27) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV6 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Fazua (2) Ford (1) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (2) hiihtoloma (1) historia (1) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (25) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (1) kesärenkaat (1) Kia (5) kitkarengas (1) koeajoraportti (35) Kona (8) korjaus (1) Kulutusvertailu (3) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (13) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (2) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (1) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (42) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (3) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (10) Pikalataus (6) Polestar (1) Polestar 2 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (81) Renault (7) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Skoda (3) Smart (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (238) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (37) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (1) sähköautomatkailu (57) sähköauton kulutus (2) Sähköauton lataaminen (33) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (5) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (8) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (1) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Zoe (10)
nwdb