01.10.2021

Sähköautot ennätyssuosittuja Suomessa Q3/2021!

Osoite kopioitu

Kaikkien tietojen lähde: Autoalan tiedotuskeskus, syyskuun rekisteröintitilastot.

Syyskuu 2021

Sähköhenkilöautoja ensirekisteröitiin syyskuussa 2021 Suomessa uusina 734 kappaletta (ed.v 673 kpl) ja niiden osuus kaikista autoista oli 11,23% (ed.v 8,05%). Yhden kuukauden tarkastelukin osoittaa, että sähköautot ovat saavuttaneet suurta suosiota suomalaisten keskuudessa. 

Henkilöautojen lisäksi syyskuussa ensirekisteröitiin 6 kpl sähköpakettiautoja, mutta syyskuulle ei kirjautunut yhtään sähkökuorma-auton tai linja-auton ensirekisteröintiä.

Syyskuussa Tesla Model Y kiipesi peräti toiseksi eniten rekisteröidyksi uudeksi henkilöautoksi kaikista autoista 219 kappaleellaan ja Model 3 säesti sitä neljännellä sijallaan ja 186 kappaleen määrällään.

Käytettyinä yksittäin maahantuotuja sähköhenkilöautoja rekisteröitiin syyskuussa 433 kpl, ja pakettiautoja 3 kpl. 

Kvartaaleittain

Kuitenkin yhden kuukauden tilastoa merkityksellisempää on tarkastella pidempia aikajaksoja, joten tein katselmuksen vuosille 2015 - 2021 kolmen ensimmäisen kvartaalin ensirekisteröintien määrään. Q3/2021 uusia sähköhenkilöautoja ensirekisteröitiin 2288 kpl (ed.v 1182kpl), jossa nousua edelliseen vuoteen 94%. Sähköautojen osuus kaikista henkilöautoista vuoden 2021 kolmannella kvartaalilla nousi peräti 10,4% tasolle asti, mikä on kaikkien aikojen kvartaaliennätys. Kvartaalikohtainen grafiikka osoittaa voimakasta sähköautojen osuuden nousua etenkin viimeisten parin vuoden aikana.

Henkilöautojen lisäksi Q3/2021 ensirekisteröitiin uusina myös 49 kpl sähköpakettiautoja, yksi sähkökuorma-auto ja 109 kpl sähkölinja-autoja.

Q3:lla rekisteröitiin myös 1112 kappaletta yksittäin maahantuotuja käytettyjä sähköhenkilöautoja sekä 5 kpl pakettiautoja.

Koko alkuvuosi 2021

Koko alkuvuonna 2021, eli Q1-Q3 sähköautoja on uusina ensirekisteröity Suomeen 6 423 kpl (ed.v 2 681 kpl), jossa kehitystä edellisen vuoden vastaavaan aikaan on 140%. Koko alkuvuoden 2021 ajalla sähköautojen osuus kaikkien uusien henkilöautojen ensirekisteröinneistä on ollut 8,2%.

Henkilöautojen lisäksi koko alkuvuode 2021 aikana on Suomeen uusina ensirekisteröity myös 208 kpl sähköpakettiautoja, yksi kappale sähkökuorma-autoja ja 179 kpl sähkölinja-autoja. Linja-autoissa sähkö onkin ollut koko alkuvuoden ajan suosituin energiamuoto dieselien jäädessä 153 kappaleellaan jo jälkeen.

Käytettyinä yksittäin maahantuotuja sähköhenkilöautoja on koko alkuvuode aikana rekisteröity Suomessa 2107 kpl ja pakettiautoja 14 kpl.

 

Osoite kopioitu

Keskustelu

Bole
04.10.2021 08.14

Ei olla kaukana siitä kun latausinfra ei enää riitä etenkään ruuhkahuippuina. Vaikkapa tulevat joulun pyhät lienee jo venäläistä rulettia lähteä tien päälle mikäli tietää tarvitsevansa lataustaukoa suurimpien teiden varrella kesken matkan. Löytyykö vapaata pikalaturia vai joutuuko jonottamaan pahimmillaan tunteja?

Jumantere
09.10.2021 23.42

16.10 lähteä Koillismaalle syysloma liikenteeseen luottavaisin mielin!
3viikkoa ollut pikkuakkuinen auto jota käyn säännöllisesti lataamassa niin ei ainakaan pääkaupunkiseudulla ole ruuhkaa latauksissa ja kokoajan tulee uusia pikalatausasemia.
Ilmaisia latausasemia on tässä lähistöllä 4kpl ja aina päässyt lataamaan.

Marko
10.10.2021 09.22

Naulakatu
https://goo.gl/maps/mYEPTPp5rW2hgudX7

8 x Supercharger, 250kW, Kuopioon mennessä jos olet yhdeksäs niin odottelet ehkä vartin.

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Rekisteröintitilasto

Arkisto

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) Akku (27) akkuruohonleikkuri (1) akkutakuu (1) Akun kesto (1) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) alustan äänet (1) Ampera-e (2) Ariya (1) Audi (5) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (27) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV6 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Fazua (2) Ford (1) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (2) hiihtoloma (1) historia (1) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (26) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kallistuksen vakaajan pystytanko (1) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (1) kesärenkaat (1) Kia (5) kitkarengas (1) koeajoraportti (35) Kona (8) korjaus (1) Kulutusvertailu (3) kW (1) kWh (1) kWh/100 km (1) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (14) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (2) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (1) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (42) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (3) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (10) Pikalataus (6) Polestar (1) Polestar 2 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (82) Renault (7) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Skoda (3) Smart (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (240) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (37) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (1) sähköautomatkailu (57) sähköauton kulutus (2) Sähköauton lataaminen (33) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) sähköautosanasto (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (5) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (8) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (1) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Zoe (10)
nwdb