08.04.2018

Testattua: Nissan Leaf 40kWh:n akusta on todellisuudessa käytettävissä 37,6 kWh

Osoite kopioitu

Tein Nissan Leaf 40 kWh:lle akkutestin ajamalla sen tyhjäksi. Tähän oli erityinen tarve, koska auton mittariston akun varausprosentin näyttö toimii epäloogisesti. Myös toimintamatka-arvioon ei voi uudessakaan Leafissa kovin varmasti luottaa, vaikka se onkin nyt kokemukseni mukaan huomattavasti realistisempi kuin edellisessä 24 kWh Leafissa.

Täyteen akkuun latautuu 38,1 kWh energiaa. Tai se on tähän asti korkein lukema, jonka olen omasta Leafistani LeasfSpylla dokumentoinut.

Tähän testiin en lähtenyt täydellä akulla, eikä sillä ole testin kannalta mitään merkitystä. Lähdin siis Helsingistä Konalan Autokeskuksen CHAdeMO-pikalatauksesta 81% täydellä akulla ja ajoin talvisia nopeusrajoituksia noudattaen suoraan kotiini noin 170 km päähän. Kodin kohdalla akku näytti 10% varausta ja toimintamatka-arvio 32 km.

Päätin siis ajaa akun tyhjäksi kotikylällä pyörien. Maineeni senkuin kasvoi taas kyläläisten silmissä :-) Tein kylän pääraitilla toistuvia täyskiihdytyksiä jouduttaakseni akun tyhjenemistä, joten kokonaiskulutuksella ei ole nyt merkitystä. 

Kun auton mittaristo näytti 9% lataustasoa ja LeafSpy 17,4% tuli auton mittaristoon ensimmäinen varoitus alhaisesta akun varauksesta.

Seuraavan varoituksen auto antoi, kun mittaristo kertoi akussa olevan 5% akkua jäljellä. Silloin isolle keskinäytölle tuli ilmoitus akun varauksen olevan erittäin alhainen ja kyseltiin uudestaan haluani etsiä lähintä latausasemaa. En etsinyt vaan jatkoin matkaa. LeafSpy paljasti akussa olevan vielä 5 kWh energiaa ja väitti prosenttejakin olevan 13 verran.

Seuraava tapahtuma akun tyhjentämisessä oli kun auton mittariston näyttäessä 1% toimintamatka-arvio meni viivoille. LeafSpy kertoi akussa olevan edelleen 4 kWh:n verran energiaa ja prosenttejakin 10,2. Ja jatkoin tietenkin vain sitkeästi kylällä kruisailua kuin teini-iässä konsanaan.

Auton mittariston mukaan akku on 0% ja näyttö menee viivoille, silti akussa on edelleen 8% käytettävissä olevaa energiaa kokonaiskapasiteetista

Matkan jatkuttua vielä hetken menivät auton mittaristossa myös akun prosentit viivoille. Tuolloin LeafSpy tiesi vielä informoida akussa olevan 3,5kWh verran energiaa ja 9%. Ja pillurallini senkuin jatkui... Auto antoi yhä edelleen kaikkiin laitteisiin täyden virran ilmastointia myöten, joka puhalsi täysillä ihan vain energiankulutusta kasvattaaseni. Myös moottori antoi edelleen täyden 100kW:n tehot kiihdytyksissä.

Todellisuudessa siis tässä vaiheessa oli edelleen käytettävissä olevasta konaisergiamäärästä (37,6kWh) jäljellä 8% käytettävissä (3kWh).

Vihdoin auto ilmoitti, että nyt on akku oikeasti aika tyhjä. Auton mittaristoon tuli ilmoitus, että tehoa on ja rajoitettu. Vanhasta Leafista tuttu kilppari ei enää olekaan kilppari, vaan tylsä ilmoitus :-) Ilmastointi ja muut mukavuustoiminnot kuitenkin toimivat edelleen normaalisti. LeafSpy kertoi tuolloin olevan akussa 900 Wh verran energiaa, joten tämä on sama homma kuin vanhassa Leafissa, että kun viimeinen ilmoitus tulee, on aikaa enää oikeastaan hakeutua tiensivuun.

Viimeiset Wh:t tuhlasin omassa pihassa ilmastointia täysillä puhalluttaen ja pihasohjossani edestakaisin kiihdytellen rajoitetulla 20 kW:n teholla. Viimein 500Wh:n kohdalla meno lakkasi kokonaan. LeafSpy paljasti, että tuossa vaiheessa kennojen välinen jännite-ero oli kasvanut 247mV:n suuruiseksi.

Auto ei suostu liikkumaan enää yhtään mihinkään. Ei edes työntämällä. Joten ei auttanut muu, kuin laittaa auto lataukseen. Ensin 8A:n latauskaapelilla, joka tuli auton mukana. Sillä otin sen verran virtaa, että sain auton liikautettua punaisen 3-vaihepistorasiani lähelle saadakseni 16A latausvirtaa. autoon.

Uuden Leafin 40 kWh ilmoitetusta akkukapasiteetista on siis käytettävissä todellisuudessa jo otsikossa mainitsemani 37,6 kWh. Tai siis ainakin minun autossani. Akun kuntoisuutta osoittava SOH-lukema on 99,4. Uskoisin tämän olevan kohtuullisen yleispätevä nyt uusille Leafeille. 

Tämä 37,6 kWh lukema on linjassa aiempien Nissan Leaf -versioiden kanssa. 24 kWh Leafin akusta oli käytettävissä noin 21 kWh ja 30 kWh Leafin akusta oli käytettävissä noin 27,5 kWh.

Mikä tämän kokeen merkitys nyt sitten on? Nyt tiedän, että voin ajaa Leafini akun niin tyhjäksi, että siinä on LeafSpyn mukaan enää 500 Wh energiaa jäljellä. Tuohon on vielä jonkinverran matkaa siitä, kun akun varaus auton mittaristossa menee viivoille nollan prosentin kohdalla. Nimittäin siitä hetkestä alkaen akusta pystyi vielä käyttämään 3 kWh:n verran energiaa. Ja jos on pakko, niin tuolla ajaa säästellen vielä 20-30 kilometrin matkan. Toisaalta energian saa loppumaan varmasti jopa alle 15 km sen jälkeen, kun prosentit ovat menneet viivoille, jos saa kulumaan esim. 20 kWh/100km vieälkin energiaa.

Ei 40 kWh Leafilla ajamista kannata tarkoituksellisesti jättää viimeisen osan, eli akun prosenttinäytön viivoile menemisen. Kuitenkin ainakin minun mahdollista toimintamatkakammoa tämä tieto hieman rauhoittaa joissain tilanteissa ja tiedänpähän ainakin mihin nyt voin luottaa Leafin akun riittävyyttä reitillä arvioidessani. 

Jos tuolla kokonaiskapasiteetilla lasketaan toimintamatkoja, niin:

  • perjantaina 6.4.2018 ajaessani rankassa räntä- ja vesisateessa navinopeutta 100 km/h moottoritietä Tampereelta kohti Helsinkiä kulutus oli noin 18,9 kWh/100km. Jolloin toimintamatka olisi ollut 198 kilometria.
  • Sunnuntaina 8.4.2018 ajoin Helsingistä  Hämeenlinnaan koko 100 km/h rajoitetetun matkan ajan tarkoin navilla tarkistettua 100 km/h ajoa. Koko tuon 100 km/h rajoitusmatkan ajalta kulutus oli 16,1 kWh/100km. Tuolla kulutuksella toimintamatka olisi ollut 233 km.
  • Koko sunnuntaisen kotimatkan kulutus laski moottoritieajosta tuntuvasti, koska Hämeenlinnasta kotiin on pääosin 80 km/h rajoitusta. Koko kotimatkan kulutus oli 15 kWh/100 km. Sillä kulutuksella toimintamatka olisi ollut noin 250 km.
  • Joten jos reitti koostuu enemmän 80 km/h alueista, niin on helppo uskoa saavutettavan kesäkelissä noin 290 km toimintamatka.
  • Sade, vastatuuli, tiellä oleva vesi tai sohjo, pakkanen ja monet muut seikat vaikuttavat sähköauton toimintamatkaan huomattavan paljon, joten yhtä oikeaa vastausta ei vieläkään toimintamatkaan ole olemassa.
  • Joissain lähteissä lupailtu 300 km ei toteudu maantieajossa ilman vahvoja säästelytoimenpiteitä. Tuo toimintamatka on kuitenkin jo niin pitkä, ettei tuollaiseen säästelyyn ole enää ainakaan itsellä koskaan tarvetta. Toisaalta en noin pitkää matkaa jaksaisikaan ajaa hitaasti ja hypermiling-periaatetta noudattaen.

Sain auton liikahtamaan seuraavan kerran vasta, kun LeafSpy väitti akussa olevan 3,9 kWh:n verran energiaa. Auton mukana tulleella 8A latauskaapelilla tuo lataus kesti vähän vajaa pari tuntia. Tai olisi auto saattanut hiukan aikaiseminkin liikahtaa, mutta ei paljoa, koska kävin kuitenkin noin 15 min välein kokeilemassa. Kun sain auton liikahtamaan 5 metriä lähemmäs seinää, niin sain sen nauttimaan 16A latausta punaiseasta kolivaiherasiasta juuri hankkimallani hienolla säädettävällä kaapelilla.

 

Lisätty 25.4.2018 lukijan kysymykseen liittyen kuva OBD-lukijan paikasta Leafissa:

 

 

 

 

 

Osoite kopioitu

Keskustelu

Janne Rahunen
08.04.2018 17.45

Oheisesta linkistä pitäisi löytyä Norjalaisten sähköautojen erinomainen talvitesti.
https://elbil.no/the-biggest-electric-car-test-in-winter-wonderland-ever/

Aki Lause
08.04.2018 19.00

Hyvä testi ja toi hieman mielenrauhaa kun tuli myös LEAF tilattua. Ulkomaisilla sivuilla on paljon ollut juttua akusta, pikalatauksen ongelmista sekä suurehkosta kulutuksesta.

Sähköautoileva motor
08.04.2018 19.38

Hei Aki,
kyllä tuon uuden Leafin kulutus oli ensialkuun minullekin pettymys. Ei se kuitenkaan ainakaan korkeampi ole missään olosuhteissa kuin vanhan 24 kWh Leafini oli. Pitkillä matkoilla erotus tulee siitä, että sillä pikkuakkuisella oli pakko ajaa viimesenpäälle säästellen. Uudella ei tarvitse.

Toistuvien pikalatausten aiheuttama lataamisen hidastuminen on ilmeisen totta. Itse en ole vielä törmännyt siihen. Kuitenkin sen vaikutusta epäilen itselle aika merkitsetyksettömäksi. Toki olisin toivonut 100 kW DC:tä ja 3x16A AC:tä, mutta toisaalta isommalla akulla ja toimintamatkalla latauksen nopeuden merkitys vähenee omissa arkiajoissa.

Janne Rahunen
08.04.2018 20.22

Juu, pari viikkoa pitäisi vielä odotella omaa töpseli-nisseä. Sopivasta koiraverkosta jos on vinkkiä, niin kiitollisuudella otetaan vastaan.

Sähköautoileva motor
08.04.2018 20.36

Moro Janne,
onnea uudelle sähkö-Datsunille ja tsemppiä odotukselle. Onko siis tulossa uusi 40 kWh? Minulla ei ole koiraverkoista havaintoja, koska oman tyttäreni kaksi pientä villakoiraa menevät kuljetushäkissään peräkontissa.

Janne Rahunen
08.04.2018 21.02

Jep, tämä uusi lanseerausmalli on tulollaan. Aikalailla 5kk tilauksesta ja tämäkin on tuntunut pitkältä ajalta odottaa. Millaista se sitten olisi noilla vielä pidemmän toimitusajan autoilla? Huh... ei uskalla edes ajatella. Perjantaina tilailin tuon Keban Plugitista, ja ehkä sen saan senkin asennettua juuri sopivasti. Jännän äärellä ollaan. Koirakysymyksen joudun kyllä ratkomaan jotenkin, vaikka ei nuo usein autokyytiä vaadikkaan.

Sähköautoileva motor
08.04.2018 21.58

Moro Janne,
juu uutta autoa odottavan aika on pitkä. Kohtuuttoman pitkän tuntuinen jopa.
Onneksi näissä on vielä ainakin vähän siedettävämpi toimitusviive. Minä olen sitä mieltä, että vain nyt ja tänään ostettavissa olevat autot, joita saa kohtuullisin toimitusajoin ovat merkittäviä. Ei ne jotka on luvattu markkinoille ensi vuonna, eikä edes ne, joiden toimitusviive on yli vuosi.

Toivottavasti pidät autosta. Ainakin kaikki omaani koeajaneet ovat olleet kovin ihastuneita suorituskykyyn ja hiljaisuuteen. Myös ePedal on lämmittänyt kovasti polttomoottoriautojen omistajia koeajoilla.

KEBA on kyllä laadultaan aivan huippu ja on siksi hyvä valinta, vaikkei halvin mahdollinen laite olekaan. Muista asentajaa pyytää samalla yrittämään keventää sen vaiheen kuormaa, mitä Leafisi rasittaa. Itse en ymmärrä sähköstä riittävästi, että voisin neuvoa mistä tietää mitä vaihetta se rasittaa.

Mä ajan aika paljon, mutta ainakaan vielä ei ole tullut rapidgaten mainitut ongelmat lähellekään arkeani.

Sähköauto
10.04.2018 07.42

Moi. Paljonko on latauksen hyötysuhde sähköautossa? Jos lataat esim. 20 kWh sähköverkosta energiaa akkuun, paljonko siitä on käytettävissä ajoon? Tästä on hyvin vähän mittauksia tai kerrottu netissä.

Sähköautoileva motor
10.04.2018 18.20

Hei nimimerkki SÄHKÖAUTO
Tuo onkin hyvä kysymys ja on ollut todellakin vaikea löytää kovin yksiselitteistä vastausta aiheeseen. Englanninkielisiä dokumenttejä toki löytyy useita, mutta en oikein ole niistä saanut muodostettua itselleni järkevää käsitystä.

Mittailin joskus 24kWh Leafilla ja 10A pistorasia EVSE:llä sekä pistorasiaan tulevalla elektronisella mittarilla. En saanut oikeastaan mitään havaittavaa häviötä ilmenemään.

Se mitä olen löytänyt, näyttäisi laadukkaalla Type2 latauslaitteella olevan jotain 1-3 prosentin luokkaa. EVSE-kaapeleilla olen löytänyt hieman korkeampia häviöitä.

Toisaalta asialla ei ole kovin suurta merkitystä, koska sen verran pieni tuo häviö tuntuu olevan ja ajaminen ja kuluva energian määrä/km pysyy edelleen kovin edullisena.

Jos jollain muulla lukijalla on tähän hyviä suomenkielisiä lähteitä, niin erittäin mielelläni ottaisin minäkin vastaan.

Jani Ikävalko
13.04.2018 13.20

Siinä on sähköauton hyötysuhteesta ajossa:

http://tep.kaapeli.fi/wp-content/themes/tep/2011/03/TEP-tiedote1_11.pdf - sivu 18.

Ja on sitten erittäin korkean asiantuntemuksen lähde. Sähöauto TTW-tarkastelussa.

Janne Rahunen
25.04.2018 20.37

Nyt on auto saatu kotipihaan ja olisimpa muistanut ajellessani tämän testin tarkasti. Jännitti jo ihan reilusti kun 1% lukeman sain syntymään 10km ennen latauspistettä. Muistin kyllä ettei ekaan varoitukseen tarvitse reagoida. Toisen kohdalla alkoi jännittämään. Mutta kolmas olisikin ollut se oikea varoitus ja sittenkin matka vielä jatkunut sen 20km. Oppia ikä kaikki.

Voisitko laittaa kuvan mihin tuo Leaf Spy kalikka laitetaan tässä uudessa mallissa?

Sähköautoileva motor
25.04.2018 22.02

Hei Janne,
Onnea uuden auton kotiuttamiselle :-)

Lisään tuohon ko blogitarinaan kuvan OBD-lukijan paikasta.
Se on siis sellaisen pienen muovikannen alla. Se kansi lähtee nätisti irti, kun pientä talttameisseliä hiukan tarjoaa ensin alapuolelta ja sitten varovasti kääntää alapuolen ensin irti.

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Akku akun koko BEV Leaf40kWh Nissan sähköauto

Arkisto

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) Akku (26) akkuruohonleikkuri (1) Akun kesto (1) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) Ampera-e (2) Ariya (1) Audi (5) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (27) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV6 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Fazua (2) Ford (1) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (2) hiihtoloma (1) historia (1) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (25) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (1) kesärenkaat (1) Kia (5) kitkarengas (1) koeajoraportti (35) Kona (8) korjaus (1) Kulutusvertailu (3) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (13) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (2) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (1) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (42) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (3) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (10) Pikalataus (6) Polestar (1) Polestar 2 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (81) Renault (7) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Skoda (3) Smart (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (238) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (37) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (1) sähköautomatkailu (57) sähköauton kulutus (2) Sähköauton lataaminen (33) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (5) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (8) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (1) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Zoe (10)
nwdb