29.10.2017

100000 km ajetun sähköauto Nissan Leafin akku uuden veroinen

Osoite kopioitu

Sähköauton akku kestää kovaa käyttöä erittäin hyvin. Näin uskallan todeta omasta kokemuksestani. Olen nyt ajanut vuosimallin 2015 Nissan Leaf 24 kWh sähköautollani yli 100 000 kilometriä. Akku on edelleen täysin uudenveroisessa kunnossa. SOH100 lukema, eli State Of Health, on siis edelleen 100%. Tuo siis laskee akun kuntoisuutta suhteessa uuteen. Myös käytännön ajokokeet osoittavat, että todellinen toimintamatkakin on vähintään sama kuin uutena.

Akun kuntoisuudessa (SOH%) oli noin 95 000 kilometrin kohdalla hetkellinen notkahdus jopa 93% tasolle, mutta muutaman tuhannen kilomettin aikana lukema palautui takaisin 100-tasolle. Luultavimmin tuossa kohdassa muutaman kennon balanssointi ei toiminut hetkellisesti syystä tai toisesta riittävän hyvin, mutta ne ovat nyt siis palautuneet takaisin käyttöön.

Myös aivan uutena akun SOH-lukema haki hieman aikaa ennen kuin päätyi pitkäksi aikaa pysymään 100% tasolla. 

Ja nyt siis 100 000 kilometrin kohdalla akku on edellen 100% uuden veroinen.

Tätä autoa on käytetty rehellisesti sanoen kovalla kädellä suhteessa siihen, mikä on yleinen kuvitelma sähköauton akkujen kestosta ja siihen vaikuttamisen mahdollisuuksista. Auto on aina ladattu 100% täyteen ja akku ajetaan lähes viikoittain käytännössä lähes tyhjäksi asti, jopa kilpikonnamoodin asti. Tämä kaikki on vain seurausta runsaasta ajomäärästä suhteessa akun pieneen kokoon.

Akku on pikaladattu 193 kertaa ja AC-ladattu 3695 kertaa. Akku ottaa edelleen saman verran energiaa käytettäväksi, kuin uutenakin. Eli parhaimmillaan 22 kWh ja menohan loppuu 300 Wh:n kohdalla.

Totuuden nimissä haluan todeta kuitenkin, että tätä akun kestävyyttä ei voi täysin yleistää. Esimerkiksi vanhemmissa Nissan Leafeisa on ollut havaittavissa kapasiteetin heikkenemistä. Myös kuumat olosuhteet (paljon Suomea kuumemmat) ovat näytäneet heikentävän Leafin akkua. 

Muilta osin kokemukset Leafin toimivuudesta ovat edelleen samalla tasolla, kuin aiemmissa kertomuksissani. Lyhyesti sanottuna: kaikki vain toimii! Näiden linkkien takana ovat aiemmat kokemukset autosta.

Osoite kopioitu

Keskustelu

Panu
07.11.2017 22.39

Olisi mukava lukea siitä, millaisessa käytössä Leaf on ollut. Käyttökokemuksia olen lukenut paljon, mutta se, millaista käyttötarvetta auto on ollut palvelemassa, en ole bongannut.
Tarkoitan lähinnä kertomusta siitä, millaiseen käyttöön sähköauton on pitänyt taipua motoristin omistuksessa.

"Ajan arkipäivisin töihin ja takaisin yhteensä 96 km, eikä työpaikalla ole sähköauton latausmahdollisuutta, lisäksi käyn viikottain tapaamassa henkilöä Y 70 kilometrin päässä. Pisimmät matkani ovat olleet 307 kilometrin päässä sijaisevalla mökillä, jossa onneksi on sähköt"

Hyvästä tarinasta pääsisi kiinni siihen, mihin Leafin rangella varustettu sähköauto taipuu käytännön elämässä.

Sähköautoileva Motor
08.11.2017 06.19

Hei Panu, kiitos hyvästä vinkistä. Täytyypä kirjoittaa tuollainen vajaat kolme vuotta niputtava käyttöprofiilitarina. Saattaa nyt mennä hiukan aikaa, mutta kirjoitan.

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Akku BEV Leaf Nissan sähköauto

Arkisto

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) Akku (26) akkuruohonleikkuri (1) Akun kesto (1) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) Ampera-e (2) Ariya (1) Audi (5) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (27) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV6 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Fazua (2) Ford (1) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (2) hiihtoloma (1) historia (1) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (25) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (1) kesärenkaat (1) Kia (5) kitkarengas (1) koeajoraportti (35) Kona (8) korjaus (1) Kulutusvertailu (3) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (13) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (2) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (1) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (42) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (3) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (10) Pikalataus (6) Polestar (1) Polestar 2 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (81) Renault (7) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Skoda (3) Smart (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (238) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (37) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (1) sähköautomatkailu (57) sähköauton kulutus (2) Sähköauton lataaminen (33) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (5) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (8) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (1) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Zoe (10)
nwdb