17.09.2018

Ajo-opetusta sähköautolla

Osoite kopioitu

Ajokorttilaki uudistui vuonna 2018 ja se toi merkittäviä muutoksia ajokortin suorittamiseen. Ensinnäkin minimi teoria- sekä ajo-opetustuntien määrä laski merkittävästi, josta johtuen autokoulussa ajokortin suorittamisen hinta laski tuntuvasti. Toisaalta ajo-opetusluvan saa jo 16-vuotiaana. Ajokokokeeseen pääseee edelleen vasta 18-vuotta täytettyään. Samalla myös ajo-opetusluvan hakeminen sekä ajo-opetuksen aloittaminen tehtiin helpommaksi.

Tästä alkaa Sähköautoileva motoristi blogissa hieman erilainen tarinoiden sivujuonne. Tulen jatkossakin pääsääntöisesti kirjoittelemaan sähköautojen koeajoista ja omista kokemuksistani, mutta tämä uusi sivujuonne tulee kertomaan ajo-opetustilanteistamme. Toki blogini aihepiirissä edelleen ollaan vahvasti, koska ajo-opetus tapahtuu sähköauto Nissan Leaf 40 kWh:lla.

Ajo-opetusluvan hakeminen

Uuden ajokorttilain myötä ajo-opetusluvan hakemiseen kului aikaani Hervannan Ajovarmassa ehkä noin viisi minuuttia, kun täytin yhden ainoan ja hyvin yksinkertaisen A4-lomakkeen. Vaikein kohta siinä oli tyttäreni henkilötunnuksen loppuosan muistaminen. Täytetty lappu vain luukulle sekä 30 euron maksu ja sitten viikon kuluttua kotiin tuli postin tuomana ajo-opetuslupapaperi. Saatekirjeessä ohjeistettiin ajo-opeutuksen järjestäjää allekirjoittamaan lomakkeen sekä pitämään sen aina mukana opetustilanteissa.

Ajo-opetusajoneuvon valmistelu

Ajoneuvon opetuspoljinta, eli apukuskinpuolen lisäjärrupoljinta ei enää tarvitse muutoskatsastaa. Asentelin esikoistyttären opetuksesta asti, eli nelisen vuotta varastoituna olleen opetuspolkimen Leafiini. Asennus oli perin yksinkertaista. Jarrupoljin oli valmiiksi jo edelliseen autoon asennuksen yhteydessä pultattu tukevaan vanerilevyyn kiinni ja siinä on vaijerikin valmiina. Muotoilin vanerilevyn Leafin apukuskin jalkatilaan sopivaksi ja kiinnitin koko paketin apukuljettajan istuimen etummaisten kiinnityspulttien alle tulevilla metallivevyillä paikoilleen. Vaijerin asettelin kulkemaan keskikonsolin ulkoneman alapuolelta. Keskikonsolin näytön ulkoneman yli sai sujuvasti pujotettua narun, joka pitää vaijerin tukevasti paikoillaan.

Vaijerin toisen pään kiinnitin tulipeltiin, vai mikä rintapelti se nyt sitten näissä sähköautoissa onkaan nimeltään. Leafistakin löytyi sopivasti ylipitkä ruuvinpää vapaana rintapellistä ja pulttasin kulmarautaa hyväksikäyttäen vaijerin siihen kiinni. Lopuksi kiinnitin vaijerin jarrupolkimen ympärille kiinnikkeillään sekä pulteillaan. 

Lisäpeili sekä opetuskolmiokin olivat tallessa varastossa, joten paketti olikin valmis yhteensä 30 euron lupakuluilla. Ei paha. Kuten aina, on opetuspolkimesta lievä haitta kartturin jalkatilassa, mutta kyllä sinne silti kaikkien jalat ovat mahtuneet.

Yhdistelmä autokoulua ja täydentävää ajo-opetusta

Tyttäreni ilmoittautui kuitenkin pyynnöstäni aivan normaalisti Järvikulman autokoulun Kangasalan toimipisteeseen ajokortin suorittajaksi. Alunperin ajatukseni oli, että nyt uusilla autokoulun hinnoilla olen valmis kustantamaan tyttäreni autokoulun. Aika yleiseltä näyttäisi, että autokoulussa ensimmäistä ajokorttiaan suorittavalle B-ajokortin hinta toteutuu noin tuhannen euron suuruiseksi. Tuolla edullisimmalla hinnalla ei kuitenkaan saa kuin:

  • turvallisuuskoulutus 4 teoriatuntia (á 45 min) = EAS, ei voi korvata ajo-opetusluvalla
  • 10 ajotuntia (á 50 min) = voi korvata ajo-opetusluvalla ajamalla
  • riskientunnistamiskoulutus sis. 4 teoriatuntia (á 45 min), ja 4 ajotuntia (á 50 min), pimeän koulutuksen simulaattorilla sekä liukasratakoulutuksen. = ei voi korvata ajo-opetusluvalla

Ensinnäkin pidän näitä minimiopetusmääriä kovin alhaisina ensimmäistä liikennekorttiaan suorittavalle, joten on varsin todennäköistä, että lisäopetustunneille olisi tarvetta. Tämä nostaisi ajokortin kokonaishintaa korkeammalle. Toisaalta tykkäsimme kovasti esikoistyttäreni ajo-opetuksesta ja haluan tarjota samoja yhdessäolemisen hetkiä toisellekin tyttärelleni sekä itselleni hänen aikuisuuden kynnyksellä. Varmasti ikimuistoinen on esikoistyttäreni kommentti yhden ajotunnin jälkeen: "isä tämä ajo-opettelu sun kanssa on tosi kivaa". Isähän suli aivan täysin.

Tulemme varmuudella ajamaan todella paljon tämänkin lukio-tyttärini kanssa ja samalla pystyn varmasti vähentämään nuoren stressiä ajokortin suorittamisesta. Hiukan harmillisesti siis tytärtäni tuo 16-vuoden aloitus ei hyödyttänyt lainkaan, koska hän täytti juuri 17, kun laki astui voimaan.

EAS, eli turvallisuuskoulutus 

EAS, eli turvallisuuskoulutus on siis oltava suoritettuna hyväksytysti ennen ajo-opetusluvalla ajamisen aloittamista. Tästä on oltava liikenne-opettajan allekirjoittama todistus autossa. Tätä EAS, eli turvallisuuskoulutusta ei siis voi opettaa opetusluvalla.  Kun EAS-todistus sekä viranomaisten hyväksymä ja allekirjoittamani opetuslupa olivat autossani, voimme aloittaa oppitunnit. Taidan käyttää opetuksen tukena lähinnä itselleni esikoistyttäreltäni jäänyttä Autoliiton Startti-oppikirjaa. Siinä on olennaislta osin asiat edelleen voimassa.

 

Ensimmäinen ajo-oppitunti Leafilla

Toinen ja kolmas ajo-oppitunti Leafilla

4.-10. ajotunnit

Osoite kopioitu

Keskustelu

Ei kommentteja

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) Akku (26) akkuruohonleikkuri (1) Akun kesto (1) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) Ampera-e (2) Ariya (1) Audi (5) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (27) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV6 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Fazua (2) Ford (1) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (2) hiihtoloma (1) historia (1) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (25) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (1) kesärenkaat (1) Kia (5) kitkarengas (1) koeajoraportti (35) Kona (8) korjaus (1) Kulutusvertailu (3) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (13) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (2) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (1) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (42) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (3) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (10) Pikalataus (6) Polestar (1) Polestar 2 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (81) Renault (7) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Skoda (3) Smart (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (238) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (37) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (1) sähköautomatkailu (57) sähköauton kulutus (2) Sähköauton lataaminen (33) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (5) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (8) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (1) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Zoe (10)
nwdb