15.03.2019

S 3 X Y -automallisto on valmis, kun Tesla esitteli uuden Model Y:n

Perjantaina 15.3.2019 kello 5.00 Suomen aikaa alkoi Teslan live-tilaisuus, jossa he esittelivät uuden Model Y -autonsa. Tai siis silloin tilaisuuden piti alkaa, mutta koska kyse oli Elon Musk -ajasta, niin se alkoi noin 20 minuuttia myöhässä.

Tilaisuuden alkuosuudessa Elon Musk esitteli automalliston historiaa lyhyesti. Estradille ajettiin alkuperäinen Roadster, jolla Tesla näytti maailmalle, että sähköauton ei tarvitse olla hidas ja säälittävä, vaan se voi olla nopea, urheilullinen ja haluttava.

Seuraavaksi lavalle tuli Model S, jonka nimestä Musk kertoi, että hän haluaa asioita kutsuttavan kuten ne ovat. Autohan on sedan tai saloon, mutta ne eivät olleet sopivia nimiä, joten malli sai nimeksi Model S. Vasta myöhemmin hän tajusi, että nimi tarkoittaa myös mallia.

Sitten lavalle hiipi Model X ja sen nimihän tulee siitä, että kyseessä on krosover-malli. Tämän jälkeen S:n ja X:n väliin rullasi hiljaa Model 3. Elon olisi halunnut nimetä auton Model E:ksi, mutta Ford oli suojannut sen. Elon naurahti, että Ford tappoi S E X -in. Niinpä autosta tuli Model 3.

Tämän jälkeen lavan sivulle ajettiin uusi Roadster ja Semi. Tuo uusi roadster on muuten erittäin linjakkaan näköinen ja varmasti haluttava urheiluauto, kunhan sen tuotanto käynnistyy.

Näiden olemassa olevien mallien esittelyiden jälkeen esiteltiin tehtaita, Solar roofia, Power Wallia ja muutoin firmaa ja sen tuotantoa lyhyen hetken ajan. Huomion arvoista on se, että tehdas rikkoo hyvin pian miljoonan valmistetun auton rajapyykin. Elon Musk kiittikin Teslan työntekijöitä mahtavasta työstään.

Yhdessätoista vuodessa on tapahtunut myös merkittävä muutos suhtautumisessa sähköautoihin. Reilut kymmenen vuotta sitten sähköautoja ihmeteltiin ja niille naureskeltiin. Nyt myös isot perinteisten autojen valmistajat ilmoittelevat kilvan siirtyvänsä sähköautoihin. Muskin missiohan on paljon enemmän kuin vain Teslan sähköautojen valmistaminen. Siksi hän iloitsikin muutoksesta, joka näkyy myös muiden valmistajien suhtautumisessa sähköautojen tuotantoon.

Merkittävän kilpailuedun Teslalle tuo myös Supercharger-verkosto, josta on esitelty jo kolmannen sukupolven versio ja sen asennukset tehdään ensi vuoden aikana. Superchargerverkosto on maailmanlaajuisesti jo merkitävä kattaen yli 1400 latausasemaa ja yli 12 000 supercargerlaturia. Versio kolme tarkoittaa Superchargereille jopa 250 kW:n lataustehoa, eli Teslan tapaan ilmaisten jopa 1600 km/h latausta. Superchargerverkosto tulee myös laajenemaan edelleen. Musk kertoi myös Lontoosta Pekingiin ulottuvasta Supercharger reitistä sekä Kazakhstaniin tulevista Supereista. 

Model Y

Viimein lavalle kutsuttiin ja hiljaisesti ajettiin uutuusmalli, eli Model Y. Omaan silmääni kyseessä ensinäkemältä yllättävän linjakkaan oloinen 7-paikkainen SUV. Autohan on Teslan tapaan sangen suorituskyinen ja 0-100 km/h taittuu parhaimmillaan noin 3,5 sekunnissa. Toimintamatkatkin riittävät valtaosalle autoilijoista ollen noin 368 - 480 km (230 - 300 mailia tehtaan ilmoitus). USA-hinnat alkavat 37.000 USD:stä.

Alla oleva kuva Teslan Tweetti.

Seitsemänpaikkainen, runsas tavaratila, muunneltavuus. Perheuto. Niitä kaikkia Model Y tulee olemaan myös.

Sisätilat, kuten ulkoinen muotoilukielikin noudattavat Model 3:n linjoja. Sisällä pelkistettyä kauneutta, ulkona tyylikkäitä kaaria ja yksinkertaisuutta.

Tervetuloa S 3 X Y -malliston viimeisinkin auto markkinoille. Autolle on helppo uskoa hyvää menestystä. 

Suunnittele oma Tesla Model Y

Teslan nettisivuilla pääsee jo suunnitelemaan oman Model Y:nsä. Takavetoiselle yksimootoriselle perusmustalla värillä seitsemän paikkaisena (+3000USD) sekä varusteltuna Autopilotilla ja täysin itseajavalla ominaisuudella autolle muodostui USA:ssa hinnaksi 58.000 USD. Suomessa tuo siis maksaisi varmasti noin 65000e. (haluan korostaa, että vaikka Teslan sivuilla lukee tuon Autopilotin laajennuksen otsikkona "Täysin itsestään ajava", niin sitähän Tesla ei todellakaan oikeasti ole!)

 

Toimitukset alkavat 2020 ja 7-paikkaisen toimitukset 2021

Auton toimitukset alkavat ensi syksynä 5-paikkaisilla Long Range, Dual Motor AWD sekä Performance -malleilla.  Vuoden 2021 keväällä on luvassa edullisin Standard range ja 7-paikkaiset versiot.

Keskustelu

Ei kommentteja

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

BEV Tesla

Arkisto

nwdb