21.07.2026

Eniten liikenteessä ärsyttää... kaikki? (vol. 3)

Osoite kopioitu

Kuva: Unsplash

 

No niin, nyt ollaan pitkästä aikaa taas ”ihanan” aiheen äärellä. Kuten aiemmat aiheeseen liittyvät kirjoitukseni ”Eniten liikenteessä ärsyttää… kaikki?” ja ”Eniten liikenteessä ärsyttää… kaikki? (vol. 2)" ovat tehneet selväksi ja kuten varmasti itse kukin säännöllisesti autoa ajava tietää, liikenteessä on paljon asioita, jotka saavat kuljettajan verenpaineen nousemaan. Osa asioista on suoranaista idiotismia, osa taas silkkaa välinpitämättömyyttä. Varmaa on kuitenkin se, että jos autolla ajaminen ei saa repimään hiuksia päästä, en tiedä mikä saa. 

Älkääkä ymmärtäkö väärin, ajaminen voi olla hyvinkin rentouttavaa ja mukavaa puuhaa. Mikäs sen parempaa kuin esimerkiksi kaunis kesäilta ja edessä aukeava tyhjä maantie. Mutta, sitten kun ollaan liikenneruuhkassa jumissa vaikkapa Kehällä, alkaa huumori nopeasti loppumaan ja ihmiset saavat mitä mielenkiintoisempia ideoita päähänsä ratin takana. Tunneskaala heittelee liikenteessä helposti päästä päähän.

Ajattelin listata tähän nyt vielä 5 asiaa, jotka saavat oman verenpaineeni nousemaan ratin takana. 

 

1. Kroonisesti ylinopeutta ajavat

En tiedä, että tulenko koskaan ymmärtämään niin sanottuja kroonisesti ylinopeutta ajavia. Enkä nyt todellakaan tarkoita kuljettajaa, jolla mittari lipsahtaa hetkeksi muutaman kilometrin tunnissa yli nopeusrajoituksen. Sitä tapahtuu varmasti meille jokaiselle. Tarkoitan pikemminkin niitä ihmisiä, jotka ajavat käytännössä aina ylinopeutta – ja vieläpä varsin selvää sellaista. Heille on aivan sama, että onko rajoitus alueella 30, 40, 50, 60, 80 tai 100 kilometriä tunnissa, vauhtia pitää aina olla silti reippaasti enemmän. Jos joku ajaa edessä (suurin piirtein) rajoituksen mukaisesti, aloitetaan takapuskurissa roikkuminen välittömästi. Ja, heti kun aukeaa pienikin ohituspaikka, pyyhkäistään ohi, vaikka todellinen hyöty matkantekoa ajatellen olisi parhaimmillaankin vain sekunteja tai minuutteja.

Perusteluita tällaiselle toiminnalle löytyy paljon. Etenkin monen keski-ikäisen miehen suusta kuulee monesti kommentteja kuten ”kyllä minä osaan ajaa” tai ”eihän pieni ylinopeus nyt mitään haittaa”. Mutta, liikenteen toimivuus perustuu juuri siihen, että yhteisiä sääntöjä noudatetaan. Nopeusrajoitukset eivät ole vain sattumanvaraisia lukuja tien varressa. Niiden tarkoituksena ei ole kiusata ihmisiä. Ne on asetettu siihen esimerkiksi tien ominaisuuksien, näkyvyyden, risteysten, liikennemäärien ja ympäristön perusteella. Vaikka jokin tie tuntuisi omasta mielestä turvalliselta ajaa kovempaa, ei se tarkoita, että niin olisi oikeasti.

Kaikkein vähiten ymmärrän ylinopeuksia työmaa-alueilla, joita etenkin näin kesäisin on paljon. Siellä nopeusrajoituksia on olemassa oikeasti kunnollisista syistä. Työmailla saattaa olla esimerkiksi työntekijöitä aivan ajokaistan vieressä, poikkeavia kaistajärjestelyitä, kavennuksia tai jotakin muuta, mikä lisää riskejä. Mutta, silti juuri työmaa-alueilla näkee usein autoja, jotka eivät tunnu välittävän rajoituksista laisinkaan. Sen sijaan, kolmenkympin alueella ajetaan lähemmäs kuuttakymppiä tai vastaavaa. 

Otetaanpas tähän mukaan myös pieni paikallinen havainto. Kotikaupungissani Lahdessa on pari tieosuutta, joissa reilut ylinopeudet näyttävät olevan lähestulkoon jokapäiväinen ilmiö, ainakin näin kesäaikaan. Ensimmäinen näistä on Uudenmaankatu Launeen ja Renkomäen välillä, toinen puolestaan Mannerheiminkatu. Näillä pätkillä suurin osa kuljettajista tuntuu pitävän nopeusrajoitusta enemmänkin suosituksena kuin varsinaisena sääntönä. Ehkä tämän voisikin antaa virkavallalle pienenä vinkkinä: jos tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta ja löytää paikkoja, joissa valvonnalla olisi kunnollista vaikutusta, nuo kaksi tieosuutta olisivat oman empiirisen kokemukseni perusteella oikein päteviä vaihtoehtoja. 

 

2. Väsyneet kuskit ja muut seilaajat

Yksi liikenteen ehkäpä huolestuttavimmista ilmiöistä on auto, joka seilaa puolelta toiselle. Tämän huomaa yleensä jo kaukaa. Auto seilaa oikealta vasemmalla, hipoen välillä keskiviivaa ja välillä reunaviivaa. Nopeus heittelee jatkuvasti ilman näkyvää syytä. Välillä vauhti hidastuu selvästi, sitten kiihdytetään yhtäkkiä ja hetken päästä sama kuvio toistuu uudelleen. 

Kaistalla seilaamiseen voi olla monia syitä. Varmasti yksi yleisimpiä näistä nykypäivänä on puhelimen räplääminen, koska eihän ilman puhelimen jatkuvaa räpläämistä selvästikään voi elää. Huomatkaa sarkasmini.

Toisinaan syy voi olla kuitenkin vieläkin vaarallisempi, eli väsymys. En ymmärrä miksi väsyneenä pitää väkisin yrittää sinnitellä ratin takana? Miksi ei voi pysähtyä edes hetkeksi, jos huomaa keskittymisen herpaantuvan? Huoltoasemia, levähdyspaikkoja, parkkipaikkoja ja bussipysäkkejä löytyy lähes jokaiselta pidemmältä reitiltä. Jo muutaman minuutin mittainen breikki voi tehdä suuren eron omaan olotilaan.

Yleensä riittää, että haukkaa hetken vain raitista ilmaa ja venyttelee vähän selkää ja jalkoja. Jos tämäkään ei auta, kannattaa hakea jostakin kupillinen kahvia tai käydä pesemässä vaikka kasvot huoltoaseman vessassa kylmällä vedellä. 

Liian moni ajattelee, että ”kyllä minä vielä tämän matkan jaksan ajaa” tai ”kohtahan tässä ollaan jo perillä”. Mutta, tällainen ajattelutapa voi olla pirun kohtalokas loppupelissä. Kun kuljettaja on väsynyt, hänen reaktioaikansa hidastuu selvästi, keskittyminen herpaantuu ja pahimmillaan kuljettaja voi nukahtaakin sekunniksi tai pariksi. Ja, jos ollaan moottoritienopeuksissa, tarkoittaa jo parikin sekuntia kymmentien metrien matkaa täysin ilman hallintaa. 

Ja, täytyy muistaa, että jatkuva kaistalla seilaaminen aiheuttaa harmaita hiuksia myös muille tienkäyttäjille. Kun takana ajava ei voi yhtään ennakoida edessä ajavan toimia, muuttuu ohittaminenkin riskialttiiksi. Yhden väsyneen tai muuten vain keskittymiskyvyttömän kuskin toiminta vaikuttaa helposti monen muunkin ajamiseen.

Tauon pitäminen väsyneenä ei ole heikkoutta, se on yksinkertaisesti vain järkevää. Määränpäähän pääsee myöhemminkin. Ja, on hyvä muistaa, että väsyneenä ajaessa voi käydä itse asiassa niin, ettei sinne pääse ikinä.

 

3. Leveäkaistatiellä keskellä tai vasemmassa laidassa ajavat

Leveäkaistatiet ovat sinällään hieno keksintö, koska parhaimmillaan ne tekevät ajamisesta sujuvampaa kaikille, helpottavat ohittamista ja täten myös lisäävät turvallisuutta. Näin siis silloin, kun niitä käytetään, kuten on tarkoitettu.

Läheskään aina näin ei kuitenkaan käy.

Liian usein sitä törmää kuljettajiin, jotka ajavat leveäkaistatiellä keskellä tietä tai toisinaan jopa aivan vasemmassa laidassa.

Leveäkaistatien perusideahan on varsin yksinkertainen. Ajetaan mahdollisimman oikealla, jolloin vastuuntulevilla ja takaa tulevilla on enemmän tilaa ohittaa. Ja, kun kaikki toimivat samalla tavalla, liikenne toimii jouhevasti ilman ylimääräistä jarruttelua tai vaaratilanteita.

Mutta, silloin kun löytyy näitä arjen sankareita, jotka ajavat kaikkialla muualla kuin siellä oikeassa laidassa, koko leveäkaistatien idea katoaa. Ohituksia ei pääse tekemään sujuvasti tai sitten ne aiheuttavat helposti ison vaaratilanteen. 

En tiedä mistä syystä osa ihmisistä ei osaa ajaa oikeassa laidassa leveäkaistatiellä, sillä auton sijoittaminen vähän oikealle ei vaadi erityisiä ajotaitoja tai ylimääräistä vaivannäköä. Se vaatii vain tilannetajua ja halua huomioida myös muut tienkäyttäjät. Toki on mahdollista, että osa ajelee näin ihan vain tiedostamattaan. Osa saattaa kuvitella leveäkaistatien vain tavallisena kaksikaistaisena tienä, jossa on vähän tavallista leveämmät kaistat.

Ehkä leveäkaistateistä pitäisi puhua enemmän autokouluissa ja liikenneturvallisuuskampanjoissa ja auttaa ihmisiä ymmärtämään, että mistä leveäkaistateissä oikein on kyse ja miten niillä kuuluisi ajaa.

 

4. Typerät kiihdytykset keskustoissa ja taajama-alueilla

Tämä on ilmiö, mihin törmää kesäisin päivittäin. Valot vaihtuvat vihreäksi ja joku lähtee liikkeelle ikään kuin oltaisiin rallin erikoiskokeella. Kaasu pohjassa ja moottori ulvoten kiihdytetään seuraaviin valoihin. Ikään kuin olisi kiire odottamaan.

Tehdään nyt heti selväksi, että tämä on pelkästään typerää toimintaa. Keskustoissa ja taajama-alueilla liikkuu jatkuvasti jalankulkijoita, pyöräilijöitä, sähköpotkulautailijoita, lapsia, koiranulkoiluttajia ja niin edelleen. Tilanteet voivat muuttua sekunnissa ja pysäköidyn auton takaa voi astua esiin jalankulkija, pyöräilijä voi ilmestyä risteykseen tai, niin kliseiseltä ja suoraan kuin elokuvasta repäistynä tämä kuulostaakin, lapsi saattaa juosta pallon perässä tielle. 

Ei tarvitse olla rakettitieteilijä ymmärtääkseen, että mitä rajumpi kiihdytys ja kovempi vauhti, sitä vähemmän kuljettajalle jää aikaa reagoida. Samalla jarrutusmatka pitenee ja mahdollisen törmäyksen seuraukset moninkertaistuvat paljon pahemmiksi.

Turvallisuus ei ole kuitenkaan ainoa asia, joka ärsyttää keskusta- ja taajama-alueiden turhissa kiihdytyksissä. Myös niistä lähtevä melu on perin rasittavaa. Älkää ymmärtäkö väärin, nautin itsekin isomoottorisista autoista ja niissä jylläävistä hevosvoimista. Mutta, kun itsekin asuu lähellä keskustaa, alkaa jatkuva kiihdytyksistä aiheutuva melu nopeasti repimään hermoja. Toisin kuin ehkä osa autoilijoista ja moottoripyöräilijöistä luulee, me muut emme pidä turhanpäiväistä kiihdyttelyä mitenkään erityisen vaikuttavana. Itse pidän sitä vain typeryytenä. Kovempia kiihdytyksiä voi tehdä sitten rauhassa vaikka taajama-alueen ulkopuolella, jossa se on myös huomattavasti turvallisempaa.

En sano, ettei autoilusta saisi nauttia, sillä nautin siitä itsekin täysin siemauksin. Mutta, ajamisen ilo ei vain yksinkertaisesti synny siitä, että kiihdytetään täysillä yksistä valoista seuraaviin ja aiheutetaan turhaa meteliä.

 

5. Liikennesäännöistä yleisesti vähät välittävät

Nostetaanpa viimeisenä tälle listalle he, jotka eivät säännöistä piittaa. Osa ihmisistä nimittäin kokee lähes kaikki liikennesäännöt enemmänkin vain suosituksina. Kaikki meistä tekevät joskus virheitä, mutta osa kuljettajista yksinkertaisesti vain näyttää jättävän säännöt tietoisesti huomioimatta, päivästä toiseen.

Otetaan tähän muutama esimerkki. Kolmiosta ei välitetä, STOP-merkin kohdalla ei pysähdytä, vilkkua ei käytetä ja punaisiakin päin voidaan aina vähän ajaa. Suojatien kohdalla ei huomioida jalankulkijaa (vaikka laki velvoittaa antamaan tietä). Ja, nopeusrajoituksista puhuttiinkin jo alussa. Ne ovat monelle vain viitteellisiä.

Liian moni kuljettaja tuntuu perustelevan sääntöjen noudattamatta jättämisen sillä, että ”kyllä minä osaan ajaa”. No, vaikka osaisikin, muodostuu ongelmaksi se, että liikenteessä on aina myös muita ihmisiä. On aivan sama vaikka omat ajotaidot olisivat samaa luokkaa kuin Kalle Rovanperällä, ei sitä silti pysty hallitsemaan muiden tekemiä virheitä tai yleisestikään ottaen ennakoimaan kaikkia yllättäviä tilanteita. Liikennesäännöt ovat olemassa syystä.

Hyvä kuljettaja on sellainen, jonka ajaminen on rauhallista ja ennakoitavaa. Sellainen, joka noudattaa liikennesääntöjä. Se ei ehkä kuulosta näyttävältä, mutta juuri tällaiset kuljettajat tekevät liikenteestä turvallista. Ja, mielestäni tähän meidän kaikkien olisi hyvä pyrkiä.

 

Nyt on jo kolmen kirjoituksen voimin listattu aika kattavasti asioita, mitä ärsyttävät liikenteessä. Vieläkö jäi jotakin puuttumaan?

Osoite kopioitu

Keskustelu

Ei kommentteja

Uusimmat kirjoitukset

Arkisto

Blogin avainsanat

2008 (1) 6e (1) 800v (1) a3 (1) a4 (1) abc (1) abc lataus (1) abs (1) abu dhabi (1) adrian newey (2) aeb (1) ahvenisto (1) ai (1) airdrop (1) ajaminen (1) akku (1) akkukestävyys (1) akkutakuu (1) akkutyypit (1) akusto (1) akut (1) alastaro (1) alex albon (2) alfa romeo (2) alinopeus (1) alphatauri (1) alpine (2) amazon (1) america (1) amerikka (1) amg (1) android auto (1) anturi (1) apple (1) apple carplay (1) apple watch (1) ar (1) ariya (1) arvio (1) arvostelu (1) aston martin (6) audi (5) audi a2 (1) audi a3 (1) audi q4 (1) audi quattro (1) australia (2) auto (27) autoilu (26) autonvalmistaja (1) autonvalmistajat (1) autosalpa (5) autosalpa lahti (3) autot (27) bahrain (1) bemari (3) bentley (1) bigster (1) bilar99 (1) blancpain gt series (1) bloomberg (1) bmw (10) bmw i3 (1) bmw i4 (1) bmw i5 (1) bmw i5 m60 (1) bmw ix (1) bmw ix3 (1) bmw m4 (1) bmw suomi (1) bmw x3 (1) bmw x6 (1) bose 10 (1) brabus (1) brands hatch (1) brasilia (1) brembo (1) brändi (2) brändiuudistus (1) bugatti (1) bugatti chiron (1) byd (3) byd seal (1) bz4x (1) c300e (1) c40 (1) c40recharge (1) capital cities (1) carlos sainz (2) charles leclerc (2) chevrolet corvette (1) christian horner (2) chrysler (1) cla (1) cla 250+ (1) clio (1) comfort range techno (1) corvette (1) countach (1) coupe (1) coupé (2) cristiano ronaldo (1) crossover (3) c-sarja (1) cupra born (1) cx-60 (1) cx-80 (1) dacia (2) dacia bigster (1) dacia duster (1) daft punk (1) danger zone (1) daniel ricciardo (2) david beckham (1) debrecen (1) delorean (2) delta (1) dodge (1) dodge ram (1) donald trump (1) drake (1) duracell (1) duster (1) ea wrc (1) eclipse cross (1) ekosysteemi (1) elon musk (3) elroq (1) energy master (1) enyaq (2) e-outback (1) e-pace (1) e-power (1) eq (1) eqa (2) eqb (3) eqe (1) eqs (1) es90 (1) esc (1) esteban ocon (2) e-tech (1) e-tron (1) e-type (1) ev (9) ev3 (1) ev6 (1) ex30 (1) ex90 (2) explorer (1) extended range (1) f1 (6) f2 (1) f3 (1) f4 rookie championship (1) fernando alonso (1) ferrari (8) ferrari 458 (1) ferrari enzo (1) ferrari laferrari (2) Ferrari Luce (1) ferrari testarossa (3) fia (1) fiat 127 (1) fip (1) first edition (1) flavio briatore (1) fleetwood mac (1) focus rs (1) ford (5) ford capri (1) ford capri ev (1) ford ev (1) ford explorer (4) ford explorer ev (1) ford f150 (1) ford gt (1) ford kuga (1) ford mondeo (1) ford mustang (1) ford shelby (1) ford s-max (1) ford sync (2) fordstore lahti (1) formula 1 (3) fossiiliset polttoaineet (1) franco colapinto (1) g mersu (1) g580 (1) gabriel bortoleto (1) geely (1) general motors (1) george russell (2) glb (1) glc (2) globalisaatio (1) google (5) googleplay (1) gordon ramsay (1) gran turismo (1) gran turismo 7 (1) gt-r (1) haas (2) happi (1) harry styles (1) heart of joy (1) hedin automotive (2) helmut marko (2) helsinki (1) honda (1) honda civic (1) honda cr-v e:fcev (1) honda fit (1) hud (3) hummer (1) hybridi (5) hyundai (6) hyundai e-gmp (1) hyundai getz (1) hyundai ioniq 5 (1) hyundai nexo (1) hyundai tucson (1) häkkinen (1) i3 (1) i4 (1) i5 (2) i5 m60 (1) iitti (1) imessage (1) interlagos (1) intia (1) ioniq 5 (1) ioniq 6 (1) ioniq5 (1) ionity (1) ios (1) i-pace (1) ipad (1) iphone (2) isack hadjar (1) ix1 (1) ix3 (1) jaguar (1) jaguar e-type (1) jalankulkija (1) jalankulkijat (1) james bond (1) jamiroquai (1) jan hammer (1) jeep (1) joni luolamaa (1) jos verstappen (2) jouko ahola (1) Juha Kankkunen (1) juke (1) jvg (1) jäähdytys (1) k lataus (1) kaistavahti (1) kalle rovanperä (1) kanada (1) kansas (1) karjaa (1) katumaasturi (1) kaukovaloavustin (1) kauppakeskus tuulonen (1) kavinsky (1) kenny loggins (1) kevin magnussen (1) kevythybridi (1) kg mobility (1) kgm (1) kgm musso ev (1) kia (7) kia ev3 (2) kia ev6 (2) kia pv5 (1) kia sonic (1) kia sportage (2) kick sauber (2) kiina (1) kim kardashian (1) kimi antonelli (1) kimi räikkönen (3) koeajo (37) koeajot (15) kolmipisteturvavyö (1) kornél öry (1) kouvola (1) ktm (1) kuolleen kulman varoitin (1) kymiring (1) käytetty audi (1) käytetty auto (1) käytetyt autot (1) lada (1) lada 1200l (1) ladattava hybridi (3) laguna seca (1) lahden autosalpa (1) lahden nelipyörä (2) lahti (3) lamborghini (2) lance stroll (1) lancia (1) lancia delta (1) lando norris (2) las vegas (1) latausinfra (1) lataussykli (1) latausverkko (1) launch edition (1) lava-auto (1) lawrence stroll (2) le mans (1) leaf (1) lebron james (1) lewis hamilton (2) levyjarrut (1) lexus lfa (1) lfp-akut (1) liam lawson (2) liikenne (1) liikennevalot (1) li-ion (1) litiumioniakut (1) litiumrautafosfaattiakut (1) logan sargeant (1) luce (1) m sport (1) m3 (1) m4 (1) m5 (1) m60 (1) maasturi (1) macbook (1) mach-e (1) mainonta (1) mainos (1) mainstream motors (1) marcus grönholm (1) markkinointi (1) martin molnar (1) matrix led (2) mattia binotto (1) max verstappen (2) mazda (3) mazda 6e (1) mazda cx-60 (1) mazda cx-80 (1) mazda6e (1) mclaren (3) megaconsole (2) meksiko (1) melbourne (2) mercedes (12) mercedes c300e (1) mercedes cla (2) mercedes eqb (1) mercedes eqe (1) mercedes glc (1) mercedes s580e (1) mercedes-benz (9) mercedes-benz eqe suv (1) mercedes-benz eqs (1) mersu (3) mg (1) mgs5 ev (1) mhev (2) miami (1) miami vice (1) micra (1) mika häkkinen (1) mika kallio (1) mini cooper (1) mit (1) mitsubishi (3) mitsubishi eclipse cross (1) mitsubishi lancer evolution (1) mitsubishi outlander (1) model s (1) models (1) modely (1) monilenkkijousitus (1) monza (1) moottoritie (1) moottoriurheilu (1) moottoriurheilurata (1) motari (1) moto gp (1) m-sarja (1) mukautuva vakionopeudensäädin (1) musiikki (1) musso (1) musso ev (1) mustang (3) mustang mach-e (1) nakutusanturi (1) nasa (1) n-connecta (1) nelipyörä (3) nelipyörä lahti (2) neue klasse (1) nico hulkenberg (2) nikkelimetallihybridiakut (1) nimh (1) nissan (8) nissan ariya (4) nissan gt-r (1) nissan juke (1) nissan leaf (2) nissan micra (1) nissan qashqai (2) nissan x-trail (1) nurburgring (1) ohitukset (1) ohitus (1) oliver bearman (1) opel (1) oscar piastri (2) outback (1) outlander (1) outlander phev (1) padel (1) pakettiauto (1) paku (1) palo alto (1) panoraama (1) panoramic vision (1) peugeot (2) peugeot 2008 (1) peugeot 3008 (1) pharrell williams (1) phil collins (1) pick-up (2) pierre gasly (2) piilaakso (1) pixar (1) plug-in (1) plug-in hybrid (1) plugit (1) polestar (3) polestar 3 (1) polestar 4 (2) polttokenno (1) polyphony digital (1) porsche (4) porsche macan (1) powerwall (1) puolijohdeakut (1) pv5 (1) pv5 passenger (1) pyöräilijät (1) pyöräily (1) qashqai (1) qatar (1) quattro (1) r1s (1) r1t (1) r2 (1) r3 (1) racing bulls (1) rallikansa (1) ralph lauren (1) ram (1) range (5) ranskalainen (1) ranskalaiset autot (1) rb (1) recharge (1) red bull (2) renault (5) renault 4 (1) renault 5 (1) renault 5 e-tech (1) renault clio (1) Renault Clio (1) renault scenic e-tech (5) renault symbioz (1) rengas (1) renkaat (1) rivian (2) rivian automotive (1) rj scaringe (1) ron dennis (1) rumpujarrut (1) ruotsalainen (1) ruotsi (1) s580e (1) saudi-arabia (1) scenic (1) schumacher (1) seal (1) sedan (1) sergei perez (1) sergio perez (1) sf90 stradale (1) singapore (1) singlemotor (1) skandinaavinen (1) skoda (2) skoda citigo (1) skoda elroq (1) skoda enyaq (3) skoda koeajo (1) skoda superb (1) s-line (1) smart (1) smart 1 (2) smart 1 brabus (2) sonny crockett (1) sport (1) sportage (1) sportback (1) sportline (1) sportline business (1) s-sarja (1) s-sarjalainen (1) stellantis (1) steve jobs (2) stonic (1) subaru (1) subaru e-outback (1) subaru outback (1) suojatie (1) super bowl (1) supercharger (1) superenduro world championship (1) supermini (1) supernatural (1) suv (5) suzuka (1) swatch (1) swedish house mafia (1) symbioz (1) synteettinen öljy (1) sähkäauto (2) sähköarkkitehtuuri (1) sähköauto (24) sähköautoilu (21) sähköautot (25) sähkömoottori (2) sähköpaku (1) söhköautoilu (1) t8 awd (1) talviauto (1) tampere (1) tank turn (1) tekoäly (1) tesla (10) tesla model s (3) tesla model y (3) tesla supercharger (1) tesla x (1) testarossa (1) the doors (1) toimintasäde (2) toimitusketju (1) toto wolff (2) toyota (6) toyota c-hr (1) toyota gr supra (1) toyota mirai (1) toyota prius (1) toyota wrc (1) trp hungary (1) trp media (1) tucson (1) tulli (1) tullit (1) turbo (1) turvatyyny (1) turvaväli (1) twin performance (1) twinmotor (1) täyssähkö (3) täyssähköinen (3) törmäysvyöhyke (1) ultra (1) usa (1) v12 (2) v6 (1) v60 (1) v8 (2) valtteri bottas (3) van halen (1) vanquish (1) vastuullisuus (1) watkins glen (1) veganza (1) veho (1) veho airport (1) vety (1) vetyasema (1) vetyauto (1) vetyautot (1) vilkuttaminen (1) williams (2) volkswagen (7) volkswagen id.4 (1) volkswagen id.5 (1) volkswagen meb (1) vollkswagen group technologies (1) volvo (10) volvo c40 recharge (1) volvo es90 (1) volvo ex30 (2) volvo ex30 van (1) volvo ex90 (1) volvo v60 (1) volvo xc60 (1) volvo xc90 (1) wrc (1) x3 (1) xc60 (1) x-trail (1) xtronic (1) yhdysvallat (1) yuki tsunoda (2) zak brown (1) zhou guanyu (1) zlatan ibrahimovic (1)