03.07.2019

Edes hidastelu ei pelasta Leaf 40 kWh:ta #rapdigate-ongelmalta moottoritieajossa

Osoite kopioitu

#Rapidgate vaivaa Nissan Leaf 40 kWh -sähköautoa edelleen BMS-päivityksen jälkeenkin. (BMS = Battery Management System, eli "akuston hallintaohjelmisto"). Kirjoitin 19.6.2019 kuinka yhden päivän työreissu Kangasala - Helsinki - Tampere normaaleita ajonopeuksia käyttäen johti siihen, että päivän kolmas pikalataus oli enää 9kW:n tehoinen. Sain tuohon kirjoitukseen viestejä, joissa kannustettiin testaamaan sama ajamalla hiljempaa. Toteutin saamani lukijapyynnöt ja kirjoitan niistä tähän kokemukset. Teen tähän kirjoitukseen lähinnä vertailua kahden ajokerran välillä. Tämän toistetun ajokerran reitti oli käänteinen ensimmäiseen verrattuna, eli nyt reitti oli Tampereelta Helsinkiin ja sieltä Kangasalle.

Lähtö Tampereelta 99% ladatulla akulla kadunvarsipysäköinnistä

Lähdin tällä kertaa liikenteeseen Tampereelta kaupunkiasuntomme edustalta kadunvarsipysäköinnistä. Auton akussa oli 98% ja 37 kWh:n varaustaso edellisen illan töistä paluun jäljiltä. Akut olivat yön aikana jäähtyneet hyvin 17,6..19,3 °C tasolle.

Matkaa siis suoritettiin tällä kerta normaalista ajotyylistäni poiketen jättämällä huomioimatta 120 km/h rajoituksen mahdollistaman nopeuden ja ajaen navigaattorilla tarkistettua 100 km/h nopeutta tai suurinta sallittua liikennetilanteen mahdollistamaa nopeutta.

Tampereelta Helsinkiin on arvioni mukaan noin 150 kilometrin matkalla 120 km/h nopeusrajoitus, joten 20 km/h suurinta sallittua alhaisempi nopeus vie tuolla välillä noin 15 minuuttia enemmän ajoaikaa per suunta.

Kulutus tosin laskee tuntuvasti Leafissa käytettäessä alhaisempaa nopeutta. Nyt moottoritiellä Tampereelta Hyvinkään ABC:lle 125 km matkalla toteutui 15 kWh/100km keskikulutus. Hyvinkään ABC:n lähestyessa akussa oli vielä niin paljon sähköä, että akku olisi saattanut riittää takaisin Hyvinkäälle asti Helsingissä käynnin jälkeenkin ilman yhtään välilatausta sitä ennen, mutta en halunnut ottaa sähkön riittävyyden suhteen keliriskiäkään ja päätin pysähtyä Hyvinkäälle lyhyen vessa ja noutokahvin ostamisen ajaksi lataamaan. Tämä osoittautuikin hyväksi valinnaksi paluumatkalla latauspaikan ruuhkautumisen takia.

Hyvinkään ABC:llä mennessä pikalataus

Päivän ensimmäinen pikalataus oli siis jälleen Hyvinkään ABC:llä Fortumin laturista. Laturille saapuessa akut olivat lämmenneet moottoritieajosta 23,3..25,8°C tasolle. 

  • (edellisellä kertaa lyhyempi moottoritieajo Hämeenlinnan liittymästä Hyvinkäälle oli lämmittänyt akut 23,9..26,5°C tasolle).
  • Eli heti ensimmäinen lataus näyttäisi siltä, että hidastelemalla voi hiukan vähentää akkujen kuumenemista.

Ensimmäisen pikalatauksen teho olikin odotetusti täydet, eli noin 43-45 kW, mutta otin akkuun latausta vain sen aikaa, kuin minulla kesti käydä miestenhuoneessa ja ostaa mukaani kupin kahvia. Matkan jatkuessa akussa oli 62% lataustaso ja akut olivatkin jo kuumenneet 30,1..33,2°C tasolle.

  • (edellisellä kertaa lataaminen nosti akkujen lämmöt 35..39°C tasolle).
  • Ilmeisesti noin 5% yksikköä aiempi lataamisen lopettaminen jätti akkujen lämmöt tuntuvasti edelliskertaa viileämmäksi.
  • Tiesin, että tuo pienempikin lataustaso riittäisi huomattavalla marginaalilla alhaisemmasta nopeudesta johtuvan pienemmän kulutuksen takia. Lisää siis positiivisia perusteita alhaisemman nopeuden käyttämiselle.

Kohteessa ei saatavilla edelleenkään latausta

Päivän palaveri oli jälleen kohteessa, jossa ei ollut latausta saatavilla. Auto oli siis jälleen muutamia tunteja ilman latausta viileässä parkkihallissa. Parkkihalliin saapuessa akkujen lämmöt olivat 28,3..32°C ja matkan jatkuessa palaverien jälkeen lämmöt olivat laskeneet 27,1..30,1°C tasolle.

  • (edellisellä kerralla akkujen lämmöt olivat paluumatkalle lähtiessä 28,9..32,7°C)

Paluumatkalla latauspisteruuhkaa

Paluumatkalla oli tarkoitus ottaa ensimmäinen lataus ABC Hyvinkäällä, mutta siellä oli Tesla latautumassa, joten jatkoin matkaani Riihimäen Citymarketin pikalatureille. Nämä Riihimäen tuplapikalaturit ovat erittäin oikea-aikainen ja tärkeä lisäys Helsinki-Tampere -välin pikalatausverkostoon automäärän lisäännyttyä. Hyvinkäällähän olisi ollut tarjolla myös Hesburgerin ilmainen pikalataus, mutta mieluummin valitsin maksullisen tuplalaturin ja käytännössä varmuuden saada latausta jonottamatta.

Riihimäelle saapuessa, eli päivän toisen pikalatauksen alkaessa akkujen lämmöt olivat nousseet 31,1..34,7°C tasolle.

  • edellisellä matkalla ne olivat tässä vaiheessa 35,1..39,2°C.
  • Lataus käynnistyi 41 kW:n teholla, eli vain hieman alentuneena.
  • edellisellä kerralla päivän toisen latauksen teho oli myös sama 41kW.

Lopetin latauksen 80% kohdalla, jolloin akut olivat lämmenneet 46,3..51,3°C tasolle.

  • (edellisellä kerralla ne olivat 48,4..53,7°C).
  • Eli pieniä ovat ajamisen hidastelun ansiosta olleet vaikutukset edelleen akkujen lämpöihin.
  • Olennaista on edelleen pikalatauksen kuumentava vaikutus.

Kolmas pikalataus oli Pälkäneellä Aapiskukossa

Jatkoin Riihimäeltä moottoritietä Hämeenlinnaan asti, josta otin erkanemiskaistan kohti 12-tietä päästäkseni kotiin. Matka jatkui kuitenkin edelleen suurelta osin 100km/h nopeuksilla kesänopeusrajoitusten voimassaolon ansiosta. Tällä kertaa missään vaiheessa en saanut ilmoituksia moottoritehon laskusta akkujen kuumentumisen takia, kuten sain edellisellä kerralla ajaessani 120km/h nopeusrajoitusten mukaisia nopeuksia käyttäen.

Pälkäneen Aapiskukossa tein päivän viimeisen latauksen, joskin vain testimielessä, nimittäin lataus riittäisi hyvin kotiin asti ja hakemaan vielä pojan pyöräilemästä Sappeesta jopa Fillari katolla ajaen. 

Aapiskukkoon saapuessa kohtasin päivän toisen latauspaikkaruuhkan, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta, koska latauksessa ollut Leaf 40 kWh teki jo lähtöään. Nyt akut olivat jäähtyneet 41,8..48,9°C tasolle.

  • (edellisellä kerralla kolmannen pikalatauksen alkaessa akut olivat 47,7..56°C)
  • Tällä kertaa lataus käynnistyi 24 kW:n teholla, kun se edellisellä kerralla 120km/h moottoritieajon jälkeen käynnistyi ainoastaan 9kW:n teholla.
  • Tässä kohtaa olisi siis ollut todella iso merkitys hitaammin ajamisella latausnopeuteen.
  • Jos olisin siis tarvinnut tällä kolmannella latauskerralla lähes tyhjään akkuun esimerkiksi 30 kWh lisää sähköä, olisi se kestänyt nyt toteutuneella 24kW:n teholla noin noin 1h 15 min. Edelllisen 120 km/h ajon kuumentamaan akkuun 9 kW:n teholla lataaminen olisi kestänyt noin 3 tuntia ja 20 minuuttia! Eli tässä kohtaa olisi matkan teko käynyt kovin hitaaksi.

 

Osoite kopioitu

Keskustelu

Happosai
03.07.2019 18.47

Aiheesta kolmanteen, tuleeko Tesla M3 SR+ koeajo-raporttia lähiaikoina? Tai Leaf e+ :n?

Sähköautoileva motor
03.07.2019 20.31

Moi,
tulee aivan varmasti :-)

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

#rapdigate Akku BEV Leaf40kWh

Arkisto

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) Akku (27) akkuruohonleikkuri (1) akkutakuu (1) Akun kesto (1) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) alustan äänet (1) Ampera-e (2) Ariya (1) Audi (5) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (27) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV6 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Fazua (2) Ford (1) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (2) hiihtoloma (1) historia (1) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (26) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kallistuksen vakaajan pystytanko (1) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (1) kesärenkaat (1) Kia (5) kitkarengas (1) koeajoraportti (35) Kona (8) korjaus (1) Kulutusvertailu (3) kW (1) kWh (1) kWh/100 km (1) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (14) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (2) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (1) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (42) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (3) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (10) Pikalataus (6) Polestar (1) Polestar 2 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (82) Renault (7) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Skoda (3) Smart (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (240) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (37) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (1) sähköautomatkailu (57) sähköauton kulutus (2) Sähköauton lataaminen (33) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) sähköautosanasto (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (5) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (8) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (1) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Zoe (10)
nwdb